E lä mä.

Oon kiitollinen kaikista saamistani kommenteista edelliseen postaukseen liittyen ja mielelläni vastaanotan lisää neuvoja ja vinkkejä teiltä. Tekisi mieli heti alkaa tehdä sotasuunnitelmaa, mutta ehkä parempi antaa ajatusten muhia yön yli ja yrittää rauhoittua, ettei mene taas yöunet. Täysikuu valvotti viime yönäkin, joten tänä yönä olisi mukava saada nukutuksikin. Kaivoin kuitenkin pienen, mustan vihkoni jälleen esiin, syömisten ja ajatusten kirjaamista varten. Olen pyöritellyt jo erinäisiä tavoitteita päässä, mutta niistä sitten myöhemmin enemmän.

Tunnen olevani kovin rajoittunut blogini suhteen ja olisi mukava kirjoitella muistakin asioista, kuin vain treenaamisesta, laihduttamisesta tai laihtumattomuudesta. Mitä olette mieltä? Kiinnostaako sellainen? Haluaisin päästä eroon huonosta laihdutusblogi-imagosta, mutta se ajatus tuntuu juurtuneen päähäni. Siksi usein jää kirjoittamattakin, kun "taas tulisin vain valittamaan samoja ongelmia".

Vaikka painonpudotuksen saralla ei tapahdukaan mitään, elämässä tapahtuu muuten. Pieniä juttuja lähinnä, mutta sellaisia, jotka pitävät kiireisenä, hyvällä tavalla. Suurimman osan ajasta olen aika onnellinen, vaikka pimenevät illat meinaavat jälleen verottaa oman osansa energiasta. Nytkin tunnen olevani heman hukassa, mutta eiköhän tämä tästä. Haluaisin jakaa teidän kanssanne muutama kuvia kuluneelta syksyltä. Olen harkinnut myös tekeväni sen päiväni kuvina-haasteenkin jossain vaiheessa, kunhan saan aikaiseksi. Mutta, syksyä ja arkea Instagramin kautta (minut löytää sieltä nimellä niinacmon, yllättäen):

Kuvakollaasista tuli aika laaja, mutta tiivistänee hyvin suuren osan siitä, mistä arkeni koostuu. Toki kuvista puuttuu kokonaan liikunta, ystävät ja terveellinen ruoka. Mutta uskokaa pois, kyllä niitäkin elämääni kuuluu!

Oon muuten ihan koukussa tuohon Instagramiin. Löytyykö muita käyttäjiä? <:

Help wanted.

On tullut aika nostaa kissa pöydälle. Edelleen olen sitä mieltä, että vaa'assa näkyvää lukua tärkeämpää on hyvä olo, mikä tästä elämäntavasta tulee, mutta... Fakta on se, että ylipainoa on aivan liikaa ja siitä on päästävä eroon. Siksi onkin hälyttävää, että kaikesta yrittämisestä huolimatta paino vaan nousee. Jokin on siis pahasti vialla ja ongelmakohta onkin aika helppo osoittaa - ruokavalio.

Hämmentävää kuitenkin on, että vaikka paino on noussutkin useita kiloja, niin mitat eivät ole juuri muuttuneet. Reidet ovat kyllä saaneet pari senttiä lisää, mutta yllätys oli aika suuri kun navan kohdalta senttejä oli peräti kadonnut muutama. Silti, turhauttavaa on, että tässä ollaan edelleen, tässä jumitetaan. Vaikka mitään muuta ei ole kyllä voinut odottaakaan tällä ruokavaliolla.

Mikä on siis pielessä? Kaikki. Liian vähän vettä, liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja, liikaa kaikkea muuta. 

