Mut mä liikun kriisistä kriisiin, kuljen komein askelin.

Kohtasin kriisin tällä viikolla. Tullessaan se tervehti minua kohteliaasti, sanoi, että tämä ei ole sinun syy, mutta nyt minun on lyötävä sinusta ilmat pihalle, ja niin se teki. Reagoin siihen itkemällä kaksi päivää, värjäämällä hiukseni mustaksi ja vetämällä hillittömät kännit. Juuri tälläkin hetkellä kärsin juopottelun jälkiseurauksista. Voin kertoa, etteivät viinipullon tyhjentäminen ja lukuisat shotit helpottaneet oloa yhtään, toisin kuin kaksi ensimmäistä. Mustassa tukassa olen oma itseni (kummallinen tunne, kuin olisi saanut vanhan ystävänsä takaisin) ja itkeminen nyt vain helpottaa oloa. Mutta alkoholi ei hukuttanut sitä tunnetta, että minun elämäni ei ole minun käsissäni. Se, mitä olet koskaan hartaimmin toivonut, vietiin yhtäkkiä kokonaan pois.

Alkusyksystä maailma näyttäytyi avoimena paikkana, täynnä mahdollisuuksia. Tämän pienen takapakin myötä tipuin hetkeksi pieneen mustaan aukkoon, josta oli vaikea nähdä asioita selkeästi. En voi sanoa, että näkisin niitä täysin nytkään, mutta - elämä jatkuu. Vaikka yksi ovi meni kiinni nenäni edestä, toivon, että muita ovia aukeaa.  Ehkä parempiakin ovia, kutsuvampia.

Kun juuri pettymyksen kohtaamisen jälkeen ajoin autolla kotiin, silmät kyyneleistä sumentuneina ja ulisten suoraa huutoa (ollen varmaan aikamoinen liikenneriski), radiosta soi Ellie Gouldingin Anything could happen -kappale. Muistan sen hämärästi, vaikka en kiinnittänyt siihen tai sen sanoihin silloin suurta huomiota. Kuitenkin kappale jäi soimaan päähän ja nyt kun olen kuunnellut sitä useammin ja tutustunut sen lyriikoihin, haluan uskoa, että se oli jonkinlainen merkki maailmalta syvimmän epätoivonikin keskellä, että tämä ei pääty tähän. 

I guess we thought that's just what humans do
Letting darkness grow
As if we need its palette and we need its colour
But now I've seen it through
And now I know the truth

That anything could happen
Anything could happen
Anything could happen

En halua vaipua epätoivoon, vaan pitää positiivisen elämänasenteen huonoinakin aikoina. Maailma on edelleen avoin, täynnä mahdollisuuksia. Vaikka yksi asia vietiin pois, se ei tarkoita sitä, että tulevaisuuteni olisi täysin tuhoontuomittu. En ehkä tiedä mitä teen keväällä, mutta tiedän mihin suuntaan haluaisin lähteä. Ehkä lähden siis sinne.

Äitini on ihana ja lähettää minulle aina toisinaan Elämä pelissä-valmennuksen sähköposteja. Tällä kertaa sain konkreettisia neuvoja arjen vastoinkäymisten hallintaan. Haluan jakaa sähköpostissa olleen harjoituksen teidänkin kanssa (kopioitu suoraan sähköpostista):

Harjoitus

1. Kiinnitä huomiosi eteesi tuleviin vastoinkäymisiin, niin pieniin kömmähdyksiin kuin suuriin takaiskuihin.
2. Joka kerta kun kohtaat minkä tahansa vastoinkäymisen, tee mielessäsi kuvitelma, että siitä seuraa jotakin hyvää.
3. Kuvittele, että kohtaamallasi vastoinkäymisellä on (ilmeisten kielteisten seuraamusten lisäksi) kolme myönteistä seuraamusta, ja keksi mielikuvituksesi avulla, mitkä nuo kolme myönteistä seuraamusta voisivat olla.
4. Keskustele tilaisuuden tullen tästä tehtävästä ja sen ideasta jonkun sinulle läheisen ihmisen kanssa.

Näillä mennään. Kokeilkaa tekin. Lisäksi ystäväni neuvoi minua keskittymään tekemään sellaisia asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi. Niinpä siirrän murehtimisen syrjään ja keskityn täysillä hyvän olon rakentamiseen. Heti huomenna pinkaisen salille tai jumppaan. Tänään vain parantelen tätä krapulaa ja yritän löytää sisäisen voimani jälleen.

Äiti ja kaikki muut huolestuneet: Kyllä tää tästä.