Keep your eyes on the goal.

Oon lievästi pettynyt itseeni. Oon alkanut lipsua periaatteistani. Lipsumiset ovat pieniä, mutta lipsumisia silti. En edelleenkään ole ostanut sipsiä, karkkia tai keksipakettia. Jos joku on tarjonnut, olen saattanut yhden karkin syödä, tms. Mulla on edelleen paljon asioita, joista olla ylpeä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että nyt on aika pysähtyä ja vähän pohtia, mitä voisin tehdä vieläkin paremmin, mitä asioita voisin muuttaa.

Asioita, joihin kiinnittää huomiota:

- Annoskoko. Oon alkanut syömään liikaa enkä usein edes välitä, vaikka olisin jo täynnä. Tähän täytyy tulla muutos, pärjäisin aivan hyvin vähemmälläkin ruualla. Mun on lopetettava syöminen silloin kun olen täynnä, eikä vasta sitten kun olen jo ähkyssä. Mulla on myös paha tapa hotkia. Ja oikeasti, jos olen jo kylläinen, sitä ruokaa ei tarvitse hakea lisää. Mun on lakattava syömästä pelkästä syömisen ilosta.

- Toisinaan herkuttelu on jopa suositeltavaa, kunhan muistaa kohtuuden. Oon mielestäni onnistunut tässä ihan hyvin, mutta en tiedä, jostain syystä jaksan nähdä syyllisyyttä jokaisesta pienestäkin herkuttelusta. Pala tummaa suklaata päivässä on ihan ok, mutta entä leivos kahvilassa kerran viikossa?

- Alkoholi. Oon nyt muutaman viime viikon aikana onnistunut hankkimaan yhden krapulapäivän itselleni viikossa. En silloinkaan ole seuraavana päivänä sortunut niihin krapulamättöihin, joita ennen olisin ilomielin vetänyt, mutta mua silti harmittaa, että viikon hyvä työ täytyy lopulta vetää nollille. Ah ja miten paljon inhoankaan krapulapäivän turvotusta! Esimerkiksi eilen tuli pämpättyä ja kunnolla, vaikkakin siinä illanvietossa tulikin ravattua ympäri kaupunkia ainakin kahdeksan kilometrin verran ja baarissakin tanssittua melkoisen raivokkaasti. Mutta se alkoholi, miksi en sen kanssa osaa pysyä kohtuudessa? Kun pystyisin ihan hyvin olemaan ilmankin. Oon sellaisen positiivisen huomion tehnyt itsessäni, että en enää useimmiten koe tarvetta keksiä viikonlopuille väkisellä jotain toimintaa, vaan tykkään olla "tylsä" ja lähteä vaikka lenkille perjantai-iltana. En minä sitä sano, hyvä seura ja pullo viiniä tekee joskus hyvää, mutta en halua, että siitä tulee viikottaista. Onneksi ensi viikonloppu menee muutossa eikä ole varsinaisesti mitään syytä ryypiskellä. Ja tosiaan selvennykseksi, en välitä ollenkaan yksinään tissuttelusta, vaan alkoholia nautin lähinnä sen seuran takia. Harmillista vaan, että kaikki illanvietot nykyään liikkuu vain sen alkoholin ympärillä, onko oikeasti muka niin vaikea keksiä yhteistä tekemistä selvinpäin?

- Vesi. Mun täytyisi ehdottomasti juoda paljon enemmän vettä. Yksikin päivä huomasin illalla, että olin päivän aikana juonut vaan yhden lasillisen vettä... Ja hölmöintä siinäkin oli, etten edes ollut juonut muuta koko päivänä. Olin yksinkertaisesti unohtanut juoda.

No, jottei menisi ihan negailuksi, täytyy myös hieman muistuttaa itseään,

Asioita joista olla ylpeä:

- Liikkuminen. Liikun nykyään ihan mukavasti - kun alussa mun tavoite oli vain 4 tuntia viikossa, nykyään saatan liikkua helposti enemmänkin. Viime viikolla liikuin yli kahdeksan tuntia, tällä viikolla tunteja on kertynyt tähän mennessä kuusi.

