torstai 29. maaliskuuta 2012

Juoksukouluun?

"Kevät houkuttelee lenkkipoluille − mitä jos aloittaisit tänä vuonna lenkkikauden ammattilaisen opastuksella?"

(kuva: weheartit.com)

Sain sähköpostiini mielenkiintoisen viestin ja ajattelin vinkata siitä teille, koska uskon kiinnostuneita löytyvän. Itse en vielä koe olevani valmis juoksuharrastukseen, koska ylipainoa löytyy edelleen vähän turhan paljon, enkä ole juoksemisesta juuri nauttinut normaalipainoisenakaan. Aion kyllä vielä jonain päivänä kokeilla sitä, mutta se aika ei ole nyt. 

Joka tapauksessa, Vahinkovakuutusyhtiö If ja Suomen Urheiluliitto järjestävät yhteistyössä juoksukoulun, joka sähköpostin mukaan tuo huippuvalmentajien tuen tavallisen lenkkeilijän ulottuville. Ilmaiseen juoksukoulun voi hyödyntää tykkäämällä juoksukoulun facebook-sivusta. Näin saat harjoitusohjelman ja hyödyllisiä vinkkejä koulun valmentajilta, Samuli Vasalalta ja Kari Ahoselta. Treenit alkavat 1.4., joten käyhän tykkäämässä jos kiinnostuit!

Uuteen nousuun!

Jo saa riittää tekosyiden keksiminen, enää en anna flunssalle valtaa. Olo on ollut ihan hyvä jo muutaman päivän, mutta nuhaisuuden takia oon vielä varonut tekemästä mitään liian raskasta. Tiistai meni autossa istuessa, sillä päätettiin tulla käymään täällä pohjoisessa, vielä kun on mahdollista. Tulevana maanantaina alkaakin aivan uudet kuviot eikä ole tietoa, milloin seuraavan kerran pääsee käymään täällä kotona. Nopea reissuhan tästäkin tulee, koska sunnuntaina on palattava takaisin. No, parempi sekin, kuin ei mitään.

Tänään siis päätin nujertaa loput flunssasta yksinkertaisesti vain treenaamalla. Koska täältä kotoa löytyy jos jonkinlaista kuntoiluvälinettä, päätin ensin jumppailla ja sitten polkea vielä kuntopyörällä. Ja ai että, miten hyvältä tuntui! Löysin veljeni vanhan tangon ja painot, joilla sitten treenasinkin reilun puoli tuntia. Tanko itsessään oli niin painava minulle, ettei siihen tarvinnut lisätä ylimääräisiä painoja, mutta kyllä ne painotkin tulivat hyvään käyttöön sivuttaisia vatsalihaksia treenatessa. Jumppatuokion jälkeen pyöräilin vielä 45 minuuttia, joten yhteensä treeniä kertyi 1h 20minuuttia. Sykemittari oli mukana ja kaloreita kului 714. Ihan jees.

Tästä on hyvä jatkaa. Ihanaa viikon jatkoa kaikille!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Kuudes.

Nyt on kaiketi syytä hymyyn. Medianäkyvyyden ja viestintäpalvelujen asiantuntija Cision listaa kuukausittain eri aihealueilta suosituimmat blogit. Maaliskuun 2012 aiheena oli painonhallinta.

Painonhallintablogien top 10 -lista Suomessa maaliskuussa 2012 

 



Siellähän sitä ollaan, kuudennella sijalla. Ihmetys on suuri, mutta kiitos kuuluu ehdottomasti kaikille teille, jotka blogiani luette ja seuraatte. Oon niin iloinen ja onnellinen tästä, vaikka en ihan koekaan ansaitsevani päästä tuolle listalle. Jos itse saisin päättää, niin mielestäni te kaikki ihanat painonhallintabloggaajat kuuluisitte päästä mukaan listaukseen.

Tämä antanee vähän lisämotivaatiota ja -potkua omaankin projektiin. Kun on tällaista tunnustusta saanut, niin ei voi vaan mitenkään jättää leikkiä kesken tai olla onnistumatta. Pakko on syntyä jotain konkreettista näyttöä! Ja tällä hetkellä tiedän, että syntyykin. Vaikka eilinen ravitsemusterapeutin tapaaminen ei juuri antanutkaan mitään uutta, olen silti toiveikas kevään suhteen. Tunnen aivan uudenlaisen motivaation kehittyvän mielessäni ja olen valmis. Olen valmis tekemään kaikkeni ja antamaan enemmän kuin olen hetkeen antanut. Ja siitä kiitos kuuluu ehdottomasti teille, lukijani. Ilman teitä olisin luovuttanut jo kauan sitten. Kiitos tuestanne. :)

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Everything's not lost.

