Tervehdys lukijani (jos teitä vielä on...)
Pahoittelen tätä hiljaisuutta, oon kyllä roikkunut koneella luvattomankin paljon, mutta en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Mulla on pienoinen motivaatiopula, niin tän blogin kuin elämäntapamuutoksenkin suhteen. Syyskuu on ollut aikamoisen uuvuttava ja sen huomaa myös junnaavasta painosta. Liikuttua on kuitenkin tullut, vaikkakin oon huomannut selvää laiskistumista (check: Liikuntahaaste!) koska mielenkiinto ei ole yksinkertaisesti riittänyt potkimaan itseäni lenkille tarpeeksi usein tai jumppaamaan kotona sadepäivinä. Mielummin olen ottanut päiväunet, ja se on ihan ok. En aio piiskata itseäni siitä, etten joinakin kuukausina yllä aivan niin huikeisiin lukemiin kuin joinakin aiempina, sillä edes se kolme tuntia liikuntaa viikossa on jo paljon paremmin kuin ennen tätä muutosta. Tärkeintä on, että liikunta on huonompinakin aikoina kuitenkin pysynyt mukana kuvioissa.
Sitä paitsi uskon, että nyt lokakuun myötä tää elämäntapamuutos saa uutta puhtia siipiensä alle. Kuten aiemmin jo kerroin, olen liittynyt Killerin Liikuntakeskuksen jäseneksi ja olen siitä varsin innoissani. Lauantaina sopimus alkoi virallisesti ja minä pyrhälsinkin heti paikalle zumbailemaan. Ystävänikin hankki kortin Killerille ja tänään kävimme yhdessä BodyJamissa. Oli ihan hullun hauskaa, vaikka tunnen itseni vielä melkoisen kömpelöksi ja valtavaksi muihin tunneilla käyviin tyttöihin verrattuna. (Ja tiedättekö, mun naama on jokaisen tunnin jälkeen punainen kuin palosireeni, aivan kuin olisin roikkunut pää alaspäin koko sen ajan... En tiedä pitäisikö vähän nolostua. Nääh.) Oon joka tapauksessa tosi innoissani, että pääsen ohjatuille tunneille ja että vaihtoehtoja on niin paljon. Ja kuntosalikin on nyt lähempänä, vaikka tuunkin varmaan edelleen koulun vieressä olevaa punttista kuluttamaan enemmän.
Liikunta on hoidossa, entäs ruokapuoli sitten? Syyskuun aikana myös mun ruokavalio on kokenut taantuman, en oo jaksanut kirjata kaloreita ylös tai olla muutenkaan turhan tarkka. Toisaalta oon pitänyt kiinni periaatteistani, en oo kotiin kantanut karkkia, pullaa tai sipsejä, joten niitä ei oo tullut syötyä paljoakaan. Kahvilla käydessä oon leivonnaisen saattanut syödä, joten en voi sanoa pitäytyneeni täysin herkuttomanakaan. Enemmän mun kuitenkin pitäisi kiinnittää huomiota taas ruuan määrään ja laatuun. Vihannekset ja hedelmät on kokeneet radikaalin kadon mun ruokavaliossa. Lisäksi mun tulisi opetella taas tunnistamaan milloin oon syönyt tarpeeksi. Vähemmälläkin pärjää, onhan se tullut huomattua.
Että tällaista tänään. Koetan jatkossa päivitellä useammin ja olla muutenkin aktiivisempi täällä blogiyhteisössä. Eiköhän tää tästä taas!
Toi punanaamaisuus on hyvin tuttua ja mua hämmentää miten jotkut näyttää niin hyvältä ja hehkeältä lenkin jälkeen, suorastaan säteilevät positiivista energiaa kun itse näyttää ällöttävän punaiselta ja puuskuttavalta. Ehkä sitten joskus kun se kestävyys kehittyy? Joohan? :)
VastaaPoistaSamaan kategoriaan menee ne jotka itkemisen jälkeen eivät näytä siltä, että ovat olleet kuumessa/nukkuneet huonosti useita kuukausia.
-Milka
Mä niin tiedän ton tunteen! Ei vaan yksinkertaisesti jaksa. Mutta sellasia me ihmis otukset ollaan... Yritä jaksella ja nautiskella kynttilän valosta~ Ja hyvä ettet ole sentään lipsunut vanhoihin tapoihin. Itsellä se vielä vähän on päällä x'D
VastaaPoistaSama homma tuossa naaman punoituksessa! Kieltämättä se hävettää välillä kun poistuu salista ja uudet ryntää sisään kun ne kattoo, että ei hitto mitä toi on oikein tehny kun se on noin punanen ja hikinen ja muut ei oo.. Mutta se taitaa enemmän selittyä sillä, että sullakin on kasvoissa verisuonet niin pinnassa, että kun veri kunnolla kiertää niin naama helottaa. :) Mulla ainakin on tää "ongelma", tulee esiin jos ottaa pari siideriä tai käy saunassa.
VastaaPoistaNythän on niin, että ollaan vaan ylpeästi naama punaisena, tietääpä ainakin ettäollaan tosissaan tehty jotain, eikä vaan vähän oltu tekevinään.
VastaaPoista