Ja jäämeren rannalta löytyy naurava turskan kallo.

Lapin reissusta palattu kiloa painavampana ja suhteellisen ehjin nahoin, jos ei huomioi kaikkia niitä tuhansia hyttysen puremia... Mutta matka oli hieno. Nukuttiin neljä yötä autossa, yksi yö vietettiin täällä kotonani ja yksi yö mökissä Kilpisjärvellä. Päätin jättää kaloreiden laskemisen matkan ajaksi ja muutenkin antaa itselleni hieman armoa. Oli ihan vapauttavaa viettää niin yksinkertaista elämää muutaman päivän. Päivisin ajeltiin pidemmälle pohjoiseen, pysähdyttiin katselemaan paikkoja, ehkä kiivettiin jonkun tunturin päälle. Illalla etsittiin paikka johon leiriytyä. Tehtiin nuotio, keitettiin pakissa vettä teetä varten, paistettiin pienellä paistinpannulla lettuja iltapalaksi. Valvottiin myöhään katsellen auringonlaskua ja lopulta kömmittiin Transitin takaosaan nukkumaan ohuen petauspatjan päälle. Aamulla tehtiin taas tulet ja juotiin aamukahvit (tai omassa tapauksessa aamuteet) ja ruisleipäisen aamupalan jälkeen jatkettiin taas matkaa. Toisinaan pysähdyttiin huoltoasemilla kahville ja pullalle, jotka nautittiin hyvällä omalla tunnolla. Yhden päivän vietimme Norjassa ihastellen jäämerellisiä maisemia, sinistä vettä, vihreitä laaksoja ja niiden reunoilla kohoavia vuoria. Joku joskus kehui Norjassa olevan hyviä leivonnaisia, mutta niitä ei päästy koskaan maistamaan. Ehkä ihan hyvä niin.

Eilen palattiin taas tänne lapsuuden maisemiini, Sallaan. Täällä ollaan vielä muutama päivä, kunnes palataan takaisin Keski-Suomeen sunnuntaina. Täällä on tarkoitus rentoutua ja hyvin on siinä onnistuttukin. Tämä ilta vietettiin järvellä veneillen, aurinkoisesta ilmasta nauttien ja kalastellen. Illan päätteeksi pulahdin vielä uimaan. 

Lomareissu on ollut kyllä onnistunut, vaikka laihduttaminen onkin ollut katkolla. Myönnän, että olisin voinut syödä muutaman pullan vähemmän huoltoasemilla. Myönnän, että vielä Sallaan tullessa meinasi jäädä syöpöttely päälle. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin taas laskea kaloreita. Ylihän sitä meinattiin taas mennä, mutta onneksi päivän aktiivisuus tasoitti lukua hieman. Eiköhän tää tästä nyt, kunhan taas rutiiniin pääsen. Roadtrip kului suurimmaksi osaksi autossa istuen, vaikka muutaman mäen nyppylän päälle kiivettiinkin. Yritän kuitenkin täällä kotona ollessa ottaa vahingon takaisin, uida ja kuntopyöräillä minkä kerkeän. Ja kunhan Jyväskylän kotiin pääsen, niin sitten alkaa taas niin ankara tanssiminen, ettei tosikaan! Oon iloinen huomatessani, että liikunnasta on tullut tärkeä osa elämää. Koen jo vieroitusoireita jos pariin päivään en saa tehtyä mitään. Mieli muuttuu sumuiseksi ja ahdistuneeksi ja minä muutun kärttyisäksi. Siksi on ihan kaikkien kannalta parempi, että saan päivittäisen liikunta-annokseni...

Vaikka ihan tyytyväinen en voi itseeni tällä kertaa painonpudotuksen kannalta olla, voin silti olla ylpeä, koska selätin erään pelkoni eilen. Palatessamme takaisin Sallaan, pysähdyimme Kemijärvellä erään mäen juureen. Kiipesimme ylös ja löysimme mäen päältä näköalatornin, joka oli ihan hemmetin korkea, ainakin minun näkökulmastani. M oli jo kiikkumassa sinne kun itse vasta sain näköalatornin näköpiiriini. Korkeuksista M huuteli minua kiipeämään seurakseen, joten jalat tutisten ja itku kurkussa kiipesin todella hitaasti tikkaita aina vain kerroksen ylemmäs. Täytyy myöntää, että näköalat olivat sen arvoiset, mutta kyllä mua vain pelotti. Oon pienestä pitäen hieman pelännyt korkeita paikkoja ja tikkaita, joten kiipeäminen ei ollut mikään helppo juttu, laskeutumisesta puhumattakaan. Kun lopulta sain jalkani takaisin maankamaralle, meinasin oksentaa ja purskahtaa itkuun, niin hämmentynyt ja onnellinen olin siitä, että olin edelleen hengissä. Hah. Mutta nyt oon taas entistäkin kovempi jätkä!

Auringon tuoksuinen iho.

Ihania, aurinkoisia päiviä. Oon löytänyt uimisen riemun uudestaan. Tänään kävin kahdesti uimassa ja samalla yritin ottaa kaiken mahdollisen irti, koetin jumpata vedessä ja luulen sen toimivan, koska paikat on jo hieman kipeät. Oon niin onnellinen tällä hetkellä. Olisi ihanaa jatkaa uimista myös sitten Jyväskylässä, mutta oon vielä sen verran epävarma ja häpeissäni vartalostani, että voi olla, etten uskaltaudu edes hiljaiselle rannalle, jos siellä on yksikään ylimääräinen ihminen. Harmi sinänsä. Mutta täällä aion kyllä ottaa kaiken mahdollisen irti ja uida niin kauan kuin kelejä vielä riittää.

