torstai 30. kesäkuuta 2011

Sekavat maailmankirjat.

Enpä ole kovin monesti yllättänyt itseäni lähtemässä lenkille, aamukuudelta. Oon kyllä ajatellut asiaa ja suunnitellutkin sitä, mutta useimmiten tapahtuma on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Oon ehkä jo saanut kengät jalkaan ja lenkkivaatteet päälle, mutta lopulta kuitenkin jäänyt vain tuijottamaan aamutv:tä. 

Tänään kuitenkin heräsin joskus viiden jälkeen mieheni lähtiessä töihin. En ollut nukkunut kuin kolmisen tuntia, mutten silti saanut enää unta. Pyörin hetken sängyssä turhautuneena, kunnes se iski. Katselin ikkunasta kaunista, aurinkoista aamua ja mietin, että sama kai se on lähteä kävelylle kuin odottaa unta monta tuntia. Hetken tuli jahkailtua ja olin jo jäämässä kotiin, mutta nyt olen iloinen, etten jäänyt. Lenkki ei ollut sen kummempi kuin nelisen kilometriä 45 minuutissa, mutta kyllä se teki hyvää. Otin jälleen sykemittarin mukaan, mutta tällä kertaa se näytti vähän liian alhaista sykettä. Kävelin kuitenkin melko reippaasti, hengästyinkin välillä, mutta mittarin mukaan syke oli silti vain 50-60. En tiedä pitäisikö heittää romukoppaan koko laite vai tuliko siihen vain hetkellinen häiriö... Kummallista joka tapauksessa.

Nyt meen nautiskelemaan aamupalaa, lakkaa (tai hillaa, niinkuin meillä päin sanotaan), maustamatonta jogurttia ja mantelirouhetta. Ah. Päivän ohjelmaan kuuluu tänään päiväunet (toivottavasti), toinen neljän kilsan lenkki keskustaan ja takaisin, sekä reissulle valmistautumista.

Kaunista päivää kaikille!

keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Blogin kuukausipäivä.

Oho! Eilen oli blogin kuukausipäivä. Ja viikonloppuna tulee kaksi kuukautta Muutoksen aloittamisesta. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin nyt 10 kiloa hoikempi kuin toukokuun alussa. No, en ole. Mutta minusta on silti kadonnut noin puoli metriä tavaraa ja olen laihtunut kuusi kiloa. Saavutus sekin. Ehkä tämä kesän 10-kilon haaste oli vähän liian kunnianhimoinen... Mutta ei se mitään. Aina ei voi onnistua ja siihen ei välttämättä itsekään voi aina vaikuttaa, kuten nyt. Oon liikkunut paljon (viimeisen kuukauden aikana on ollut 8 lepopäivää) ja syönyt terveellisesti. Onhan tässä tietysti vielä aikaa, mutta en viitsi ottaa turhia paineita, jos kiloja ei lähdekään yhtä vauhdikkaasti kuin toukokuussa. Kunhan suunta vain on oikea.

Kaivoin tänään sen Lidlin sykemittarin esiin. Se on Crivit Sports -merkkinen ja ilmeisesti ihan kelpo vehje hintaansa nähden, ainakin mitä foorumeilta oon lukenut. Hetken kesti ennenkuin opin sitä käyttämään, mutta nyt tämä sujuu jo ihan mukavasti. En tosin ole ihan varma, näyttääkö tämä oikein näitä lukuja, sillä äsken pidettyäni itselleni 45 minuutin tanssitunnin, syke huiteli useimmiten jossain 160-175 tienoilla ja kaloreita kului 45 minuutin aikana 800. Voiko tämä olla totta? Mä kyllä pompin ja riehun aika paljon tanssiessani, joten en ihmettele vaikka syke olisikin kohonnut noin korkealle. Tarvitsisin ehkä jonkun ammattilaisen neuvoja, sillä mulla ei oo aavistustakaan mikä on normaalia. Eräs tuttu neuvoi, että parhaan kulutuksen saa sykkeen ollessa 120, mutta enhän mä voi hillitä tanssimistani! Kun tanssii, niin tanssii tunteella. Jos se syke todella huitelee noin korkealla, niin sillehän mä en voi mitään. Vai onko sitten mahdollista, että tuo sykemittari ei toimi niin kuin pitää? Onko kenellekään muulla kokemuksia Lidlin sykemittarista ja toimivuudesta?

Loppuviikosta onkin tulossa melkoisen kiireinen. Miehekkeellä alkaa viikon loma ja ollaan lähdössä roadtripille! Tarkoituksena on piipahtaa kotonani Sallassa ja jatkaa matkaa aina Norjaan, jäämerelle asti. Lähdetään pakettiautolla liikenteeseen, jossa sitten myös yövytään matkan varrella. En malta odottaa! Tää roadtrip tuo varmasti paljon hyviä muistoja ja kokemuksia, mutta tuo se haasteitakin tämän muutoksen osalta. Liikunta voi jäädä melko niukille, ellei sitten joinakin päivinä päätetä lähteä patikoimaan. Ja ruokapuoli sitten... Ulkona tulee varmasti syötyä jonkin verran, joten täytyy olla tarkkana mitä tilaa. Huoltoasemilta voi olla vaikea löytää mitään kovin terveellistä. Ja mitä oikein voi tehdä itse matkalla? Tässäpä asioita mietittäväksi. Otan mielelläni vastaan neuvoja teiltä, hyvät lukijat!

Livin' in a material world.

Tänään oon haaveillut materiasta. Oon kerännyt tarvelistalle muutamia asioita, jotka ehdottomasti tarvitsen, jotta saisin kaiken irti tästä terveellisemmästä elämästä.

1. Sykemittari.
Oon selaillut koko illan intternaattia ja yrittänyt etsiä suhteellisen edullista, mutta laadukasta sykemittaria. Koska kaikki laatumittarit maksaa maltaita, joudun todennäköisesti kaivamaan jostain laatikon pohjalta vanhan Lidlistä ostetun sykemittarin, jota en ole kovinkaan innokkaasti tainnut käyttää, kerta se jossakin laatikon pohjalla on. Eräs ystäväni suositteli Beurer PM25 -merkkistä sykemittaria, joka on melko edullinen (verkkokaupassa tällä hetkellä 45,90 euroa) ja hyvä vaihtoehto tutuimmille brändeille. Cyberphoton sivuilla kerrotaan näin: "Runners World (03/08) on valinnut PM25-sykemittarin testivoittajaksi helppokäyttöisyyden, hinnan ja suorituskykynsä perusteella." No, edullisuudestaan huolimatta mulla ei tällä hetkellä oo varaa sijoittaa oikeastaan mihinkään, joten ehkä koetan pärjätä ilman (tai sillä Lidlin mittarila) ja siirrän hankinnan myöhemmäksi. Ehkä täytyy vihjailla äidille tai M:lle mitä voisin haluta syntymäpäivälahjaksi sitten syyskuussa... Hah. Missähän se Lidlin mittari muuten on, mulla ei oo aavistustakaan...