Flunssa alkaa pikkuhiljaa väistyä. Vielä on kuitenkin niin nuhainen olo, etten tänään uskaltanut lähteä Killerille hikoilemaan. Puolen tunnin verran tuli kuitenkin käveltyä, kun täytyi kaupungilla toimittaa asioita. Tää viiden (5!!!) päivän liikkumattomuus alkaa jo näkyä mielialassa ja pahasti. Tänään romahdin ihan täysin ja valitin miehelle kuinka oon epäonnistunut täysin kaikessa ja tässä projektissa varsinkin. Nyt tietenkin olen vähän jo piristynyt ja tajuan, ettei asia ehkä ihan niin ole. Ja mikä tärkeintä, mitään ei ole menetetty, vaikka tää projekti ei olekaan sujunut niin mallikkaasti, kuin olin toivonut. Aina voi tehdä asialle jotain, enkä aio luovuttaa edelleenkään. Täytyy vain laittaa uusi vaihde silmään ja vannoa, että minä onnistun. Perhana. Minä onnistun kyllä.



On kyllä ollut ihan hirveät vieroitusoireet liikkumisesta, mikä on ihan positiivinen asia. Tällaisen tauon jälkeen olisi kai helppoa jäädä vain makoilemaan, mutta voin jo melkein kuvitella itseni juoksentelemassa ympäri maita ja mantuja onnellisena. Huvittavintahan tässä on, että en pidä juoksemisesta, mutta tällä hetkellä sekin tuntuisi varmaan ihanalta. Haha. Päivä pari vielä, niin enköhän oo jo ihan kunnossa!

Ollaan muuten huomenna taas lähdössä reissuun, heti sen jälkeen, kun olen tavannut ravitsemusterapeutin. Voi olla, etten reissulla ehdi juuri päivittelemään, mutta koetan viimeistään palattuamme (eli loppuviikosta) kertoa hieman siitä ravitsemusterapeutin tapaamisesta. Toivon, että käynti tulee olemaan antoisa ja saan siitä taas lisää motivaatiota ja potkua tähän projektiin!

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Pitaleipää!

Flunssa on pysynyt vielä sitkeästi mukana, vaikka selkeästi parempaan päin ollaan menossa. Räkäpaperia oon kyllä vielä tänäänkin kuluttanut varmaan yhden sademetsän verran, joten liikkuminen on edelleen pannassa. Kaupassa käynnissä oli ihan tarpeeksi liikuntaa tälle päivälle. Koska olo on kokoajan ihan vähän parempi, päätin tehdä tänään pitaleipiä itse. Toki jokin helpompi, vähätöisempi ja nopeampi ruoka olisi ollut passelimpi tämmöiseen sairaspäivään, mutta koska olin koko viikon haaveillut pitaleivistä, en malttanut olla toteuttamatta suunnitelmiani. 

Alkuviikosta selailin Pinterestistä inspiroivaia kuvia ja huomasin todella herkullisen näköisiä versioita pitaleivistä, esitettynä terveellisessä valossa tietenkin. Oon aina kuvitellut pitaleivän jotenkin epäterveelliseksi, mutta täytteestähän sekin paljolti riippuu. Kyse on vain valinnoista. Päätin kokeilla saisinko omista leivistäni edes hitusen terveellisempiä ja lopputulos olikin aika yllättävä. Laskin annokselleni kalorit ja täytteineen kaikkineen yhdessä pitaleivässä oli kiloklubin mukaan 268 kcal. Ei siis ihan hirvittävän paljon, ottaen huomioon, että annos oli todella täyttävä ja pitaleivästäkin löytyi ihan mukavasti kokoa. Olin kuvitellut, että kaloreita olisi vähintään jotain 400. Eipä ollutkaan! Ja vielä täyttävämmän annoksesta saisi, kun nauttisi pitaleivän seurana raikasta salaattia. Itselleni riitti pelkkä täytetty pita, tällä kertaa.


Pitaleivät 16 kpl  (138 kcal/kpl)

5 dl vettä
50g tuorehiivaa
2 tl suolaa
2 rkl öljyä
11dl (täysjyvä)vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen (42-asteiseen) veteen. Lisää joukkoon suola, öljy ja vehnäjauhot ja alusta hyvin taikinaksi. Anna kohota kaksinkertaiseksi. Kun taikina on kohonnut, jaa se 16 osaan ja pyörittele osat pulliksi. Kauli pullat ohuiksi, pyöreiksi pitaleiviksi, niin että ne ovat halkaisijaltaan suunnilleen 15 cm. Anna jälleen leipästen kohota lämpimässä paikassa noin puoli tuntia. Paista 225-asteisessa uunissa keskitasolla n. 12 minuuttia.