- Herkuttelu. Oon aikalailla onnistunut vieroittamaan itseni sokerista. En enää edes pidä liian makeista juomista tai ruuista, pienikin määrä alkaa ällöttää. Useimmiten mun ei edes enää tee mieli mitään sellaista ja siksi en niitä syökään. Ja vaikka toisinaan poden syyllisyyttä lipsumisesta, niin totuushan on, että mulla on syytäkin olla ylpeä itsestäni vaikkapa vaan sen takia, että mun nykyinen herkuttelun taso on kaukana ja paljon paremmalla tolalla kuin aiemmin, ennen tätä muutosta. Yksi leivos viikossa ei ole mitään verrattuna siihen määrään paskaa, jota suuhuni tungin aiemmin

- Kai mä jotain teen kuitenkin oikein, kun paino kuitenkin putoaa, vaikkakin hitaasti. Tällä hetkellä se tuntuu putoavan noin kilon kahdessa viikossa. Ensimmäisen viikon paino jumittaa tai saattaa jopa nousta ja viikon päästä oon taas hitusen kevyempi. Vähän tietysti harmittaa tää hidas tahti, mutta parempi kai näin, kuin että paino samaan tahtiin nousisi... 

Nyt kun oon taas tehnyt tilit selviksi itseni kanssa, voin jatkaa hyvillä mielin. Vietän tällä hetkellä tyttöjen iltaa kahdestaan kissani Leelon kanssa. Voisin piristää itseäni etsimällä motivoivia kuvia, kuuntelemalla hyvää musiikkia ja ehkä nauttimalla hedelmäsalaattia. We'll see.

Herkullisia ajatuksia.

Usein kaupassa käydessäni hidastelen tahallaan pulla-, keksi- tai karkkihyllyn kohdalla. Tunnen voitonriemua, kun näiden herkkujen himo ei hallitsekaan minua, vaan minä hallitsen sitä. Katson näitä herkkuja ja ajattelen mielessäni: "Te ette saa minua, vieläkään!" En ole tämän kahden ja puolen kuukauden aikana kertaakaan kiikuttanut kotiin kaupasta karkkia, pullaa tai keksejä. Enkä myöskään ole ostanut sipsejä. Täytyy myöntää, että en ole aina kieltäytynytkään, jos kyläillessä joku näitä herkkuja on tarjonnut, mutta onneksi niitä kertoja on hyvin, hyvin harvassa. Ja silloinkaan kyse ei ole kuin muutamasta karkista.

Yksi asia on kuitenkin minulle vaikeaa, nimittäin kahvilakulttuuri. Rakastan kahviloita ja minusta on ihana käydä kahvilla ystävieni kanssa. Okei, en itse edes juo kahvia, mutta juon kyllä teetä. Usein kahviloiden tiskit ovat täynnä toinen toistaan houkuttelevampia pullia ja leivonnaisia. Näissä tilanteissa oon repsahtanut vähän turhan usein. Itsekuri yrittää huudella takaraivosta ohjeita, joita joskus kuuntelen ja joskus en. No, onneksi en ramppaa kahviloissa kovinkaan usein, joten tuskinpa yksi leivos kerran parissa viikossa haittaa mitään. Tärkeintä on, että en näitä herkkuja kotiin kanna, niin olen ajatellut.

Kaksi ja puoli kuukautta tuntuu hurjalta ajalta olla lähes kokonaan ilman karkkia ja sipsiä. Tumma suklaa on ainoa "karkki", johon olen antanut itselleni luvan, mutta yllätyksekseni en ole sitäkään kuluttanut niin paljoa kuin olisin saanut. Kun ennen olisin syönyt levyllisen tummaa suklaata heti saman illan aikana, niin nyt minulla on säilynyt yksi levy varmaan jo yli kuukauden ja jäljellä on vielä kosolti. Mielestäni mulla on syytäkin olla hieman ylpeä itsestäni. Tää on hieno saavutus! Kun keväinen Niina kantoi kaksin käsin karkkia ja pullaa lähes päivittäin kotiin, tää nykyinen kävelee vaan tyynesti karkkihyllyjen ohi. Kun keväisen Niinan oli joka viikonloppu saatava sipsipussi, oli juhlittavaa eli ei, tää nykyinen Niina valitsee viikonlopun herkuikseen mielummin vaikkapa pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Eikä tää nykyinen Niina enää edes juo alkoholia niin usein.

Toisinaan meinaa lannistuminen iskeä ja silloin on muistutettava itseään omista saavutuksistaan. Ehkei sentit katoa niin nopeasti kuin haluaisi tai kilot karise niin vauhdikkaasti kuin toivoisi, mutta siltikin on paljon asioita, joista olla ylpeä ja iloinen. Tiedän, että ruokavaliossani on vielä paljon, paljon parannettavaa, mutta miten paljon olenkaan saavuttanut jo nyt. Enkä olisi tietenkään päässyt tähän yksin. Puolisoni ja läheisteni tuki on ollut korvaamatonta. Heidän avullaan sain tämän muutoksen alulle. Ja teidän kannustuksenne takia olen jaksanut jatkaa, lukijani. Siksipä haluaisin kiittää teitä kaikkia. Olette uskomattomia. Omilla saavutuksillanne motivoitte minuakin tavoittelemaan omia haaveitani!