Hyvää.

Yksi ihanimmista tunteista on se terve väsymys kehossa rankan treenin jälkeen. Viikonlopun alkamisen, hyvän päivän ja hyvien uutisten piristämänä pingoin heti töiden jälkeen salille poikaystävän kanssa. Tuntui hyvältä, niin hyvältä, edellisestä kerrasta oli jo aivan liian pitkä aika. En edes muista milloin viimeksi olisin saanut aikaiseksi käydä kuntosalilla, ehkä joskus maaliskuun puolella? Tää huhtikuu on ollut ihan onneton liikuntojen suhteen muutenkin. Muutokset ja uusi "työ" ovat verottaneet voimia. Ja niin, ja niin. Niin varmaan. Motivaatiota on lähinnä saanut hakea kissojen ja koirien kanssa.

Mutta tänään voin kuitenkin olla ylpeä itsestäni. Ei tää kevät kokonaisuudessaan oo ollut huono liikunnallisesti, sillä selvitin kevään liikuntahaasteen kunnialla läpi. Kuudestakymmenestä päivästä olin saanut suoritettua jo 59 maaliskuun loppuun mennessä. Laskin huvikseni vielä haasteen jälkeisetkin liikkumiset ja tähän mennessä liikuttuja päiviä on ollut 71, tähän mennessä. Huomenna ja maanantaina tulee vielä toivottavasti pari päivää lisää. Enpä mä siis ihan epäonnistunut voi sanoa olevani, sillä ennen tätä projektia mä tuskin liikuin ollenkaan, ehkä sen pakollisen matkan kotoa bussipysäkille. Tai kotiovelta autolle. Tai sohvalta jääkaapille... Tulipa muuten mieleeni, että projektini täyttää pian vuoden, ihan toukokuun alussa, 3. päivä. Täytyy yrittää keskittyä niihin hyviin saavutuksiin ja olla miettimättä niitä olemattomia, esimerkiksi heikohkoa painon tippumista. Mutta silti, oon kulkenut ihan mielettömän matkan siitä mistä lähdin. Hyvä minä!

Liikuntahaasteista puheenollen, toukokuun alusta alkaa taas uusi, kesän liikuntahaaste. Luonnollisesti aion osallistua siihenkin ja rohkaisen teitä muitakin osallistumaan. Kiloklubin foorumilta löytyy taas informaatiota aiheesta. Perusperiaate on kuitenkin se, että tulevien neljän kuukauden aikana (1.5.-31.8.2012) liikutaan ainakin kuutenakymmenenä päivänä. Merkinnän saa, kun liikkuu puoli tuntia kyseisenä päivänä. Jos liikkuu useamman kerran tai tunnin päivässä, saa silti vain yhden merkinnän. Täältä löytyvät aiemmat osallistumiseni haasteisiin. Kesän liikuntahaaste jännittää tosi paljon, koska tiedän jo etukäteen, etten ehkä kykene samanlaiseen aktiivisuuteen, kuin nyt kevään haasteessa. Mutta ei se mitään, alkuvuodesta mulla oli muutenkin enemmän aikaa.

Oon tosi iloinen tällä hetkellä! Tänään on ollut hyvä päivä. Hyviä uutisia on suorastaan sadellut ovista ja ikkunoista! No, ei ihan, mutta kuitenkin. Toivottavasti teidänkin viikonloppunne alkoi yhtä hyvissä fiiliksissä kuin omani! Jos ei, niin muuttukoon se paremmaksi, aurinkoisemmaksi. Hyvää, hyvää. Nauttikaa auringosta!

It's quiet here except for this song.

Hiljaista. Todella hiljaista.

(kuva: weheartit.com)

Huonosti nukuttuja öitä. Naisten päiviä, turvotusta. Seisomisesta kipeytyneitä jalkoja, iltaisin. Väsymystä, laiskuutta, itsensä laiminlyöntiä. Tällä viikolla vain yksi päivä, jolloin ajoin töihin ja takaisin pyörällä. Hyviä aikeita, jotka unohtuvat, kun sohva vetää puoleensa liikaa. Kipeitä jalkoja. Turvotusta. Mielihaluja syödä koko maailma tyhjäksi herkuista, mutta sitten taas ei kuitenkaan. Pirkan tummaa suklaata minttutäytteellä. Taivas. Helvetti. Unholaan joutunut vaaka (siellä minun puolesta saa hetken pysyäkin, en tahdo pahoittaa mieltäni turvotusluvuilla.)