2. Lenkkarit.
Oon yllättäen alkanut nauttia kävelemisestä. Lenkkejä toki olisi mukavampi tehdä kunnon kengillä, ei noilla tennareilla, jotka suunnilleen jo hajoavat jalkoihin. Ja vaikka niin uhosin inhoavani juoksua, voisin kuvitella kokeilevani hölkkäämistä ehkä mahdollisesti joskus kunhan kunto on kohonnut ja painoa pudonnut sen verran ettei nivelet ja polvet kuole yritykseen. Tänään yllätin itseni miettimästä, miten mahtavaa olisi jos jaksaisi juosta ilman että jalat hajoaisi tai itse läkähtyisi hengiltä muutaman ekan juoksuaskeleen jälkeen.

3. Keittiövaaka.
Kalorien laskeminen helpottuisi ja tarkentuisi huimasti keittiövaa'an avulla. Tää on ihan MUST. Ja mielellään pian, kiitos.

4. Blender
...tai edes se sauvasekoitin. Lyhyesti: Smoothiet, elämäni rakkaus.

Sitten en tietenkään pahastuisi jos vaatekaappini täyttyisi ihanista treenivaatteista. Lisäksi voisin mielelläni antaa kodin myös mm. jumppapallolle, tasapainolaudalle ja muille kotijumppaamista edistäville laitteille. Nyt vain sitä lottovoittoa odotellessa.

Haaveilu on mukavaa. Oon näiden lisäksi selaillut nettivaatekauppoja ja miettinyt kuinka monipuolinen vaatekaapistani tulee vielä joskus. Nykyään multa löytyy vain yhdet farkut, sillä pukeudun mielummin mekkoihin. Mekot on helppoja, maha ja paksut jalat jää piiloon. Yksi kurjimmista asioista tässä ylipainossa on tämä itsensä piilottelu. Helteistä ei voi nauttia, kun pitää kääriytyä telttaan peittääkseen rumat, lihavat kätensä, muusta vartalosta puhumattakaan. Turhamaisuudestakaan ei voi nauttia kun ei ole mitään mistä nauttia. Useimmiten peilistä irvistävä mörkö ei hirveästi houkuttele lähtemään alennusmyynteihin ostamaan uusia vaatteita, koska ensinnäkin, ne vaatteet eivät mahdu päälle. Shoppailusta on tullut pakkopullaa. Kun jokin vaatekappale kuluu puhki, haetaan uusi. Jos joskus erehdynkään lähtemään spontaanille shoppailureissulle, palaan sieltä yleensä vain masentuneena ja itsetunto nollilla. Miksi olin edes kuvitellut, että mistään löytyisi mitään minulle sopivaa? Ja miksi hitossa näiden trendikauppojen isojen tyttöjen vaatemallistot on niin hemmetin rumia useimmiten? Kirppareilla kiertelystäkin on mennyt into kun tämän kokoiselle ihmiselle sieltä on vaikea mitään löytää.
      Tässä yksi syy, miksi haluan pudottaa painoa. Haluan toteuttaa naisellista turhamaisuuttani ja pukeutua muihinkin kuin vain säkkeihin. Haluan katsoa peiliin ja olla tyytyväinen näkemääni. Haluan viihtyä omassa vartalossani, siinä kaikki.

sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

when there's nothing left to burn, you have to set yourself on fire.


Oon lyriikkafriikki. Lähes jokaisesta pitämästäni kappaleesta pengon esiin lyriikat ja luen niitä yhtä kiihkeästi kuin uskovainen lukee raamattuaan. Jos voisin, puhuisin pelkästään lainauksin. Joku muu on kuitenkin sanonut jo kaiken paremmin, paljon paremmin kuin mihin itse koskaan kykenisin. Siteeraan jatkuvasti rakastamiani kappaleita päiväkirjassani, facebook-tilapäivityksissäni, blogissani... Kaikkialla.
       Kuten varmaan arvaatte, blogini otsikko on eräästä kappaleesta, josta pidän hyvin paljon. Kyseessä on ylläoleva Tiger Loun The Less You Have To Carry. Vaikka kappaleessa lauseella "the more you give, the less you have to carry" on luultavasti hyvinkin erilainen merkitys kuin mitä tässä tapauksessa, ihastuin lauseeseen silti. Laulu itsessään on hyvin surumielinen, mutta minä pidän tämän lauseen ajatuksesta. Minulle sillä on useita merkityksiä. Ensinnäkin, miten hyvin se sopiikaan tähän muutokseeni, niin monella tapaa? Koetan olla parempi ihminen, niin itseäni kuin muita kohtaan. Haluan antaa enemmän kuin otan. Kun lakkaa kuluttamasta energiaa turhanpäiväiseen itsekkyyteen, voi paljon paremmin, voi paljon... kevyemmin, henkisesti. Ja sattumalta tämä lause sopii myös tähän painonpudotusprojektiini. Mitä enemmän paiskin töitä tavoitteideni eteen, sitä vähemmän (painoa) minun tarvitsee kannatella.

Tämä lause toimii siis ohjanuorana minulle monin tavoin. Elämänmuutoksessani ja elämänasenteissani. Olen usein miettinyt ja suunnitellut palkintoja ultimaattisen tavoitteeni saavuttamisesta. Kuten monet muutkin, niin olen haaveillut minäkin tatuoinnista jo pitkään. Syy miksi en ole sellaista jo hankkinut on rohkeuden puute ja se yksinkertainen syy, etten oikeastaan vielä halua, en tähän vartaloon. Miltä tatuointi tulisi näyttämään kun laihdun? Muuttuisiko se ihan täysin tunnistamattomaksi kuvioksi? En tiedä. Mutta sen tiedän, että haluan tatuointia ottaessani olla hyvässä kunnossa ja varma siitä, etten enää tule liikakilojani takaisin hankkimaan.
     Tatuointi toimii hyvänä motivaation lähteenä. Oivalsin tänään millaisen tatuoinnin haluan. Se ei ole kuva, vaan lyriikkaa eräästä kappaleesta. Joko arvaatte mistä kappaleesta puhun?

Tilannepäivitystä ja tilastoja.

Tänään ajattelin kirjata hieman ylös edistymistä ja faktoja.

Pituus 164 cm
Paino aloituspäivänä 3. toukokuuta 2011: 110 kg
Tämän hetkinen paino: 104 kg
Muutos: -6 kg

Mittoja      4.5.    2.6.    tänään 26.6.     muutos yht.
Kaula:            42            39.5            38                   -4 cm
Rinta:             123          116             115                 -8 cm
Vyötärö:        102           95               92                  -10 cm
Lantio:           126          119              118                 -8 cm
Napa:             113          107              106                 -7 cm
Käsivarsi:    41            38.5             38                   -3 cm
Reisi                 76             72               71                   -5 cm
Sääri                46            43.5             42                   -4 cm
Senttejä lähtenyt kokonaisuudessaan: -49 cm

Summa summarum: Pelkästään toukokuussa lähti viisi kiloa. Kesäkuussa on pudonnut vain yksi. Kuitenkin senttejä on kadonnut myös kesäkuussa, joten hukkaan ponnistelut eivät kuitenkaan ole menneet, vaikka painon junnatessa onkin meinannut iskeä epätoivo. Kesäkuun aikana on siis lähtenyt yhteensä 10.5 senttiä. Joten, täytyisi olla kai itsestään ylpeä, kokonaisuudessa tulos on ihan hyvä. Vielä on toki matkaa, sillä tarkoituksena on päästä joskus siihen 65 kilon tavoitepainoon, mutta pikku hiljaa, pikku hiljaa. Suunta on kuitenkin oikea.

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Euforia.

Pidin hetki sitten hieman lyhyemmän, 45 minuutin tanssitunnin itselleni. Raivasin olohuoneeseen sopivan tilan itselleni, täytin vesipullon ja pistin tarkoitusta varten tekemäni uuden playlistin soimaan spotifystä. Tiedättekö tunteen kun musiikki lähtee soimaan ja se tuntuu lävistävän koko vartalon? Kuinka suljette silmät ja olette yhtäkkiä jossain muualla, kuinka rytmi vie kehon mukanaan ja mikään ei ole koskaan ollut helpompaa? Näin käy minulle usein tanssiessa ja niin kävi tänäänkin. Aloin melkein itkeä onnesta kesken tanssimisen, hyvä olo täytti mielen, kehon ja sydämen, enkä voi vieläkään lakata hymyilemästä.

Tän päivän suosikkeja:





Erityisesti tämä viimeinen aiheuttaa mielettömiä väristyksiä vieläkin. Löysin sen oikeastaan vasta tänään ja heti pomppasi kärkeen. Joillekin kappaleille lämpenen melko hitaasti, esimerkkinä vaikkapa tuo Beyoncén Run the World. Oon kuullut senkin useaan otteeseen, mutta oikeastaan vasta eilen suostuin myöntämään sen tanssillisen arvon ja kärkeenpä sekin huitaisi niin, että rysähti. Huh.

Ja edelleen otan kappale-ehdotuksia vastaan! Koetan kasvattaa ja monipuolistaa playlistejäni, ettei vaan pääse kyllästymään. Mitkä kappaleet aiheuttaa teissä pakonomaista tarvetta tanssia aina kun kuulette sen?

Who run the world? Girls!

Tiedättehän, naiset, sen turvonneen olon ja kipeän vatsan tiettynä aikana kuusta? Jep. Suunniteltu tanssitunti jäi pitämättä vatsan kiukutellessa. Muutenkin tänään on miltei kaikki mennyt pieleen. Itsehillintä on ollut tiukilla, kun mielessä on pyörinyt vain kaiken maailman herkut... Entinen minä olisikin varmasti marssinut kauppaan samantien ostamaan kanelikeksejä ja hakenut alakerran pitseriasta pizzan. En tiedä miksi, mutta jostain syystä tänään on erityisen paljon tehnyt mieli keksejä. Mutta ei hätää, pidin pääni ja söin pahimpaan naposteluhimoon muutaman kuivatun banaanilastun, ja kaupastakin lähti mukaan vain tämän päivän ruoka- ja salaattitarpeet.

Ei päivä toki täysin huono ole ollut. Ihana ystäväni kävi kylässä ja toi yllätyksekseni oman blenderinsä minulle hetkeksi lainaan! Kuinka mielettömän mahtavaa! Nautiskeltiinkin sitten hedelmäiset smoothiet, joihin tuli jäädytettyä mangoa, mansikkaa, banaania, hieman maitoa ja maustamatonta jogurttia. Oli niiiiin hyvää ja seurakin oli kertakaikkiaan ihan parasta. Kiitos tuhannesti J.

Ja huomenna aloitan päiväni tanssitunnilla, lupaan sen.

Tavoitteita tälle viikolle:
x Juo enemmän vettä.
x Tanssi vähintään kolmena päivänä
x Kuminauhajumppaa ainakin kahtena päivänä.
x Venyttele joka päivä!

Ettei nää mun merkinnät mene aina ihan turhaksi löpinäksi, toivon, että esitätte mulle kysymyksiä tai aiheita, joista haluaisitte mun kirjoittavan. Mitä vain haluatte tietää.

maanantai 20. kesäkuuta 2011

She believed she could, so she did.

Taas uusi katastrofi. Mun blenderi meni rikki! Kesken kaiken, kun olin tekemässä itselleni hedelmäsmoothieta. Se vain yhtäkkiä lähti päälle itsestään, alkoi huutaa ja savuta, ja hiljeni vasta kun vedin töpselin seinästä. Hetken pelkäsin, että se räjähtää tai syttyy palamaan. Huh. Piti avata ikkunat, kun jäi niin inhottava haju leijailemaan keittiöön. Smoothiekin jäi hieman kesken ja jouduin sössäämään jäiset hedelmät (mangoa ja banaania) haarukalla. Ei se ihan smoothieta lopulta koostumukseltaan ollut, mutta kelpasi kyllä hikisen tanssitunnin jälkeen. Nyt täytynee alkaa harkita jonkin näköisen uuden blenderin tai sauvasekoittimen hankkimista, koska oon smoothieiden suurkuluttaja. Ehkä sauvasekoitin voisi olla ihan riittävä, halvempiakin kun ovat. Osaako kukaan suositella mitään, hinta-laatu -suhteeltaan hyvää?

