OMNOMNOM

Itsenäisyyspäivän menyy:

- Hirvikäristystä, perunamuusia ja puolukkahilloa

- Tuoreita, itsetehtyjä riisi- ja perunapiirakoita (kuvassa!)

- Jälkiruoaksi glögiä

Rauhallista ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Myöhästyneitä syntymäpäivälahjoja ja myöhäisiä illallisia.

BodyBalance-tunti oli ihana, vaikkakin täytyy myöntää, että kävin melkoisilla kierroksilla heti jammailutunnin jälkeen ja keskittyminen oli sen vuoksi vähän hukassa aluksi. Omat ongelmansa tuotti myös pimeä sali, itse kun tietenkin lyöttäydyin aivan taakse enkä sieltä meinannut nähdä ohjaajaa. Liikkeet täytyi matkia lähinnä edelläolevilta. Ehdottomasti oon kyllä menossa toisenkin kerran, ehkä silloin tunti sujuu paremmin. Jos joku ei tiedä, mitä BodyBalance on, niin Killerin sivuilla kuvaillaan sitä näin: "Mieltä ja kehoa rauhoittava tunti. Paranna pehmeästi tasapainoasi, syvien lihasten kuntoa ja lisää liikkuvuuttasi! Vaikutteita joogasta, pilateksesta ja tai chista."  Nyt kun olen itsekin kokenut tämän tunnin, voin suositella sitä jokaiselle.

(kuva: weheartit.com)

Taisin muistaakseni ohimennen mainita viime viikolla uudesta sykemittaristani! Alunperin pistin tilauksen menemään syyskuun yhdestoista päivä, syntymäpäivänäni, sillä mieheni lupasi sykemittarin minulle lahjaksi. Tilasin aluksi Verkkokaupasta, mutta kun reilun kuukaudenkaan jälkeen sykemittariani ei kuulunut, peruin tilauksen ja laitoin uuden menemään Cyberphotoon. Sieltä sykemittarini saapuikin alle viikossa! Tämä merkiltään Beurer PM 25 on valittu Runners World (03/08) -lehden testivoittajaksi helppokäyttöisyyden, hinnan ja suorituskykynsä perusteella. Vaikka sen toiminnot on tehty ensisijaisesti kai juoksijoille, toimii se silti ihan hyvin tällaiselle tanssijallekin, mielestäni. Ajaa kyllä asiansa. Eikä hintakaan päätä huimaa! Itsehän en näistä kovinkaan paljon älyä, mutta haluamani tiedot (mm. kalorinkulutuksen) saan selville. Kaloreita kului muuten BodyJam tunnilla sen 799 ja BodyBalancessakin suunnilleen 430. Yhteensä siis 1229. Ihan mukavasti, sanoisin. Huomenna meen kohottamaan sykettä KilleriSumbaan! (ja kyllä, se on kirjoitettu S:llä myös viralliseen ryhmäkalenteriin...)

Olin tuntien jälkeen kotona vasta yhdeksältä ja suihkun jälkeen sain vihdoin itsekin maistella valmistamaani illallista, currybroileria ja basmatiriisiä. Yli puolet lautasestani täytin kyllä tämän hetken lempparilisukkeellani: Kaaliraaste-fetajuusto-combolla. Pääruokakin oli kyllä loistavaa, mutta jostain syystä oon aina enemmän innoissani tuosta kaalin ja fetan yhdistelmästä. (Citymarketissa oli kuulemma ollut viime perjantaina kaalia myynnissä SENTIN kilohintaan! Kieltämättä harmitti hieman, että missasin näin uskomattoman tarjouksen.)