Ei minulla oikein ole mitään sanottavaa. Kehosta (ja mielestä) huomaa, etten ole venytellyt viikkoihin. Kaipaan sitä, mutta en saa aikaiseksi. Illat kuluu koneen ääressä, vaikka voisin kuluttaa senkin ajan paremmin. Päässä soi työpaikan jumputtavat kappaleet, ärsyttää. Muuten lyö ihan tyhjää, ei ole mitään sanottavaa. Ei mitään kerrottavaa. Projekti polkee paikallaan. Elämäkin, tavallaan. Mistä tämä kaikki stressi yhtäkkiä ilmestyi? Haluaisin vain kömpiä peiton alle piiloon siksi aikaa, kunnes asiat ovat taas kunnossa. Sitä tosin varmaan saisin odottaa pienen hetken... Asiat kun harvoin järjestyvät itsestään. Minun täytyy nousta taas itseni herraksi, vain siten asiat voivat todella järjestyä.

Anteeksi pienoinen negatiivisuuteni, ja ajoittainen hiljaisuuteni. Täytyy yrittää elää ilon kautta, vaikka joskus kaikki ei menisikään ihan putkeen. Parempaa ja myönteisempää loppuviikkoa teille, lukijat.

If you continue, you will change.

Viikko on mennyt ihan mainiosti. Ruokailut ovat pysyneet kohtuullisina, lukuunottamatta perjantai-iltaa, kun vierailin ystäväni syntymäpäivillä - karkki- ja sipsikippo olivat suoraan edessäni. Tiedätte varmaan, miten sitten kävi... Mutta muuten. Oon iltaisin tyydyttänyt makeanhimoni palalla tummaa suklaata ja se on mielestäni ihan kohtuullista. Lisäksi kaipaamaani liikuntaakin oon saanut sisällytettyä aikatauluihin mukaan. Maanantaina pyöräilin töihin ja takaisin, tiistaina kävin Killerillä tanssitunnilla, keskiviikkona kävin ystäväni kanssa kävelyllä, torstain löysäilin, perjantaina pyöräilin vähän, lauantain löysäilin ja tänään kävin kaksi kertaa kävelyllä, ensin ystäväni kanssa ja myöhemmin tuon miehekkeen kera, kun oli niin kaunis ilmakin. Yhteensä liikuntaa kertyi yli 7 tuntia, mikä on oikein mukava määrä, etenkin kun oon vielä seisoskellut päivät töissä.

Hieman huvittaa, kuinka innoissani suunnittelin työeväitäni aiemmin, mutta oonkin lähes joka päivä syönyt vain pari palaa Realin ruisleipää ja juotavaa jogurttia / appelsiinilohkoja / porkkanatikkuja. Eihän nämäkään niin huonoja eväitä mielestäni ole, mutta naurattaa vain, miten yksitoikkoiseksi tämä on jo nyt mennyt.

     Oon vasta löytänyt tuon Realin ja musta tuntuu, että voisin syödä sitä jatkuvasti. Jossain vaiheessa sellaiset perusruisleivät alkoivat suorastaan tulla korvista ulos, koska kuka jaksaa jatkuvasti mussuttaa sellaista kovaksi kuivettunutta koppuraa? Real on niin ihanan pehmeää, eikä se kuivetu samalla tavalla kuin muut yleensä syömäni ruisleivät. En tajua miten oon näinkin pitkään pärjännyt ilman sitä! Voin suositella, se on ihanaa.

Kärsin edelleen suuresta motivaatiopulasta ja siksi tuntuukin olevan vähän vaikea tulla tännekin kirjoittamaan. Tajusin tänään, etten enää oikein usko itseeni ja siihen, että voin todella onnistua. Muutaman kilonkin pudotus tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta, koska "ne kuitenkin tulevat takaisin yhden repsahduksen jälkeen." Ei, en vieläkään ole täysin luovuttanut, vaan aina repsahduksienkin jälkeen koetan jatkaa terveellisesti. Silti mitään ei tapahdu. Vuoden alusta piti lähteä uusi, parempi kausi, mutta tässä ollaan, edelleen. Miten säälittävää, että syksyllä ajattelin vähän harmistuneena, että kuinka keväällä se mun lempparitakki on luultavasti jo liian iso mulle. No, ei ole, vaan ihan täsmälleen samankokoinen kuin syksylläkin. Tekisi mieli purskathaa itkuun ja vollottaa siitä, kuinka epäonnistunut olen, mutta eihän se ole (täysin) totta. Oon oppinut paljon, tehnyt paljon ja mikä tärkeintä, oppinut pitämään itsestäni myös näin, muotoine kaikkineni. Ei tämä luku määrittele minua ihmisenä. Silti takaraivossa jyskyttää se ajatus, kuinka epäonnistunut minä olenkaan kun en hitto soikoon pääse edes sen sadan kilon alapuolelle. Käsittämätöntä. Mistä minä saisin samanlaista ylitsevuotavaa motivaatiota, kuin silloin kun aloitin?

