Materiaonnea, osa III

Mun ei oo selkeesti enää turvallista eksyä Topsportiin, sillä en oo kovinkaan montaa kertaa kävellyt ulos sieltä ostamatta jotain. Tätä menoa oon pian köyhä! (...ihan kuin en olisi jo...)

Nämä treenikengät olivat -70% alennuksessa ja lähtivät mukaan 19,70 eurolla, joten eivät siis olleet hinnalla pilatut. Topsportissa on vielä kenkäaleja jäljellä, joten suosittelen käymään viimeistään nyt tsekkaamassa valikoimat mikäli puuttuu jotain olennaisen tärkeää, kuten itselläni nuo treenikengät. Tällä hetkellä liikuntavälineiden Pakko saada -listani näyttääkin melko tyhjältä. Tärkeimmät jutut löytyy jo! Kunhan nyt se sykemittari vielä saapuisi... Sekin on onneksi jo tilauksessa, syntymäpäivälahjana mieheltäni.

Lähdin alunperin kaupungille etsimään vain mustaa knallia tulevia naamiaisia varten. Knalli löytyikin melko nopeasti, muodissa kun tuntuvat olevan nykyään, joten kierreltiin ystäväni kanssa hieman muissakin kaupoissa ajankuluksemme. Muuta minun ei pitänyt edes ostaa, mutta kun Topsportissa huomasin nämä kengät ja näiden hinnan, niin en vain voinut jättää tilaisuutta käyttämättä.

     Kaupungilla pyörähtäminen aiheutti hirvittävän shoppailukuumeen. Haluaisin ostaa uusia vaatteita vanhojen ja isojen tilalle. Toisaalta, siinä ei ole mitään järkeä vielä, koska aion edelleen kutistua tästä melkoisesti ja nämä uudet vaatteet luultavasti kävisivät isoiksi jo puolessa vuodessa. Olisi silti ihana uudistaa hitusen vaatekaappia.

Pyörähdettiin myös kävelykadun varrella olevassa Punnitse & Säästä -liikkeessä, josta minun ei myöskään pitänyt ostaa mitään tällä kertaa. Väärässähän sitä oltiin jälleen kerran. Kiinnostukseni herätti Flapjack -nimiset kaurapatukat, joita oli lopulta ostettava testiin. Patukat sopivat hyvin välipalaksi ja koonsa puolesta riittävät useammallekin kerralle. Ostin kolmea eri makua, jogurttipäällysteistä, kinuskin makuista herkuttelua varten ja jogurtti-mansikkaa. Maistaa en ole vielä ehtinyt, mutta myyjä kyllä kehui näitä tuotteita. Se jää nähtäväksi!

--

Day 14 - What’s your UGW? When you expect to reach it?

- Ultimaattinen tavoitepaino on näin alkuun 65 kiloa. Silloin voisin olla ihan tyytyväinen. Toisaalta luvut on vain lukuja, vaatekoko tai ulkonäkö muuten itsessään merkkaa enemmän. Voihan olla, että jo 70 kilossa tunnen itseni ihan hyväksi. Eihän sitä tiiä! Toi 65 kiloa on kuitenkin vain sellainen suuntaa antava luku. Jos vuoden päästä olisin vaikka edes 20 kiloa lähempänä tavoitettani, niin olisin tyytyväinen.

Keep your eyes on the goal.

Oon lievästi pettynyt itseeni. Oon alkanut lipsua periaatteistani. Lipsumiset ovat pieniä, mutta lipsumisia silti. En edelleenkään ole ostanut sipsiä, karkkia tai keksipakettia. Jos joku on tarjonnut, olen saattanut yhden karkin syödä, tms. Mulla on edelleen paljon asioita, joista olla ylpeä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että nyt on aika pysähtyä ja vähän pohtia, mitä voisin tehdä vieläkin paremmin, mitä asioita voisin muuttaa.

Asioita, joihin kiinnittää huomiota:

- Annoskoko. Oon alkanut syömään liikaa enkä usein edes välitä, vaikka olisin jo täynnä. Tähän täytyy tulla muutos, pärjäisin aivan hyvin vähemmälläkin ruualla. Mun on lopetettava syöminen silloin kun olen täynnä, eikä vasta sitten kun olen jo ähkyssä. Mulla on myös paha tapa hotkia. Ja oikeasti, jos olen jo kylläinen, sitä ruokaa ei tarvitse hakea lisää. Mun on lakattava syömästä pelkästä syömisen ilosta.

