sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Jännäahdistus.

Huomenna koittaa viimein se päivä, jota olen kauhulla odottanut viimeisen kuukauden. Huomenna ehkä selviää syy kuukauden takaisiin kummallisiin oireisiin. Mun on täytynyt viimeisen viikon olla syömättä minkäänlaisia siemeniä (tai mitään missä on siemeniä) ja täytyy sanoa, että helppoa se ei ole ollut. Tuntuu kurjalta rajoittaa tuttua ruokavaliotaan ja jättää niin paljon hyviä raaka-aineita pois, kuten muunmuassa kurkku, tomaatti ja erilaiset marjat. Ja monia muita. Sen lisäksi en saa tänään syödä ollenkaan kiinteää ruokaa, vaan lähinnä kaikkea nestemäistä, keittoa, jogurttia ja viiliä. Illalla en saa syödä enää mitään, vaan mun pitää juoda jotain karmeaa lääkelitkua. Edessä siis lähes 24 tunnin syömättömyys ja pelottava tutkimus. Toivotaan, että kaikki menee hyvin, oireille löytyy jokin järkevä syy, enkä ole sairas.

En ainakaan tunne itseäni mitenkään sairaaksi, päinvastoin. Viimeisen kuukauden aikana olen liikkunut enemmän kuin koskaan ja olen suurimmaksi osaksi tuntenut olevani energinen ja hyvinvoiva. Siksi tuntuu niin hämmentävältä ja pelottavalta ajatella, että jokin saattaa oikeasti olla pielessä, vaikka suoraan se omaan oloon ei ole heijastunutkaan. No, edelleen, toivon parasta. Yritän kuitenkin tsempata itseäni, että täytyy pysyä positiivisena, kävi miten kävi.

Olen liikkunut ehkä vähän liiankin ahkerasti viime viikkoina. Edellisen varsinaisen lepopäivän vietin kaksi viikkoa sitten, vaikka osa liikunnasta onkin ollut kevyempää sorttia. Silti, olen viimeiset 13 päivää liikkunut vähintään puoli tuntia päivässä (usein enemmänkin) tavalla tai toisella. Mukaan on mahtunut pyöräilyä, sählyä, tanssia, BodyPumpia ja uusimpana tuttavuutena myös puolituntinen BodyCombatia! Eilen Killerillä oli avointen ovien päivä ja käytiin kahden ystävän kanssa eka tanssahtelemassa Diva's Dancessa ja  Hotdancessa. Marin houkuttelemana vaihdettiin hieman suunnitelmia ja mentiin testaamaan se BodyCombat ja voi pojat, mä sanon. Oon aina ollut tanssija henkeen ja vereen, mutta alan pikkuhiljaa lämmetä myös pumpin ja combatin kaltaisille tunnille. Löysin combatin myötä aivan uusia lihaksia kehostani ja mun yläselkä on ihan juntturassa nyt. Toisaalta se on vaan ihan mukavaa kipua, kun tietää tehneensä jotain. Tän kokemuksen myötä saatan uskaltautua menemään joku kerta ihan kokonaiselle BodyCombat-tunnille! 

Mutta nyt täytyy painua hakemaan kaupasta vähän limukkaa helpottamaan lääkelitkun juomista ja viimeiset viilit ennen lyhyttä paastoa. Nyt voin myöntää, että hieman ahdistaa tuleva koettelemus. Mutta tasan vuorokauden päästä sekin on jo takana päin, toivottavasti.

Kumpa teidän viikkonne alkaa paremmin kuin omani! 

17 kommenttia:

  1. Tsemppiä toivottelen ja kohta se on ohi! Sitkeenä sissinä <3

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä! Kuvauksesi perusteella äitini oli eilen samankaltaisessa tutkimuksessa. Toivottavasti syy löytyy :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja toivottavasti äidilläsi meni tutkimukset hyvin myös. :)

      Poista
  3. Tsemppiä tutkimukseen, odottaminen on jotain ihan kamalaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot ihan oikeassa, odottaminen ja epätietoisuus on pahinta. Mut kiitti! <:

      Poista
  4. Kamalasti tsemppiä! Eniten helpottaa kuitenkin sen että saat tiedon ja tarvittaessa hoitoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta. Oli diagnoosi mikä tahansa, niin varmasti jollain tasolla helpottaa, kun (toivottavasti) saa sellaisen. Kiitos tsempistä!

      Poista
  5. Saan aina yhtä kovat kiksit siitä, kun joku muukin innostuu combatista :) Muistan edelleen sen ekan tunnin jälkeisen yläselkäjumin, ja se jokakertainen semikuolema on aina yhtä taivaallista.

    Hurjasti tsemppausta huomiselle, täällä ollaan peukut ja kaikki muutkin raajat pystyssä, että kaikki sujuu hyvin. Pääasia, että pääsisit eroon tietämättömyydestä, mikä on kaikkein inhottavinta. Hengessä mukana <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo toi selkäjumi... Aivan jotain uutta mulle. :D Yleensä saan aina kaikki muut paikat kipeiksi, mutta en tuota lapaluiden välistä osaa. Nyt on toisin!

      Ja kiitti paljon tsempistä! <3

      Poista
  6. Mahtavaa jos tykästyit combattiin! Täälläkin palauttelevaa sunnuntaita on vietetty yläselkä juntturassa. Mutta on se mätkiminen silti vaan maailman parasta!

    Tsemppiä tutkimuksiin! Toivottavasti kaikki menee hyvin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, siihen voisi vaikka innostuakin! Täytyy käydä kokeilemassa joskus se tunti ihan kokonaisuudessaan, jos siitä vaikka selviäisi hengissä! :D

      Kiitti tsempistä! Toivotaan. :)

      Poista
  7. Tsemppiä huomiseen!

    Jos intoudut vielä combatiin, niin suosittelen Mimmun tunteja. Niissä on sitä jotakin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Joo, Mimmu veti tän puolituntisenkin ja oli ihan hullun hyvä! Ihan mahtava fiiliksen nostattaja! :)

      Poista
  8. Toivottavasti tutkimus on mennyt hyvin ja ettei mitään vakavaa ole löytynyt.
    Epätietoisuus on rasittavaa ja jännittäminen kamalaa.

    VastaaPoista