Kommentti:
Käytin pohjana Myllyn Paras -sivulta löytämääni ohjetta, jonka sitten kaksinkertaistin, että voisin osan pitaleivistä pakastaa myöhempää käyttöä varten. Jauhoja meni odotettua enemmän ja tarkoituksena oli käyttää pelkästään täysjyvävehnäjauhoja, mutta koska ne pääsivät loppumaan, käytin ihan tavallista vehnäjauhoa noin 4 desin verran ja täysjyvää 7dl. Eli mikäli haluat vielä terveellisempiä pitaleivistä, kannattaa tavallisen vehnäjauhon sijaan käyttää ihan kokonaan täysjyvää. Osaako kukaan muuten sanoa miten täysjyvä- ja durumvehnäjauhot eroaa toisistaan? Oon miettinyt tätä, mutten ole saanut sitä selvitettyä vielä.


Pitaleivästä saa helposti kohtalaisen terveellisen tai hyvinkin epäterveellisen, riippuen täytteistä. Itse käytin runsaan valkokaalin, punasipulin, tomaatin, kurkun, fetan ja turkkilaisen jogurtin lisäksi täytteenä tekemääni jauhelihakastiketta.


Jauheliha-papu-kastike

400g naudan jauhelihaa
500g paseerattua tomaattia
1 tlk ruskeita papuja
1 pss taco-mausteseosta
1 iso sipuli

Ruskista jauheliha. Lisää kuutioitu sipuli ja sekoita joukkoon mausteseos. Lisää lopuksi tomaattisose ja pavut ja anna hautua hetken.

Kommentti: 
Jos jotain olisin tehnyt toisin, niin olisin lisännyt enemmän mausteita. Koska en käyttänyt muuta kuin tuota taco-mausteseosta, niin jäi vähän laimeaksi. Kastikkeen olisi pystynyt ihan hyvin maustamaan itsekin, ilman tuota mausteseosta, mutta halusin testata millaisen vivahteen se toisi kastikkeeseen.


Ja tässä lopputulos. Täytteenä muutama lusikallinen jauhelihakastiketta, muutama lusikallinen jogurttia ja loput kasviksia. Herkullista oli! Ja jos jotain tästä prosessista opin, niin sen, ettei musta ehkä valokuvaajaa tule! >:D Voi kamala, pahoittelut näistä kuvista.

Mitä muuten ajattelette näistä resepteistäni? Jätänkö jatkossa pois vai kiinnostaako tällaiset?

perjantai 23. maaliskuuta 2012

Enemmän on enemmän on enemmän on enemmän.

Minulle tulee Kauneus & Terveys -lehti kotiin. Tilasin sen mukavalta puhelinmyyjältä, joka osasi selkeästi hommansa. Yleensä sanon "ei" jo heti kättelyssä, mutta tämä nainen teki minuun vaikutuksen iloisuudellaan ja välittömyydellään. En voinut sanoa muuta, kuin kyllä. En ole oikeastaan katunut, koska pidän tästä lehdestä. K&T:llä on meneillään Yhdessä Kuntoon -projekti, johon voivat osallistua kaikki mm. Heiaheian kautta. Lisäksi näkyvämmin projektissa on mukana muutama nainen, jotka haluavat parantaa terveyttään. Heidän matkastaan pystyy lukemaan niin jokaisesta numerosta, kuin K&T:n nettisivujen kautta. Lueskelin tänään erään elämäntapamatkalaisen, Marjan, blogia. Artikkeli Uusia näkökulmia kohtuuteen sai minut pohtimaan omaa elämäntaparemppaani (näin sairastellessa on näköjään aikaa ajatella). Marja oli saanut yllättäviä ohjeita: "Syö enemmän ja normaalimmin, liiku vähemmän." Myös hänen PT:nsä Samppa Jaakola oli neuvonut liikkumaan vain sen verran, että motivaatio kokoajan kasvaa.

