give it time, dear.

Oon ollut kriisin pyörteissä jo hetken. Roadtrip kaikessa ihanuudessaan jätti epävarman olon oman itseni suhteen. En syönyt matkalla huonosti, mutta lipsuin kuitenkin. En varsinaisesti antanut lupaa itselleni siihen, mutta en yrittänyt estelläkään. Mitä tapahtuu? Enkö olekaan tarpeeksi vahva sanomaan ei houkutuksille? Miksi tuntuu, että sanon yhä useammin kyllä huonoille valinnoille? Vai oonko vain liian ankara itselleni? Mun järki sanoo, ettei tässä ole mitään hätää kun en kuitenkaan niin huonosti syönyt, mutta jokin pieni neuroottinen ääni huutaa takaraivossa, että pitäisi pysyä täysin erossa kaikesta, kieltää kaikki. Oon niin uupunut näiden kahden äänen taistelusta, että en tiedä mitä tehdä.

   Ehkä on palattava perusasioiden äärelle. Aloitettava alusta, mietittävä miksi tätä teen ja mihin tähtään. En halua kieltää itseltäni kaikkea, mutta haluan pysyä kuitenkin tiukkana. Haluan, että pystyn sanomaan ei. Mutta haluan voida sanoa myös kyllä, toisinaan. Totaalikieltäytyminen ei ole ikinä johtanut mun osalla mihinkään koviin pysyvään. Ehkä mun on asetettava taas itselleni rajat, mitä saan ja milloin. Ja ehkä mun on lakattava tuijottamasta liikaa painoa. Se näyttää jumahtaneen nyt melko tiukasti sijoilleen, mutta kunhan jaksan jatkaa, niin eiköhän se lähde taas liikkeelle itsestään. Mutta tärkeämpää kuin pudonnut paino on tää hyvä olo, mikä tästä muutoksesta tulee ja voima, minkä liikkumisesta saan. Tiedän, että oon malttamaton, mutta mun on vain opeteltava eroon siitä. Ehkä suurin ongelma onkin tässä mun ajattelutavassa. Haluan olla täydellinen, tehdä kaiken täydellisesti. Siksi suomin itseäni pienistäkin lipsahduksista. Enkä mä halua, että tää menee siihen. En halua olla liian ankara itselleni, vaikka tiukkana on pysyttäväkin jos haluaa saavuttaa jotain.

Mun on keskityttävä nyt oikeisiin, positivisiin asioihin. Huonoja päiviä tulee, se on fakta. Ja vaikka kuinka haluaisin jo vuoden päästä olla tavoitepainossani, en siinä todennäköisesti ole. Se on vain hyväksyttävä, ettei keho toimi aina niinkuin itse haluaisi ja tää prosessi on todella pitkä. Tosi asia on myös se, että vuoden päästä näytän kuitenkin varmasti paremmalta, kunhan edes yritän. Niin kauan kuin en tee asioille mitään, mikään ei tule muuttumaankaan. Asiat saattaisivat mennä jopa pahempaan suuntaan.

Näen usein unia, joissa olen ainakin melkein sellainen kuin haluaisin olla. Mahdun haluamiini vaatteisiin ja peilistä katsoo kaunis, hoikka nainen. Aina kun herään näistä unista, mun tekee kipeää. Miten kovasti haluaisinkaan olla taas hoikka? Aivan kuin se parantaisi kaiken, tekisi elämästä täydellistä. Eihän se niin tietenkään ole, mutta en voi sanoa olevani onnellinen näinkään. Nuo unet tekevät muutoksesta hetkittäin vaikeaa. Toisaalta ne motivoivat tekemään töitä tämän eteen, mutta toisaalta ne taas lannistavat kaukaisuudellaan. Hetkittäin tuntuu, että lamaannun tämän kaiken alle. Tavoite on liian kaukana, melkein tavoittamattomissa. Pystynkö tähän? Miksi mitään ei sitten tapahdu, vaikka liikun enemmän kuin koskaan elämässäni ja syön paremmin kuin vuosiin?

Huh. On niin paljon ajateltavaa ja pohdittavaa. Jos jotain positiivista haluaa etsiä, niin tiedän, etten tule luovuttamaan, vaikka myrskyn keskellä oonkin tällä hetkellä. Liikkumisesta on tullut välttämättömyys, henkireikä. Huomaan muuttuvani melkoisen tympeäksi ihmiseksi, jos joudun olemaan parikin päivää ilman. Ja vaikka en toisinaan jaksa uskoa itseeni kovinkaan paljon, niin en vain voi palata takaisin vanhoihin tapoihin. En voi, en halua. Se ei ole vaihtoehto.