Mutta voi kylläpä maistui tanssi, parin viikon tauon jälkeen! Tanssitauko tuli kyllä sopivaan saumaan, olisi muuten saattanut mennä jo maku siihen. Nyt taas jaksaakin tanssia ihan uudella innolla ja kappaleetkaan ei enää kyllästytä niin paljoa. Ja askel tuntui kevyemmältä, se oli ihanaa! Tuli todella hyvä olo. Tällaista liikkumisen pitäisi aina ollakin, piristävää ja hyvän olon tuovaa.

Hassua sanoa, mutta pidän tästä arkeen palaamisesta. Vaikka lomailu olikin ihanaa, niin on silti mukava palata takaisin kuriin ja nuhteeseen. On helpompi kontrolloida syömisiä ja liikkumisia, kun voi itse päättää mitä tekee ruuaksi, miten ja milloin liikkuu, mitä ostaa kaupasta. Vaikka olihan valinnanvapaus toki lomallakin, mutta kun on vieraana, niin on kuitenkin vieraana.

Vaikka kesäkuun painonpudotus ei ole sujunut ihan odotetusti, niin ainakin tänään tunnen ylpeyttä itsestäni. Olen joskus ollut alhaalla, pitkään ja kauan. Senhän takia tässä tilanteessa ollaankin. En yksinkertaisesti edes uskonut itseeni enää millään lailla, en uskonut, että kykenisin ottamaan ohjat käsiini ja muuttamaan elämääni parempaan. Olin raunioina, en vain yksinkertaisesti välittänyt. Ahmin itseni täyteen kaikkea turhaa paskaa ja halusin kokoajan lisää. En uskonut voivani lopettaa enää.
      Ja entä nyt? Pyrin harrastamaan kohtuullisen kuluttavaa liikuntaa vähintään neljä tuntia viikossa. Syön paljon salaatteja ja hedelmiä, oon pienentänyt annoskokoja, oon jättänyt miltei kokonaan sipsit, karkit, suklaan, limukan, turhat kalorit. En voi sanoa, että olisin luopunut kokonaan, koska silloin valehtelisin. Joskus sallin itseni nauttia elämästä eikä mun kuitenkaan tarvitse pelätä, että tää elämänmuutos lentäisi roskiin saman tien. Hassu ajatus. Mutta siinä missä ennen kulutin näitä "kiellettyjä" aineita päivittäin, nykyään nautiskelen niistä ehkä muutaman kerran kuussa. Jotkin aineet oon korvannut paremmilla - jos suklaanhimo yllättää, syön tummaa suklaata muutaman palan.
Voin siis hyvällä syyllä sanoa olevani ylpeä itsestäni. Minä tein sen, mihin en koskaan uskonut pystyväni. Päihitin omat hirviöni ja pistin alulle muutoksen parempaan. Vaikka matkaa on vielä uskomattoman paljon jäljellä, niin oon hitto soikoon ylpeä itsestäni. Kaikkien useiden epäonnistuneiden laihdutusyritysten jälkeen oon onnistunut pysymään tässä 1,5 kuukautta. Eikä tämä pääty siihen, eikä edes siihenkään kun joskus saavutan tavoitepainoni. Tämä on lopullinen muutos. Ja ottaen huomioon, että vielä opettelen, niin oon ihan äärettömän tyytyväinen itseeni.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

Guilty conscience grows.

Oon vihdoinkin kotiutunut takaisin Jyväskylään pohjoisen reissultani. Sallassa vietin viikon lapsuudenkodissani ja kolme viimeistä päivää ilahdutin ystävääni Oulussa pienoisella vierailulla. Nyt voikin sitten palata hyvillä mielin takaisin työttömän arkeen...

No, mistähän aloittaisin. Oli ihana käydä kotona, mutta kuten arvasin niin kohtasin paljon haasteita ja houkutuksia, joista osan päihitin ja osan, no, en niin hyvin. Vaikeampaa siellä (ja reissulla ylipäätään) on kuitenkin ollut pitäytyä terveellisemmässä ruokavaliossa kuin täällä kotona. On tullut tehtyä huonoja valintoja (söin esimerkiksi kaksi jäätelöä matkan aikana) sekä hyviä valintoja (valitsin ravintolassa kevyen salaatin jonkin raskaan ja rasvaisen aterian sijaan). Kymmenen kilon kesähaasteen kannalta tää reissu on ollut vähän huono, mutta toisaalta, en kyllä tiedä olisiko painoa lähtenyt yhtään sen enempää, jos olisin ollut vain kotona. Oon onnistunut hyvin päivän kaloritavoitteissa (vaikka joitakin lipsahduksia on tullutkin) ja varsinkin Sallassa tuli liikuttua päivittäin ihan mukavasti. Silti kesäkuun alusta ei ole lähtenyt kuin se yksi pirun kilo. Parempihan sekin kuin ei mitään, mutta oon vaan niin malttamaton ja haluaisin kaikki-heti-mulle-nyt.

Yksi asia, missä mulla on vielä opeteltavaa, on tää syyllisyys jokaisesta ns. huonommasta valinnasta. Tiedän, että syön nykyään todella hyvin verrattuna aiempaan eikä nykyään enää edes tule hirvittäviä ylilyöntejä, mutta silti tunnen syyllisyyttä jokaisesta pienestäkin lipsahduksesta, enkä pidä siitä. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi jatkuvaan stressaamiseen. Jos joka tapauksessa tiedän, että yksi jäätelö kerran kuussa ei tuu tätä mun elämänmuutosta ojaan kaatamaan, niin miksi tunnen siitä niin hirvittävää syyllisyyttä? Tän muutoksen tarkoitushan on tulla terveemmäksi, ei neuroottisemmaksi. Terveeseen elämään kuuluu nautinnotkin toisinaan. En tietenkään voi painottaa kohtuuden tärkeyttä, mutta joku roti siinä nipottamisessakin. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Haluan olla terve kaikin tavoin, en pelkästään fyysisesti.

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Too much information

Eilinen oli... katastrofi (oho, tulipa tahaton riimi). Ihana katastrofi. Heitin huonon omatunnon syrjään, silläkin uhalla, että tämä hurja painonpudotus katkeaisi taas hetkeksi. Jos kerran vuodessa saa kermakakkua ja etenkin voileipäkakkua, niin kyllä siitä on syytä nauttia. Pitäisikö minun tuntea itseni petturiksi? No okei, ehkä vähän tunnenkin. Mutta tärkeintähän on, että pieni lipsuminen ei muutu mässäilyputkeksi. Itseasiassa musta tuntuu hyvältä, että saan palata takaisin tiukempaan ruokavalioon taas yhden lepsumman päivän jälkeen. Ja entistä paremmalta tuntuu, kun tiedän, ettei se edes tuota suurempia vaikeuksia. Oon oppinut nauttimaan tästä kevyemmästä olosta ja vaikka elämästä pitää toisinaan nauttia, niin on silti ihanaa, ettei elämän tarvitse olla sitä nauttimista kokoajan. Ehkä niitä nautintojakin osaa nykyään arvostaa paljon paremmin, kun niitä ei suurkuluta päivittäin.