Saan töissä ilmaisen ruuan läheisestä ruokalasta. Köyhän ei passaa valittaa, mutta omat haasteensa tällainen ruokailujärjestely tuo painonpudotukseen. Ruoan annostelevat keittäjät, en minä itse. Alussa söin kaiken (ihan liikaa siis) mukisematta, mutta nyt on ollut pakko vain alkaa jättää ruokaa lautasen reunalle, koska ne annoskoot ovat toisinaan ihan järjettömiä. Ruuan laatukin on vähän kehnoa eikä salaattipöytä houkuttele pehmenneillä paprikoillaan ja nahistuneella salaatilla. Jälkiruokaakin on tarjolla joka päivä, enkä ole tähän mennessä tainnut kertaakaan siitä kieltäytyä, vaikka pari kertaa on jäänyt syömättä sen kuuluisan laadun takia. Useimmiten jälkiruokana toimii jokin rahka tai kiisseli, mikä ei kai niin huono vaihtoehto ole, jos sillä välttää iltaisen napostelun. Niin, jos välttää...

      Myönnettäköön, että herkuttelu on riistäytynyt käsistä. Ei huolta, en vanhoihin tapoihin ole tosiaankaan luisunut, mutta liika on liikaa silti. Erityisesti viikonloppuisin tulee höllättyä vähän turhan paljon toisinaan.

Oon tässä kauhulla miettinyt tulevaa joulua ja sitä, että jos meininki jatkuu yhtä päättömänä ja kohtuuttomana, tuun joulun jälkeen painamaan saman verran kuin projektia aloittaessa. Siksi paikallaan olisikin nyt kunnon ryhtiliike ruokavalion suhteen. Ja uusien, konkreettisten tavoitteiden asettaminenkaan ei olisi pahitteeksi.

Nyt kaipaan neuvoja teiltä, lukijat, erityisesti te laihduttavat: Minkälaista ruokaa te syötte ja kuinka usein herkuttelette? Tiedän kyllä miten minun pitäisi käytännössä syödä, mutta... Viime syksyinen jumitus kummittelee mielessä edelleen. Se, että teki kaiken niinkuin piti, liikkui paljon ja söi oikein, mutta silti paino alkoi vain hitaasti nousta. Se on tuonut oman epävarmuuden tähän painonpudotukseen ja syönyt kieltämättä motivaatiota. Mutta no, tämä suuntakaan ei tosiaan voi jatkua.

   Help?

Today is gonna be the day you hear somebody say: "We need you wide awake."

Mielen voima on jotain, mitä jaksan yhä edelleen ihmetellä. Eilen oli yksi niistä huonoista päivistä, jotka haluaisi vain pyyhkiä elämänkartalta. Merkityksensä niilläkin toki, sillä ilman huonoja päiviä hyvätkään eivät tuntuisi miltään. Menin nukkumaan huonolla mielellä, enkä kovinkaan innokkaana odottanut tulevaa aamua. Mutta kappas vain, alitajunta ei ollut vielä luovuttanut, vaan käsitteli asian hyvin selkeästi, unessa. Kun heräsin, tunsin saaneeni konkreettisen vastauksen mieltäpainaviin kysymyksiin. Ymmärsin mitä olin tehnyt väärin ja mitä minun tulisi tehdä toisin. Käsittämätöntä. Usko oman mielen voimaan vahvistui jälleen. Mihin mielettömiin asioihin pystyisimmekään, ellemme itse hidastaisi ja rajottaisi itseämme?

Päivä alkoi hyvin ja jatkui sellaisena, huipentuen illalla Killerillä vietettyyn parituntiseen. Kävin ensimmäisenä Diva's Dance -tunnilla ja pitkästä aikaa pääsin sellaiseen euforiseen fiilikseen, joka tekee liikkumisesta niin mahtavaa. Oli ihan järjettömän hauskaa, ohjaaja oli mieletön - nauratti vaan kaiken sen bailaamisen lomassa. Siksi olikin vähän vaikea asennoitua tuntia seuranneen syvävenyttelyn rauhallisuuteen, mutta pian riehakas onni vaihtui tasaisempaan, rentoon hyvään oloon. Molemmat tunnit tekivät kyllä ihan mielettömän hyvää ja nyt olo on täydellisen rentoutunut. 