Helle oli tavallaan hienoa, mutta oon myös iloinen, että lämpötila on tän illan aikana pudonnut ihan siedettäviin lukemiin. En oo pariin yöhön kyennyt nukkumaan kunnolla, kun tää huone on ollut niinkuin pätsi. Nyt onneksi täällä pystyy jo oleilemaan hikoilematta jatkuvasti, ehkä unikin maittaa hieman paremmin, kun ei oo niin läkähdyttävän kuuma kokoajan.

Tänään yllätyin jälleen iloisesti, sillä painoa oli pudonnut, vaikkakin vain 300 grammaa. Aamulla näytti siis 104.7 kg. Pudotuksen aiheuttamaan hyvänolon tunteeseen jää koukkuun! Joka aamu toivoo, että luku näyttäisi vähemmän ja sit vähän hölmösti pettyy, jos ei. Ehkä pitäisi opetella siitä tavasta pois, ettei tarvitsisi pettyä kokoajan, koska eihän aina asiat mene niinkuin haluaisi.

Huomenna onkin sitten jännä päivä, kun kahvitellaan perheen ja muutamien tuttujen kesken allekirjoittaneen valmistumista artesaaniksi. Äiti on leiponut voileipäkakkua (droooooooool ;__________;;<3) sekä makeaa kakkua ja itse valmistin kinkkupiirakkaa tänään. Voi ei, mitähän huomisesta tulee. Oon kuitenkin jo reippaan viikon ollut kunnolla ja syömättä mitään sen kummempiä herkkuja, joten ehkä mä vähän voin herkutella huomenna. Mut kohtuus, kohtuus, kohtuus, kohtuus... täytyy muistaa. Kohtuus.

Oletteko muuten huomanneet, että ulkona vietetyn, lämpimän ja aurinkoisen päivän jälkeen iho tuoksuu ihan erilaiselta? Oon itse alkanut kutsua sitä auringon tuoksuiseksi ihoksi. Rakastan sitä, siinä on jotain hyvin miellyttävää.

(kuvat: weheartit.com)

Pikapäivitys

Terveisiä Sallasta. Täällä on ihan sairaan kuuma! En muista ees lapsuudessani olleen näin kuumia kelejä kesällä, varsinkaan näin aikaisessa vaiheessa. Mä kävin jopa uimassa (!!!) tänään, 9. päivä kesäkuuta. Kolme vuotta sitten mun lakkiaisten aikaan järvessä oli vielä jäät. Ja edellisellä viikolla isän oli pitäny hajotella lumikasoja, että sulaisivat nopeammin pois. Ja hyvä jos edes koivuissa oli pienet silmut. Nyt täällä on ihan kesä ja vesi oli melkein lämmintä! En voi uskoa tätä todeksi.

Ei tosiaan ole hirveästi tehnyt mieli istuskella lisää lämpöä hohkaavan koneen ääressä, kun nytkin, tuulettimen huutaessa vieressä, tuntuu tukahtuvan tähän. Siksi nopea päivitys ja lisää sitten myöhemmin. Helle vie aikalailla kaikki mehut, joten mieli ei oo tehnyt muuta kuin loikoilla aurinkotuolissa ja siemailla kylmää vettä, lueskella kirjaa. Kävin eilen kyllä kokeilemassa vanhoja rullaluistimia, mutta voitte varmaan kuvitella miten se luonnistui, kun viimeksi sitä harrastin ainakin 30 kiloa kevyempänä. Ja eihän ne suojavarusteetkaan enää niin hyvin mulle sopineet, eh... En kovin pitkää lenkkiä viitsinyt puutteellisilla varusteilla tehdä, joten palasin aika nopeasti takaisin. Tänään tosiaan kävin uimassa, mutta sekin oli sellaista epämääräistä räpiköintiä, jota tuskin hirveän liikunnalliseksi voi sanoa.

      Kuten uumoilinkin, kotona iski valtava laiskuus (syytän siitä myös hellettä) ja hirvittävä napostelun tarve. Käyn yhtenään availemassa kaappien ovia jos löytäisin sieltä jotain, mutta yritän jatkuvasti hillitä itseäni ja tähän asti voin olla ihan hyvillä mielin, sillä mitään huonoa retkahtamista ei ole tullut. Tänä aamuna sain kiljahdella riemusta käydessäni vaa'alla, sillä paino on palannut takaisin harhareissuiltaan 105 kiloon. Eli tän viikon pudotus oli +-0, mutta oon ihan iloinen silti, ettei se ainakaan ole enää noussut. Eilen nimittäin näytti illalla 107 kiloa, mikä hieman pisti masentamaan. Jännä kuitenkin miten paljon voi päivänkin aikana paino heilahdella. Mutta tästä ei ole suunta muuta kuin alaspäin, toivottavasti.

Nyt sammutan tän koneen hönkimästä tänne lisää kuumaa ilmaa, joten palaillaan taas myöhemmin!