      Mutta mitä mieltä olette näin myöhään syömisestä? Pyrin välttämään raskasta syömistä useaa tuntia ennen treenejä (jotka sijoittuu yleensä klo 18 ja 21 välille) koska maha täynnä ei ole mukava liikkua. Sen takia mun olisi syötävä joko tosi aikaisin (jo noin klo 14-15) tai sitten suosiolla siirtää syömiset treenien jälkeen eli kohtalaisen myöhäiselle ajankohdalle. Useimmiten en edes ehdi valmistaa mitään ruokaa ennen treenejä. Mun rytmi tuntuu muutenkin menevän näin, että valvon pakostakin myöhään ja riippuen päivän ohjelmasta, herään aikaisin tai vähän myöhemmin. Toisinaan tää illallinen saattaa olla ainoa lämmin ruoka koko päivänä - ja nyt kun lopetin koulunkin, se tulee olemaan ainoa lämmin ruoka päivän aikana. Mielummin syön sen yhden vähän myöhempään, kuin ei ollenkaan. Mitä mieltä te muut olette? Kuulenko kauhistuneita hengähdyksiä? Mun elämä nyt vain on mennyt näin jonkin aikaa, oon herännyt kuuden ja kahdeksan välillä, lähtenyt kouluun, tullut kotiin joskus iltapäivällä neljän jälkeen ja kuuden jälkeen taas lähtenyt treeneihin. Oon päättänyt vain syödä kevyen välipalan koulun jälkeen, koska suurempaa ateriaa en pystyisi käsittelemään ennen treenejä, yksinkertaisesti.

Rainy days.

Pyrin välttämään kaikenlaisia valmiita einesruokia, mutta joinakin päivinä on vain niin kiireinen tai väsynyt, ettei yksinkertaisesti jaksa alkaa tehdä mitään kovin monimutkaista ruokaa, vaan päätyy hakemaan kaupasta esimerkiksi pinaatti- tai porkkanalättyjä. Tänään oli sellainen päivä. Parempia ja terveellisempiä ne toki olisivat itsetehtyinä, mutta siinä vaiheessa kun koulusta tullessa kaatuu sohvalle ja nukahtaa samantien pariksi tunniksi, on aika selvää, ettei tänään tule tosiaankaan tekemään muuta kuin nakkaamaan lätyt uuniin ja tekemään ehkä perunasoseen kyytipojaksi. Tänään illallisenani toimi siis atrian porkkanaohukaiset perunasosenokareen, fetan ja puolukoiden kera. Oli kyllä varsin herkullista. Kuinka usein te lukijat syötte einesruokia vai pyrittekö välttämään niitä täysin? Onko mitään einesruokaa, jonka suhteen voitte toisinaan tehdä kompromissin?

Oon vähän huolissani, koska flunssan jälkeen en oo saanut itseäni oikein kunnolla liikkeelle. Ainoa asia, mitä edelleen teen mielelläni, on kuntosalilla käynti. Siellä ramppaisin varmaan jatkuvasti, mikäli se sijaitsisi täällä eikä 35 kilometrin päässä koulun vieressä. Harmillisesti aikataulut ja lukujärjestykset menee niin, etten pääse tälläkään viikolla kuin kerran käymään siellä. Kaikki muu liikunta, josta oon aiemmin nauttinut paljonkin, tuntuu tosi nihkeältä. Mua melkein itketti eilen, kun pitkän tauonkin jälkeen tanssiminen tuntui niin vaikealta. Haluaisin tietää miksi musta tuntuu nyt tältä, koska aiemmin liikkuminen on ollut niin helppoa ja vaivatonta. Miksi ei siis nyt? Toivottavasti tää on vain jokin vaihe, joka menee nopeasti ohi. Johtuisiko tää pimenevistä illoista ja syksystä, että energiaa tuntuu olevan paljon vähemmän? Miten ihmeessä pimeän talven yli on mahdollista edes selvitä? Mulla on vaikeuksia jo nyt selvitä näistä päivistä läpi kunnialla. Viime talvena ottamani kuva kiteyttää aika hyvin tämän hetkiset tunnelmat:

Leelo ja sateinen päivä.

Day 07 - Do your parents know you’re trying to lose weight? Do they care?