Ja tiedättekö mitä, satsumat ovat jälleen ehkä parhaassa syömisiässä! Äkkiä kauppaan siis! 

How you been? I've been cruisin'

Päätin sunnuntaina, että tällä viikolla otan hieman rauhallisemmin, annan kehon levätä, stressittä. Aloitin viikon todella iisisti BodyCombatilla. Hah joo, iisiä ja kevyttä nähnytkään! Odotin hieman kauhulla tuntia, mutta yllättäen selvisin hengissä koettelemuksesta. Täytyy harmikseni myöntää, että tällä kertaa ei tullut samanlaista adrenaliinihyökyä, kuin avointen ovien päivän puolituntisella combatilla, mutta... Ehkä en vielä ihan hylkää Combatia ohjelmistostani. Se toisi ihan mukavaa vaihtelua BodyPumpille, joka on osittain alkanut jo sekin maistua puulta.

No, Combat rykäisi viikon aika vauhdikkaasti liikkeelle, mutta pari edellistä ja tulevaa päivää aion vain hölläillä. Päivittäin tulee reippaasti pyöräiltyä nelisenkymmentä minuuttia töihin ja takaisin, joten ihan löysäilemään ei ruveta kuitenkaan. Viikonloppuna sitten ja oikein luvan kanssa, kun saapuu vieraita ja järkkäämme ystävän kanssa pienet pre-halloween-kinkerit. Kaiversin kurpitsalyhdynkin juhliin! Ja kurpitsan sisuksesta tein piirakkaa. Kokemus oli uusi, enkä ole ihan varma pidinkö kurpitsapiirakasta yhtään. Onko seuraajista kukaan koskaan maistanut kurpitsapiirakkaa? Miltä sen pitäisi maistua? :D Teinköhän jotain väärin...

Tällä viikolla ollaan musisoitu töissä ja muutaman kerran ollaan taltioitu videolle soittelut. Videoita katsoessa oon yleensä pitänyt silmät visusti kiinni (ja välillä korvatkin) (...itsekritiikki, hello) mutta molemmissa videoissa oon pari kertaa kurkannut ja jotenkin yllättävästi oma keho ei ole näyttänyt todellisuudessa niin pahalta, kuin oli kuvitellut. Ja sama tapahtui tänään H&M:n sovituskopissa, tunnetusti raai'mmassa sovituskopissa koskaan. Ihan hitostihan tässä on tehtävää, mutta olin huomaavinani takapuoleni hieman kohonneen. Harmi, etten projektin alussa ottanut mitään järkeviä kuvia, joista muutoksen voisi konkreettisesti osoittaa. Nyt täytyy vaan luottaa intuitioon ja mittanauhaan. Tuli silti hetkellisesti sellainen olo, ettei kaikki ehkä ole ihan hukkaan mennyt sittenkään.

Mutta hukkaan menee hyvät nukkumiseen tarkoitetut tunnit, ellen nyt sammuta konetta. Palaillaan, ja hyvää viikonloppua kaikille jo näin etukäteen! Itse aloittelen omani jo huomenna. 

Nyt, kauniita unia ihanat.

tired cat is tired

Käännä se ympäri.

Pyörin hetki sitten jälleen ankaran ahdistuksen kourissa. Mielessäni sätin itseäni kaikista asioista, joita olen tehnyt väärin tai jättänyt tekemättä. Olin itselleni kuin nalkuttava vaimo, joka ei jätä rauhaan. Kunnes...

...päätin kirjoittaa itseni ulos tästä olotilasta. Laitoin ylös muutamia ohjeita itselleni. Jaan ne täällä, teidän kanssanne:

1. Get your shit together, man.

2. Lakkaa märehtimästä - what's done is done.  Ota opiksesi ja keskity siihen, mitä voit tehdä paremmin nyt ja tulevaisuudessa.