 If you continue, you will change. Ei kai se auta muuta kuin uskoa. Tuntuu, että tällä hetkellä kaipaisin jonkinlaista ihmettä suorastaan, että pääsisin takaisin oikealle tielle. Että tuntisin taas sydämessäni, luissa ja ytimissä sen ilon, ylpeyden, voiman ja etenkin tahdon muuttua. Nyt tuntuu lähinnä, että ei ole mitään mihin tarttua, mitään mistä ammentaa sitä voimaa. Räpiköin kuin suossa ja yritän, mutta kaikki ponnistelut menevät hukkaan, en pääse eteenpäin. Mutta silti on jatkettava, niin kauan kunnes pääsen taas ylös. 

Pieniä askeleita. Pieniä tavoitteita. Tässä ensi viikon tavoitteet:

- Sitä vettä voisit edelleen juoda vähän enemmän

- Käy Killerillä! 

- Pyöräile töihin useammin kuin kerran

- Venyttele!

Kill them with kindness.

Minulla on kolme eri blogia. Yksi niistä liittyy aiempiin opintoihini ja on oikeastaan täysin kuollut. Se toimii vain eräänlaisena portfoliona muutamista töistäni. Toinen blogini on olemassa vain huvin vuoksi ja sellaisia asioita varten, joista en välttämättä täällä jaksa kirjoittaa. Sitten on tämä, josta on tullut jo melkein enemmän kuin vain harrastus. Tästä on tullut eräänlainen henkireikä, vaikka melkoisen hiljainen olenkin viime aikoina ollut. Sitten on vielä henkilökohtainen ja vain pienelle piirille suljettu päiväkirjani Livejournalissa, johon vuodatan kaikista syvimmät tuntoni. Siellä kiertää tällä hetkellä onnellisuus-haaste, jota voi ihan hyvin soveltaa täälläkin. Ja koska minä tavoittelen fyysisen tasapainon lisäksi myös henkistä onnea, halusin jakaa tämän teidän kanssanne. 

You, who read this, put this to your own blog 

and list twenty things that make you happy at this moment.

01 huomiset suunnitelmat

02 pyörä, joka on nyt korjattu...

03 ...ja se tunne, kun viilettää sillä pitkin katuja

04 tumma suklaa ja sen käyttö kohtuudella

 05 eräs ihana tyttö, jonka kanssa olen ystävystynyt vast'ikään

06 ja kaikki muut tärkeät ihmiset elämässäni

07 real-ruisleivän löytäminen ruokavaliooni

08 onnistumiset töissä

09 uudet housut

10 se, että kesä tukee!

11 ...ja blogimiitti lähestyy

12 inspiroivat ja toiveikkaat lausahdukset, kuten:

13 tuo hassu mies, jonka olen saanut vierelleni

14 isä ja äiti ja isoveljet

15 leelo 

16 kun tekee parhaansa elääkseen kill them with kindness -periaatteen mukaan

17 kaikki mahdollisuudet elämässä

18 enää yksi päivä ja sitten alkaa viikonloppu

19 hyvä ruoka

20 ja totta kai, liikunta

Minä haastan teidät KAIKKI.

How you been? I've been cruisin'!

Olin tänään ahkera ja poljin pyörällä töihin. Matkaan meni reilu tunti eli puolisen tuntia suuntaansa. Varsinkin menomatka oli melkoisen tuskan takana, kun tuntui, että reitti oli ylämäkeä, alamäkeä, ylämäkeä, alamäkeä, ylämäkeä, ylämäkeä, ylämäkeä, ylämäkeä... Töihin tullessa olin ihan hengästynyt ja hikinen, mutta onneksi olin varannut sen verran aikaa, että ehdin ennen töiden alkua vähän ehostaa itseäni - asiakaspalvelutyössä kun ei ihan hyvällä katsota, jos olet ihan räjähtäneen näköinen. Paluumatkan menin toista reittiä, vaikka matka pitenikin muutaman kilometrin. Silti reitti oli helpompi (siinä oli vähemmän rankkoja ylämäkiä), joten taidan käyttää pelkästään sitä jatkossa. Aika hauska sinänsä jälleen huomata oman kuntonsa kehittyminen. Kun muutama vuosi sitten kierrettiin tuo sama reitti järven ympäri, aikaa meni lähemmäs puolitoista tuntia, ellei enemmänkin. Nyt selvitin senkin tunnissa! Hahaa. Olen ylpeä itsestäni.

