Myöhästyneitä syntymäpäivälahjoja ja myöhäisiä illallisia.

BodyBalance-tunti oli ihana, vaikkakin täytyy myöntää, että kävin melkoisilla kierroksilla heti jammailutunnin jälkeen ja keskittyminen oli sen vuoksi vähän hukassa aluksi. Omat ongelmansa tuotti myös pimeä sali, itse kun tietenkin lyöttäydyin aivan taakse enkä sieltä meinannut nähdä ohjaajaa. Liikkeet täytyi matkia lähinnä edelläolevilta. Ehdottomasti oon kyllä menossa toisenkin kerran, ehkä silloin tunti sujuu paremmin. Jos joku ei tiedä, mitä BodyBalance on, niin Killerin sivuilla kuvaillaan sitä näin: "Mieltä ja kehoa rauhoittava tunti. Paranna pehmeästi tasapainoasi, syvien lihasten kuntoa ja lisää liikkuvuuttasi! Vaikutteita joogasta, pilateksesta ja tai chista."  Nyt kun olen itsekin kokenut tämän tunnin, voin suositella sitä jokaiselle.

(kuva: weheartit.com)

Taisin muistaakseni ohimennen mainita viime viikolla uudesta sykemittaristani! Alunperin pistin tilauksen menemään syyskuun yhdestoista päivä, syntymäpäivänäni, sillä mieheni lupasi sykemittarin minulle lahjaksi. Tilasin aluksi Verkkokaupasta, mutta kun reilun kuukaudenkaan jälkeen sykemittariani ei kuulunut, peruin tilauksen ja laitoin uuden menemään Cyberphotoon. Sieltä sykemittarini saapuikin alle viikossa! Tämä merkiltään Beurer PM 25 on valittu Runners World (03/08) -lehden testivoittajaksi helppokäyttöisyyden, hinnan ja suorituskykynsä perusteella. Vaikka sen toiminnot on tehty ensisijaisesti kai juoksijoille, toimii se silti ihan hyvin tällaiselle tanssijallekin, mielestäni. Ajaa kyllä asiansa. Eikä hintakaan päätä huimaa! Itsehän en näistä kovinkaan paljon älyä, mutta haluamani tiedot (mm. kalorinkulutuksen) saan selville. Kaloreita kului muuten BodyJam tunnilla sen 799 ja BodyBalancessakin suunnilleen 430. Yhteensä siis 1229. Ihan mukavasti, sanoisin. Huomenna meen kohottamaan sykettä KilleriSumbaan! (ja kyllä, se on kirjoitettu S:llä myös viralliseen ryhmäkalenteriin...)

Olin tuntien jälkeen kotona vasta yhdeksältä ja suihkun jälkeen sain vihdoin itsekin maistella valmistamaani illallista, currybroileria ja basmatiriisiä. Yli puolet lautasestani täytin kyllä tämän hetken lempparilisukkeellani: Kaaliraaste-fetajuusto-combolla. Pääruokakin oli kyllä loistavaa, mutta jostain syystä oon aina enemmän innoissani tuosta kaalin ja fetan yhdistelmästä. (Citymarketissa oli kuulemma ollut viime perjantaina kaalia myynnissä SENTIN kilohintaan! Kieltämättä harmitti hieman, että missasin näin uskomattoman tarjouksen.)

      Mutta mitä mieltä olette näin myöhään syömisestä? Pyrin välttämään raskasta syömistä useaa tuntia ennen treenejä (jotka sijoittuu yleensä klo 18 ja 21 välille) koska maha täynnä ei ole mukava liikkua. Sen takia mun olisi syötävä joko tosi aikaisin (jo noin klo 14-15) tai sitten suosiolla siirtää syömiset treenien jälkeen eli kohtalaisen myöhäiselle ajankohdalle. Useimmiten en edes ehdi valmistaa mitään ruokaa ennen treenejä. Mun rytmi tuntuu muutenkin menevän näin, että valvon pakostakin myöhään ja riippuen päivän ohjelmasta, herään aikaisin tai vähän myöhemmin. Toisinaan tää illallinen saattaa olla ainoa lämmin ruoka koko päivänä - ja nyt kun lopetin koulunkin, se tulee olemaan ainoa lämmin ruoka päivän aikana. Mielummin syön sen yhden vähän myöhempään, kuin ei ollenkaan. Mitä mieltä te muut olette? Kuulenko kauhistuneita hengähdyksiä? Mun elämä nyt vain on mennyt näin jonkin aikaa, oon herännyt kuuden ja kahdeksan välillä, lähtenyt kouluun, tullut kotiin joskus iltapäivällä neljän jälkeen ja kuuden jälkeen taas lähtenyt treeneihin. Oon päättänyt vain syödä kevyen välipalan koulun jälkeen, koska suurempaa ateriaa en pystyisi käsittelemään ennen treenejä, yksinkertaisesti.