(kuvat: weheartit.com)

Tämä pisti minut miettimään omia päähänpinttymiäni. Välillä tuntuu, että vaadin itseltäni aivan hurjan paljon liikkumisen suhteen. Yleensä pyrin liikkumaan monipuolisesti vähintään viitisen tuntia viikossa. Toisinaan tuntuu, ettei sekään riitä. Päässä takoo vain, että enemmän on enemmän on enemmän on enemmän on enemmän on enemmän, TÄMÄ EI RIITÄ! Sitten poden huonoa omaatuntoa ja pahimmillani saatan lamaantua sen takia. Juuri nämä vaatimukset saattavat olla syynä siihen, että hetkittäin mieli ja keho vain väsyy, eikä jonain viikkona liikunta jaksa kiinnostaa niin paljon. Artikkeli sai minut oivaltamaan, että saatan olla vähän turhan ankara itselleni.  Onko siitä lopulta mitään hyötyä, että hukkaa motivaationsa, koska ei osaa tai anna itsensä pysähtyä? Useimmiten nautin liikunnasta paljon ja rakastan sitä koko sydämestäni, mutta ehkä minun pitäisi olla armollisempi itselleni, silloin kun motivaatiopula iskee. Onko se niin hirveä juttu, jos silloin tällöin keräilee motivaatiotaan ja antaa itselleen enemmän aikaa levähtää jonain viikkona? En usko, että täyteen liekkiinsä leimahtanut rakkaus liikkumiseen yhtäkkiä vain katoaa, jos pitääkin yhtenä viikkona useamman lepopäivän, kuin normaalisti.
     En halua kadottaa liikkumisen iloani sen takia, että paahdan liian lujaa menemään.


En muista missään vaiheessa liikkuneeni veren maku suussa, ilman minkäänlaista nautintoa. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse juuri ponnistella saadakseni itseäni liikkeelle. Minä rakastan liikkumista ja olen löytänyt omat lajini, joista pystyn ammenttamaan energiaa jokaiseen päivään. Liikkuminen on kuin huumetta - sitä haluaa kokoajan enemmän. En koe, että minulla olisi mitään tarvetta vähentää liikkumistani yleisesti, mutta tämän artikkelin ja hetken pohdinnan jälkeen tajusin, että voin ottaa rauhallisemminkin joskus.

Mitä ruokavalioon tulee, niin siinä onkin paljon enemmän tekemistä, kuten oon pitkään valitellut. Marja oli kuitenkin saanut hyvän vinkin ravitsemusterapeutti Hanna Partaselta: "Kun teet muutoksia ruokavalioosi, älä ota mukaan mitään sellaista, mitä et voisi syödä seuraavaa viisi vuotta." Tätä olen pyrkinyt itsekin noudattamaan, ja siksi en välitäkään mistään dieeteistä. Haluan, että voin syödä minulle normaalisti, ettei minun tarvitse joka päivä ponnistella asian kanssa. Haluan muuttaa elämäntapojani terveellisiksi niin, että tiedän pystyväni kivutta pysymään niissä koko loppuelämäni. Toki olen kiinnostunut erilaisista ruokavalioista, superfoodeista ja muista sellaisista, mutta tiedän olevani liian laiska näkemään vaivaa muuttaakseni ruokavaliotani täysin näiden suuntausten mukaisiksi. Siksi en ole ikinä esimerkiksi harkinnutkaan karppausta, koska no, tykkään leivästä enkä halua stressata jos joskus muutaman palan syön. Eihän sitä tiedä jos joskus hurahdankin johonkin erikoisempaan ruokavalioon, mutta siihen asti pyrin vain opiskelemaan enemmän, hiomaan ruokavaliotani terveellisemmäksi pienillä valinnoilla. Tiedän, että perustat ovat tälläkin hetkellä kunnossa, toteutus vain mättää, aina toisinaan. Mutta sitähän tää minunkin matkani on, opettelua. Tärkeintä on, että olen tässä, matkalla.


En halua tehdä tästä projektistani ongelmaa. Joskus täytyy levähtää ja joskus täytyy myös lipsua, että voisi jatkaa vahvempana ja parempana. En halua menettää elämäniloani sen vuoksi, että stressaan liikaa tästä projektista. Haluan löytää tasapainon hyvän ja "huonon" välillä. Kultainen keskitie, niin. Haluan, että tää projekti aiheuttaa enemmän iloa kuin jatkuvaa hampaidenkiristelyä. Viime aikoina syömiseni onkin ollut melkoinen murheenkryyni, osittain syystä ja osittain oman hermoiluni takia. Siksi siihen onkin puututtava, mutta tiukan lempeästi. Kyllä minä vielä löydän sen oikean polun.

Sairaspäivä numero 2.



Näin vietin aikaani eilen.

Tää kipeily alkaa käydä aika tylsäksi. Näiden kolmen (telkkarin, puhelimen ja läppärin) ruudun tuijottaminen alkaa käydä tylsäksi. Tällä samalla sohvalla nököttäminen alkaa käydä tylsäksi. Vaikka olo on jo hitusen kohentunut, niin räkäpaperia kuluu tuhottoman paljon edelleen. Tuntuu kurjalta vain olla paikoillaan, kun paljon mielummin olisi salilla hikoilemassa. Mutta ei auta. Aamulla uskaltauduin käydä lähikaupassa 300 metrin päässä ja sekin reissu meinasi ottaa koville. Parempi siis vaan levätä, levätä ja levätä, kunnes sykkeet ei enää kohoa korkeuksiin pelkästä vessaan kävelemisestä, hah. 