Aamuni aloitin pyörälenkillä. Tajusin ilmojen viilenneen, mutta typeryyksissäni lähdin silti liian vähissä vaatteissa liikenteeseen. Jostain syystä yritin polkea lujempaa kuin jaksoin ja olo oli ihan karmea. Kylmä viima piiskasi paljaita korvia ja kaulaa, hengittäminen sattui. En tiedä olinko kuvitellut pysyväni lämpimänä pyöräilemällä lujaa, mutta se ei ainakaan toiminut. Ehkä seuraavalla kerralla oon fiksumpi ja varaan hieman enemmän vaatetta, varsinkin jos ulkona on vaan 6 astetta. Kyllä meinaan paleli hieman, kun yhtäkkiä pompataan liki 30 asteesta alle kymmeneen asteeseen...
Ja tuon pyöräilyn hyödytkin varmaan menivät lähinnä miinuksen puolelle. Hyvä olo ei ainakaan tullut ja pahimmassa tapauksessa vilustun enkä pääse moneen päivään liikkumaan. Eli jos jo alusta lähtien kaikki tuntuu menevän pieleen, niin kannattaa harkita jääkö sittenkin hetkeksi hengähtämään kotiin kunnes on varmasti valmis lähtemään vai jatkaako väkisin tuhoontuomittua yritystä liikkua? Muistakaa kuunnella kehoanne. Aina ei edes se mieluisin laji suju niinkuin toivoisi, ja silloin kannattaa pysähtyä ja miettiä tekisikö jotain toisin. Ja tämähän ei tarkoita sitä, että pakko olisi jäädä laiskottelemaan!

Äidille tulee Kunto Plus -lehti kotiin ja oon selaillut muutamia lehtiä läpi. Vaikka mielelläni otan asioista selvää, niin silti mua ahdistaa hirveästi se tiedonpaljous. Toisessa artikkelissa puolletaan jonkin raaka-aineen käyttämistä ja toisessa artikkelissa sitä neuvotaan välttämään. Tee sitä, tee tätä, syö tuota ja tuota, mutta älä ainakaan tee niin, mutta toisaalta älä myöskään tee tuota liikaa tai liian vähän ja älä varsinkaan syö tätä! Muista nauttia, mutta ole täydellinen. Rentoudu, mutta älä laiskottele! ....GGGAAAH, apua! Jokainen on erilainen ja kaikilla ei toimi samat asiat, mutta voi, miten helposti pieni ihminen hämmentyy tämän tiedonpaljouden keskellä. Yritän soveltaa tietoja parhaani mukaan, mutta mistä tiedän, jos teenkin jotain väärin? Eikä näitä neuvoja satele pelkästään lehdistä. Jokaisella tuntuu olevan mielipide miten minun  tai muiden tulisi syödä tai liikkua. Ehkä pitäisi vain kuunnella omaa kehoa ja pikkuhiljaa ottaa selvää mikä on se paras tie terveellisempään elämään. Tiedän jo nyt, että olen oikeilla jäljillä, mutta paljon on yhä parannettavaa. En sitä sano, ettenkö mielelläni ottaisi neuvoja vastaan, mutta joskus liika informaatio on liikaa, ymmärrättekö?

lauantai 11. kesäkuuta 2011

Auringon tuoksuinen iho.


Ihania, aurinkoisia päiviä. Oon löytänyt uimisen riemun uudestaan. Tänään kävin kahdesti uimassa ja samalla yritin ottaa kaiken mahdollisen irti, koetin jumpata vedessä ja luulen sen toimivan, koska paikat on jo hieman kipeät. Oon niin onnellinen tällä hetkellä. Olisi ihanaa jatkaa uimista myös sitten Jyväskylässä, mutta oon vielä sen verran epävarma ja häpeissäni vartalostani, että voi olla, etten uskaltaudu edes hiljaiselle rannalle, jos siellä on yksikään ylimääräinen ihminen. Harmi sinänsä. Mutta täällä aion kyllä ottaa kaiken mahdollisen irti ja uida niin kauan kuin kelejä vielä riittää.

Helle oli tavallaan hienoa, mutta oon myös iloinen, että lämpötila on tän illan aikana pudonnut ihan siedettäviin lukemiin. En oo pariin yöhön kyennyt nukkumaan kunnolla, kun tää huone on ollut niinkuin pätsi. Nyt onneksi täällä pystyy jo oleilemaan hikoilematta jatkuvasti, ehkä unikin maittaa hieman paremmin, kun ei oo niin läkähdyttävän kuuma kokoajan.



Tänään yllätyin jälleen iloisesti, sillä painoa oli pudonnut, vaikkakin vain 300 grammaa. Aamulla näytti siis 104.7 kg. Pudotuksen aiheuttamaan hyvänolon tunteeseen jää koukkuun! Joka aamu toivoo, että luku näyttäisi vähemmän ja sit vähän hölmösti pettyy, jos ei. Ehkä pitäisi opetella siitä tavasta pois, ettei tarvitsisi pettyä kokoajan, koska eihän aina asiat mene niinkuin haluaisi.

Huomenna onkin sitten jännä päivä, kun kahvitellaan perheen ja muutamien tuttujen kesken allekirjoittaneen valmistumista artesaaniksi. Äiti on leiponut voileipäkakkua (droooooooool ;__________;;<3) sekä makeaa kakkua ja itse valmistin kinkkupiirakkaa tänään. Voi ei, mitähän huomisesta tulee. Oon kuitenkin jo reippaan viikon ollut kunnolla ja syömättä mitään sen kummempiä herkkuja, joten ehkä mä vähän voin herkutella huomenna. Mut kohtuus, kohtuus, kohtuus, kohtuus... täytyy muistaa. Kohtuus.

Oletteko muuten huomanneet, että ulkona vietetyn, lämpimän ja aurinkoisen päivän jälkeen iho tuoksuu ihan erilaiselta? Oon itse alkanut kutsua sitä auringon tuoksuiseksi ihoksi. Rakastan sitä, siinä on jotain hyvin miellyttävää.