3. Vähemmän itseinhoa ja itsensä soimaamista, enemmän rakkautta. Viha ei vie eteenpäin.

4. Muista - sitä niität mitä kylvät. Maailma antaa sitä mitä sinä pyydät.

5. Keskity siis positiivisiin asioihin - huonoistakin päivistä löytyy yleensä jotain mistä olla iloinen tai kiitollinen.

Ja kappas, nämä muutamat asiat nähtyäni konkreettisena tekstinä näytöllä, niitä oli paljon helpompi uskoakin. Olo helpotti ja ahdistus lieveni. Hetkellisen epätoivon vallassa saattaa tuntua siltä kuin kaikki olisi menetetty, mutta harvoin tilanne on todellisuudessa niin paha. Siksipä kannustankin nyt muitakin kokeilemaan tätä, yksinkertaisten neuvojen listaamista itselleen. Mikä hiertää, mihin asioihin voit itse puuttua? Varoitus: Saattaa potentiaalisesti muuttaa päiväsi kulun. 

Tajunnanvirta

Tällaisina päivinä olen vain varjo itsestäni.

Pyörin taas pitkään sängyssä ajatusteni kanssa, saamatta unta. Piti avata kone ja tulla kirjoittamaan niitä ylös ja pois päästäni. Yhtäkkiä ei huvitakaan. Ei ole mitään järkevää sanottavaa, kaikki ajatukset ovat vain epämääräistä puuroa.

Tällä viikolla on ollu hyviä hetkiä(kin). Toisinaan on ollut raskasta. Toisina hetkinä halusin vain upota sängyn pohjalle ja kadota maailmasta. Mutta usein minut saattoi löytää myös hymyilemästä. Positiivinen ajattelu on kyllä ollut kortilla tällä viikolla. Olen yrittänyt pinnistellä, mutta aina ei vaan onnistu. Ahdistaa, kun paino nousee. Ahdistaa, joten syön liikaa. Ahdistaa, kun syön liikaa. Sitten menen BodyPumpiin kurittamaan lihaa ja myöhemmin itken olohuoneen matolla venyttelyn lomassa, endorfiinipöllyissä - koska rakastan liikuntaa niin paljon. Voi tunteiden vuoristorata.

Pumpin jälkeinen energiaryöppy jatkuu vaan, enkä saa siis unta. Mutta miten mahtavalta tuntuukaan, kun kävelee salilta täristen ulos? Kun ei suihkussa meinaa jaksaa nostaa käsiä pestäkseen hiuksiaan? Kun jalat ovat heti treenin jälkeen niin tönkköinä valmiiksi, että kävely näyttää kummalliselta vaapunnalta? Miltähän mahdan näyttää huomenna...

Tosiaan, syöminen on hirvittävä murheenkryyni tällä hetkellä. Sunnuntaina ja maanantai-aamuna tuli paastottua sen lääkärikäynnin takia (ei löytynyt kuulemma mitään hälyttävää, muuten!), mutta pahan lääkelitkun saamiseksi alas tuli juotua yhden vuorokauden aikana 3 litraa limukkaa. Töissä saan ilmaisen ruuan läheisestä ruokalasta, jossa on joka päivä tarjolla jälkkäriä ja ruuat annostellaan valmiiksi. Vituttaa, suoraan sanoen. Keittäjät lätkäisee annoksen lautaselle kiinnittämättä mitään huomiota annoksen ulkonäköön (tai kokoon). Siinä se vain makaa, eikä lautaselle mahdu salaattia. Toinen, pieni lautanen on sitä varten, mutta kun se on pieni! Ja lapsena jo opin, ettei ruokaa saa heittää menemään. Siksi tulee syötyä kaikki, ja jälkiruokakin päälle. Sitten on vielä kaikki muut leivonnaiset, joita töissä satunnaisesti tarjoillaan. Kotiin yritän olla ostamatta mitään, paitsi ehkä tummaa suklaata. Mutta sitten tulee viikonloppu ja tuhannet kekkerit (ja miljoonat muut tekosyyt). 