Jyväskylässä muuten järjestetään valtakunnallisen pyöräilyviikon I Want to Ride My Bicycle!-päätapahtuma lauantaina 5.5.2012. Keskustan kävelykadulla on koko päivän erilaisia tapahtumia, muotinäytöksiä, pyöräkirppareita, tanssiesityksiä... Kannattaa käydä tsekkaamassa, jos kiinnostaa! Itse ainakin oon menossa. Samana päivänä on myös blogimiitti, jonne kaikki kiinnostuneet ovat edelleen tervetulleita. Tulemme porukalla varmasti vierailemaan myös pyöräilyviikon avajaisissa, minkä lisäksi teemme kävelylenkin ja käymme syömässä Sohwissa. Lisäinfoa miitistä saa minulta, heitä vaikka s-postia osoitteeseen niinacmon@hotmail.com, jos jokin askarruttaa mieltäsi.

Muita tulevia tapahtumia Jyväskylässä on muunmuassa 25.-27.5.2012 järjestettävä HipHop Finland 2012, jota aion ehdottomasti mennä seuraamaan itsekin. Toinen, mihin aion peräti osallistua on Yläkaupungin Yö 19.5.2012. Vielä ei ole varmaa milloin tapahtuu ja missä, mutta hyvin todennäköisesti tulemme esittämään Työmaa Force -teatteriesityksemme jossakin päin yläkaupunkia. Lupaan mainostaa lisää, kunhan olen hieman fiksumpi.

Kii-re.

Kun olin työttömänä, pohdin usein, että miten työpaikan saaminen tulee vaikuttamaan elämääni. Jokseenkin kauhulla pelkäsin etenkin sitä, miten se mahdollinen työllistyminen tulee vaikuttamaan liikkumiseen. Vaikka en varsinaisesti ole työllistynyt, on tämä työelämävalmennus vienyt kuitenkin niin paljon aikaa, että pari viimeistä viikkoa ovat olleet suoranaisia katastrofeja liikkumisen suhteen, kun vertaa aiempiin viikkoihin. Oon tässä kuussa liikkunut vähemmän, mitä yleensä viikossa! Toisaalta, oon seisomatyön takia myös varmasti kuluttanut enemmän kuin normaalisti työttömänä ollessani. Silti mua melkein itkettää Heiaheiassa tuo todella surkea tuntimäärä. En muista milloin viimeksi olisin käynyt Killerillä! Vaikka töiden jälkeen olisi energiaakin, niin onnistun silti täyttämään iltani kaikella turhantärkeällä stressillä. Ihan tosi, minä kehitän itselleni stressiä ja kiirettä! Sille on tultava loppu. Vaikka... Totuushan on, että elämäntilanteet muuttuvat ja enää minulla ei yksinkertaisesti ole niin paljon aikaa liikkua. En ymmärrä miten jotkut pystyvät siihen, että ensin käyvät töissä ja sitten vielä liikkuvatkin, paljon. Ja ehkä hoitavat perhettä ja ystävyyssuhteitaan siinä samassa! Älytöntä. Olen salaa kateellinen tällaisille ihmisille.

Nää viime viikot ovat olleet todella hektisiä kaikkine muutoksineen, mutta ensi viikolla toivottavasti hieman helpottaa. Yritän olla keksimättä itselleni turhaa kiirettä ja varaan aikaa myös Killerille. Kai minun on silti hyväksyttävä, että liikuntamäärä väkisinkin vähän pienenee. Koetan kuitenkin pyrkiä siihen, nyt kun pyöränikin on taas kunnossa (JEEEEEE!), että hyötyliikuntaa edes kertyisi, kun työmatkat kuljen pyörälläni aina kuin mahdollista.