(kuvat: weheartit.com)



torstai 9. kesäkuuta 2011

Pikapäivitys

Terveisiä Sallasta. Täällä on ihan sairaan kuuma! En muista ees lapsuudessani olleen näin kuumia kelejä kesällä, varsinkaan näin aikaisessa vaiheessa. Mä kävin jopa uimassa (!!!) tänään, 9. päivä kesäkuuta. Kolme vuotta sitten mun lakkiaisten aikaan järvessä oli vielä jäät. Ja edellisellä viikolla isän oli pitäny hajotella lumikasoja, että sulaisivat nopeammin pois. Ja hyvä jos edes koivuissa oli pienet silmut. Nyt täällä on ihan kesä ja vesi oli melkein lämmintä! En voi uskoa tätä todeksi.

Ei tosiaan ole hirveästi tehnyt mieli istuskella lisää lämpöä hohkaavan koneen ääressä, kun nytkin, tuulettimen huutaessa vieressä, tuntuu tukahtuvan tähän. Siksi nopea päivitys ja lisää sitten myöhemmin. Helle vie aikalailla kaikki mehut, joten mieli ei oo tehnyt muuta kuin loikoilla aurinkotuolissa ja siemailla kylmää vettä, lueskella kirjaa. Kävin eilen kyllä kokeilemassa vanhoja rullaluistimia, mutta voitte varmaan kuvitella miten se luonnistui, kun viimeksi sitä harrastin ainakin 30 kiloa kevyempänä. Ja eihän ne suojavarusteetkaan enää niin hyvin mulle sopineet, eh... En kovin pitkää lenkkiä viitsinyt puutteellisilla varusteilla tehdä, joten palasin aika nopeasti takaisin. Tänään tosiaan kävin uimassa, mutta sekin oli sellaista epämääräistä räpiköintiä, jota tuskin hirveän liikunnalliseksi voi sanoa.
      Kuten uumoilinkin, kotona iski valtava laiskuus (syytän siitä myös hellettä) ja hirvittävä napostelun tarve. Käyn yhtenään availemassa kaappien ovia jos löytäisin sieltä jotain, mutta yritän jatkuvasti hillitä itseäni ja tähän asti voin olla ihan hyvillä mielin, sillä mitään huonoa retkahtamista ei ole tullut. Tänä aamuna sain kiljahdella riemusta käydessäni vaa'alla, sillä paino on palannut takaisin harhareissuiltaan 105 kiloon. Eli tän viikon pudotus oli +-0, mutta oon ihan iloinen silti, ettei se ainakaan ole enää noussut. Eilen nimittäin näytti illalla 107 kiloa, mikä hieman pisti masentamaan. Jännä kuitenkin miten paljon voi päivänkin aikana paino heilahdella. Mutta tästä ei ole suunta muuta kuin alaspäin, toivottavasti.

Nyt sammutan tän koneen hönkimästä tänne lisää kuumaa ilmaa, joten palaillaan taas myöhemmin!

tiistai 7. kesäkuuta 2011

Haasteita.

Kuten ootte varmaan voineet aistia mun edellisestä merkinnöistä, niin tää mennyt viikko ei oo ollut erityisen hyvä. Vaikka oon syönyt kuten aikaisempinakin viikkoina, terveellisesti ja kohtuudella, sekä liikkunut päivittäin, niin mun keho tuntuu jääneen jumiin. Paino on jopa noussut kilon viime viikosta. Eli se siitä minigoalin saavuttamisesta... Mut en aio lannistua edelleenkään. Pakko sen painon on jossain vaiheessa taas lähteä laskuun!

Mua kuitenkin jännittää vähän, sillä oon huomenna lähdössä muutamaksi viikoksi pohjoiseen, kotiin Sallaan. Oon siitä tosi iloinen, sillä Onkamo (pieni syrjäkylä, jossa oon kasvanut) on mulle niin kuin muumilaakso, ilman niitä hurjia seikkailuja tosin. Ja vaikkei meidän talo olekaan sininen tai korkea, niin silti se on mun muumitalo, turvallinen, rauhan tyyssijä. En sitä ehkä nuorena, kotona asuessani, osannut ajatella niin tai arvostaa muutenkaan, mutta nyt kun välimatkaa on 655 kilometriä, niin koti saa aikalailla uuden merkityksen. Vaikka rakastankin tätä Keski-Suomen aikaista kesää, luonnon kauneutta ja korkeita puita, niin silti mulla on toisinaan ikävä kotiin. Mun on ikävä niitä mäntykankaisia harjuja, avaria metsiä ja Onkamojärveä, sitä luontoa.
     On aina ihanaa päästä käymään kotona, välimatkan takia kun niin ei kovin usein tapahdu. Ensinnäkin matkassa menee omalla autolla 8-10 tuntia, bussilla yli 12 tuntia. Huominen kuluukin aika lailla autossa. Siinä tulee ensimmäinen haaste - oon aina ennen varannut automatkalle karkkia mukaan ja nythän se ei luonnollisesti tule kyseeseen. Jostain syystä pitkillä automatkoilla on aina tarve olla jotain naposteltavaa, en tiedä miksi. Täytyy keksiä jokin karkinkorvike tai sit vaan päättää olla napostelematta mitään. Tuskaisa matkasta on tulossa joka tapauksessa, kun koko maahan on luvattu liki 30 astetta... Eikä ilmastoinnista tietoakaan.
      Toinen haaste on tapa, joka mulle on kehittynyt aina kotona käydessäni. Mä syön aivan älyttömästi, mä syön kun oon tylsistynyt, mä syön aivan kokoajan siellä. Ja yleensä kaapit ja pakastin on vielä täynnä herkkuja, mikä ei yhtään auta tilannetta. Vannotin kyllä äidille, että sen on piilotettava kaikki herkut mun takia. Sitten äiti vielä väitti, että ei siellä yleensä oo mitään herkkuja, että pelkästään mun tulon takia se on niitä aina ostanut... Jaaha. No, tästä reissusta on kuitenkin tulossa aikamoinen koetinkivi tän mun muutoksen suhteen. Päivittelen sit paikanpäällä enemmän, miten oon edistynyt. Ja jos ei muuta, niin onpahan ainakin erinomaiset lenkkeilymaastot. Tanssiminen voi jäädä pienelle tauolle, mutta lupaan kuluttaa maata niin jaloin kuin pyörälläkin, ja lupaan myös ottaa ton vastuskuminauhan mukaan, että pääsen jumppailemaan. Koska hyvää säätä on luvannut, niin ei tuottane vaikeuksia viettää paljon aikaa ulkona.

Ihanaa viikkoa kaikille! Muistakaa aurinkovoide jos meinaatte itseänne kärventää! Ja muistakaa juoda paljon vettä!

maanantai 6. kesäkuuta 2011

Tökkii, tökkii.