   Ja kun stressaa muutenkin.

Mutta onneksi on olemassa liikunta. Huomenna pistän kuntoon myös ruokapuolen. Tai ainakin teen jonkinlaisen sotasuunnitelman ongelman purkamiseen. Ja kummasti alkoi väsyttää tämän purkautumisen jälkeen... Hyvää yötä siis, murut.

Jännäahdistus.

Huomenna koittaa viimein se päivä, jota olen kauhulla odottanut viimeisen kuukauden. Huomenna ehkä selviää syy kuukauden takaisiin kummallisiin oireisiin. Mun on täytynyt viimeisen viikon olla syömättä minkäänlaisia siemeniä (tai mitään missä on siemeniä) ja täytyy sanoa, että helppoa se ei ole ollut. Tuntuu kurjalta rajoittaa tuttua ruokavaliotaan ja jättää niin paljon hyviä raaka-aineita pois, kuten muunmuassa kurkku, tomaatti ja erilaiset marjat. Ja monia muita. Sen lisäksi en saa tänään syödä ollenkaan kiinteää ruokaa, vaan lähinnä kaikkea nestemäistä, keittoa, jogurttia ja viiliä. Illalla en saa syödä enää mitään, vaan mun pitää juoda jotain karmeaa lääkelitkua. Edessä siis lähes 24 tunnin syömättömyys ja pelottava tutkimus. Toivotaan, että kaikki menee hyvin, oireille löytyy jokin järkevä syy, enkä ole sairas.

En ainakaan tunne itseäni mitenkään sairaaksi, päinvastoin. Viimeisen kuukauden aikana olen liikkunut enemmän kuin koskaan ja olen suurimmaksi osaksi tuntenut olevani energinen ja hyvinvoiva. Siksi tuntuu niin hämmentävältä ja pelottavalta ajatella, että jokin saattaa oikeasti olla pielessä, vaikka suoraan se omaan oloon ei ole heijastunutkaan. No, edelleen, toivon parasta. Yritän kuitenkin tsempata itseäni, että täytyy pysyä positiivisena, kävi miten kävi.

Olen liikkunut ehkä vähän liiankin ahkerasti viime viikkoina. Edellisen varsinaisen lepopäivän vietin kaksi viikkoa sitten, vaikka osa liikunnasta onkin ollut kevyempää sorttia. Silti, olen viimeiset 13 päivää liikkunut vähintään puoli tuntia päivässä (usein enemmänkin) tavalla tai toisella. Mukaan on mahtunut pyöräilyä, sählyä, tanssia, BodyPumpia ja uusimpana tuttavuutena myös puolituntinen BodyCombatia! Eilen Killerillä oli avointen ovien päivä ja käytiin kahden ystävän kanssa eka tanssahtelemassa Diva's Dancessa ja  Hotdancessa. Marin houkuttelemana vaihdettiin hieman suunnitelmia ja mentiin testaamaan se BodyCombat ja voi pojat, mä sanon. Oon aina ollut tanssija henkeen ja vereen, mutta alan pikkuhiljaa lämmetä myös pumpin ja combatin kaltaisille tunnille. Löysin combatin myötä aivan uusia lihaksia kehostani ja mun yläselkä on ihan juntturassa nyt. Toisaalta se on vaan ihan mukavaa kipua, kun tietää tehneensä jotain. Tän kokemuksen myötä saatan uskaltautua menemään joku kerta ihan kokonaiselle BodyCombat-tunnille! 

Mutta nyt täytyy painua hakemaan kaupasta vähän limukkaa helpottamaan lääkelitkun juomista ja viimeiset viilit ennen lyhyttä paastoa. Nyt voin myöntää, että hieman ahdistaa tuleva koettelemus. Mutta tasan vuorokauden päästä sekin on jo takana päin, toivottavasti.