Mies oli ihana eilen, se siivosi koko kämpän (pyytämättä!), kävi kaupassa ja teki ruokaa. Itse vain nökötin sohvalla teemuki kädessä. Yksi juttu vain... Mokoma mieheke toi kaupasta suklaalevyn minulle, koska halusi piristää ja samalla vähän hyvittää siitä, että joutui tänä aamuna lähtemään itse reissuun. Voiko sellaisesta olla toiselle vihainen? Ja suklaa taitaakin olla ainoa mikä menee alas tällä hetkellä, teekin alkaa jo pursuta korvista ulos. Jos jostain voin olla vähän ylpeä, niin en tuhonnut levyä kerralla. Sitä on vieläkin jäljellä ihan mukavasti. Vuosi sitten olisin syönyt sen heti kerralla.

Täällä sitä siis nökötetään kahdestaan Leelo-kissan kanssa. Leelo vetää sikeitä jalkojeni päällä ja itse mietin, minkä leffan voisin katsoa illan päälle. Ehdotuksia? Oon avoin vähän kaikelle, paitsi kauhulle. Ehkä tilanne kaipaisi jotain kepeää ja romanttista. Jotain missä on onnellinen loppu.


torstai 22. maaliskuuta 2012

Kevätflunssa.

(kuva: weheartit.com)

Kuinka tyypillistä, että juuri kun hommat alkoivat sujumaan selvästi paremmin, iskee flunssa päälle? Hoh-hei. Eilen illalla alkoi kurkku kipeytyä ja yöllä en saanut sen takia juuri nukuttuakaan. Heräilin jatkuvasti katsomaan kelloa, että joko voisin nousta ylös, koska nukkuminen kipeällä kurkulla tuntui jokseenkin sietämättömältä. Lopulta nousinkin joskus seitsemän aikaan. Tänä aamuna kurkkukivun lisäksi kuvioihin astui myös räkätauti, enkä ihmettelisi vaikka lämpöäkin olisi jonkin verran. Suunniteltu salireissu siirtynee siis parilla päivällä. Tänään aion vain kääriytyä kissavilttiin, juoda litroittain teetä ja levätä. Liian usein pitkitän flunssiani, kun en vain osaa olla aloillaan silloin kun pitäisi. Ei, en anna itselleni lupaa siivota, vaikka kämppä sitä kaipaisikin. Enkä lähde edes kauppaan hössöttämään. Pysyn vaan aloillani, annan miehen hoitaa asiat ja toivon, että tää tauti menee nopeasti ohi.

Oon selkeästi tunnesyöppö, kun tällaisen tilanteen yllättäessä mieli alkaa heti haaveilemaan, mitä kaikkea voisin syödä lohduttaakseni itseäni. Kaikkien sipsien, limsan ja suklaan sijaan taidan kuitenkin pyytää miestä tuomaan kaupasta hedelmiä ja terveellisiä herkkuja. Paremmin kai kehokin toipuu, kun saa vitamiineja ja hivenaineita, sellaisen hötön sijasta.

Lopuksi voisin vielä mainostaa, että liityin tässä aikani kuluksi Twitteriin, vaikka joskus pidinkin sitä vähän turhana. Sieltä minut kuitenkin löytää, mikäli jotakuta kiinnostaa. :)

tiistai 20. maaliskuuta 2012

Teetä ja hunajaa.

Tämä päivä on mennyt ihan mukavasti, ellei lasketa myöhäksi venähtänyttä heräämistä. Oon laskenut syömäni kalorit (1648kcal) ja olen myös polttanut niitä (809kcal) käymällä Danzation-tunnilla. Olen juonut paljon vettä ja olen myös ihan pienesti herkutellut. Mies lukee tällä hetkellä Sinuhe Egyptiläistä, johon hän eläytyy vähän liiaksikin toisinaan, krhm... Hän pyysi minua leipomaan jotain hunajaista, koska kirjassa hunajaa nautitaan paljonkin, joten näin illan päätteeksi leivoin anskusiilin Lunni leipoo -blogista löytämääni reseptiä hieman muokaten hunajakeksejä. Vähensin rasvan ja sokerin määrää puoleen ja lisäsin lopuksi maitoa, koska taikinasta tuli vähän liian murumaista ilman. Ja tottahan toki lopputulosta täytyi itsekin maistaa yhden keksin verran, iltateen ohessa. Kyllä, maistui herkulliselta.