Ihana, mahtava, kultainen mieheni tosiaan sai tänään korjatuksi Ainottareni. Olen niin iloinen! Ja vaikka pyöräni muuttui 3-vaihteisesta yksivaihteiseksi, niin se ei silti ole liian raskas polkea. Koin tänään myös onnistumisen hetkiä, kun poljin keskustaan mennäkseni leffaan erään ystäväni kanssa. Matkalla on muutamia mäkiä, joita en kaksi vuotta sitten jaksanut polkea ylös edes pienimmällä vaihteella. Nyt ne mäet menivät melkein heittäen, vaikka pyörä on nykyään ehkä vanhan kakkosvaihteen tasoinen polkea. Toki hengästytti, mutta minä selvisin! Ihan mahtavaa. Pieniähän nuo mäet on ja vielä on paljon kohotettavaa kunnossa, mutta mukava huomata kehittyminen tuolla lailla konkreettisesti. Toisen hymähdyttävän tunteen koin aamulla, kun ennen lenkille lähtöä kaivoin varastosta kirkuvanvihreän tuulitakkini, jonka ostin viime syksynä. Vähän pelotti, että tuntuisiko takki pienemmältä kuin syksyllä, mutta pelko oli turha. Ainakaan mitat eivät ole syksystä hirveästi muuttuneet, sillä takki tuntui ihan samalta päällä kuin silloinkin, ellei jopa vähän väljemmältä. Eli vaikka paino seilaa välillä vähän liiankin ylös, niin se ei silti välttämättä tarkoita, että kaikki olisi mennyt ihan hukkaan. Luvut vaa'assa eivät kerro kaikkea, todellakaan.

Kaikki on ihan jees. Oon niin innoissani tuosta pyörästä! Mutta mulla on aivan mieletön ikävä Killerille ja Elinan tanssitunneille. Mulla on ikävä hikoilua, rehkimistä ja kovaa treeniä. Jessus! Tää ei todellakaan saa jatkua näin.

Tavoitteet ensi viikolle:

- Käy Killerillä

- Juo vettä vähintään muutama litra päivässä

- Syö enemmän hedelmiä ja vihanneksia

Motivation wanted.

Jonkun sietäisi potkaista mua persuuksille. Oon ollut huono bloggaaja ja vielä huonompi elämäntaparemppalainen. Viimeiset puoli vuotta on ollut yhtä motivaation etsimistä, ja se on näkynyt painon seilaamisessa ylös, alas, ylös, alas. Oon yleensä liikkunut ahkerasti, mutta nyt se pakottava tarve liikkuakin on mennyt piiloon. Tiedän löytäväni sen kyllä, mutta toistaiseksi tää pienoinen muutosvaihe elämässä tuntuu vievän kaikki mehut. Kunhan tilanne rauhoittuu, tiedän palaavani oikeille raiteille, ainakin liikunnan osalta. Kokonaan luovuttamassa en ole, sillä en halua enää koskaan palata siihen, mitä elämäni pahimmillaan oli, liikkumattomuutta ja täysin järjetöntä ahmimista. Sitä en halua enää koskaan. Kuitenkin tää projekti tuntuu tällä hetkellä ihan mielettömän vaikealta, tylsältä ja jopa kyllästyttävältä. Mistä löytää itsekuri? Mihin se on kadonnut? Motivaatio, huhuu? 

Miten te armaat kanssalaihduttajat pystytte pitämään motivaatiotanne yllä? Miten pääsette takaisin oikeille raiteille, jos siltä tieltä lipsutte?

Ainotar, pyöräteiden kuningatar.

Ainotar-parkani on kokenut hieman kovia.

Pyörätiet alkavat jo pikkuhiljaa olla sulia ja mieltäni suorastaan kihelmöi päästä pyöräilemään. Oma Ainottareni vain edelleen odottaa varastossa korjaustaan. Siinä on takapyörän vanne vääntynyt ihan kelvottomaksi, joten uuden osto taitaa olla edessä. Harmillisesti kolmen vaihteen pyörään vastaava vanne maksaa maltaita, joten en tiedä pitääkö minun tyytyä halvempaan vaihtoehtoon ja tehdä armaasta ratsustani vaihteeton. Täällä Jyväskylässä vaan on niin hirveästi mäkiä, että vaihteet olisivat olennaisen tärkeä juttu. Kovin mukava ei ole ylämäkiä polkea ylös (mahdollisesti) raskaalla pyörällä. Ja on selvää, ettei tuollaisella mummomallin (vaihteettomalla) pyörällä kovin pitkiä reissuja tehdä. No, kunhan työmatkat pääsisi kulkemaan, niin olisin tyytyväinen! Ja jos rehellisiä ollaan, niin muut kuin mummomallin pyörät mulle ei kyllä kelpaakaan. Ja itseasiassa haluaisin Jopon. (Dream on...) Mulla oli joskus nuorempana sellainen 21-vaihteinen superpyörä, mutta sillä pyöräily ei ollut kovinkaan mukavaa, kun piti kenottaa niin kummallisessa asennossa siinä. Muistatteko sitä aikaa, kun oli suorastaan muodikasta, että ratti oli alempana kuin penkki? Melkein kaikilla meidän kylän lapsilla oli niin, joten pitihän minunkin saada. Sitten sitä poljettiin selkä kipeänä, eriskummallisessa asennossa. Ei ollut ihan mun juttu. Nykyään poljenkin mielummin selkä suorassa ja siksi luotan noihin pyöriin mallia mummo. ♥

