lauantai 2. kesäkuuta 2012

Töitä, töitä, töitä.

Kyllä osaa pieni ihminen olla väsynyt. Vaikka ihmekös tuo. Tästä työviikosta tulee 40-tuntinen, kunhan jaksan tehdä vielä huomisen. No, ihan positiivista, että pelkästään tällä viikolla oon tienannut saman verran, mitä kahtena edellisenä. En siis valita, vaikka jatkuvasta väsymyksestä on tullutkin toverini. Yhtenä päivänä tein kaksi työvuoroa putkeen ja sellaisen keveän 12 tunnin työpäivän. Täytyy myöntää, että olen ihan mielissäni, ettei sellaisia ole kovin usein. Kyllä se aika raskaalta tuntui, kun on tottunut viiden-kuuden tunnin päiviin. Onneksi rankan työviikon jälkeen on jotain odotettavaa, nimittäin se risteily! Lähden muutaman ystäväni kanssa Tukholman risteilylle maanantaina. Oijoi. Aion nauttia täysin siemauksin.

Työ on vienyt kaikki mehut ja siksi blogi (ja koko muu elämä) on taas jäänyt vähemmälle huomiolle. En uskalla luvata muutosta parempaan, mutta yritän muistaa teitäkin enemmän. Oon osallistunut Buzzadorin Valio Pro Feel -kampanjaan, joten ainakin raporttia siitä on luvassa lähipäivinä! Ja arvontaa, arvontaa...

PS. Paino on tuntunut jotenkin kummasti tippuvan kuin itsestään tällä viikolla, vaikka liikunta on jäänyt vähäiseksi ja rytmi on ollut hyvin epäsäännöllinen töiden takia. Omituista. Tää on jotain niitä maailmankaikkeuden hapatuksia: Silloin kun todella yrittää, ei tapahdu mitään ja silloin kun et edes yritä, niin tapahtuu. Hm.

3 kommenttia:

  1. Jatkuuko työt ensi viikolla myös? Muistan ainakin itsestä, kun tuonne nykyiseen menin muutama vuosi sitten eka kerran, olin ihan poikki ekan viikon jälkeen, hartioita särki eikä jatko fiilisten perusteella kiinnostanut. Kyllä se siitä sitten, kun työhön tottui :) Sama juttu oli, kun menin hierojakoulutuksessa harjoitteluun ja näyttöihin, että olin jumissa ja väsynyt iltaisin! Mukavaa risteilyä, toivottavasti pääset rentoutumaan kunnolla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain, työt jatkuu kunhan palaan risteilyltä. Hieman kevyempi viikko, vain 15 tuntia. :) Teen kahta duunia, joten työtunnit saattaa helpostikin vaihdella viidestätoista neljäänkymmeneen. Tämmöisinä viikkoina ei kyllä jaksa tehdä mitään muuta, mutta tommosilla iisimmillä viikoilla on sit enemmän aikaakin ajatella muita asioita. :) Eiköhän se tästä!

      Poista
  2. Tuo on mukava juttu kuulla, että kun hellittää, tulee mukavia yllätyksiä painon kanssa. Ihminen on niin monimutkainen kokonaisuus, mieli ja keho yhteydessä toisiinsa.

    VastaaPoista