- Kyllä ja kyllä. Isän kanssa en hirveästi ole aiheesta keskustellut, mutta äidin kanssa puhutaan paljonkin ja äiti on ihanan kannustava. Isäkin on kyllä suloinen - silloin harvoin kun kotona pääsen käymään (välimatkaa kun on se 655 kilometriä...) isä muistaa kertoa, että oon pienentynyt (vaikken olisikaan :D) Ihania hölmöjä, molemmat.

Punttis, punttis, punttis! Anna punttikselle mahdollisuus! - Helga, Pasila.

Lupasin kirjoittaa kuntosalista ja omasta suhteestani siihen. Oon varsin hullaantunut kuntosalilla käymiseen, mikä on sinänsä hassua, koska en ole aiemmin pitänyt sitä kovinkaan mielenkiintoisena. Nyt kun liikunnastakin on tullut arkipäivää, olen huomannut, ettei kuntosaleilu olekaan sen hullumpaa.
       Varsinaista saliohjelmaa mulla ei vielä ole, koska oma lukujärjestys on vielä sen verran epäselvä enkä tiedä kuinka usein ylipäätään pääsen salilla käymään. Ja koska sali sijaitsee kouluni vieressä ja koulu 35 kilometrin päässä, on salikäynnit sijoitettava kouluajalle. Lisäksi on otettava huomioon kyydissäni kulkevat koulukaverini. Jos koulu loppuu kaikilta neljältä, en vain voi päättää, että hei, minäpäs jäänkin salille vielä tunniksi, odotelkaa te vaikka sillä aikaa. Ollaan toki kyytiläisten kanssa suunniteltu salille menoa yhdessä, mutta toistaiseksi se on jäänyt vielä toteuttamatta. Aikataulujen sovittaminen yhteen on niin hankalaa.
       Mutta onneksi minulla on hyppytunteja lukujärjestyksessä ja pääsen ainakin itsekseni toisinaan huhkimaan. Kuten sanoin, mitään järkevää ohjelmaa ei vielä ole, mutta olen miettinyt sellaisen suunnittelevani, kunhan tiedän paljonko salilla tulen oleilemaan. Toistaiseksi olen tyytynyt vain treenaamaan koko kehoa. Olen aina aloittanut lämmittelemällä crosstrainerilla tai juoksumatolla, jonka jälkeen olen siirtynyt varsinaisiin laitteisiin ja päättänyt kuntoilun jälleen crosstraineriin ja venyttelyyn. Ainoa harmillinen asia on, että osa näistä laitteista, joita en osaa nimetä, on mitoitettu pitkäraajaisille ihmisille. Mun kädet on niin lyhyet, ettei ne yllä edes jalkaprässissä oleviin kahvoihin, vaan mun täytyy pitää kiinni penkin reunoista, näin esimerkkejä mainitakseni. Koska en osaa nimetä näitä muita laitteita, en ala selittämään sen enempää, totean vaan, että hankalaa meinaa toisinaan olla. Muutenkin kaipaisin ehkä jonkinlaista pikaista esittelyä laitteistoon, jotta osaisin ottaa kuntosalista kaiken mahdollisen hyödyn irti. Tuntuu välillä vähän hölmöltä haahuilla ympäri salia, miettien, mitenköhän tuotakin laitetta käytetään. Tarvitsisin joskus jonkun kokeneemman kaverin mukaan.
        Löysin sivuston, jossa on kehitelty valmiiksi kuntosaliohjelmia aloittelijoille. Olen sitä jo jonkin verran tutkaillut, mutta ajattelin perehtyä siihen paremmin sitten kun tiedän tulenko treenaamaan salilla kerran, kahdesti vai kolmesti viikossa. En tiedä kuinka päteviä nuo ohjelmat ovat, mutta toivottavasti niistä on jotain apua treeniohjelmani kehittelemiseen.