Täytyy katsoa mitä teen sen pyörän korjauksen kanssa. Kovat ovat tuskat päästä jo pyöräilemään! Hyväkuntoisen, mutta käytetyn pyöränkin saisi edullisemmin kuin sen uuden, paremman vanteen. Ääh. Miksi kaikki on niin tyyristä?

Juoksemisesta.

Minä en välitä juoksemisesta, en ole oikeastaan koskaan välittänyt. Normaalipainoisenakaan en pitänyt juoksemisesta, vaan mielummin kävelin. Muistan kyllä ajan, jolloin tein lyhyitä hölkkälenkkejä, mutta ne olivat pituudeltaan vain muutaman kilometrin mittaisia, jos sitäkään. En siis ole koskaan juossut edes viittä saatika kymmentä kilometriä ja olenkin aina, varsinkin nuorempana, hämmästellyt niitä, jotka yli kymmenen kilsan lenkkeihin kykenevät.

Juokseminen ei vain ole minun juttuni. Syke nousee aina taivaisiin, vaikka kuinka yrittäisin hölkkäillä rennosti. Lopulta alkaa ahdistamaan henkeä, sattua keuhkoihin ja tuntua siltä, että kohta kuolen. Kummallista kyllä esimerkiksi tanssitunnilla kova rasitus ja korkea syke ei tunnu niin pahalta, kuin juostessa. En tiedä mistä se johtuu.

Siitä huolimatta, että inhoan juoksemista, olen aina nähnyt unia siitä, kuinka juoksen metsässä mäntykankailla riemua täynnä, sillä askeleeni ovat niin kevyitä, että tuntuu kuin lentäisin. Unessa aina hämmästyn sitä miten vain jaksan ja jaksan, pystyn loikkimaan mäkiäkin ylös noin vain. Se uni on sanoinkuvaamattoman ihana. Ja sen takia joskus vielä haluaisinkin juosta, ja juoksenkin. 

        Minua ei kiinnosta hölkkäillä tasaisella asfaltilla yhtään, vaan sitten kun tosiaan aloitan juoksuharrastukseni, haluan suunnata suoraan metsään. Minua ei kiinnosta edes mitkään pururadat, vaan haluan juosta määrittelemättömiä polkuja pitkin, epätasaisessa maastossa, siellä puiden lomassa. Haluan päästä toteuttamaan uneni ja haluan, että vielä jonain päivänä saavutan sen unessa kohtaamani tunteen, sen kun voisi vain jatkaa ja jatkaa, ainakin hetken aikaa. 

Vielä jonain päivänä.

Kaikki muu paitsi puutarhanhoito on turhaa, eikä sekään ole niin tärkeää.

Elämä on täynnä yllätyksiä, eivätkä ne ole aina niinkään iloisia... Asiat muuttuu, tilanteet elävät, tärkeysjärjestykset vaihtavat paikkaa. Tällä viikolla on tapahtunut paljon, vaikkei kuitenkaan. Olen itkenyt, hymyillyt, jännittänyt, pelännyt ja toivonut. Olen itse hakenut muutosta tilanteeseen, johon en ollut tyytyväinen, mutta toisena hetkenä olen alistunut tunteideni kulutettavaksi. Elämässä tulee tilanteita, joihin ei voi vaikuttaa itse, tilanteita, jotka vetävät hetkessä maton alta. Omalla positiivisella asenteella pääsee kuitenkin pitkälle ja sen avulla voi nousta synkimmänkin toivottomuuden syövereistä.

(kuva: weheartit.com)

Jo on mystistä, myönnän. Tyydyn vain selittämään, että tämä viikko on ollut aika raskas, niin henkisesti kuin fyysisestikin. Uuteen arkeen ja työhön ottaa oman aikansa sopeutua, enkä kuollaksenikaan ole saanut itseäni liikkeelle, vaikka aikaa olisi ollut. Oman osansa energiasta vei alkuviikosta tulleet huonot uutiset. Ja se, että tajusin olevani väärässä paikassa, väärään aikaan. En jäänyt kituuttamaan huonoon tilanteeseen, vaan päätin tehdä asioille jotain, vielä kun siihen oli mahdollisuus. En voi enempää valaista asiaa, kuin että ensi viikolla aloitan työelämävalmennuksen toisessa paikassa, joka tukee paremmin omia tavoitteitani ja suunnitelmiani. Tässä aiemmassakaan paikassa ei sinänsä ollut mitään vikaa, se ei vain ollut sitä mitä oletin.

