tiistai 23. lokakuuta 2012

Today is gonna be the day you hear somebody say: "We need you wide awake."

Mielen voima on jotain, mitä jaksan yhä edelleen ihmetellä. Eilen oli yksi niistä huonoista päivistä, jotka haluaisi vain pyyhkiä elämänkartalta. Merkityksensä niilläkin toki, sillä ilman huonoja päiviä hyvätkään eivät tuntuisi miltään. Menin nukkumaan huonolla mielellä, enkä kovinkaan innokkaana odottanut tulevaa aamua. Mutta kappas vain, alitajunta ei ollut vielä luovuttanut, vaan käsitteli asian hyvin selkeästi, unessa. Kun heräsin, tunsin saaneeni konkreettisen vastauksen mieltäpainaviin kysymyksiin. Ymmärsin mitä olin tehnyt väärin ja mitä minun tulisi tehdä toisin. Käsittämätöntä. Usko oman mielen voimaan vahvistui jälleen. Mihin mielettömiin asioihin pystyisimmekään, ellemme itse hidastaisi ja rajottaisi itseämme?

Päivä alkoi hyvin ja jatkui sellaisena, huipentuen illalla Killerillä vietettyyn parituntiseen. Kävin ensimmäisenä Diva's Dance -tunnilla ja pitkästä aikaa pääsin sellaiseen euforiseen fiilikseen, joka tekee liikkumisesta niin mahtavaa. Oli ihan järjettömän hauskaa, ohjaaja oli mieletön - nauratti vaan kaiken sen bailaamisen lomassa. Siksi olikin vähän vaikea asennoitua tuntia seuranneen syvävenyttelyn rauhallisuuteen, mutta pian riehakas onni vaihtui tasaisempaan, rentoon hyvään oloon. Molemmat tunnit tekivät kyllä ihan mielettömän hyvää ja nyt olo on täydellisen rentoutunut. 

Ja tiedättekö mitä, satsumat ovat jälleen ehkä parhaassa syömisiässä! Äkkiä kauppaan siis! 

4 kommenttia:

  1. Sydämet satsumoille ja tanssille <3 Niitä meilläkin kuluu urakalla. Mies kävi eilen kaupassa ja toi 6kpl, siis mieti k u u s i satsumaa ja meitä on kuitenkin kolme syömässä (ne oli muuten syöty ennen aamupalaa). Kävin sitten itse tänään kaupassa ja ostin pari kiloa...
    Kohta saa klementiinejä <3, oi oi!

    VastaaPoista
  2. Vakikommentti meillä, kävi kaupassa kumpi vaan: "toithan sattumia?"

    VastaaPoista
  3. Unella on kyllä ihmeellinen voima! :)

    VastaaPoista