- Toisinaan herkuttelu on jopa suositeltavaa, kunhan muistaa kohtuuden. Oon mielestäni onnistunut tässä ihan hyvin, mutta en tiedä, jostain syystä jaksan nähdä syyllisyyttä jokaisesta pienestäkin herkuttelusta. Pala tummaa suklaata päivässä on ihan ok, mutta entä leivos kahvilassa kerran viikossa?

- Alkoholi. Oon nyt muutaman viime viikon aikana onnistunut hankkimaan yhden krapulapäivän itselleni viikossa. En silloinkaan ole seuraavana päivänä sortunut niihin krapulamättöihin, joita ennen olisin ilomielin vetänyt, mutta mua silti harmittaa, että viikon hyvä työ täytyy lopulta vetää nollille. Ah ja miten paljon inhoankaan krapulapäivän turvotusta! Esimerkiksi eilen tuli pämpättyä ja kunnolla, vaikkakin siinä illanvietossa tulikin ravattua ympäri kaupunkia ainakin kahdeksan kilometrin verran ja baarissakin tanssittua melkoisen raivokkaasti. Mutta se alkoholi, miksi en sen kanssa osaa pysyä kohtuudessa? Kun pystyisin ihan hyvin olemaan ilmankin. Oon sellaisen positiivisen huomion tehnyt itsessäni, että en enää useimmiten koe tarvetta keksiä viikonlopuille väkisellä jotain toimintaa, vaan tykkään olla "tylsä" ja lähteä vaikka lenkille perjantai-iltana. En minä sitä sano, hyvä seura ja pullo viiniä tekee joskus hyvää, mutta en halua, että siitä tulee viikottaista. Onneksi ensi viikonloppu menee muutossa eikä ole varsinaisesti mitään syytä ryypiskellä. Ja tosiaan selvennykseksi, en välitä ollenkaan yksinään tissuttelusta, vaan alkoholia nautin lähinnä sen seuran takia. Harmillista vaan, että kaikki illanvietot nykyään liikkuu vain sen alkoholin ympärillä, onko oikeasti muka niin vaikea keksiä yhteistä tekemistä selvinpäin?

- Vesi. Mun täytyisi ehdottomasti juoda paljon enemmän vettä. Yksikin päivä huomasin illalla, että olin päivän aikana juonut vaan yhden lasillisen vettä... Ja hölmöintä siinäkin oli, etten edes ollut juonut muuta koko päivänä. Olin yksinkertaisesti unohtanut juoda.

No, jottei menisi ihan negailuksi, täytyy myös hieman muistuttaa itseään,

Asioita joista olla ylpeä:

- Liikkuminen. Liikun nykyään ihan mukavasti - kun alussa mun tavoite oli vain 4 tuntia viikossa, nykyään saatan liikkua helposti enemmänkin. Viime viikolla liikuin yli kahdeksan tuntia, tällä viikolla tunteja on kertynyt tähän mennessä kuusi.

- Herkuttelu. Oon aikalailla onnistunut vieroittamaan itseni sokerista. En enää edes pidä liian makeista juomista tai ruuista, pienikin määrä alkaa ällöttää. Useimmiten mun ei edes enää tee mieli mitään sellaista ja siksi en niitä syökään. Ja vaikka toisinaan poden syyllisyyttä lipsumisesta, niin totuushan on, että mulla on syytäkin olla ylpeä itsestäni vaikkapa vaan sen takia, että mun nykyinen herkuttelun taso on kaukana ja paljon paremmalla tolalla kuin aiemmin, ennen tätä muutosta. Yksi leivos viikossa ei ole mitään verrattuna siihen määrään paskaa, jota suuhuni tungin aiemmin

- Kai mä jotain teen kuitenkin oikein, kun paino kuitenkin putoaa, vaikkakin hitaasti. Tällä hetkellä se tuntuu putoavan noin kilon kahdessa viikossa. Ensimmäisen viikon paino jumittaa tai saattaa jopa nousta ja viikon päästä oon taas hitusen kevyempi. Vähän tietysti harmittaa tää hidas tahti, mutta parempi kai näin, kuin että paino samaan tahtiin nousisi... 

Nyt kun oon taas tehnyt tilit selviksi itseni kanssa, voin jatkaa hyvillä mielin. Vietän tällä hetkellä tyttöjen iltaa kahdestaan kissani Leelon kanssa. Voisin piristää itseäni etsimällä motivoivia kuvia, kuuntelemalla hyvää musiikkia ja ehkä nauttimalla hedelmäsalaattia. We'll see.

Speaking of better days.