Hyvää maanantaita ihmiset!

Tänään on ollut kummallisen hyvä päivä maanantaiksi. Asiat alkavat selviytyä jollain tapaa. Sain erottua koulustani ja vaikka ero olikin haikea, oloni on hyvin helpottunut tällä hetkellä. Joudun hetken nyt olemaan työttömänä työnhakijana, mutta onneksi minulla on jo loistavia suunnitelmia lähitulevaisuuden varalle. Jos kaikki menee hyvin, niin jo ensiviikolla minulla on paljon mielekkäämpää tekemistä kuin tuolla koulussani koskaan. Ja sitä paitsi saan siitä enemmän rahaa kuin opintotuesta, vaikken varsinaisesti töissä olekaan. Pitäkää mulle peukkuja, että suunnitelmani onnistuvat!

Pian teen kipeälle miehekkeelleni ruokaa, broileria currykastikkeessa ja basmatiriisiä. Itse en ehdi vielä syödä, koska lähden illaksi Killerille eka jammailemaan BodyJamiin ja sen jälkeen kokeilemaan BodyBalancea ekaa kertaa. Jälkimmäinen vähän jännittää, koska en oikein tiedä mitä odottaa. Uskoisin, että se on kuitenkin kivaa, ihan vain Killerin mahtavien ohjaajien ansiosta.

Myin muuten tänään koulun vieressä olevan kuntosalin avaimeni pois, koska enhän sitä punttista tule enää käyttämään. Oikeastaan ainoa asia, jota jään kaipaamaan Petäjävedeltä on kyseinen kuntosali. Voi olla, että oma saleilu jää nyt hieman vähemmälle sen takia, vaikka kyllähän Killeriltäkin punttis löytyy. Mua vain jokseenkin ahdistaa, että se on aina niin täynnä enkä saa ähistä ja puhista siellä niin kuin itse haluaisin. Petäjäveden kuntosali oli lähes aina tyhjä tai siellä oli minun lisäksi korkeintaan muutama ihminen. Hmh. No, täytyy yrittää rohkaistua ja ängetä Killerillä sinne sekaan. Enköhän mä jonkun rytmin löydä sieltäkin.

Minä silloin ja nyt.

Nonniih. Nyt tulee vähän todistusaineistoa, että jotain on tapahtunut! Ensimmäisen kuvan kaivoin jostain arkistojen kätköistä ja se on viime vuoden lokakuulta, eli aikalailla vuosi sitten. En tässä edes ollut painavimmillani, vaan ehkä jotain 106-107 kilon hujakoilla... Tästähän paino nousi vielä kevään aikana muutaman kilon ja virallinen elämäntapamuutos alkoi vasta toukokuussa 2011. Kuva on koulumme naamiaisista, olin valmistelemassa paikkaa kuntoon, en siis syönyt yksinäni kaikkia noita sipsejä... Vaikka näytänkin siltä, että olisin hyvin voinut, hehhe.

Lokakuu 2010 - n. 107 kg

Kaksi seuraavaa kuvaa on otettu tänään, ihan muutama tunti sitten. Kuvissa on ne hehkuttamani haaremihousut! (Ja huomatkaa alemmassa kuvassa jaloissa kiehnäävä kissa...)

Lokakuu 2011 - 100 kg

Halusin vielä esitellä yhden kuvan, hieman erilaisissa vaatteissa. Tässä näette oikeastaan kaksi tyyliäni. Ylempänä rento ja urheilullinen tyyli, alempana se tyttömäisempi. Tykkään molemmista! Alempi kuva on otettu muutama viikko sitten. 

