miinus kymmenen

Hyvät lukijani, 

minulla on ilo kertoa teille, että olen nyt kymmenen kiloa kevyempi, kuin elämäntapamuutosta aloittaessani. Kehostani on kadonnut uskomaton määrä senttejä ja huima määrä kiloja. Vielä on toki paljon kiloja kadotettavanakin, mutta yritän sysätä vaatimattomuuden syrjään hetkeksi ja olla rehellisesti ylpeä itsestäni. Hitto, onhan tämä hienoa ja uskomatonta! Ensinnäkin jo se, miten olen jo miltei neljän kuukauden ajan onnistunut elämään terveellisesti ja lisäämään liikuntaa räjähdysmäisesti, antaa aihetta olla ylpeä itsestään. Olen onnellinen. Tästä on hyvä jatkaa.

Herkullisia ajatuksia.

Usein kaupassa käydessäni hidastelen tahallaan pulla-, keksi- tai karkkihyllyn kohdalla. Tunnen voitonriemua, kun näiden herkkujen himo ei hallitsekaan minua, vaan minä hallitsen sitä. Katson näitä herkkuja ja ajattelen mielessäni: "Te ette saa minua, vieläkään!" En ole tämän kahden ja puolen kuukauden aikana kertaakaan kiikuttanut kotiin kaupasta karkkia, pullaa tai keksejä. Enkä myöskään ole ostanut sipsejä. Täytyy myöntää, että en ole aina kieltäytynytkään, jos kyläillessä joku näitä herkkuja on tarjonnut, mutta onneksi niitä kertoja on hyvin, hyvin harvassa. Ja silloinkaan kyse ei ole kuin muutamasta karkista.

Yksi asia on kuitenkin minulle vaikeaa, nimittäin kahvilakulttuuri. Rakastan kahviloita ja minusta on ihana käydä kahvilla ystävieni kanssa. Okei, en itse edes juo kahvia, mutta juon kyllä teetä. Usein kahviloiden tiskit ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia pullia ja leivonnaisia. Näissä tilanteissa oon repsahtanut vähän turhan usein. Itsekuri yrittää huudella takaraivosta ohjeita, joita joskus kuuntelen ja joskus en. No, onneksi en ramppaa kahviloissa kovinkaan usein, joten tuskinpa yksi leivos kerran parissa viikossa haittaa mitään. Tärkeintä on, että en näitä herkkuja kotiin kanna, niin olen ajatellut.

Kaksi ja puoli kuukautta tuntuu hurjalta ajalta olla lähes kokonaan ilman karkkia ja sipsiä. Tumma suklaa on ainoa "karkki", johon olen antanut itselleni luvan, mutta yllätyksekseni en ole sitäkään kuluttanut niin paljoa kuin olisin saanut. Kun ennen olisin syönyt levyllisen tummaa suklaata heti saman illan aikana, niin nyt minulla on säilynyt yksi levy varmaan jo yli kuukauden ja jäljellä on vielä kosolti. Mielestäni mulla on syytäkin olla hieman ylpeä itsestäni. Tää on hieno saavutus! Kun keväinen Niina kantoi kaksin käsin karkkia ja pullaa lähes päivittäin kotiin, tää nykyinen kävelee vaan tyynesti karkkihyllyjen ohi. Kun keväisen Niinan oli joka viikonloppu saatava sipsipussi, oli juhlittavaa eli ei, tää nykyinen Niina valitsee viikonlopun herkuikseen mielummin vaikkapa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Eikä tää nykyinen Niina enää edes juo alkoholia niin usein.

Toisinaan meinaa lannistuminen iskeä ja silloin on muistutettava itseään omista saavutuksistaan. Ehkei sentit katoa niin nopeasti kuin haluaisi tai kilot karise niin vauhdikkaasti kuin toivoisi, mutta siltikin on paljon asioita, joista olla ylpeä ja iloinen. Tiedän, että ruokavaliossani on vielä paljon, paljon parannettavaa, mutta miten paljon olenkaan saavuttanut jo nyt. Enkä olisi tietenkään päässyt tähän yksin. Puolisoni ja läheisteni tuki on ollut korvaamatonta. Heidän avullaan sain tämän muutoksen alulle. Ja teidän kannustuksenne takia olen jaksanut jatkaa, lukijani. Siksipä haluaisin kiittää teitä kaikkia. Olette uskomattomia. Omilla saavutuksillanne motivoitte minuakin tavoittelemaan omia haaveitani! 

