Tänään oli mielenkiintoinen päivä. Siitä kertovat kipeytyneet etureidet. Kävin tänään erään tanssiteatterin koe-esiintymisessä ja täytyy sanoa, etten hetkeen ole tuntenut itseäni niin kömpelöksi. Eka tunti oli parkouria ja toinen tunti meni tanssiessa. Parkouria en ollut kokeillut koskaan aiemmin, eikä se tällä fysiikalla oikein onnistunutkaan. Hävetti oma kömpelyys hoikkien ja urheilullisten hypellessä vaivattomasti esteiden yli. Miltä mahdoin itse näyttää kun epävarmasti kipusin esteiden yli... Huh. Tanssituntikaan ei mennyt sen paremmin. Eka opeteltava koreografia tapahtui suunnilleen lattian tasalla ja minä koin olevani yhtä sulava liikkeissäni kuin valas kuivalla maalla (...ja siltä varmaan näytinkin!) Toinen koreografia tapahtui onneksi pystyssä ja oli siis helpompi. Toivon, että onnistuin edes siinä näyttämään, etten aivan umpitumpelo ole. En kuitenkaan jaksa uskoa, että yli 70 hakijasta olisin onnistunut keplottelemaan tietäni kolmenkymmenen valitun joukkoon. Mutta sepä jää nähtäväksi... Jokatapauksessa olen ylpeä itsestäni, että menin paikan päälle enkä jänistänyt. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta selvisin kaikesta hengissä. Jee, hyvä minä!
Nyt oon yhtä kokemusta rikkaampi ja ainakin tuli päivän liikkumiset samalla. Kynnys lähteä vastaaviin koe-esiintymisiin ei ole enää niin korkea. Ylitin mukavuusalueeni ja yritin. Se on tärkeintä.
Oi! Olen ylpeä :)
VastaaPoista:)
VastaaPoista