Näissä kaikissa kolmessa alimmassa kuvassa painan siis suunnilleen 100 kiloa, eli noin seitsemän kiloa vähemmän kuin ylimmäisessä. 

Huomaatteko te eroa?

Rainy day.

Juuri kun paasasin huonojen päivien kääntämisestä hyväksi. Oon ollut koko viikon todella stressaantunut elämässä tapahtuvista muutoksista, koulun keskeyttämisestä ja töidenhausta. Oon kuitenkin onnistunut pitämään itseni kiireisenä, oon ravannut tanssitunneilla ja työntänyt stressin syrjään - ajatellut niitä positiivisia asioita. Tiesin kuitenkin, että jossain vaiheessa tän stressin on pakko purkautua tavalla tai toisella, ja tänään se sitten tapahtui. Viimeinen niitti oli kaiketi se, että sain tänään puhelun, jossa kerrottiin, että takuu ei korvaa puhelintani, joka oli mennyt rikki hiljattain, vaan että minun olisi maksettava 183 euroa mikäli haluaisin saada sen ehjänä takaisin. Tuntuu niin epäreilulta, puhelin oli kohtalaisen uusi, tilasin sen uuden liittymän yhteydessä viime maaliskuussa ja oikeastaan alusta lähtien se on ollut enemmän tai vähemmän paskana. Nyt se sitten hajosi kokonaan (itsestään!) ja takuu ei muka korvaa sitä? Ja mitä, minun pitää maksaa tästä rikkinäisestä puhelimesta vielä ainakin puoli vuotta? Vitutus tipautti minut hetkessä polvilleni ja samalla kaikki muukin stressi pääsi valloilleen. Lopulta olin niin lamaantunut kaikesta, etten pystynyt kuin nukkumalla turruttamaan mieleni hiljaiseksi. Olin koko viikon odottanut, että pääsen teatterikerhoon, mutta lopulta en saanutkaan itseäni liikkeelle, en vain saanut itseäni ylös. Pyykkivuorokin meinasi mennä ohi. Ainoa ajatus, joka sai minut nousemaan lopulta, oli tämä: "Minä haluan jäätelöä. Nyt. Jos saan vietyä pyykit, niin voin samalla käydä hakemassa lähikaupasta paketin jäätelöä..." 

Enhän minä mitään jäätelöä ostanut. Vuoropuhelu itseni kanssa alkoi jo matkalla kauppaan, kun järki keskusteli mielitekojeni kanssa. Hetken intettyäni itseni kanssa, päädyin ostamaan jäisiä mangokuutioita, maitoa ja turkkilaista jogurttia jäätelön sijaan. Näistä aineksista (ja banaanista) loihdin itselleni smoothien. Parempaa kuin jäätelö, paljon parempaa!

        Mutta oli kieltämättä kummallista, että ekaa kertaa puoleen vuoteen olin todella lähteä kauppaan ostamaan jäätelöä, vain koska teki mieli. Oon jokseenkin onnistunut hillitsemään tällaiset mieliteot jo kotona, mutta olen silti ihan tyytyväinen, että se onnistuu näemmä vielä matkallakin.

Tänään minut on onnelliseksi tehnyt:

- Aiemmin kuvailemani kohtaus ja yllättävinä hetkinä esiin nouseva oma vahvuus 

ja kyky tehdä parempia valintoja.

- Se smoothie oli ihan törkeän hyvää.

- Puhelu äidin kanssa.

Ja koska unohdin eilen listata onnenpuuskani, niin tässä tulevat nekin. 

Keskiviikkona olin onnellinen, koska:

- Kauan odottamani synttärilahja-sykemittarini saapui vihdoinkin! Ja se on ihana!

- Ja sen mukaan kulutin 688 kaloria Danzation -tanssitunnilla, jossa oli ihanaa.

- Ja vaikka olen välillä hölmö ja kömpelö, se on osa minua ja minä hyväksyn itseni tällaisena.

- Työnhakuni jatkui ja vaikka kaikki on edelleen auki, olen silti toiveikas erään paikan suhteen.

Happiness hit her like a train on a track.

Päätin vaihtaa puhdistuskuuri-viikkoni ihan vain herkuttomaan viikkoon ja ajattelin myös lisätä hieman panoksia. Haluan jakaa onnea, joten kerron joka päivä mikä tekee minut onnelliseksi juuri silloin. Uskon, että omalla asenteella ja ajatusleikeillä pystyy vaikuttamaan paljon omaan mielialaan ja onnellisuuteen. Uskon, että positiivinen asenne kylvää positiivisuutta ympärilleen. Kaikkihan tietää, miten omakin mieliala laskee valittavan ja murjottavan ihmisen seurassa? Totta kai, jokaiselle tulee huonoja päiviä, mutta huononkin päivän voi toisinaan kääntää ihan hyväksi asenteenvaihdoksella.

Tänään minut on tehnyt onnelliseksi:

- Tanssitunnin jälkeinen euforia

- Loistava treeniseura, kiitokset vain Jennille.

- Pelkästä fetasta ja silputusta kaalista tehty salaatti, johon sopii täydellisesti Salosen pimeäpullo: sinappinen -salaatinkastike. En muista milloin olisin viimeksi innostunut mistään ruokakombinaatiosta näin paljon! Tää on kuulunut mun herkkuihin jo tovin, eikä kyllästymistä näy.

- Päiväunet!

- Ne uudet haaremihousut, jotka toimivat niin loikoillessa kuin tanssiessakin.

- Kuivatut taatelit!

(kuvat: favim.com)

Mikä teidät on tehnyt onnelliseksi tänään?

Onnellisuudesta.

Saavuin eilen illalla takaisin Jyväskylään, mutta en ehtinyt Killerille zumbaamaan, vaikka siitä olinkin salaa haaveillut. Olin Jyväskylässä vasta silloin kun tunti oli jo alkanut. No, olisin ollut muutenkin vähän turhan väsynyt yhdeksän tunnin automatkasta. Siitä johtuen en jaksanut ajatellakaan alkavaa viikkoa sen kummemmin, vaan unohdin hakea kaupasta tukea kokeilulleni. Aamulla jouduinkin jo lipsumaan periaatteistani ja syömään paremman puutteessa kevytviilin ja palan maailman parasta ruisleipää, jota raahasin mukanani kotiseuduiltani saakka, 650 kilometrin päästä. Harmi, ettei Kursulaista saa täältä. Lisäksi toin tuliaisina myös saman valmistajan ohrarieskaa, jollaista ei myöskään harmikseni saa täältä. En tiedä minkä ihmeen takia kaikki rieskat täällä on jotenkin niin... löysiä. Selkärangattomia! Ei niitä (onneksi?) tee edes mieli syödä. Kotoa tuomani rieska saa kyllä nyt luvan olla pakasteessa jonkin aikaa vielä, odottamassa parempia päiviä. Sitä (harvinaista) herkkua en halua kuluttaa heti kerralla kaikkea.

Tänään oon yrittänyt edistää tulevaisuuden onnellisuuttani, toisin sanoen oon hakenut töitä. Kävin ihan paikan päällä kyselemässä eri liikkeissä, mutta vastaus oli useimmiten kieltävä. Eräässä paikassa hakivat kyllä myyjää ja käskivät laittamaan hakemusta. Ainoa "mutta" tässäkin paikassa oli se, että minä tarvitsisin töitä kokopäiväisesti ja heillä oli tarjota ainoastaan muutamia tunteja viikossa. No, kahtellaan. Yritän olla lannistumatta, vaikka kieltämättä kotiin palatessa meinasi iskeä epätoivo. Vielä toistaiseksi on koulupaikka alla, mutta omasta tahdostani oon luopumassa siitä ja matkaan ilmeisen vakaasti kohti työttömyyttä? Ei, sitä en hyväksy eikä tällainen asenne ainakaan edistä onnellisuuttani. Sen tiedän kuitenkin, että nykyisessä opinahjossani jatkaminen ei minua onnelliseksi enää tee. Mutta kyllä kaikki järjestyy.

   Ja nyt kun onnesta puhutaan, niin haluan jakaa teidän kanssanne asiat, jotka ovat tänään tehneet minut onnelliseksi:

      
    - Killerin aina yhtä ihana ja hikinen BodyJam.

    - Kuuman suihkun ja liikkumisen jälkeinen raukeus

    - Se, että saan hengailla kotona uusissa haaremihousuissa ja villasukissa.

    - Se, että mulla on paljon, paljon tuoreita hedelmiä
    - Se, että sain Neiti Tekosyyltä tunnustuksen, kiitos! (Paneudun siihen enemmän paremmalla ajalla!)