Tän päivän suunniteltu tanssitunti jäi väliin, kun vatsa heittäytyi hankalaksi. Oikeastaan se on temppuillut keskiviikosta asti enkä ymmärrä minkä takia. Puuttuuko mun ruokavaliosta jotain vai onko siinä jotain liikaa? Oonko saanut jostain jonkin lievän vatsataudin? Tää näkyy jo yleisessä voinnissa ja tanssiminenkin on tuntunut olevan nihkeämpää ja hieman raskaampaa kuin aiemmin. Senpä takia päätin pyhittää tän päivän lepäämiseen, tosin nyt illalla oli pakko vähän purkaa turhautumista 20 minuutin kuminauhajumpalla. Vaikka oon keskiviikon jälkeen syönyt terveellisesti ja pysynyt hyvin (vähän allekin) päivittäisessä kaloritavoitteessani, niin silti paino näyttää vaan nousevan. Siksi oonkin tänään kävellyt ympäri kämppää vuoroin mahaani pidellen ja vuoroin hiuksia repien. Helkkari. Oon vaan niin malttamaton! Täytyy vain hyväksyä, että vastoinkäymisiä tulee ja kaikki ei aina suju kun tanssi. Ei edes tanssi. Mutta kunhan jatkan samaan malliin, taistelen tavoitteideni puolesta entistä kovemmin, niin vielä jonain päivänä saavutan ne.

Laskin itselleni uuden kaloritavoitteen päivälle, sillä nykyään mun peruspäivät on suhteellisen kevyitä, kun ennen (koulupäivinä) ne oli kohtuullisen kuluttavia, seisomista suurimman osan päivästä. Ja koska painoakin oli pudonnut ihan kohtalaisesti lähtötilanteesta, niin MyFitnessPal itse ehdotti uuden tavoitteen laskemista. Ennen se oli siis 1520 kcal päivässä ja nykyään 1270 kcal, edelleen tavoitteena pudottaa painoa noin kilon viikossa.

Mietiskelin tuossa jogurttihedelmien terveellisyyttä ja no, epäterveellisyyttä. En varsinaisiin ravintoarvoihin oo tutustunut, mutta kun tutustuin muutamiin jogurttipäällysteiden resepteihin, niin nehän on suurimmaksi osaksi pelkkää sokeria. Toki niissä hedelmissä on kuitua, vitamiineja ja kivennäisaineita, mutta kumoaako jogurttipäällyste kuivattujen hedelmien terveysvaikutukset?
     Päätinpä siis tehdä muutaman hassun kokeilun pelkällä jogurtilla, mansikoilla ja banaaneilla. Laitoin tavallisiin muffinivuokiin muutaman mansikan ja kaadoin päälle pari ruokalusikallista jogurttia. Vuoat laitoin pakastimeen kylmenemään. Toinen kokeilu koostui pilkotuista banaaneista, jotka myös heitin pakkaseen jäätymään. Nyt vaan jään jännäämään saanko näistä uuden terveellisen naposteltavan. Mulla ei oo aavistustakaan miten tää mun kokeilu päättyy, mut toivon, että hyvin. Jos ei muuta, niin jäädytettyä banaania ainakin voi käyttää smoothieissa. Ja onpahan ainakin viilentäviä naposteltavia näin kuumaan kesäaikaan, ei tarvitse jäätelöön sortua!

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Let the rhythm change your world on the floor.

Oon viettänyt selvää, terveellistä viikonloppua kahdestaan meidän pikkukissa Leelon kanssa. Tuntuupa harvinaisen hyvältä herätä lauantai-aamuna ilman krapulaa ja aloittaa aamu reippaalla tanssitunnilla ja nauttia sen jälkeen raikas hedelmäsmoothie aamupalaksi. Päivälliseksi söin eilen valmistamaani kanaa currykastikkeessa ja riisiä, runsaan salaatin kera. Currykastiketta jäi vielä ihan mukavasti, eli samaa syödään huomenna kolmatta päivää. Kelpaa.
Kävin eilen hakemassa Filmtownista seitsemän leffaa lainaan yksinäistä viikonloppua silmällä pitäen. Tänään ystäväni tuli viettämään leffailtaa kanssani ja pilkoin meille paprikaa, kurkkua ja porkkanaa dippailtavaksi. Olinkin ihan unohtanut tänkin vaihtoehdon, miksiköhän sitä ennen oli ihan pakko saada niitä hiton juustonaksuja viikonlopuksi? Ei sillä, juustonaksut maistuisi kyllä edelleen, mutta joku roti siinäkin. Milloinkahan sitä uskaltaisi ostaa niitä juustosnackseja ilman että tarvitsisi vetää kerralla koko pussia? Siinä mielessä mun itsekurissa on vielä paljon tehtävää, täytyisi osata lopettaa ajoissa. Sen takia en vielä uskalla karkki- tai sipsipussia ostaakaan, koska pelkään, että vetäisin mokomat kerralla alas. Täytyisi oppia säännöstelemään.
Oon keskiviikon jälkeen vähän harhaillu tän ruokavalioni kanssa. Vaikken periaatteessa oo syönyt mitään kovin kiellettyä, oon silti ollut vähän pettynyt itseeni jatkuvasti. Eilen ostin jogurttipäällysteisiä kuivattuja hedelmiä vähän niinku leffanaposteltavaksi ja pahan päivän varalle, mut vedinkin melkein kerralla koko pussin (200g) :( Onneksi tänään oon pistänyt itseni ruotuun taas. Nyt tiukkana. Olisi tosiaan vielä runsaasti työnsarkaa tässä itsehillinnässä, joo...

Mutta, tän viikon liikunnallisuudet:

Tiistai - tanssitunti, 1h
Keskiviikko - tanssitunti, 1h
Perjantai - 3,5 km lenkki, 40 min / tanssitunti, 40 min / vastusnauhajumppaa, 15 min.
Lauantai - tanssitunti, 1h

Huomenna olisi vielä tarkoitus aloittaa päivä täydellä tanssitunnilla. Kyllästyn helposti, joten miltei joka tanssitunnille väsään aina uuden playlistin. Tän päiväiseltä listalta näistä kappaleista sain irti eniten. Enjoy!


perjantai 3. kesäkuuta 2011

Kuukausipäivä.


