On tullut aika nostaa kissa pöydälle. Edelleen olen sitä mieltä, että vaa'assa näkyvää lukua tärkeämpää on hyvä olo, mikä tästä elämäntavasta tulee, mutta... Fakta on se, että ylipainoa on aivan liikaa ja siitä on päästävä eroon. Siksi onkin hälyttävää, että kaikesta yrittämisestä huolimatta paino vaan nousee. Jokin on siis pahasti vialla ja ongelmakohta onkin aika helppo osoittaa - ruokavalio.
Hämmentävää kuitenkin on, että vaikka paino on noussutkin useita kiloja, niin mitat eivät ole juuri muuttuneet. Reidet ovat kyllä saaneet pari senttiä lisää, mutta yllätys oli aika suuri kun navan kohdalta senttejä oli peräti kadonnut muutama. Silti, turhauttavaa on, että tässä ollaan edelleen, tässä jumitetaan. Vaikka mitään muuta ei ole kyllä voinut odottaakaan tällä ruokavaliolla.
Mikä on siis pielessä? Kaikki. Liian vähän vettä, liian vähän kasviksia, hedelmiä ja marjoja, liikaa kaikkea muuta.
Saan töissä ilmaisen ruuan läheisestä ruokalasta. Köyhän ei passaa valittaa, mutta omat haasteensa tällainen ruokailujärjestely tuo painonpudotukseen. Ruoan annostelevat keittäjät, en minä itse. Alussa söin kaiken (ihan liikaa siis) mukisematta, mutta nyt on ollut pakko vain alkaa jättää ruokaa lautasen reunalle, koska ne annoskoot ovat toisinaan ihan järjettömiä. Ruuan laatukin on vähän kehnoa eikä salaattipöytä houkuttele pehmenneillä paprikoillaan ja nahistuneella salaatilla. Jälkiruokaakin on tarjolla joka päivä, enkä ole tähän mennessä tainnut kertaakaan siitä kieltäytyä, vaikka pari kertaa on jäänyt syömättä sen kuuluisan laadun takia. Useimmiten jälkiruokana toimii jokin rahka tai kiisseli, mikä ei kai niin huono vaihtoehto ole, jos sillä välttää iltaisen napostelun. Niin, jos välttää...
Myönnettäköön, että herkuttelu on riistäytynyt käsistä. Ei huolta, en vanhoihin tapoihin ole tosiaankaan luisunut, mutta liika on liikaa silti. Erityisesti viikonloppuisin tulee höllättyä vähän turhan paljon toisinaan.
Oon tässä kauhulla miettinyt tulevaa joulua ja sitä, että jos meininki jatkuu yhtä päättömänä ja kohtuuttomana, tuun joulun jälkeen painamaan saman verran kuin projektia aloittaessa. Siksi paikallaan olisikin nyt kunnon ryhtiliike ruokavalion suhteen. Ja uusien, konkreettisten tavoitteiden asettaminenkaan ei olisi pahitteeksi.
Nyt kaipaan neuvoja teiltä, lukijat, erityisesti te laihduttavat: Minkälaista ruokaa te syötte ja kuinka usein herkuttelette? Tiedän kyllä miten minun pitäisi käytännössä syödä, mutta... Viime syksyinen jumitus kummittelee mielessä edelleen. Se, että teki kaiken niinkuin piti, liikkui paljon ja söi oikein, mutta silti paino alkoi vain hitaasti nousta. Se on tuonut oman epävarmuuden tähän painonpudotukseen ja syönyt kieltämättä motivaatiota. Mutta no, tämä suuntakaan ei tosiaan voi jatkua.
Help?