Mulla on hyvä olo tämän elämäntapamuutoksen suhteen. Tiedän, että huonoja päiviä tulee ja etten aina tule olemaan yhtä luottavainen asioiden suhteen, mutta nyt jaksan uskoa itseeni ja siihen, että paino tulee kyllä putoamaan näiden hyvien muutosten myötä. Pakkohan se on? Tuntuu huvittavalta ajatellakaan, että yhtäkkiä palaisin takaisin vanhoihin tapoihin. Minä tarvitsen liikuntaa. Minä en todellakaan tarvitse kaikkea sitä paskaa, jota aiemmin kauhoin suuhuni kaksin käsin. Minä pidän itsestäni paljon enemmän näin. Minun on hyvä olla näin.

Ystäväni otti minut tänään mukaansa tutustumaan Positive-kuntokeskukseen. Käytiin Zumba-tunnilla ja voi pojat, voi pojat kuinka rankkaa se osasi hetkittäin olla. Ohjaaja muunmuassa pisti meidät tekemään jonossa cancan-tyylisiä hyppypotkuja... Huomenna taitaa olla jalat melkoisen kipeänä. Mutta silloinhan ainakin tietää tehneensä jotain! 

Tähän päivään sisältyi myös vähän elämästä nauttimista herkuttelun ja hyvän seuran muodossa. Toinen ystäväni kutsui minut maistamaan tekemäänsä mustikkapiirakkaa. Otin hyvin kohtuullisen palan, joten en jaksa potea huonoa omaatuntoa, varsinkin kun kiloklubin pallot näyttävät silti pelkkää vihreää! Hieno päivä siis. Ja piirakka oli erinomaista, kiitos Jonna. Ja kiitos Jennille, joka syntymäpäivänään vei minut Zumbaamaan, vaikka sen olisi pitänyt ehkä mennä toisinpäin. Mutta hyvää syntymäpäivää, rakas ystävä. ♥

Pärstäkuvia, pähkinöitä ja pyöryköitä.

Puhdistuskuuri, päivä seitsemän.

Vika päivä detox-kuuria. Painoa pudonnut kuurin aikana noin kilo, mutta luulenpa, että se olisi pudonnut joka tapauksessa, ilman litkuakin. En tiedä iskeekö huomenna jonkinlainen upeaakin upeampi olotila, mutta jos rehellisesti puhutaan, niin en oo koko kuurin aikana huomannut mitään selkeitä vaikutuksia. Toki iho on nyt paremmassa kunnossa mitä viikko sitten, mutta johtuuko se juomastani litkusta vai päivittäin juodusta parista litrasta vettä? Nii'in. Kuten aiemmin jo mainitsin, olen pohtinut olisiko samoihin tuloksiin päästy ihan ilman tuota nestettäkin. Kun järjellä ajattelee, en näe syytä miksei. Luulisi kenelle tahansa tulevan kevyempi olo kun syö lähinnä kasviksia, hedelmiä, kalaa ja pähkinöitä koko viikon ja jättää sokerin, maitotuotteet ja viljan pois? 

Summa summarum: En pysty suosittelemaan tätä puhdistuskuuria kenellekään, koska itse en varmuudella voi sanoa huomanneeni itse nesteen aiheuttamia tuloksia. Suosittelen kuitenkin kaikkia poikkeamaan joskus normaalista ruokavaliostaan ja kokeilemaan kuuria vaikkapa ilman tätä kyseistä nestettä, kuitenkin annettua ruokavaliota noudattaen! Heittäydy hulluksi ja jätä viikon ajaksi kokonaan maitotuotteet, sokeri, kahvi, alkoholi, valkoiset jauhot, kovat rasvat ja pitkälle prosessoidut tuotteet! Syö mielummin paljon kasviksia, marjoja, hedelmiä, kalaa ja pähkinöitä, runsasta veden juontia unohtamatta. En tietenkään varmuudella voi sanoa, johtuivatko itselläni parempi iho ja hitusen kevyempi olo tämän nesteen, runsaan liikunnan ja terveellisen ruokavalion yhteisvaikutuksesta, mutta järjellä ajatellen, uskon sen olevan mahdollista myös ilman kalliita litkuja. Kokeilkaa ainakin! Itse aion kyllä toistaa kuurin vielä joskus, mutta ilman MethodDrain Detoxia.

Päivä 6: Näistä kuvista ei ole varmaankaan
kovin vaikea päätellä kumpi puoli mun
naamasta on mielestäni kuvauksellisempi?

Päivä 7: Huomaako kukaan mitään eroa ekoihin kuviin?
Emmä ainakaan. Ja aina sama ilme, voi luoja.
Miksi edes lähdin tähän...

