Enpä ole kovin monesti yllättänyt itseäni lähtemässä lenkille, aamukuudelta. Oon kyllä ajatellut asiaa ja suunnitellutkin sitä, mutta useimmiten tapahtuma on jäänyt vain ajatuksen tasolle. Oon ehkä jo saanut kengät jalkaan ja lenkkivaatteet päälle, mutta lopulta kuitenkin jäänyt vain tuijottamaan aamutv:tä.
Tänään kuitenkin heräsin joskus viiden jälkeen mieheni lähtiessä töihin. En ollut nukkunut kuin kolmisen tuntia, mutten silti saanut enää unta. Pyörin hetken sängyssä turhautuneena, kunnes se iski. Katselin ikkunasta kaunista, aurinkoista aamua ja mietin, että sama kai se on lähteä kävelylle kuin odottaa unta monta tuntia. Hetken tuli jahkailtua ja olin jo jäämässä kotiin, mutta nyt olen iloinen, etten jäänyt. Lenkki ei ollut sen kummempi kuin nelisen kilometriä 45 minuutissa, mutta kyllä se teki hyvää. Otin jälleen sykemittarin mukaan, mutta tällä kertaa se näytti vähän liian alhaista sykettä. Kävelin kuitenkin melko reippaasti, hengästyinkin välillä, mutta mittarin mukaan syke oli silti vain 50-60. En tiedä pitäisikö heittää romukoppaan koko laite vai tuliko siihen vain hetkellinen häiriö... Kummallista joka tapauksessa.
Nyt meen nautiskelemaan aamupalaa, lakkaa (tai hillaa, niinkuin meillä päin sanotaan), maustamatonta jogurttia ja mantelirouhetta. Ah. Päivän ohjelmaan kuuluu tänään päiväunet (toivottavasti), toinen neljän kilsan lenkki keskustaan ja takaisin, sekä reissulle valmistautumista.
Kaunista päivää kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti