Onnellisuuksia.

Kevät on lipunut jotenkin huomaamatta ohitseni. Se tuntuu kummalliselta. Kun ajattelen taaksepäin, kevät tuntuu kovin sumuiselta ajanjaksolta. En muista sellaisia tyypillisiä asioita keväästä - lumen sulamista, loskakelejä, aurinkoisia päiviä, jolloin lumi sulaa kohisten ja fiilistelyä siitä, että kohta on kesä. Yhtäkkiä vain tajuan, että on kesä. Eräänä päivänä vain havahduin siihen, kuinka puissa on jo silmut, villasukat ja lapaset sai heittää talvivarastoon, kuinka ulkona tuli läkähdyttävän kuuma takki päällä.

En muista, että olisin ollut mitenkään hirvittävän alakuloinen, mutta stressaantunut kyllä. Ehkä se vei kaiken huomion ja energian tuollaisten asioiden huomioimiselta. Jokainen vuodenaika tekee minut onnelliseksi, tavallaan. Kevät ja kesä tosin enemmän kuin toiset. Siksi tuntuu kummalliselta, että en missään vaiheessa ehtinyt fiilistellä itse kevättä, vaan se humahti ohitseni lähes varkain. Ja nyt on kesä.

Aika tuntuu kuluvan kamalan nopeaa. Ihan kuin se olisi nyt parin viimeisen kuukauden aikana kiihdyttänyt vain tahtiaan. Kohta varmaan huomaan olevani nelikymppinen ja ihmettelen, mihin vuodet katosivat. Toivottavasti niin ei kuitenkaan käy. Tai ainakaan niin, että tuntuisi vuosien valuneen hukkaan jotenkin. En halua katua mitään. Haluan, että muistan olleeni onnellinen, tehneeni itseni onnelliseksi.

Keväinen stressi on alkanut hälventyä. Aurinko tekee hyvää. Yllätän itseni hymyilemästä usein, kun kävelen kadulla tai nautin viilentävästä tuulenvireestä pyörräillessä. Hymyilen tuntemattomille ja joskus saan jopa hymyjä takaisin. Minusta tuntuu, että olen jonkinlaisessa kasvuvaiheessa. Tuntuu, että joka päivä oivallan jotain tärkeää elämästä ja itsestäni. Saan voimaa siitä tunteesta, että olen itse voimakas, rohkea ja vahva. Siitä, että haluan olla hyvä, lempeä ja ystävällinen, avoin ja positiivinen. Kuulostaako hassulta? Ehkä se on hassua, ehkä olen hölmö, kun satun hetkittäin jopa pitämään itsestäni näin. 

Leivoin tänään piirakkaa raparpereista, jotka M toi viime viikonloppuna tuliaisina reissultaan. Piirakasta tuli hyvää, nautimme sitä vanilijajäätelön kera parvekkeella auringon lämmittäessä. Onneen ei kai tarvita muuta.

Suurin syy stressin hälvenemiseen on asioiden yllättävä järjestyminen. Koko kevään olen stressannut raha- ja työasioita. Koko kevään olen paiskinut töitä saadakseni töitä ja sitten, pitkän hiljaisen ja huonon kauden jälkeen yhtäkkiä, ihan kahden viikon sisällä, minulle tarjotaan töitä yhdestä paikasta ja kutsutaan toiseen haastatteluun. Teen nyt siis kahta duunia, joista molemmat on osa-aikaisia. Toisessa paikassa aloitin eilen ja tuossa päätoimisessa työssä olen ollut nyt muutaman viikon. Siksi olenkin ollut niin hiljainen, kun illat ovat menneet lähinnä töissä tai opiskellessa uusia asioita kyseisiin töihin liittyen. Vaikka kiirettä pitää hetkittäin, niin tuntuu silti ihan mielettömän hyvältä. Työttömänä oleminen ei ollut mitään herkkua, vaikka jotkut tuntuvat kuvittelevan työttömien ajattelevan niin. Hölmöä.

Taidan ottaa mallia Leelosta ja heittäytyä sohvalle torkkumaan. Vapaapäiviä tiedossa. Oi.