Lähdetään huomenna opintomatkalle Turkuun koulun kanssa. Koko päivä taitaa mennä matkustaessa. Turussa ehditään olla muutama hassu tunti, jonka aikana kierrellään näyttelyitä ja museoita, kunnes lähdetään taas paluumatkalle. Huh. Päivästä on tulossa pitkä. Oon ajatellut ottaa matkalle hieman evästä: Banaaneja, lohkottuja omenia, paljon vettä ja pähkinöitä. Lisäksi kävin ostamassa puhallettavan niskatyynyn, että voin vetää sikeitä bussissa. Huomisen liikkuminen rajoittuu varmaankin ympäriinsä ravaamiseen, mutta liikuntaahan sekin on. Herätys on viideltä, joten täytyypi siirtyä laittamaan tavarat valmiiksi aamua varten ja ottamaan unta palloon. Nighty night!

Pärstäkuvia, pähkinöitä ja pyöryköitä.

Puhdistuskuuri, päivä seitsemän.

Vika päivä detox-kuuria. Painoa pudonnut kuurin aikana noin kilo, mutta luulenpa, että se olisi pudonnut joka tapauksessa, ilman litkuakin. En tiedä iskeekö huomenna jonkinlainen upeaakin upeampi olotila, mutta jos rehellisesti puhutaan, niin en oo koko kuurin aikana huomannut mitään selkeitä vaikutuksia. Toki iho on nyt paremmassa kunnossa mitä viikko sitten, mutta johtuuko se juomastani litkusta vai päivittäin juodusta parista litrasta vettä? Nii'in. Kuten aiemmin jo mainitsin, olen pohtinut olisiko samoihin tuloksiin päästy ihan ilman tuota nestettäkin. Kun järjellä ajattelee, en näe syytä miksei. Luulisi kenelle tahansa tulevan kevyempi olo kun syö lähinnä kasviksia, hedelmiä, kalaa ja pähkinöitä koko viikon ja jättää sokerin, maitotuotteet ja viljan pois? 

Summa summarum: En pysty suosittelemaan tätä puhdistuskuuria kenellekään, koska itse en varmuudella voi sanoa huomanneeni itse nesteen aiheuttamia tuloksia. Suosittelen kuitenkin kaikkia poikkeamaan joskus normaalista ruokavaliostaan ja kokeilemaan kuuria vaikkapa ilman tätä kyseistä nestettä, kuitenkin annettua ruokavaliota noudattaen! Heittäydy hulluksi ja jätä viikon ajaksi kokonaan maitotuotteet, sokeri, kahvi, alkoholi, valkoiset jauhot, kovat rasvat ja pitkälle prosessoidut tuotteet! Syö mielummin paljon kasviksia, marjoja, hedelmiä, kalaa ja pähkinöitä, runsasta veden juontia unohtamatta. En tietenkään varmuudella voi sanoa, johtuivatko itselläni parempi iho ja hitusen kevyempi olo tämän nesteen, runsaan liikunnan ja terveellisen ruokavalion yhteisvaikutuksesta, mutta järjellä ajatellen, uskon sen olevan mahdollista myös ilman kalliita litkuja. Kokeilkaa ainakin! Itse aion kyllä toistaa kuurin vielä joskus, mutta ilman MethodDrain Detoxia.

Päivä 6: Näistä kuvista ei ole varmaankaan
kovin vaikea päätellä kumpi puoli mun
naamasta on mielestäni kuvauksellisempi?

Päivä 7: Huomaako kukaan mitään eroa ekoihin kuviin?
Emmä ainakaan. Ja aina sama ilme, voi luoja.
Miksi edes lähdin tähän...