Ja jäämeren rannalta löytyy naurava turskan kallo.

Lapin reissusta palattu kiloa painavampana ja suhteellisen ehjin nahoin, jos ei huomioi kaikkia niitä tuhansia hyttysen puremia... Mutta matka oli hieno. Nukuttiin neljä yötä autossa, yksi yö vietettiin täällä kotonani ja yksi yö mökissä Kilpisjärvellä. Päätin jättää kaloreiden laskemisen matkan ajaksi ja muutenkin antaa itselleni hieman armoa. Oli ihan vapauttavaa viettää niin yksinkertaista elämää muutaman päivän. Päivisin ajeltiin pidemmälle pohjoiseen, pysähdyttiin katselemaan paikkoja, ehkä kiivettiin jonkun tunturin päälle. Illalla etsittiin paikka johon leiriytyä. Tehtiin nuotio, keitettiin pakissa vettä teetä varten, paistettiin pienellä paistinpannulla lettuja iltapalaksi. Valvottiin myöhään katsellen auringonlaskua ja lopulta kömmittiin Transitin takaosaan nukkumaan ohuen petauspatjan päälle. Aamulla tehtiin taas tulet ja juotiin aamukahvit (tai omassa tapauksessa aamuteet) ja ruisleipäisen aamupalan jälkeen jatkettiin taas matkaa. Toisinaan pysähdyttiin huoltoasemilla kahville ja pullalle, jotka nautittiin hyvällä omalla tunnolla. Yhden päivän vietimme Norjassa ihastellen jäämerellisiä maisemia, sinistä vettä, vihreitä laaksoja ja niiden reunoilla kohoavia vuoria. Joku joskus kehui Norjassa olevan hyviä leivonnaisia, mutta niitä ei päästy koskaan maistamaan. Ehkä ihan hyvä niin.

Eilen palattiin taas tänne lapsuuden maisemiini, Sallaan. Täällä ollaan vielä muutama päivä, kunnes palataan takaisin Keski-Suomeen sunnuntaina. Täällä on tarkoitus rentoutua ja hyvin on siinä onnistuttukin. Tämä ilta vietettiin järvellä veneillen, aurinkoisesta ilmasta nauttien ja kalastellen. Illan päätteeksi pulahdin vielä uimaan. 

Lomareissu on ollut kyllä onnistunut, vaikka laihduttaminen onkin ollut katkolla. Myönnän, että olisin voinut syödä muutaman pullan vähemmän huoltoasemilla. Myönnän, että vielä Sallaan tullessa meinasi jäädä syöpöttely päälle. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin taas laskea kaloreita. Ylihän sitä meinattiin taas mennä, mutta onneksi päivän aktiivisuus tasoitti lukua hieman. Eiköhän tää tästä nyt, kunhan taas rutiiniin pääsen. Roadtrip kului suurimmaksi osaksi autossa istuen, vaikka muutaman mäen nyppylän päälle kiivettiinkin. Yritän kuitenkin täällä kotona ollessa ottaa vahingon takaisin, uida ja kuntopyöräillä minkä kerkeän. Ja kunhan Jyväskylän kotiin pääsen, niin sitten alkaa taas niin ankara tanssiminen, ettei tosikaan! Oon iloinen huomatessani, että liikunnasta on tullut tärkeä osa elämää. Koen jo vieroitusoireita jos pariin päivään en saa tehtyä mitään. Mieli muuttuu sumuiseksi ja ahdistuneeksi ja minä muutun kärttyisäksi. Siksi on ihan kaikkien kannalta parempi, että saan päivittäisen liikunta-annokseni...

Vaikka ihan tyytyväinen en voi itseeni tällä kertaa painonpudotuksen kannalta olla, voin silti olla ylpeä, koska selätin erään pelkoni eilen. Palatessamme takaisin Sallaan, pysähdyimme Kemijärvellä erään mäen juureen. Kiipesimme ylös ja löysimme mäen päältä näköalatornin, joka oli ihan hemmetin korkea, ainakin minun näkökulmastani. M oli jo kiikkumassa sinne kun itse vasta sain näköalatornin näköpiiriini. Korkeuksista M huuteli minua kiipeämään seurakseen, joten jalat tutisten ja itku kurkussa kiipesin todella hitaasti tikkaita aina vain kerroksen ylemmäs. Täytyy myöntää, että näköalat olivat sen arvoiset, mutta kyllä mua vain pelotti. Oon pienestä pitäen hieman pelännyt korkeita paikkoja ja tikkaita, joten kiipeäminen ei ollut mikään helppo juttu, laskeutumisesta puhumattakaan. Kun lopulta sain jalkani takaisin maankamaralle, meinasin oksentaa ja purskahtaa itkuun, niin hämmentynyt ja onnellinen olin siitä, että olin edelleen hengissä. Hah. Mutta nyt oon taas entistäkin kovempi jätkä!

