Keep your eyes on the goal.

Oon lievästi pettynyt itseeni. Oon alkanut lipsua periaatteistani. Lipsumiset ovat pieniä, mutta lipsumisia silti. En edelleenkään ole ostanut sipsiä, karkkia tai keksipakettia. Jos joku on tarjonnut, olen saattanut yhden karkin syödä, tms. Mulla on edelleen paljon asioita, joista olla ylpeä, mutta tällä hetkellä tuntuu, että nyt on aika pysähtyä ja vähän pohtia, mitä voisin tehdä vieläkin paremmin, mitä asioita voisin muuttaa.

Asioita, joihin kiinnittää huomiota:

- Annoskoko. Oon alkanut syömään liikaa enkä usein edes välitä, vaikka olisin jo täynnä. Tähän täytyy tulla muutos, pärjäisin aivan hyvin vähemmälläkin ruualla. Mun on lopetettava syöminen silloin kun olen täynnä, eikä vasta sitten kun olen jo ähkyssä. Mulla on myös paha tapa hotkia. Ja oikeasti, jos olen jo kylläinen, sitä ruokaa ei tarvitse hakea lisää. Mun on lakattava syömästä pelkästä syömisen ilosta.

- Toisinaan herkuttelu on jopa suositeltavaa, kunhan muistaa kohtuuden. Oon mielestäni onnistunut tässä ihan hyvin, mutta en tiedä, jostain syystä jaksan nähdä syyllisyyttä jokaisesta pienestäkin herkuttelusta. Pala tummaa suklaata päivässä on ihan ok, mutta entä leivos kahvilassa kerran viikossa?

- Alkoholi. Oon nyt muutaman viime viikon aikana onnistunut hankkimaan yhden krapulapäivän itselleni viikossa. En silloinkaan ole seuraavana päivänä sortunut niihin krapulamättöihin, joita ennen olisin ilomielin vetänyt, mutta mua silti harmittaa, että viikon hyvä työ täytyy lopulta vetää nollille. Ah ja miten paljon inhoankaan krapulapäivän turvotusta! Esimerkiksi eilen tuli pämpättyä ja kunnolla, vaikkakin siinä illanvietossa tulikin ravattua ympäri kaupunkia ainakin kahdeksan kilometrin verran ja baarissakin tanssittua melkoisen raivokkaasti. Mutta se alkoholi, miksi en sen kanssa osaa pysyä kohtuudessa? Kun pystyisin ihan hyvin olemaan ilmankin. Oon sellaisen positiivisen huomion tehnyt itsessäni, että en enää useimmiten koe tarvetta keksiä viikonlopuille väkisellä jotain toimintaa, vaan tykkään olla "tylsä" ja lähteä vaikka lenkille perjantai-iltana. En minä sitä sano, hyvä seura ja pullo viiniä tekee joskus hyvää, mutta en halua, että siitä tulee viikottaista. Onneksi ensi viikonloppu menee muutossa eikä ole varsinaisesti mitään syytä ryypiskellä. Ja tosiaan selvennykseksi, en välitä ollenkaan yksinään tissuttelusta, vaan alkoholia nautin lähinnä sen seuran takia. Harmillista vaan, että kaikki illanvietot nykyään liikkuu vain sen alkoholin ympärillä, onko oikeasti muka niin vaikea keksiä yhteistä tekemistä selvinpäin?

- Vesi. Mun täytyisi ehdottomasti juoda paljon enemmän vettä. Yksikin päivä huomasin illalla, että olin päivän aikana juonut vaan yhden lasillisen vettä... Ja hölmöintä siinäkin oli, etten edes ollut juonut muuta koko päivänä. Olin yksinkertaisesti unohtanut juoda.

No, jottei menisi ihan negailuksi, täytyy myös hieman muistuttaa itseään,

Asioita joista olla ylpeä:

- Liikkuminen. Liikun nykyään ihan mukavasti - kun alussa mun tavoite oli vain 4 tuntia viikossa, nykyään saatan liikkua helposti enemmänkin. Viime viikolla liikuin yli kahdeksan tuntia, tällä viikolla tunteja on kertynyt tähän mennessä kuusi.

- Herkuttelu. Oon aikalailla onnistunut vieroittamaan itseni sokerista. En enää edes pidä liian makeista juomista tai ruuista, pienikin määrä alkaa ällöttää. Useimmiten mun ei edes enää tee mieli mitään sellaista ja siksi en niitä syökään. Ja vaikka toisinaan poden syyllisyyttä lipsumisesta, niin totuushan on, että mulla on syytäkin olla ylpeä itsestäni vaikkapa vaan sen takia, että mun nykyinen herkuttelun taso on kaukana ja paljon paremmalla tolalla kuin aiemmin, ennen tätä muutosta. Yksi leivos viikossa ei ole mitään verrattuna siihen määrään paskaa, jota suuhuni tungin aiemmin

- Kai mä jotain teen kuitenkin oikein, kun paino kuitenkin putoaa, vaikkakin hitaasti. Tällä hetkellä se tuntuu putoavan noin kilon kahdessa viikossa. Ensimmäisen viikon paino jumittaa tai saattaa jopa nousta ja viikon päästä oon taas hitusen kevyempi. Vähän tietysti harmittaa tää hidas tahti, mutta parempi kai näin, kuin että paino samaan tahtiin nousisi... 

Nyt kun oon taas tehnyt tilit selviksi itseni kanssa, voin jatkaa hyvillä mielin. Vietän tällä hetkellä tyttöjen iltaa kahdestaan kissani Leelon kanssa. Voisin piristää itseäni etsimällä motivoivia kuvia, kuuntelemalla hyvää musiikkia ja ehkä nauttimalla hedelmäsalaattia. We'll see.