Minua ärsyttää tällä viikolla tyhjyyttään ammottava Heiaheia, mutta puolustuksekseni on sanottava, että uusi työ on ollut fyysistä ja siksi kai veto onkin ollut pois iltaisin. Nyt lomalla tosin en voi syyttää muuta kuin omaa laiskuutta... But I'm working on it. 

Miten teillä on pääsiäispyhät sujuneet? Itse olen viettänyt aikani suurimmaksi osaksi yksin, mutta ei se toisaalta haittaa, tänään ainakaan. Mukavaa toisinaan olla kaikessa rauhassa, ilman kiirettä, omassa hurmaavassa seurassaan. Ulkona on todella kaunis sää ja hetki sitten kävin parvekkeella laittamassa yrttejä kasvamaan. Basilikaa, oreganoa, persiljaa ja rairuohoa näin vähän myöhässä... Aurinko lämmitti jo mukavasti, että eiköhän se kesä sieltä vielä tule. Can't wait.

Kaikkeen tottuu.

Tällä viikolla taitaa liikunta jäädä aika vähiin, ainakin näin työpäivinä. Onneksi työpäivätkään ei kuitenkaan ole mitään laiskottelua, vaan on tullut ravattua ympäriinsä, kuroteltua, kyykittyä ja kanneltua painavia laatikoita ja säkkejä. Kuusi tuntia kun tätä, niin ei ihmekään, että on vähän väsynyt. Myönnettäkööt, että aikaa jäisi runsaastikin liikkumiselle, mutta oon päättänyt antaa itseni tottua uuteen rytmiin. Mua jännittää niin paljon nuo aikaiset herätykset, etten vielä uskalla käydä iltamyöhällä hakemassa lisäenergiaa Killeriltä, muuten pomppisin koko yön ylhäällä. Toistaiseksi rytmin muuttaminen on sujunut ihan kivuttomasti, oon onnistunut nukahtamaan jo kymmeneltä ja herännytkin ilman suurempia ongelmia viideltä. Ja työpäivä menee onneksi nopeasti, kun on kokoajan tekemistä. Ainoa mikä vaivaa, on pienoinen ahdistus siitä, että päivä loppuu jotenkin kesken, kun täytyy mennä nukkumaan yhdeksän maissa. Oon sellainen iltakukkuja, että mieli alkaa kapinoida, kun en saa toteuttaa luontoani ja valvoa. Ja se, että noi Killerin tunnit on niin myöhään! Kyllä riepoo. Mutta ehkä se tästä, kunhan tottuu.

Oon unohtanut raportoida siitä viikon takaisesta ravitsemusterapeutin tapaamisesta. Vaikka... Ei siitä kyllä ole paljoa raportoitavaakaan. Se käynti oli oikeastaan yhtä tyhjän kanssa. RT totesi tunnin lopussa, ettei valitettavasti voi mua auttaa, jatka samaan malliin, että kyllä se siitä, ja niin edelleen. Musta tuntui, että koko tunti meni vaan turhaksi lätinäksi. Oon kyllä pettynyt, koska odotin käynniltä ja itse ravitsemusterapeutilta vähän enemmän. En oppinut mitään saatika kokenut mitään ahaa-elämystä. Yhtä hyvin olisin voinut olla käymättä. Ehkä se sitten tarkoittaa, että mulla on kaikki tarpeellinen jo tiedossa. Mun täytyy vaan osata käyttää sitä tietoa. 

B L O G I M I I T T I

Blogimiittiä on nyt suunniteltu tovi ja vihdoinkin on jotain kerrottavaa!

(kuva: weheartit.com)

Blogimiitti järjestetään Jyväskylässä lauantaina 5. päivä toukokuuta, 2012. Suunnitelmissa on tavata noin puolen päivän aikaan matkahuollon edessä, tehdä yhteislenkki kävellen Jyväskylän kauniissa maisemissa, jonka jälkeen aiomme suunnata Sohwiin syömään. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan.