Nyt kun pakollisuudet ovat ohitse ja saitte ihastella pärstääni viimeisen kerran pieneen hetkeen, voinkin keskittyä taas ihan muihin asioihin. Kuten olen useaan otteeseen mainostanut, oon koettanut jättää turhat herkut vähemmälle. Oon kuitenkin alkanut korvaamaan karkkeja ja muita herkkuja kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Tällä viikolla oon vetänyt erityisen paljon pähkinöitä ja oon samalla tutustunut Den Lille Nøttefabrikken -nimiseen tuotemerkkiin. Den Lille Nøttefabrikkenilla on erilaisia pähkinä- ja hedelmäsekoituksia, joista mun lemppareita on tällä hetkellä Go -nimiset, pienet 60 gramman pussukat ja hieman isompi Coco Loco -pussi, jonka sisältö koostuu kuivatuista hedelmistä ja erityisen hyvistä kookoskuutioista. Kuka tässä kaipaa karkkia kun voi napostella tällaisia (kohtuudella tietenkin)? Hintaahan näiltäkin tuotteilta löytyy, mutta se on valitettavan yleistä kun puhutaan pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä. Den Lille Nøttefabrikken tuo kuitenkin erittäin positiivista vaihtelua kauppojen pähkinä-kuivattu hedelmä -tarjontaan. Pusseja löytää ainakin CityMarketeista, muualla en oo näihin osannut vielä kiinnittää huomiota.

 

Coco Loco sopii erinomaisesti vaikka leffanaposteltavaksi.

Pienen kokonsa takia Go on helppo napata mukaan välipalaksi.

Ja pakko vielä loppuun kehaista Lunnin blogista löytämääni reseptiä. Eilen valmistin feta-kasvispyöryköitä ja ne maistuivat aivan hillittömän hyviltä. Taikinasta tuli pyöryköitä niin runsaasti, että siitä riitti kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi ruokaa. Perunamuussin sijaan tein lohkoperunoita molempina päivinä. En oo ennen tehnyt kasvispyöryköitä itse, joten oon aika ylpeä onnistumisestani, vaikkei resepti vaikea ollutkaan. Ehdottomasti teen näitä uudelleen vielä joskus!

Ja jäämeren rannalta löytyy naurava turskan kallo.

Lapin reissusta palattu kiloa painavampana ja suhteellisen ehjin nahoin, jos ei huomioi kaikkia niitä tuhansia hyttysen puremia... Mutta matka oli hieno. Nukuttiin neljä yötä autossa, yksi yö vietettiin täällä kotonani ja yksi yö mökissä Kilpisjärvellä. Päätin jättää kaloreiden laskemisen matkan ajaksi ja muutenkin antaa itselleni hieman armoa. Oli ihan vapauttavaa viettää niin yksinkertaista elämää muutaman päivän. Päivisin ajeltiin pidemmälle pohjoiseen, pysähdyttiin katselemaan paikkoja, ehkä kiivettiin jonkun tunturin päälle. Illalla etsittiin paikka johon leiriytyä. Tehtiin nuotio, keitettiin pakissa vettä teetä varten, paistettiin pienellä paistinpannulla lettuja iltapalaksi. Valvottiin myöhään katsellen auringonlaskua ja lopulta kömmittiin Transitin takaosaan nukkumaan ohuen petauspatjan päälle. Aamulla tehtiin taas tulet ja juotiin aamukahvit (tai omassa tapauksessa aamuteet) ja ruisleipäisen aamupalan jälkeen jatkettiin taas matkaa. Toisinaan pysähdyttiin huoltoasemilla kahville ja pullalle, jotka nautittiin hyvällä omalla tunnolla. Yhden päivän vietimme Norjassa ihastellen jäämerellisiä maisemia, sinistä vettä, vihreitä laaksoja ja niiden reunoilla kohoavia vuoria. Joku joskus kehui Norjassa olevan hyviä leivonnaisia, mutta niitä ei päästy koskaan maistamaan. Ehkä ihan hyvä niin.

Eilen palattiin taas tänne lapsuuden maisemiini, Sallaan. Täällä ollaan vielä muutama päivä, kunnes palataan takaisin Keski-Suomeen sunnuntaina. Täällä on tarkoitus rentoutua ja hyvin on siinä onnistuttukin. Tämä ilta vietettiin järvellä veneillen, aurinkoisesta ilmasta nauttien ja kalastellen. Illan päätteeksi pulahdin vielä uimaan. 