    - Se, että kissani Leelo on hämmästyttävän ihana, suloinen ja hellyydenkipeä tänään.

- Ja tietenkin Sallan blogin kautta pongaamani Little Things -sivusto, joka antaa paljon enemmän aihetta olla onnellinen tänään.

Suunnitelmia.

Pohjoisessa on ollut ihanaa olla ja lomailu on mukavaa, mutta kuten oon joskus aiemminkin valitellut, niin tää kotona oleminen on uskomattoman hankalaa tän projektin kannalta. Musta tuntuu, että muhun on ohjelmoitu jonkinlainen tankkaus-mode, joka kytkeytyy heti päälle, kun mä vaan astunkin lapsuudenkodin ovesta sisään. Mä käyn jatkuvasti (vaikkei olisi edes nälkä) availemassa kaappien ovia, jos sieltä löytyisi jotain naposteltavaa. Tää on ihan hirvittävää! Mä saan tosissani hillitä itseäni, etten vetäisi valtavia määriä Fazerin sinistä tai kampanisuja tai muita herkkuja, joita kaapin perältä löytyykään. Kotona Jyväskylässä tällaista ongelmaa ei juurikaan tuu. Koska omat varat ovat rajalliset, niin mitään herkkuja ei tule osteltuakaan, varsinkin kun olen tehnyt periaatepäätöksen asiasta. Kotona makeanhimon riittää tyydyttämään yksi pala tummaa suklaata, täällä se ei tunnu riittävän mihinkään. Mikä ihme tässä oikein on? Miksi kohtuudessa pitäytyminen on niin vaikeaa täällä?


Oon pohdiskellut uuden alun vaikeutta muutenkin ja tullut siihen tulokseen, että heti kun vain pääsen Jyväskylään taas, heti kun loma on ohi, niin aloitan viikkoni uusimalla puhdistuskuurini, ilman sitä litkua tosin. Oon muutenkin halunnut testata päästäisikö samoihin tuloksiin ihan pelkällä ruokavaliolla ja liikunnalla. Maanantaina siis aloitan testini ja noudatan tällaista ruokavaliota:

"Kuurin aikana suositellaan syömään terveellisesti eli paljon kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja kalaa. Kahvi, alkoholi, maitotuotteet, liha, sokeri, suola, valkoiset jauhot, tupakka, kovat rasvat ja pitkälle prosessoidut ruuat ovat vältettävien aineiden listalla." 

Näinhän olisi syytä syödä aina, mutta valitettavasti se ei useimmiten onnistu, koska ensinnäkin kulutan aika paljon maitotuotteita (jogurttia esimerkiksi) ja lihastakaan en oo valmis luopumaan. Yritänkin syödä tulevan viikon aikana mahdollisimman puhtaasti, että jatkossa olisi taas helpompaa pitäytyä vastaavassa ruokavaliossa. Nykyään kulutan kaiketi vähän liiaksi niitä pahamaineisia hiilareita.

Notes to self:

Ekan syysflunssan jälkeen tää mun projekti on menny hävettävän huonosti. Oon vannonut moneen kertaan, että nyt tää tästä taas lähtee, mutta onko mitään tapahtunut? Ehei. Yritän lohduttaa itseäni sillä, ettei tää nyt sentään niin huonosti ole mennyt, mutta hei. Paremminkin olisi voinut mennä. Jos mä haluan tuloksia, niin en mä voi antaa itseni jatkuvasti lipsua, mun on kaivettava se eksynyt itsekuri taas esiin ja mun on tehtävä enemmän töitä tavoitteideni eteen. Joo, syksy on ollut raskasta aikaa ja joo, on voinut olla vaikeaa. Mutta typerys, muistele miten hyvä olo sulla oli itsestäsi kun asiat sujuivat mallikkaasti? Miten ylpeä ja tyytyväinen sä pystyit olemaan? Vertaa sitä peilistä tuijottavaan väsyneeseen ja jo lievästi turvonneeseen tyttöön. Sä tiedät mitä tehdä, avaimet on sun käsissäsi. Now go get that girl back!

Asiat, joihin on tultava muutos:

- Kiloklubi. 

Nykyään merkkailen kiloklubiin vain liikkumiset, mutta tästä lähtien mun on alettava merkkaamaan myös ne kalorit sinne, vain siten mä pystyn todella hillitsemään itseäni. Kalorien laskeminen tuntuu tässä vaiheessa jo tylsältä, mutta ilmeisesti en pysty muuten pääsemään tavoitteisiini.

- Lipsuminen eli "no jos minä nyt vain tämän palan syön tästä kakusta..." 

On okei herkutella toisinaan ja se on edelleen hyvä asia, etten ole raahannut karkkia tai pullaa kotiin saakka. Karkkia syön edelleen hyvin vähän, mutta silti silti silti. Teen ihan liikaa huonoja valintoja. Jokaisen houkutuksen kohdalla mun on mietittävä tarvitsenko mä todella tätä, miksi mä muka tarvitsisin tätä niin paljon ja pystynkö mä olemaan ilman? Nimittäin parempi olisi pystyä.

- Ruokavalio ylipäätään. 

Kesällä oli helppo syödä kevyesti, koska helteiden aikana ei edes tehnyt mieli syödä kovin raskaasti. Nyt syksyllä kasvikset ja hedelmät tuntuvat unohtuvan homehtumaan yhä useammin, vaikka nythän keho tarvitsisikin niitä entistä enemmän! Järjetöntä. Lisää kasviksia ja hedelmiä siis ruokavalioon. Ja vähemmän leipää, hei.

- Vesi.

Seriously, kuinka vaikea on juoda sitä vettä riittävää määrää? Se puhdistaa kehoa monin tavoin ja auttaa ihan hemmetisti tässä projektissa. Juo vettä, paljon.

- Liikunta ja laiskuus.

Syyskuussa liikuin kyllä ihan mukavasti, mutta viimeisten viikkojen aikana oon huomannut itseni laiskistuneen. Killerille on suhteellisen helppo lähteä ja siitä olenkin kyllä innoissani, mutta kiinnostus ei tahdo riittää omaehtoiseen liikkumiseen. En esimerkiksi edes saa aikaiseksi jumpata kotona, vaikka aikaa olisi hyvin ja se olisi suotavaakin. Lenkille lähtöä en jaksa useimmiten edes ajatella. Kun aiemmin olisin ahdistunut VIIKON liikuntatauosta, niin nyt kohautan vain olkia. Okei, olin räkätaudissa suurimman osan siitä ajasta, mutta en toki olisi kuollut esimerkiksi kevyeen kävelylenkkiin. Mun on löydettävä se into liikkumiseen taas. Mun on muistettava tavoitteeni: Vähintään neljä tuntia viikossa. Mielellään enemmänkin, mutta aloitetaan nyt vaikka tuosta neljästä. Sohvalla makaaminen ei auta sua pääsemään tavoitteisiisi, kultaseni.

(kuvat: weheartit.com)

Jatkan listaa myöhemmin, kunhan keksin lisää asioita, joissa on parantamisen varaa. Tässä taisi tulla kuitenkin tärkeimmät. 

(Pahoittelut muuten tästä hieman kummallisesta tekstistä ja muka nokkelasta tavasta puhutella itseäni. Kun käsken itseäni näin tekstin kautta, se tuntuu konkreettisemmalta, ymmärrättekö? Eh. En minäkään ymmärtäisi.)

Ch-ch-ch-changes.

Ylempi on otettu (muistaakseni) joskus ennen projektin alkua, oletettavasti huhtikuun lopuilla. Alempi kuva on otettu pari päivää sitten. Vaikka toisinaan tuntuu, ettei muutosta ole tapahtunut lainkaan, niin kyllä naamasta on selvästi kadonnut tavaraa näiden kuvien perusteella.Voi hyvänen aika miten turvonneelta sitä on näyttänytkään joskus... Huhhei.

Slow, slower.