En juo ollenkaan kahvia, vaan nautiskelen mielummin teetä silloin tällöin. Mun teen juontikin on kausittaista - joskus sitä saattaa kulua litroittain ja sitten saattaa mennä viikkojakin, etten juo kupillistakaan. Viime aikona tee ei ole juurikaan maistunut, mutta uskon, että siihen tulee taas hetkeksi muutos - olen nimittäin löytänyt uuden suosikkiteen. Twiningsin Green Tea and Mint on ihanan raikasta. Oon aiemmin vähän karsastanut vihreitä teitä niiden maun takia, mutta nyt kun olen makuun totutellut aikani, niin voin sanoa jopa tykkääväni ainakin joistakin niistä. Mutta osaisiko kukaan neuvoa mistä saisi omenateetä? Olen itse ostanut sellaista mikä maistuu omenalta ja kanelilta, mutta se ei ole aivan sitä mitä etsin. Joskus monta vuotta sitten muistan juoneeni raikkaan makuista omenateetä (taisi olla ihan mustaa laadultaan), mutta sellaista ei valitettavasti löydy näistä lähimarketeista. Täytyisi kai käydä kahlaamassa läpi jotain erikoisliikkeitä, ehkä niistä löytyisikin.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Suunta kohti parempaa.




Ensimmäinen askel kohti muutosta. Päätin jälleen alkaa kirjaamaan kiloklubiin syömiseni, koska se on taas vähän jäänyt... Ja niin tulen tekemään joka päivä. Näin ensimmäisen viikon ajattelin syödä niin kuin olen nyt muutaman viikonkin syönyt, jotta näen konkreettisesti missä on vika. Sen jälkeen voin paneutua ongelmakohtiin paremmin. Toinen mihin aion kiinnittää erityistä huomiota on se veden juominen. En oo ikinä oppinut sitä kunnolla. Siinä olkoon tälle viikolle haastetta. Juo tarpeeksi vettä. 


Eiköhän näillä pienillä muutoksilla pääse alkuun.

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

What's up, buttercup.

Ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia edelliseen kommentoineita. Kiitos kannustuksesta, olette ihania.

Olen edelleen vähän hukassa, enkä ole oikein saanut koottua itseäni. Tiedän, että avaimet ovat omissa käsissäni, mutta en löydä niille paikkaa, en saa ajatuksiani selkeiksi tai motivaatiota kohdalleen. Tiedän, mitä minun pitäisi tehdä, mutta palaset eivät vain loksahtele paikoilleen. Siksi otankin pienen aikalisän ja yritän sinä aikana pistää asiat ja ajatusmallit taas kuntoon.

Jotain on sentään tapahtunut viikon aikana, muutoksia, joilla uskon olevan positiivinen vaikutus elämääni ja tähän projektiin. Huhtikuun alusta alkaen elämääni tulee taas rytmiä, jotain järkevää tekemistä. Ei, en oikeita töitä ole saanut, mutta aloitan työelämävalmennuksen, mistä toivottavasti on tulevaisuuttakin ajatellen hyötyä. Tämän hetkistä rahatilannetta se ainakin parantaa jonkin verran ja uskoisin, että säännöllinen päivärytmi auttaa myös tässä projektissa. Motivaatiota tuo myös suunnitella terveellisiä eväitä töihin. Ja kunhan tiet sulavat pyöräilykuntoon (ja saan korjattua pyöräni), voin pyöräillä töihin. Matkaa sinne ja takaisin on yhteensä sellaiset 12 kilometriä. Se tuo ihan mukavan lisän päivittäiseen liikuntaan, kun vielä aion Killerilläkin käydä ahkerasti töiden jälkeen. Viimeistään siinä vaiheessa näkyviä tuloksia luulisi syntyvän, kun pistän ruokavalionikin kuntoon. 
Toinen muutoksen kohteeksi joutunut asia on hiuskuontaloni. Se oli oikeastaan hetken mielijohde, lähes spontaani päätös. Tässä ennen ja jälkeen kuvat:


Ennen...
...ja jälkeen.

Kyllästyin tuohon reuhkaan, joka ei ollut enää kovin hyvässä kunnossakaan. Siksi päätin käydä leikkauttamassa keveymmän kesätukan itselleni ja olen aika tyytyväinen. Tarkoituksenani oli kasvattaa tukkaa, mutta koin olevani niin umpikujaisessa tilanteessa vanhojen hiusteni kanssa, ettei tässä muuta vaihtoehtoa ollut. Aluksi oli kyllä vähän järkyttävää katsella itseään peilistä, mutta kyllä tähän tottuu. Ja hiukset ovat onneksi uusiutuva luonnonvara, joten suurta hätää ei ole. Kai tämäkin osaltaan lisää motivaatiota, kun ei voi piiloittaa kaksoisleukaansa enää hiuksien taakse, haha.