Lomareissu on ollut kyllä onnistunut, vaikka laihduttaminen onkin ollut katkolla. Myönnän, että olisin voinut syödä muutaman pullan vähemmän huoltoasemilla. Myönnän, että vielä Sallaan tullessa meinasi jäädä syöpöttely päälle. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin taas laskea kaloreita. Ylihän sitä meinattiin taas mennä, mutta onneksi päivän aktiivisuus tasoitti lukua hieman. Eiköhän tää tästä nyt, kunhan taas rutiiniin pääsen. Roadtrip kului suurimmaksi osaksi autossa istuen, vaikka muutaman mäen nyppylän päälle kiivettiinkin. Yritän kuitenkin täällä kotona ollessa ottaa vahingon takaisin, uida ja kuntopyöräillä minkä kerkeän. Ja kunhan Jyväskylän kotiin pääsen, niin sitten alkaa taas niin ankara tanssiminen, ettei tosikaan! Oon iloinen huomatessani, että liikunnasta on tullut tärkeä osa elämää. Koen jo vieroitusoireita jos pariin päivään en saa tehtyä mitään. Mieli muuttuu sumuiseksi ja ahdistuneeksi ja minä muutun kärttyisäksi. Siksi on ihan kaikkien kannalta parempi, että saan päivittäisen liikunta-annokseni...

Vaikka ihan tyytyväinen en voi itseeni tällä kertaa painonpudotuksen kannalta olla, voin silti olla ylpeä, koska selätin erään pelkoni eilen. Palatessamme takaisin Sallaan, pysähdyimme Kemijärvellä erään mäen juureen. Kiipesimme ylös ja löysimme mäen päältä näköalatornin, joka oli ihan hemmetin korkea, ainakin minun näkökulmastani. M oli jo kiikkumassa sinne kun itse vasta sain näköalatornin näköpiiriini. Korkeuksista M huuteli minua kiipeämään seurakseen, joten jalat tutisten ja itku kurkussa kiipesin todella hitaasti tikkaita aina vain kerroksen ylemmäs. Täytyy myöntää, että näköalat olivat sen arvoiset, mutta kyllä mua vain pelotti. Oon pienestä pitäen hieman pelännyt korkeita paikkoja ja tikkaita, joten kiipeäminen ei ollut mikään helppo juttu, laskeutumisesta puhumattakaan. Kun lopulta sain jalkani takaisin maankamaralle, meinasin oksentaa ja purskahtaa itkuun, niin hämmentynyt ja onnellinen olin siitä, että olin edelleen hengissä. Hah. Mutta nyt oon taas entistäkin kovempi jätkä!

Ruokamorkkis ja 10 kilon haaste.

Valmistumisen juhliminen ei mennyt ihan odotetusti. Oltiin varattu pöytä Amarilloon kuudeksi ja mentiin sinne varmaan jo puolta tuntia ennen norkoilemaan, ja pistettiin viimeistenkin ruokailijoiden saavuttua tilaukset vetämään. Puoltoista tuntia jouduttiin odottelemaan, kunnes tarjoilija tuli hieman nolona kertomaan, että meidän tilaukset on kokoajan siirretty jonon hännille, että sen takia ei olla ruokiamme vielä saatu ja tämän kömmähdyksen takia saadaan ateriamme ja JÄLKKÄRIT ilmaisiksi. Pienoinen ärtymys vaihtui riemuun. Tietysti olin ajatellut olla ottamatta jälkkäriä, mutta koska tämmöinen tilaisuus tuli, niin siirsin nipottavan äänen mun takaraivosta huithelevettiin ja menin sitten typeryyksissäni tilaamaan Brownie-annoksen, jossa oli 799 kaloria. Senhän sain tietää vasta äsken kun tarkistin... Voi hyvä jumala. Pelkässä jälkiruuassa oli melkein saman verran kaloreita kuin pääruuassa. Hienoa.