Reilu kuukausi on kulunut, enkä mä ole tässä ajassa edistynyt juuri ollenkaan. Jos asiat olisivat menneet, niin kuin olisin toivonut, jos olisin hoikentunut edes sen puoli kiloa viikossa, niin olisin nyt ainakin kolmea kiloa hoikempi. Mutta yllättäen asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan, kuten oon monesti saanut huomata. Jos asiat olisivat menneet niinkuin lukiossa suunnittelin, opiskelisin tällä hetkellä viestintää Oulussa. Tai jos asiat olisivat menneet viimeisimpien suunnitelmien mukaan, niin en tällä hetkellä kriiseilisi nykyistä uravalintaani. Tai tuskinpa elämäni muutenkaan olisi tällaista.
        Siksi en halua olla kovinkaan ankara itseäni kohtaan. Aikaahan minulla on hoikistua koko elämä, ja asiat ovat kuitenkin ihan hyvällä tolalla, ainakin näiden uusien elämäntapojen suhteen. Paremminkin toki voisi olla, mutta nyt en halua lähteä saivartelemaan. Tärkeintä on, etten enää sorru takaisin vanhoihin tapoihini, ahmimiseen ja totaaliliikkumattomuuteen. Oon tällä hetkellä (taas) kipeänä (räkätaudissa), joten en harmikseni oo tällä viikolla päässyt hakemaan energiapotkujani Killeriltä. Aiemmin saattoi mennä viikkoja tekemättä oikein mitään liikunnallista ja nyt yksi viikkokin tuntuu ihan liian pitkältä ajalta. Syyslomakin katkaisee ikävästi Killerikauden, mutta onneksi lapsuudenkodistani löytyy kuntopyörä ja ympäriltä loputtomasti lenkkimaita. Täytyy kyllä myöntää, että olen näin syksyn mittaan laiskistunut lenkkeilyn suhteen. Kun on niin pirun kylmä. Ja sateista!

    En tiedä johtuuko tää stressistä vai jostain muusta, mutta mun ei ole viimepäivinä ollut oikein nälkä, muuta kuin aamuisin. Puoleen päivään mennessä nälkä katoaa ja koulun ruokailussa oon suunnilleen joutunut pakottamaan itseni syömään. Ja sama on koulun jälkeen, en oo nyt parina päivänä edes muistanut syödä koko iltana mitään, kun normaalisti voisin syödä kahden ihmisen edestä. Kummallista. Jos tää on vain stressistä johtuvaa, niin uskon, että tää menee kyllä ohi. Viimeistään sitten kun pääsen kotiin rentoutumaan ja äidin kokkailujen ääreen, ah.

Tuuliviiri

Hahha, kuinka tyypillistä, että kun julistan blogini hiljaiselosta, niin päätänkin jo seuraavana päivänä kirjoittaa kuitenkin? Huomasin, että oon menettänyt yhden lukijan, mitä en ihmettele ollenkaan, oonhan ollut niin huono bloggaaja. Yritän jatkossa olla parempi, vaikken edelleenkään lupaa mitään.

Voisin kertoa osa-aikahiljaisuuteni syistä. Kuten äitini tänään minulle puhelimessa totesi, syksy tuntuu olevan aikaa, jolloin ajelehdin normaalia enemmän. Se on totta, tälläkin hetkellä mun elämä on melkoisessa myllerryksessä. Toisina päivinä se uuvuttaa niin paljon, ettei jaksaisi edes sängystä nousta, toisina päivinä oon täynnä intoa ja toivoa tulevasta. Tällä hetkellä pohdinnan aiheena on nykyinen koulu, tulevaisuus ja uravalinnat. Mitä haluan elämältä lopulta? Mitä haluan tehdä elääkseni? Tiedättehän, näitä kysymyksiä, jotka jokainen varmaan jossain vaiheessa elämäänsä joutuu kohtaamaan. Itse en oo vielä päässyt oikein mihinkään lopputulokseen, tiedän ainoastaan sen, että jonkin on muututtava.

Jännittävää, miten tää elämäntapamuutos on saanut pohtimaan myös muita osa-alueita elämästä kuin vain ruoka- ja liikuntatottumuksia. Selkeästi tää on kuitenkin tehnyt mut rohkeammaksi, nyt uskallan tehdä sellaisiakin valintoja, joita en olisi vielä puoli vuotta sitten uskaltanut ajatellakaan. Kaikki järjestyy kyllä.

Onneksi perjantaina alkaa syysloma ja pääsen pakenemaan arjen stressiä lapsuuden maisemiini. Rakastan sitä pikkukylää yli kaiken, harmi, että se on niin kaukana Jyväskylästä.

Dear darkness.