Kumpa teidän viikkonne alkaa paremmin kuin omani! 

Murder(er) on the dance floor

Kävin viime viikolla uusimassa kuntosalikorttini. Vuoden soppari oli päättymässä ja koska olen viihtynyt Killerillä erinomaisesti, oli aika selvää, että haluan jatkaa nimenomaan siellä. En edes vaivautunut tutustumaan muihin vaihtoehtoihin, koska Killeri nyt vain on yksinkertaisesti paras minulle. Muut kuntokeskukset ovat joko liian kaukana, liian kalliita tai liian suppeita valikoimaltaan. Tällä hetkellä Killerillä on viikossa yli 90 tuntia ja vaihtoehtoja löytyy niin tanssista, LesMills-tunneista erilaisiin lihaskunto- ja lihashuoltotunteihin. Juoksukoulukin löytyy. Tämä ei ole maksettu mainos (ei mua kukaan sponsoroi muutenkaan!) vaan haluan vilpittömästi suositella Killeriä. Lauantaina siellä järjestetään avointen ovien päivä, jonka aikataulu on seuraavanlainen (klikkaamalla kuva isommaksi):

Itsekin ajattelin pyöriä paikan päällä lauantaina. Ja toivon, että kaikki kynnelle kykenevät tulevat myös!

Nauraa riemusta

Sain tänään hymyn tuntemattomalta pyöräillessäni töihin. Olin väsynyt ja ehkä muutenkin vähän maanantai-fiiliksissä, mutta tämän tytön hymy muutti päiväni suunnan ihan täysin. Omakin matkani jatkui hymy huulilla ja yritin hymyillä jokaiselle vastaantulijalle, jos vaikka onnistuisin piristämään heitä, kuten tämä tuntematon tyttö onnistui piristämään minua. Tarkkailin ihmisten ilmeitä ja ainoastaan yksi nainen vastasi hymyyni, kun muut kulkivat murheellisen näköisinä omissa maailmoissaan. Se tuntui kutkuttavan jännittävältä hetkeltä, kun kohtasin tämän toisen, hymyilevän naisen. Katsoimme toisiamme ja hymyilimme aivan kuin olisimme jakaneet saman salaisuuden. Pyöräilin nauraen loppumatkan töihin.

Ja päivänikin jatkoi samaa hyväntuulista kulkua. Olen vastikään tutustunut The Secret -nimiseen elokuvaan (ja konseptiin) ja täytyy sanoa, että olen joka päivä vakuuttuneempi Vetovoiman lain olemassaolosta. Täältä löytyy kattavampi selitys aiheesta, mutta lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä, että jokainen vetää puoleensa niitä asioita, joita eniten ajattelee tai tuntee. Eli jos jatkuvasti täytät mielesi negatiivisilla ajatuksilla, niin ei ihmekään, että olet niin pirun onneton. Ja toisin päin! Itse huomasin Vetovoiman lain tänään hyvin konkreettisesti. Kun ajatukseni olivat kääntyneet positiivisemmiksi, tunsin sädehtiväni ja suorastaan kutsuvani niitä hyviä asioita päivääni. Koko päivä onkin kulunut sellaisessa myötätuulen aallokossa, ettei tosikaan. Eikä siihen oikeasti tarvittu paljoa, vain yksi hymy tuntemattomalta ja hieman ajatustyötä itseltä.

Kiitos sinä, ruskeatukkainen ja kaunis tyttö, joka hymyilit minulle tänään Lyseon lukion kohdalla puoli yhdeksän jälkeen aamulla. Pelastit päiväni. Hymylläsi oli suurempi vaikutus kuin ehkä itse arvasitkaan. Siksi aionkin tästedes hymyillä useammin, niin tutuille kuin tuntemattomille - ties vaikka onnistuisin piristämään jonkun päivää edes hetkellisesti. Hymy kun ei edes maksa mitään.