Tänään tulee täsmälleen kuukausi siitä, kun tää elämänmuutos potkaisi itsensä käyntiin. En oo kuukauden aikana syönyt karkkia kuin yhtenä päivänä ja muutamana päivänä pari palaa suklaata. Olisin saanut syödä enemmänkin, jos olisin halunnut, siihen olisi ollut lupa. Mutta oon tyytyväinen, että oon pystynyt pysymään erossa niistä. Kuten eilisestä kriiseilystä voi päätellä, en oo herkuista kuitenkaan pysynyt ihan täysin erossa, mutta enpä oo niitä juuri sen enempää onneksi syönytkään. Ja tää on jo suuri saavutus mulle, sillä ennen tätä muutosta kahmin valehtelematta varmaan joka päivä kaksin käsin herkkuja naamaani, ilman mitään tolkkua. Ennen se olin minä, joka ruokakaupassa kinusi jotain naposteltavaa ostoskoriin, M:n joutuessa hillitsemään mun mielitekoja. Ja nyt se menee melkein toisinpäin...

(kuvat: weheartit.com)

Oon kerännyt eri sivustoilta inspiraatio-kansiooni kuvia tukemaan tätä kehitystä, antamaan jotain tavoiteltavaa. Eniten kuitenkin motivoivat kuvat itsestäni hoikkana. Ajatus siitä, oon joskus näyttänyt siltä, saa mut uskomaan, että voin näyttää siltä vielä jonain päivänä uudestaan. Matka siihen tulee olemaan pitkä, mutta askel askeleelta, kilo kilolta aion saavuttaa tavoitteeni. Pikkuhiljaa.



torstai 2. kesäkuuta 2011

Ruokamorkkis ja 10 kilon haaste.

Valmistumisen juhliminen ei mennyt ihan odotetusti. Oltiin varattu pöytä Amarilloon kuudeksi ja mentiin sinne varmaan jo puolta tuntia ennen norkoilemaan, ja pistettiin viimeistenkin ruokailijoiden saavuttua tilaukset vetämään. Puoltoista tuntia jouduttiin odottelemaan, kunnes tarjoilija tuli hieman nolona kertomaan, että meidän tilaukset on kokoajan siirretty jonon hännille, että sen takia ei olla ruokiamme vielä saatu ja tämän kömmähdyksen takia saadaan ateriamme ja JÄLKKÄRIT ilmaisiksi. Pienoinen ärtymys vaihtui riemuun. Tietysti olin ajatellut olla ottamatta jälkkäriä, mutta koska tämmöinen tilaisuus tuli, niin siirsin nipottavan äänen mun takaraivosta huithelevettiin ja menin sitten typeryyksissäni tilaamaan Brownie-annoksen, jossa oli 799 kaloria. Senhän sain tietää vasta äsken kun tarkistin... Voi hyvä jumala. Pelkässä jälkiruuassa oli melkein saman verran kaloreita kuin pääruuassa. Hienoa.

Nyt koko ilta tuntuu vähän kurjalta, koska en ollut aamiaisen jälkeen syönyt mitään ja jo Amarilloon saapuessa nälkä oli valtava. En tiedä johtuiko nälästä vai jostain muusta, mutta mun päätä alkoi särkeä uskomattoman paljon siinä ruokaa odotellessa ja se vain yltyi iltaa myöten eikä edes helpottunut kun sai syötyä. Kenelläkään ei tietysti ollut buranaa mukana, joten jouduin vain sinnittelemään ja toivomaan, että pääkipu jotenkin mystisesti katoaisi itsestään. Väärin. Lopulta jouduin lähtemään ennen puolta yötä kotiin ja itku kurkussa kävelinkin ennätysvauhtia kotiin. Kaikki valot sattuivat silmiin ja kovat äänet vain pahensivat oloa. Kotona heitin buranan naamaan ja kömmin olkkarin sohvalle peiton alle pimeään. Harmitti ihan mielettömästi, koska olin niin kovasti odottanut pääseväni tanssimaan ja viettämään vikaa iltaa ihmisten kanssa, joita en muuten näe ehkä enää koskaan?

Vaikka seura olikin loistavaa, niin harmittaa tuo pääkipu ja mässäily niin paljon, että melkein toivon jääneeni kotiin. Ensinnäkin mulla on ihan valtava ruokamorkkis siitä browniesta. Pääannoksen olisin vielä jotenkin kestänyt, kun aamulla ihan sitä varten vedin tunnin hikirääkin itselleni. Mut en ees uskalla laskea kuinka paljon ylitin päivätavoitteeni ton jälkiruuan takia...

Mut no, onneksi tuollaisia päiviä on tosi harvoin, enkä syö yli päivätavoitteideni yleensä. Ja jos jotain tästä opin, niin 
A) pidä särkylääkettä aina mukana, ja
B) muista syödä säännöllisin väliajoin kevyitä välipaloja, niin nälkä ei ylly niin valtavaksi, että pääkipu pääsisi yllättämään tai tulisi ahmittua turhan paljon kun lopulta ruokaa saa.

Takaiskuja ja ylilyöntejä tulee aina toisinaan. Tärkeintä on kuitenkin, ettei mun elämä ole tuollaista joka päivä ja suurimman osan ajasta tiedän rajani. Välillä kuitenkin tuntuu, että täytyisi olla täydellinen, ja kieltäytyä ihan kokonaan jokaisesta houkutuksesta, muuten pettää omat (ja muiden) odotukset. Mut eihän yks päivä venettä kaada, ei. En ole kuitenkaan luovuttanut!

Eilen aamulla punnitsin itseni ja ilokseni sain todeta, että oon saavuttanut ensimmäisen minitavoitteeni. Neljässä viikossa oon onnistunut laihduttamaan 5 kiloa, joten painan nyt siis 105 kg. Koska mun kesä on täynnä vain aikaa ja aikaa, ajattelin haastaa itseni laihtumaan 10 kiloa kesän aikana. Mitäs luulette, onnistunko? Mä haluan uskoa niin! Haaste alkaa nyt ja päättyy elokuun puolessa välissä. 10 viikkoa, 10 kiloa. Jokainen halukas liittyköön joukkoon!

Huomenna tulee kuukausi tän elämänmuutoksen alkamisesta ja voin kyllä myöntää olevani ylpeä itsestäni. En itse huomaa kovinkaan suuria muutoksia kehossani, mutta huomaan muutoksen kyllä mielialassani ja itsetunnossa. Huomaan kulkevani kaduilla enemmän hymyillen ja selkä suorempana kuin pitkään aikaan! En edelleenkään halua vaihtaa tätä pois, en halua palata takaisin siihen vanhaan, apaattiseen, ahmivaan ja toivottamaan tyttöön, joka vielä reilu kuukausi sitten olin.