She believed she could, so she did.

Taas uusi katastrofi. Mun blenderi meni rikki! Kesken kaiken, kun olin tekemässä itselleni hedelmäsmoothieta. Se vain yhtäkkiä lähti päälle itsestään, alkoi huutaa ja savuta, ja hiljeni vasta kun vedin töpselin seinästä. Hetken pelkäsin, että se räjähtää tai syttyy palamaan. Huh. Piti avata ikkunat, kun jäi niin inhottava haju leijailemaan keittiöön. Smoothiekin jäi hieman kesken ja jouduin sössäämään jäiset hedelmät (mangoa ja banaania) haarukalla. Ei se ihan smoothieta lopulta koostumukseltaan ollut, mutta kelpasi kyllä hikisen tanssitunnin jälkeen. Nyt täytynee alkaa harkita jonkin näköisen uuden blenderin tai sauvasekoittimen hankkimista, koska oon smoothieiden suurkuluttaja. Ehkä sauvasekoitin voisi olla ihan riittävä, halvempiakin kun ovat. Osaako kukaan suositella mitään, hinta-laatu -suhteeltaan hyvää?

Mutta voi kylläpä maistui tanssi, parin viikon tauon jälkeen! Tanssitauko tuli kyllä sopivaan saumaan, olisi muuten saattanut mennä jo maku siihen. Nyt taas jaksaakin tanssia ihan uudella innolla ja kappaleetkaan ei enää kyllästytä niin paljoa. Ja askel tuntui kevyemmältä, se oli ihanaa! Tuli todella hyvä olo. Tällaista liikkumisen pitäisi aina ollakin, piristävää ja hyvän olon tuovaa.

Hassua sanoa, mutta pidän tästä arkeen palaamisesta. Vaikka lomailu olikin ihanaa, niin on silti mukava palata takaisin kuriin ja nuhteeseen. On helpompi kontrolloida syömisiä ja liikkumisia, kun voi itse päättää mitä tekee ruuaksi, miten ja milloin liikkuu, mitä ostaa kaupasta. Vaikka olihan valinnanvapaus toki lomallakin, mutta kun on vieraana, niin on kuitenkin vieraana.

Vaikka kesäkuun painonpudotus ei ole sujunut ihan odotetusti, niin ainakin tänään tunnen ylpeyttä itsestäni. Olen joskus ollut alhaalla, pitkään ja kauan. Senhän takia tässä tilanteessa ollaankin. En yksinkertaisesti edes uskonut itseeni enää millään lailla, en uskonut, että kykenisin ottamaan ohjat käsiini ja muuttamaan elämääni parempaan. Olin raunioina, en vain yksinkertaisesti välittänyt. Ahmin itseni täyteen kaikkea turhaa paskaa ja halusin kokoajan lisää. En uskonut voivani lopettaa enää.

      Ja entä nyt? Pyrin harrastamaan kohtuullisen kuluttavaa liikuntaa vähintään neljä tuntia viikossa. Syön paljon salaatteja ja hedelmiä, oon pienentänyt annoskokoja, oon jättänyt miltei kokonaan sipsit, karkit, suklaan, limukan, turhat kalorit. En voi sanoa, että olisin luopunut kokonaan, koska silloin valehtelisin. Joskus sallin itseni nauttia elämästä eikä mun kuitenkaan tarvitse pelätä, että tää elämänmuutos lentäisi roskiin saman tien. Hassu ajatus. Mutta siinä missä ennen kulutin näitä "kiellettyjä" aineita päivittäin, nykyään nautiskelen niistä ehkä muutaman kerran kuussa. Jotkin aineet oon korvannut paremmilla - jos suklaanhimo yllättää, syön tummaa suklaata muutaman palan.

Voin siis hyvällä syyllä sanoa olevani ylpeä itsestäni. Minä tein sen, mihin en koskaan uskonut pystyväni. Päihitin omat hirviöni ja pistin alulle muutoksen parempaan. Vaikka matkaa on vielä uskomattoman paljon jäljellä, niin oon hitto soikoon ylpeä itsestäni. Kaikkien useiden epäonnistuneiden laihdutusyritysten jälkeen oon onnistunut pysymään tässä 1,5 kuukautta. Eikä tämä pääty siihen, eikä edes siihenkään kun joskus saavutan tavoitepainoni. Tämä on lopullinen muutos. Ja ottaen huomioon, että vielä opettelen, niin oon ihan äärettömän tyytyväinen itseeni.