tiistai 11. syyskuuta 2012

Tuhlaajatytön paluu

Koska kirjoittaminen tuntuu vaikealta, tyydyn vain tekemään listaa. Olen viimeisen viikon aikana:

- sairastanut ja toipunut, ainakin osittain
- harrastanut vain hyötyliikuntaa, lähinnä kävelyä ja pyöräilyä
- juhlinut viikonloppuna epävirallisesti syntymäpäiviäni...
- ...jotka ovat tänään, täytin 23


- värjännyt hiukseni punaisen kuparisiksi
- syönyt todella huonosti
- leiponut suklaakakun ja pinaatti-feta-piirakkaa

 
- hengaillut kissani Leelon kanssa
- kärsinyt eksistentiaalisesta ahdistuksesta
- ...mutta karkottanut sen pois The Secret-elokuvalla
- ...jonka katsoin toistamiseen tänään töissä
- menettänyt kaksi lukijaa (ymmärrettävästi!)
- huvittanut itseäni hassuilla kissavideoilla

Olen pahoillani, että ensin saatte hiljaisuutta ja sitten listaa. Koetan parantaa tapani. Olen vain viime päivinä ollut niin flegmaattisella tuulella, etten ole saanut itseäni tekemään muuta kuin katsomaan hassuja kissavideoita ja syömään. Huonosti. Suklaakakkua ja sipsiä ja sen sellaista, myös ne läksiäislahjaksi saamani Fazerin suklaapatukat. Eikä millään ole ollut mitään rajaa, tunnustan. Nämä syntymäpäivät tekevät minut aina niin... ailahtelevaiseksi. Onneksi se on ohi pian. Vaikka ei edes ole - tulevana viikonloppuna risteilylle juhlimaan virallisesti. Voi pojat. Have mercy on my soul - or should I say body.

10 kommenttia:

  1. Onnea synttärisankarille! Ihanan värinen uusi tukka, ooh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Itsekin suorastaan rakastan tätä, melkoinen tulikettu-olo tämä päässä. >:D

      Poista
  2. Onneksi olkoon sankarille :)
    Sä oot vasta 23, vielä ne synttärit pitäs olla ihanan iloinen asia, murehtia ehtii sitten kun lähenee kolmeakymppiä. Trust me, I know!!

    www.bettybom.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Ei mua varsinaisesti ikääntyminen sureta, se on vaan koko tää konsepti. Tämmöinen alakulo on vaivannut mua ihan teinistä lähtien. D:

      Poista
  3. Myöhästyneet synttärionnittelut! :)

    Ja parempia vointeja.

    P.S. Leelo on edelleen IHANA. :D

    VastaaPoista