Ilmoittautuminen osoitteeseen niinacmon@hotmail.com 29.4.2012 mennessä. Tämä siksi, että tiedän varata tarpeeksi paikkoja pöytävaraukseen. Ilmoittakaa samalla millä olette tulossa ja mistä, jotta voidaan sumplia aikatauluja. Tavoitteena on saada tapahtuma korkatuksi puolen päivän aikaan, joten jos tulette junalla tai bussilla, niin kertokaa myös mihin aikaan olette perillä.

Tapahtuma myös facebookissa (vinkatkaa jos tapahtuma ei näy teille). Koska paikalle tulee ihmisiä eri puolelta Suomea, voitte tapahtumasivuilla vaikkapa sopia yhteiskyytejä.

Jee, kaikki mukaan! Ja pistäkää tää kiertoon. :)

Jännittäviä aikoja.

Palattiin hetki sitten reissusta. Oli oikein mukava viimehetken lomailu, sillä huomenna alkaa aivan uudenlainen arki. Taisin jokunen aika sitten mainita, että pääsen töihin (tai työelämävalmennukseen, jos rehellisiä ollaan) nyt huhtikuun alussa. Toivon, että tästä poikisi myös oikeita töitä jossain vaiheessa, mutta olen kyllä iloinen siitä, että saan näin alkuun edes sitä työkokemusta ja jotain järkevää rytmiä elämään. Uskon myös, että kunhan pääsen näyttämään potentiaalini, niin he eivät vain voi olla ottamatta minua töihin tämän kolmen kuukauden jakson jälkeen!

Mua jännittää aika paljon. Arki muuttuu tosiaan ihan hurjasti ja minun on opeteltava aamuvirkuksi, jota en ole oikeastaan koskaan ollut. En ole vielä varma millaisia työpäiviä mulla tulee olemaan jatkossa, mutta huomenna työni alkavat seitsemältä, joten herätys on viideltä. Vuodet ovat kai jonkin verran minuakin muuttaneet järkevämmäksi, sillä oon tällä viikolla yrittänyt tieten tahtoen muuttaa unirytmiäni paremmaksi ja helpommaksi huomista ajatellen. Tänäänkin heräsin jo kuudelta, joten toivottavasti unta ei ihan hirveästi tarvitse odotella tänään. Vai viekö jännitys kuitenkin voiton, se jää nähtäväksi...

Uskoisin, että uusi arki helpottaa tätä painonpudotustakin. Maaliskuu on suoraan sanottuna mennyt vähän kehnosti, koska on tullut reissattua niin paljon ja silloin en juurikaan kykene herkkuja vastustamaan. Nyt kun tiedossa ei ole mitään, mikä voisi projektiani hidastaa tai itsekuriani järkyttää, uskon, että kaikki lähtee taas sujumaan paremmin. Odotan jo innolla sitä, että saan pyöräni korjattua ja pääsen päivittäin polkemaan 12 kilometrin työmatkat. Oon myös ihan mielissäni suunnitellut terveellisiä eväitä töihin. Huomiselle oon varannut yhden danonen juotavan jogurtin, appelsiinilohkoja, banaanin ja aamulla teen ehkä muutaman sämpylänkin mukaan. Oon vielä vähän epävarma onko mulla edes kunnollista ruokataukoa, joten nuo on helppo vetää naamaan lyhyemmälläkin tauolla. Olisiko teillä mitään vinkkejä terveellisistä ja nopeista eväistä? Olen miettinyt, että joskus voisin ottaa mukaan niitä tekemiäni pitaleipiä, jotka sitten täyttäisin jollain hyvällä ja terveellisellä. Ideoita täytteiden suhteen otetaan myös vastaan! Millä te täyttäisitte omat pitanne?

Mua muuten harmittaa ihan vähän, että ilman tuota flunssailua, olisin saanut kevään liikuntahaasteen suoritettua kuukauden etuajassa. Oon nimittäin nyt saanut suoritettua haastepäivistä 59/60. No, onhan tuo varsin hyvä noinkin ja päivä sinne tai tänne. Mutta silti! Leikkimielisenä tavoitteenani oli saada haaste suoritettua maaliskuun loppuun mennessä ja se ei ihan onnistunut. Ei kuitenkaan kauas jäänyt, joten en viitsi itseäni hirveästi soimata. Haha.

(kuva: weheartit.com)

Juttua riittäisi ihan hirveästi, mutta en halua kyllästyttää teitä pitkällä kilometripostauksella täynnä kohtalaisen turhaa lätinää. Ja mun on sitä paitsi alettava valmistautua huomiseen ja mentävä kohta nukkumaankin. Toivottakaa mulle onnea! Peukut pystyyn, että kaikki menee hyvin.