Nyt kun pakollisuudet ovat ohitse ja saitte ihastella pärstääni viimeisen kerran pieneen hetkeen, voinkin keskittyä taas ihan muihin asioihin. Kuten olen useaan otteeseen mainostanut, oon koettanut jättää turhat herkut vähemmälle. Oon kuitenkin alkanut korvaamaan karkkeja ja muita herkkuja kuivatuilla hedelmillä ja pähkinöillä. Tällä viikolla oon vetänyt erityisen paljon pähkinöitä ja oon samalla tutustunut Den Lille Nøttefabrikken -nimiseen tuotemerkkiin. Den Lille Nøttefabrikkenilla on erilaisia pähkinä- ja hedelmäsekoituksia, joista mun lemppareita on tällä hetkellä Go -nimiset, pienet 60 gramman pussukat ja hieman isompi Coco Loco -pussi, jonka sisältö koostuu kuivatuista hedelmistä ja erityisen hyvistä kookoskuutioista. Kuka tässä kaipaa karkkia kun voi napostella tällaisia (kohtuudella tietenkin)? Hintaahan näiltäkin tuotteilta löytyy, mutta se on valitettavan yleistä kun puhutaan pähkinöistä ja kuivatuista hedelmistä. Den Lille Nøttefabrikken tuo kuitenkin erittäin positiivista vaihtelua kauppojen pähkinä-kuivattu hedelmä -tarjontaan. Pusseja löytää ainakin CityMarketeista, muualla en oo näihin osannut vielä kiinnittää huomiota.

 

Coco Loco sopii erinomaisesti vaikka leffanaposteltavaksi.

Pienen kokonsa takia Go on helppo napata mukaan välipalaksi.

Ja pakko vielä loppuun kehaista Lunnin blogista löytämääni reseptiä. Eilen valmistin feta-kasvispyöryköitä ja ne maistuivat aivan hillittömän hyviltä. Taikinasta tuli pyöryköitä niin runsaasti, että siitä riitti kahdelle hengelle kahdeksi päiväksi ruokaa. Perunamuussin sijaan tein lohkoperunoita molempina päivinä. En oo ennen tehnyt kasvispyöryköitä itse, joten oon aika ylpeä onnistumisestani, vaikkei resepti vaikea ollutkaan. Ehdottomasti teen näitä uudelleen vielä joskus!

Huonoja päiviä ja omenamuffineja.

Tää viikko on alkanut hirvittävän huonosti. Oon vain vellonut epämääräisissä negatiivisissa tunnelmissa, eikä liikkumiseenkaan ole ollut hirvittävästi ylimääräistä intoa. Maanantaina sain kuitenkin jumppailtua 20 minuuttia ja käytyä 45 minuutin kävelyllä, tänään tanssin 35 minuuttia, mutta sekään ei sujunut niin vauhdikkaasti kuin aiemmin. Olin tänään huomattavasti lepsumpi, johtuen inhottavasta kivusta sääressä. Penikkataudin poikaista kenties? Joka tapauksessa, kaikki tuntuu tällä viikolla tervan nielemiseltä. Eilinen oli pahin, en saanut itseäni koko päivänä ylös sohvalta, vaikka tiesin, että pienikin ulkoilu saattaisi auttaa aukaisemaan päänsisäisiä solmuja.

Nyt on vain meneillään totaalinen tympääntyminen kaikkeen. En tiedä mitä tehdä.

Onneksi en tympääntyneisyydessäni ratkennut ahmimaan. Itseasiassa olen melkein unohtanut syödä, antanut nälän kurnia vatsassa liian pitkään. Sekään ei ole hyvä. Mutta ettei menisi ihan negailuksi koko merkintä, niin voisin kertoa, että tänään kuitenkin tein muffineja! Veljeni vahti pientä kissaamme viikonloppuna, joten ajattelin leipoa hänelle jotain palkkioksi. Tein muffineita sellaisella ohjeella, että on itselläkin varaa ainakin yhden maistaa. Ohjeen idean löysin täältä, mutta muokkailin sitä hieman omanlaisekseni joidenkin aineiden puuttuessa kaapista. Niin ja mustikat tietysti korvasin omenalla.

Omenamuffinit / 18 kpl.

