keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Yksitoista

Koska minulla ei ole muutakaan tekemistä, nappasin tämän haasteen Nelliltä. Ideana on vastata haastajan esittämiin 11 kysymykseen ja keksiä yksitoista uutta kysymystä, jonka jälkeen pitää haastaa taas 11 uutta ihmistä mukaan.

1. Keneen fiktiiviseen hahmoon samaistut?
- No, ekana tulee mieleen, että jollain tavalla Tahrattoman mielen Clementineen JA Joeliin. Toisinaan koen olevani yhtä tyhjä ja "tylsä" kuin Joel, toisaalta taas yhtä impulsiivinen ja elämänjanoinen kuin Clem.


2. Jos yrität katsoa elämääsi 20 vuoden päähän, mitä näet?
- Näen elämän M:n kanssa. Kaksi tai kolme lasta, itsemme näköiseksi rempattu talo maalla. Piharakennuksessa pieni verstas, jossa voin veistellä puusta kaikkea, mitä tahansa. Hyvä työ, josta nautin, liittyen ehkä liikkumiseen ja terveyteen ylipäätään. Sen verran rahaa, että pärjää. Onnea. Toivon, että elämäni näyttää suunnilleen tältä sitten.

3. Lempikirjasi lapsena?
- Apua, paha kysymys. En osaa mitään tiettyä kirjaa sanoa, mutta lapsena (ja teininä) suorastaan ahmin Tuija Lehtisen kirjoja.

4. Mistä asioista olet inspiroitunut viime aikoina?
- Kauniista asioista ja kuvista, hyvyydestä ja mahdollisuuksista. Muista ihmisistä, heidän onnistumisistaan. Siitä ajatuksesta, että minä voin vaikuttaa elämääni, että positiivisuus lisää positiivisuutta, että hyviä ajatuksia kannattaa viljellä ja hyvien tekojen takia ei oikeasti tarvitse nähdä paljoa vaivaa, ei vaadi paljoa olla ystävällinen tai hymyillä tuntemattomalle.


5. Milloin viimeksi teit jotain täysin spontaania?
- Itseasiassa juuri hetki sitten. Otin selvää mahdollisuuksista vapaaehtoistyöhön Jyväskylässä ja laitoin tiedustelua Aikuisystävätoiminnasta. En oikeastaan tiedä miksi, mutta yhtäkkiä tuli valtava tarve osallistua vapaaehtoistyöhön, tavalla tai toisella. Haluaisin toimia ystävänä sellaista tarvitsevalle, lapselle tai nuorelle.

6. Millainen olisi unelmakotisi?
- Persoonallinen, kauniisti rempattu vanha talo. Se sijaitsisi maalla, järven rannalla, pihapuusta roikkuisi riipputuoli ja vanhasta navetasta olisi tehty verstas. Talossa olisi tilaa ja yksi huoneista olisi pyhitetty ateljeekseni. Seinillä olisi muistoja matkoista ja seikkailuista, elämästä.

7. Mitä kesäsuunnitelmia sinulla on?
- Ei oikeastaan kummempia. Alkukesästä käyn risteilyllä ystävieni kanssa. Toivon, että saan töitä. Jos en, niin lähden käymään kotona pohjoisessa. Aion viettää paljon aikaa ulkona, pyöräillä, nähdä ystäviä, tehdä retkiä puistoon ja valvoa öitä. Aion olla spontaani, onnellinen.

 
8. Lempipaikkasi kotikaupungissasi?
- Ei minulla oikeastaan ole lempipaikkaa täältä. Sellaista tiettyä, jonne jatkuvasti palaisin. Pidän Jyväskylässä monista paikoista, mielestäni täällä on kaunista.

9. Mitä olet oppinut viimeksi?
- Ei nyt oikein tule mieleen. Ehkä sen, miten valmistetaan couscousia? Ei ollut vaikeaa, ei. 

10. Mielestäsi paras tapa viettää vapaapäivä?
- Nukkua niin pitkään kuin nukuttaa, mutta mielellään herätä aikaisin. Lähteä heti herättyään lenkille tai kuntosalille tai ylipäätään aloittaa aamu liikunnalla. Käydä suihkussa ja syödä terveellinen ja ravitseva aamupala. Sitten nähdä ystäviä, tehdä jotain yhdessä. Olla aikaansaava, tehdä ruokaa, nauraa. Illalla rauhoittua kotona vaikkapa kirjaa lukien, musiikkia kuunnellen tai vaikka venytellen.

11. Onko sinulla mottoa, jonka mukaan yrität elää?

- Kill them with kindness. Asioilla on tapana järjestyä. Asenne ratkaisee. Eikä koskaan ole liian myöhäistä vaihtaa suuntaa. Ylipäätään haluan uskoa siihen, että positiivisella asenteella selviän mistä vain. Kun ajattelen positiivisesti, elän myös onnellise(mpa)na.

(kuvat: weheartit.com)

Ja minäpä haastan mukaan kaikki, joita tämmöisiin kiinnostaa vastata. Kysymykset tulevat tässä:

01 Mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi?
02 Jos sinun pitäisi luopua jostain asiasta elämässäsi ja saisit jotain sitä vastaan, 
mistä luopuisit ja mitä tahtoisit sen tilalle?
03 Mitä olet tehnyt tänään?
04 Onko sinulla mitään kummallisia tai muuten vain mielenkiintoisia tapoja?
05 Milloin viimeksi olet tehnyt jotain jonkun muun hyväksi? Mitä?
06 Salaiset paheesi?
07 Mitä haluaisit oppia?
08 Nimeä yksi asia, jonka haluaisit tehdä/kokea ennen kuolemaasi.
09 Mikä piristää sinua, jos olet surullinen?
10 Puhutko/käveletkö unissaan? Kerro jokin kokemus omasta (tai jonkun muun) 
uneksimisesta. Jos kokemusta ei löydy, kerro jostain unestasi!
11 Kerro jokin muisto lapsuudestasi.

1 kommentti:

  1. kadehdittavinta sussa on se, että teet asioita onnellisuutesi eteen! wau.

    VastaaPoista