Nyt koko ilta tuntuu vähän kurjalta, koska en ollut aamiaisen jälkeen syönyt mitään ja jo Amarilloon saapuessa nälkä oli valtava. En tiedä johtuiko nälästä vai jostain muusta, mutta mun päätä alkoi särkeä uskomattoman paljon siinä ruokaa odotellessa ja se vain yltyi iltaa myöten eikä edes helpottunut kun sai syötyä. Kenelläkään ei tietysti ollut buranaa mukana, joten jouduin vain sinnittelemään ja toivomaan, että pääkipu jotenkin mystisesti katoaisi itsestään. Väärin. Lopulta jouduin lähtemään ennen puolta yötä kotiin ja itku kurkussa kävelinkin ennätysvauhtia kotiin. Kaikki valot sattuivat silmiin ja kovat äänet vain pahensivat oloa. Kotona heitin buranan naamaan ja kömmin olkkarin sohvalle peiton alle pimeään. Harmitti ihan mielettömästi, koska olin niin kovasti odottanut pääseväni tanssimaan ja viettämään vikaa iltaa ihmisten kanssa, joita en muuten näe ehkä enää koskaan?

Vaikka seura olikin loistavaa, niin harmittaa tuo pääkipu ja mässäily niin paljon, että melkein toivon jääneeni kotiin. Ensinnäkin mulla on ihan valtava ruokamorkkis siitä browniesta. Pääannoksen olisin vielä jotenkin kestänyt, kun aamulla ihan sitä varten vedin tunnin hikirääkin itselleni. Mut en ees uskalla laskea kuinka paljon ylitin päivätavoitteeni ton jälkiruuan takia...

Mut no, onneksi tuollaisia päiviä on tosi harvoin, enkä syö yli päivätavoitteideni yleensä. Ja jos jotain tästä opin, niin 

A) pidä särkylääkettä aina mukana, ja

B) muista syödä säännöllisin väliajoin kevyitä välipaloja, niin nälkä ei ylly niin valtavaksi, että pääkipu pääsisi yllättämään tai tulisi ahmittua turhan paljon kun lopulta ruokaa saa.

Takaiskuja ja ylilyöntejä tulee aina toisinaan. Tärkeintä on kuitenkin, ettei mun elämä ole tuollaista joka päivä ja suurimman osan ajasta tiedän rajani. Välillä kuitenkin tuntuu, että täytyisi olla täydellinen, ja kieltäytyä ihan kokonaan jokaisesta houkutuksesta, muuten pettää omat (ja muiden) odotukset. Mut eihän yks päivä venettä kaada, ei. En ole kuitenkaan luovuttanut!

Eilen aamulla punnitsin itseni ja ilokseni sain todeta, että oon saavuttanut ensimmäisen minitavoitteeni. Neljässä viikossa oon onnistunut laihduttamaan 5 kiloa, joten painan nyt siis 105 kg. Koska mun kesä on täynnä vain aikaa ja aikaa, ajattelin haastaa itseni laihtumaan 10 kiloa kesän aikana. Mitäs luulette, onnistunko? Mä haluan uskoa niin! Haaste alkaa nyt ja päättyy elokuun puolessa välissä. 10 viikkoa, 10 kiloa. Jokainen halukas liittyköön joukkoon!

Huomenna tulee kuukausi tän elämänmuutoksen alkamisesta ja voin kyllä myöntää olevani ylpeä itsestäni. En itse huomaa kovinkaan suuria muutoksia kehossani, mutta huomaan muutoksen kyllä mielialassani ja itsetunnossa. Huomaan kulkevani kaduilla enemmän hymyillen ja selkä suorempana kuin pitkään aikaan! En edelleenkään halua vaihtaa tätä pois, en halua palata takaisin siihen vanhaan, apaattiseen, ahmivaan ja toivottamaan tyttöön, joka vielä reilu kuukausi sitten olin.