Guilty conscience grows.

Oon vihdoinkin kotiutunut takaisin Jyväskylään pohjoisen reissultani. Sallassa vietin viikon lapsuudenkodissani ja kolme viimeistä päivää ilahdutin ystävääni Oulussa pienoisella vierailulla. Nyt voikin sitten palata hyvillä mielin takaisin työttömän arkeen...

No, mistähän aloittaisin. Oli ihana käydä kotona, mutta kuten arvasin niin kohtasin paljon haasteita ja houkutuksia, joista osan päihitin ja osan, no, en niin hyvin. Vaikeampaa siellä (ja reissulla ylipäätään) on kuitenkin ollut pitäytyä terveellisemmässä ruokavaliossa kuin täällä kotona. On tullut tehtyä huonoja valintoja (söin esimerkiksi kaksi jäätelöä matkan aikana) sekä hyviä valintoja (valitsin ravintolassa kevyen salaatin jonkin raskaan ja rasvaisen aterian sijaan). Kymmenen kilon kesähaasteen kannalta tää reissu on ollut vähän huono, mutta toisaalta, en kyllä tiedä olisiko painoa lähtenyt yhtään sen enempää, jos olisin ollut vain kotona. Oon onnistunut hyvin päivän kaloritavoitteissa (vaikka joitakin lipsahduksia on tullutkin) ja varsinkin Sallassa tuli liikuttua päivittäin ihan mukavasti. Silti kesäkuun alusta ei ole lähtenyt kuin se yksi pirun kilo. Parempihan sekin kuin ei mitään, mutta oon vaan niin malttamaton ja haluaisin kaikki-heti-mulle-nyt.

Yksi asia, missä mulla on vielä opeteltavaa, on tää syyllisyys jokaisesta ns. huonommasta valinnasta. Tiedän, että syön nykyään todella hyvin verrattuna aiempaan eikä nykyään enää edes tule hirvittäviä ylilyöntejä, mutta silti tunnen syyllisyyttä jokaisesta pienestäkin lipsahduksesta, enkä pidä siitä. Elämä on liian lyhyt tuhlattavaksi jatkuvaan stressaamiseen. Jos joka tapauksessa tiedän, että yksi jäätelö kerran kuussa ei tuu tätä mun elämänmuutosta ojaan kaatamaan, niin miksi tunnen siitä niin hirvittävää syyllisyyttä? Tän muutoksen tarkoitushan on tulla terveemmäksi, ei neuroottisemmaksi. Terveeseen elämään kuuluu nautinnotkin toisinaan. En tietenkään voi painottaa kohtuuden tärkeyttä, mutta joku roti siinä nipottamisessakin. Ymmärrättekö mitä tarkoitan? Haluan olla terve kaikin tavoin, en pelkästään fyysisesti.

Auringon tuoksuinen iho.

Ihania, aurinkoisia päiviä. Oon löytänyt uimisen riemun uudestaan. Tänään kävin kahdesti uimassa ja samalla yritin ottaa kaiken mahdollisen irti, koetin jumpata vedessä ja luulen sen toimivan, koska paikat on jo hieman kipeät. Oon niin onnellinen tällä hetkellä. Olisi ihanaa jatkaa uimista myös sitten Jyväskylässä, mutta oon vielä sen verran epävarma ja häpeissäni vartalostani, että voi olla, etten uskaltaudu edes hiljaiselle rannalle, jos siellä on yksikään ylimääräinen ihminen. Harmi sinänsä. Mutta täällä aion kyllä ottaa kaiken mahdollisen irti ja uida niin kauan kuin kelejä vielä riittää.

Helle oli tavallaan hienoa, mutta oon myös iloinen, että lämpötila on tän illan aikana pudonnut ihan siedettäviin lukemiin. En oo pariin yöhön kyennyt nukkumaan kunnolla, kun tää huone on ollut niinkuin pätsi. Nyt onneksi täällä pystyy jo oleilemaan hikoilematta jatkuvasti, ehkä unikin maittaa hieman paremmin, kun ei oo niin läkähdyttävän kuuma kokoajan.

Tänään yllätyin jälleen iloisesti, sillä painoa oli pudonnut, vaikkakin vain 300 grammaa. Aamulla näytti siis 104.7 kg. Pudotuksen aiheuttamaan hyvänolon tunteeseen jää koukkuun! Joka aamu toivoo, että luku näyttäisi vähemmän ja sit vähän hölmösti pettyy, jos ei. Ehkä pitäisi opetella siitä tavasta pois, ettei tarvitsisi pettyä kokoajan, koska eihän aina asiat mene niinkuin haluaisi.

Huomenna onkin sitten jännä päivä, kun kahvitellaan perheen ja muutamien tuttujen kesken allekirjoittaneen valmistumista artesaaniksi. Äiti on leiponut voileipäkakkua (droooooooool ;__________;;<3) sekä makeaa kakkua ja itse valmistin kinkkupiirakkaa tänään. Voi ei, mitähän huomisesta tulee. Oon kuitenkin jo reippaan viikon ollut kunnolla ja syömättä mitään sen kummempiä herkkuja, joten ehkä mä vähän voin herkutella huomenna. Mut kohtuus, kohtuus, kohtuus, kohtuus... täytyy muistaa. Kohtuus.

Oletteko muuten huomanneet, että ulkona vietetyn, lämpimän ja aurinkoisen päivän jälkeen iho tuoksuu ihan erilaiselta? Oon itse alkanut kutsua sitä auringon tuoksuiseksi ihoksi. Rakastan sitä, siinä on jotain hyvin miellyttävää.

(kuvat: weheartit.com)