Liikkuminen ei ole tosiaan juurikaan tuottanut ongelmia ja tältä näyttääkin tilanne tällä viikolla:

ma: kävely 1h 30min
ti: tanssiteema alkeet: waacking & disco 1h
ke: kävely 45min, venyttely 40min
to: kuntosali 30min, bodybalance 50min, kävely 30min
pe: kuntosali 55min, crosstrainer 30min
la: -
su: -

Yhteensä 7 tuntia ja 10 minuuttia.

Olen ihan tyytyväinen tähän. Viikonloppu meni huiliessa, ja sekin on ihan okei. Välillä on otettava rennommin. :)

torstai 15. maaliskuuta 2012

Hardships.

Ei oo oikein pariin päivään huvittanut kirjoittaa, koska mua vaivaa motivaatiopula. Ei niinkään blogin suhteen, vaan tän elämäntaparempan. Ja jos asiat ovat menneet huonosti, niin mistä minä sitten tänne kirjoittaisin? Viime päivinä on turhauttanut niin, että on tehnyt mieli heittää koko projekti romukoppaan, sillä ajatuksella, että: "Ei tästä kuitenkaan mitään tule. Eihän tästä ole tullut mitään viimeiseen puoleen vuoteen." Oon monesti toitottanut, että mikään kiire ei ole ja pääasia on, että itsellä on hyvä olla, sama se tuleeko tuloksia niin nopeaa kuin voisi. Mutta tosiasia on, että kyllä se hitusen nakertaa lukea kuinka useat sitkeät sissit pudottavat vähä vähältä painoaan, saavuttavat tuloksia, tekevät asioiden eteen todella jotain - sillä välin kun minä itse selittelen, että muttaku. Tää tuntuu ihan hirvittävän vaikealta. Onnistun tuhoamaan hyvätkin päivät ja hyvätkin hetket huonoilla valinnoilla. Olen edelleen sitä mieltä, että elämästä pitää muistaa myös nauttia, mutta ilmeisesti mun on opeteltava missä se raja menee. En tiedä miksi se tuntuu niin pirun vaikealta tällä hetkellä.

Täytyy kaiketi ottaa hieman aikalisää ja selvittää jälleen kerran itselleen miksi tätä teen. Nyt tarvitsisi kyllä jotain vauhtia tähän hommaan, että motivaatio saataisi taas kohdilleen. Täytyisi jotenkin saada aloitettua alusta. Ehkä voisin kokeilla sitä Jutan Go Fat Go -dieettiä? Kiitos muuten suunnattomasti Ninalle, oli todella kultaista lähettää ohjeet sähköpostiini. Olen todella kiitollinen. :) Nyt kun vain saisi toteutukseen sen. Ei mutta, täytyy ensin pohtia juurta jaksain missä ne ongelmat piilevät ja sitten alkaa purkamaan sitä vyyhtiä pikkuhiljaa. Ehkä kokeilla jotain dieettiä, jos siltä tuntuu. En halua luovuttaa, mutta kestänee hetken, että saan itseni taas koottua.



Ah. Blogimiitistä voisin sen verran kertoa, että se tulee olemaan lauantaina 5. toukokuuta täällä Jyväskylässä. Suunnitelmissa on tehdä omaehtoinen lenkki (ihan kävellen, että minunkin kaltaiseni pysyvät perässä) ja käydä yhdessä syömässä jossakin mukavassa raflassa. Facebook-ryhmään voit halutessasi liittyä ja tuoda oman kortesi kekoon mielipiteelläsi. Kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita miittiin! Aiheesta lisää myöhemmin, kunhan yksityiskohdat varmistuvat.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Pohjoinen eli sinne ja takaisin.

Kuten taisin jo mainita, oli ihana käydä pohjoisessa. Onnekseni mieskin oli mukana, koska ilman häntä olisi tuskin tullut ulkoiltua läheskään niin paljon kuin nyt. Hänen patistamisestaan päätin kokeilla hiihtämistä pitkästä aikaa ja vaikka alku kangerteli, alkoi se sujua jo parin päivän jälkeen hieman paremmin. Täytyy kyllä sanoa, ettei se hiihtäminen miksikään lempparilajiksi noussut edelleenkään, enkä ollut kovin sulava (saatika nopea) liikkeissäni. Oli silti ihan mukava hiihdellä hiljakseen ja unohtaa kaikki ne kouluaikojen hiihtotunneilta ja -kilpailuista jääneet traumat. En ikinä pärjännyt minkäänlaisissa kisoissa, tulin yleensä vikaksi tai toiseksi viimeiseksi. Yhden kerran aloin hyperventiloimaan ala-asteen liikuntatunnilla kun yritin turhaan räpiköidä muiden perässä. Se oli kamalaa. 