En ilmeisesti kykene pitämään lupauksiani, sillä pimenevät päivät ja kiire syö kaiken jäljelle jäävän energian. Pahoittelen siis, mutta hektisen elämäntilanteen vuoksi tää blogi elää hetken hieman hiljaisempana. Projekti pyörii edelleen, vaikka mitään en ole hetkeen saavuttanut ja sortumisiakin on koettu. Päivitän aina kunhan ehdin, mutta toistaiseksi joudun keskittymään pitämään itseni kasassa päivästä toiseen. Onneksi on olemassa sentään liikunta, sillä ilman sitä en tiedä missä olisin.

Ja onneksi tiedän kuitenkin, etten enää yritä täyttää tätä henkistä tyhjyyttä syömällä. Jotain sentään olen oppinut näiden viiden kuukauden aikana.

Oon elossa!

Tervehdys lukijani (jos teitä vielä on...) 

Pahoittelen tätä hiljaisuutta, oon kyllä roikkunut koneella luvattomankin paljon, mutta en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Mulla on pienoinen motivaatiopula, niin tän blogin kuin elämäntapamuutoksenkin suhteen. Syyskuu on ollut aikamoisen uuvuttava ja sen huomaa myös junnaavasta painosta. Liikuttua on kuitenkin tullut, vaikkakin oon huomannut selvää laiskistumista (check: Liikuntahaaste!) koska mielenkiinto ei ole yksinkertaisesti riittänyt potkimaan itseäni lenkille tarpeeksi usein tai jumppaamaan kotona sadepäivinä. Mielummin olen ottanut päiväunet, ja se on ihan ok. En aio piiskata itseäni siitä, etten joinakin kuukausina yllä aivan niin huikeisiin lukemiin kuin joinakin aiempina, sillä edes se kolme tuntia liikuntaa viikossa on jo paljon paremmin kuin ennen tätä muutosta. Tärkeintä on, että liikunta on huonompinakin aikoina kuitenkin pysynyt mukana kuvioissa.

Sitä paitsi uskon, että nyt lokakuun myötä tää elämäntapamuutos saa uutta puhtia siipiensä alle. Kuten aiemmin jo kerroin, olen liittynyt Killerin Liikuntakeskuksen jäseneksi ja olen siitä varsin innoissani. Lauantaina sopimus alkoi virallisesti ja minä pyrhälsinkin heti paikalle zumbailemaan. Ystävänikin hankki kortin Killerille ja tänään kävimme yhdessä BodyJamissa. Oli ihan hullun hauskaa, vaikka tunnen itseni vielä melkoisen kömpelöksi ja valtavaksi muihin tunneilla käyviin tyttöihin verrattuna. (Ja tiedättekö, mun naama on jokaisen tunnin jälkeen punainen kuin palosireeni, aivan kuin olisin roikkunut pää alaspäin koko sen ajan... En tiedä pitäisikö vähän nolostua. Nääh.) Oon joka tapauksessa tosi innoissani, että pääsen ohjatuille tunneille ja että vaihtoehtoja on niin paljon. Ja kuntosalikin on nyt lähempänä, vaikka tuunkin varmaan edelleen koulun vieressä olevaa punttista kuluttamaan enemmän.

   Liikunta on hoidossa, entäs ruokapuoli sitten? Syyskuun aikana myös mun ruokavalio on kokenut taantuman, en oo jaksanut kirjata kaloreita ylös tai olla muutenkaan turhan tarkka. Toisaalta oon pitänyt kiinni periaatteistani, en oo kotiin kantanut karkkia, pullaa tai sipsejä, joten niitä ei oo tullut syötyä paljoakaan. Kahvilla käydessä oon leivonnaisen saattanut syödä, joten en voi sanoa pitäytyneeni täysin herkuttomanakaan. Enemmän mun kuitenkin pitäisi kiinnittää huomiota taas ruuan määrään ja laatuun. Vihannekset ja hedelmät on kokeneet radikaalin kadon mun ruokavaliossa. Lisäksi mun tulisi opetella taas tunnistamaan milloin oon syönyt tarpeeksi. Vähemmälläkin pärjää, onhan se tullut huomattua.

   Että tällaista tänään. Koetan jatkossa päivitellä useammin ja olla muutenkin aktiivisempi täällä blogiyhteisössä. Eiköhän tää tästä taas!