1 omena kuutioituna

3 dl sämpyläjauhoa

2 dl kaurahiutaleita ja kauraleseitä (Elovena plus)

3 rkl hunajaa

0.5 dl hedelmäsokeria

0.75 dl rypsiöljyä

2 kananmunaa

4 dl maustamatonta jogurttia (itse käytin 2 prk bulgarian jogurttia)

2 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

2 tl kanelia

0.5 tl suolaa

Ohje on yksinkertainen:

Kuori ja pilko omena pieniksi kuutioiksi. Sekoita öljy, jogurtti, kananmunat, hunaja ja hedelmäsokeri keskenään. Sekoita erillisessä astiassa kuivat aineet ja sen jälkeen sekoita ne jogurttiseokseen joukkoon. Lisää omenat ja kääntele taikinaa kevyesti, kunnes kaikki on sekaisin. Kaada taikina muffinivuokiin ja paista 175 asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Muffinit ovat valmiita kun pintaa painaessa se pompsahtaa heti takaisin muotoonsa, näin kerrottiin alkuperäisessä ohjeessa.

Yhdessä muffinissa on kiloklubin mukaan 131 kcal. Ei siis kovinkaan paha, kun vertaa normimuffineihin, joissa saattaa helpostikin olla 300-600 kaloria. Yhden ehdinkin jo syömään ja herkulliselta maistui. Suosittelen!

(Ja pahoittelut kuvattomuudesta!)

Herkullisia ajatuksia.

Usein kaupassa käydessäni hidastelen tahallaan pulla-, keksi- tai karkkihyllyn kohdalla. Tunnen voitonriemua, kun näiden herkkujen himo ei hallitsekaan minua, vaan minä hallitsen sitä. Katson näitä herkkuja ja ajattelen mielessäni: "Te ette saa minua, vieläkään!" En ole tämän kahden ja puolen kuukauden aikana kertaakaan kiikuttanut kotiin kaupasta karkkia, pullaa tai keksejä. Enkä myöskään ole ostanut sipsejä. Täytyy myöntää, että en ole aina kieltäytynytkään, jos kyläillessä joku näitä herkkuja on tarjonnut, mutta onneksi niitä kertoja on hyvin, hyvin harvassa. Ja silloinkaan kyse ei ole kuin muutamasta karkista.

Yksi asia on kuitenkin minulle vaikeaa, nimittäin kahvilakulttuuri. Rakastan kahviloita ja minusta on ihana käydä kahvilla ystävieni kanssa. Okei, en itse edes juo kahvia, mutta juon kyllä teetä. Usein kahviloiden tiskit ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia pullia ja leivonnaisia. Näissä tilanteissa oon repsahtanut vähän turhan usein. Itsekuri yrittää huudella takaraivosta ohjeita, joita joskus kuuntelen ja joskus en. No, onneksi en ramppaa kahviloissa kovinkaan usein, joten tuskinpa yksi leivos kerran parissa viikossa haittaa mitään. Tärkeintä on, että en näitä herkkuja kotiin kanna, niin olen ajatellut.

Kaksi ja puoli kuukautta tuntuu hurjalta ajalta olla lähes kokonaan ilman karkkia ja sipsiä. Tumma suklaa on ainoa "karkki", johon olen antanut itselleni luvan, mutta yllätyksekseni en ole sitäkään kuluttanut niin paljoa kuin olisin saanut. Kun ennen olisin syönyt levyllisen tummaa suklaata heti saman illan aikana, niin nyt minulla on säilynyt yksi levy varmaan jo yli kuukauden ja jäljellä on vielä kosolti. Mielestäni mulla on syytäkin olla hieman ylpeä itsestäni. Tää on hieno saavutus! Kun keväinen Niina kantoi kaksin käsin karkkia ja pullaa lähes päivittäin kotiin, tää nykyinen kävelee vaan tyynesti karkkihyllyjen ohi. Kun keväisen Niinan oli joka viikonloppu saatava sipsipussi, oli juhlittavaa eli ei, tää nykyinen Niina valitsee viikonlopun herkuikseen mielummin vaikkapa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Eikä tää nykyinen Niina enää edes juo alkoholia niin usein.

Toisinaan meinaa lannistuminen iskeä ja silloin on muistutettava itseään omista saavutuksistaan. Ehkei sentit katoa niin nopeasti kuin haluaisi tai kilot karise niin vauhdikkaasti kuin toivoisi, mutta siltikin on paljon asioita, joista olla ylpeä ja iloinen. Tiedän, että ruokavaliossani on vielä paljon, paljon parannettavaa, mutta miten paljon olenkaan saavuttanut jo nyt. Enkä olisi tietenkään päässyt tähän yksin. Puolisoni ja läheisteni tuki on ollut korvaamatonta. Heidän avullaan sain tämän muutoksen alulle. Ja teidän kannustuksenne takia olen jaksanut jatkaa, lukijani. Siksipä haluaisin kiittää teitä kaikkia. Olette uskomattomia. Omilla saavutuksillanne motivoitte minuakin tavoittelemaan omia haaveitani!