Kovin hyviä muistoja hiihtämisestä ei siis ole, joten otin ihan syystäkin rauhallisesti. En halunnut alkaa herättelemään ikäviä muistoja yrittämällä hiihtää nopeammin kuin pystyn. Ja lopultahan se hiihtämisen ilo sieltä löytyikin, kun totutteli ja hiihteli omaa vauhtiaan. Kotikylässä latuja hoidettiin vähän huonosti, joten usein tuli hiihdeltyä vain kelkkareittejä pitkin joelle pilkille! Se oli hauskaa. 



Yhtenä päivänä kuitenkin päätettiin lähteä tunturiin hiihtämään oikeille laduille ja kierrettiinkin sellainen 15 kilometrin reitti, joka kipusi aivan ylös Ruuhitunturin päälle. Nousussa kesti useampi tunti minun tahdillani, mutta alas laskikin suunnilleen puolessa tunnissa. Yhden kerran pyllähdin mäessä, koska joku vanhempi hölömö mies päätti ohittaa minut mäessä ja vängätä sitten suoraan eteeni ladulle - mistä seurasi, että mies itse kaatui - mistä seurasi, että minä kaaduin kun yritin välttää hänen päälle laskemisen. Takapuoli ja häntäluu oli hieman kipeä ja kieltämättä harmitti, koska ilman tämän vieraan miehen toilailuja olisin varmasti saanut laskettua alas ihan ilman kaatumisiakin. M oli itse jo ehtinyt alas ja sai todistaa koko surkean tapahtuman. Onneksi kenellekään ei käynyt kuinkaan, se mieskin vain kuulemma kiroili railakkaasti ja jatkoi sitten selvästi nolostuneena matkaa. Hmh. 


     Muuten retki Ruuhitunturille oli aivan mahtava. Keli oli ihan uskomattoman kaunis ja niin olivat maisematkin, varsinkin mitä ylemmäs kivuttiin. Tässä muutama vaatimaton kuva, paremmat ovat edelleen odottamassa siirtoa kamerasta tietokoneelle. Tunturin päällä oli pieni kahvila, jossa pysähdyttiin kaakaolla. Paluumatkalla, pahimmat mäet ohitettua, pysähdyttiin myös eräälle laavulle paistelemaan makkaraa. Oikein onnistunut reissu, vaikka niitä jyrkkiä ja mutkaisia alamäkiä en kovin lämpimästi muistelekaan...


Hiihtämisen lisäksi käytiin useasti kelkkailemassa, pilkkimässä, kävelyllä... Yhtenä päivänä rakensin lumilinnaa, joka tosin jäi vähän nolosti kesken, suurista suunnitelmistani huolimatta. Nähtiin upeita auringonlaskuja ja uskomattomia revontulia. Sanat ei riitä kuvailemaan sitä onnea, mitä koin. Oli ihanaa olla lähellä rakkaita ihmisiä, rakasta perhettä, rakasta luontoa ja ennen kaikkea Kotia. Kyllä se vaan sydäntä särkee olla näin kaukana. Kyllä mie sydämeltäni pohjoisen tyttö oon.

sunnuntai 11. maaliskuuta 2012

Takaisin.

Tänään kotiuduttiin takaisin Jyväskylään ja arki saa astua kuvaan. Päivittelen myöhemmin hieman enemmän, mutta täytyy häpeillen myöntää, ettei se syöminen ihan putkeen mennyt. Kotona pohjoisessa oli kuitenkin ihanaa, nautin reissusta suunnattomasti. Kamala ikävä vaan jää aina tuollaisten reissujen jälkeen, Koti saisi olla vähän lähempänä, eikä monen sadan kilometrin päässä. Oon kyllä niin äitin ja isin tyttö, että sydäntä vähän raastaa olla niin kaukana rakkaasta perheestä. 


Horisontti vinossa. Tässä vähän esimakua, huomenna kerron enemmän.

perjantai 2. maaliskuuta 2012

Suksi, suksi ei luista mihinkään.


Terveisiä pohjoisesta! Käytiin hiihtämässä, kun oli niin hieno sää. Itsellä meni jalat ihan hullun kipeiksi äidin monoissa, joten mun osalta hiihtolenkki jäi vain 45 minuutin mittaiseksi. Mieheke jatkoi ja on edelleen sillä tiellä. :) Täytyy yrittää huomenna uudestaan, jos luistais suksi vähän paremmin.

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!