Ajan kauas täältä, enkä enää mahdu kartalle.

Kirjoitit kirjeeseen "miten sulla kulta menee"
En vastannut, oli niin paljon jäämeren kiireitä 

Scandinavian Music Group - Naurava turskan kallo

(Kuva täältä)

Blogi hiljenee hetkeksi. Kuten aiemmin kerroin, lähdetään roadtripille paremman puoliskoni kanssa ja viivytään matkalla reilun viikon. Tarkoituksena on seikkailla lappia pitkin aina jäämerelle asti. Enää täytyy vain odotella, että M pääsee töistä ja sitten eiku menoksi.

Adjø!

Blogin kuukausipäivä.

Oho! Eilen oli blogin kuukausipäivä. Ja viikonloppuna tulee kaksi kuukautta Muutoksen aloittamisesta. Jos kaikki olisi mennyt suunnitelmien mukaan, olisin nyt 10 kiloa hoikempi kuin toukokuun alussa. No, en ole. Mutta minusta on silti kadonnut noin puoli metriä tavaraa ja olen laihtunut kuusi kiloa. Saavutus sekin. Ehkä tämä kesän 10-kilon haaste oli vähän liian kunnianhimoinen... Mutta ei se mitään. Aina ei voi onnistua ja siihen ei välttämättä itsekään voi aina vaikuttaa, kuten nyt. Oon liikkunut paljon (viimeisen kuukauden aikana on ollut 8 lepopäivää) ja syönyt terveellisesti. Onhan tässä tietysti vielä aikaa, mutta en viitsi ottaa turhia paineita, jos kiloja ei lähdekään yhtä vauhdikkaasti kuin toukokuussa. Kunhan suunta vain on oikea.

Kaivoin tänään sen Lidlin sykemittarin esiin. Se on Crivit Sports -merkkinen ja ilmeisesti ihan kelpo vehje hintaansa nähden, ainakin mitä foorumeilta oon lukenut. Hetken kesti ennenkuin opin sitä käyttämään, mutta nyt tämä sujuu jo ihan mukavasti. En tosin ole ihan varma, näyttääkö tämä oikein näitä lukuja, sillä äsken pidettyäni itselleni 45 minuutin tanssitunnin, syke huiteli useimmiten jossain 160-175 tienoilla ja kaloreita kului 45 minuutin aikana 800. Voiko tämä olla totta? Mä kyllä pompin ja riehun aika paljon tanssiessani, joten en ihmettele vaikka syke olisikin kohonnut noin korkealle. Tarvitsisin ehkä jonkun ammattilaisen neuvoja, sillä mulla ei oo aavistustakaan mikä on normaalia. Eräs tuttu neuvoi, että parhaan kulutuksen saa sykkeen ollessa 120, mutta enhän mä voi hillitä tanssimistani! Kun tanssii, niin tanssii tunteella. Jos se syke todella huitelee noin korkealla, niin sillehän mä en voi mitään. Vai onko sitten mahdollista, että tuo sykemittari ei toimi niin kuin pitää? Onko kenellekään muulla kokemuksia Lidlin sykemittarista ja toimivuudesta?

Loppuviikosta onkin tulossa melkoisen kiireinen. Miehekkeellä alkaa viikon loma ja ollaan lähdössä roadtripille! Tarkoituksena on piipahtaa kotonani Sallassa ja jatkaa matkaa aina Norjaan, jäämerelle asti. Lähdetään pakettiautolla liikenteeseen, jossa sitten myös yövytään matkan varrella. En malta odottaa! Tää roadtrip tuo varmasti paljon hyviä muistoja ja kokemuksia, mutta tuo se haasteitakin tämän muutoksen osalta. Liikunta voi jäädä melko niukille, ellei sitten joinakin päivinä päätetä lähteä patikoimaan. Ja ruokapuoli sitten... Ulkona tulee varmasti syötyä jonkin verran, joten täytyy olla tarkkana mitä tilaa. Huoltoasemilta voi olla vaikea löytää mitään kovin terveellistä. Ja mitä oikein voi tehdä itse matkalla? Tässäpä asioita mietittäväksi. Otan mielelläni vastaan neuvoja teiltä, hyvät lukijat!