maanantai 1. lokakuuta 2012

Nauraa riemusta

Sain tänään hymyn tuntemattomalta pyöräillessäni töihin. Olin väsynyt ja ehkä muutenkin vähän maanantai-fiiliksissä, mutta tämän tytön hymy muutti päiväni suunnan ihan täysin. Omakin matkani jatkui hymy huulilla ja yritin hymyillä jokaiselle vastaantulijalle, jos vaikka onnistuisin piristämään heitä, kuten tämä tuntematon tyttö onnistui piristämään minua. Tarkkailin ihmisten ilmeitä ja ainoastaan yksi nainen vastasi hymyyni, kun muut kulkivat murheellisen näköisinä omissa maailmoissaan. Se tuntui kutkuttavan jännittävältä hetkeltä, kun kohtasin tämän toisen, hymyilevän naisen. Katsoimme toisiamme ja hymyilimme aivan kuin olisimme jakaneet saman salaisuuden. Pyöräilin nauraen loppumatkan töihin.

Ja päivänikin jatkoi samaa hyväntuulista kulkua. Olen vastikään tutustunut The Secret -nimiseen elokuvaan (ja konseptiin) ja täytyy sanoa, että olen joka päivä vakuuttuneempi Vetovoiman lain olemassaolosta. Täältä löytyy kattavampi selitys aiheesta, mutta lyhyesti sanottuna se tarkoittaa sitä, että jokainen vetää puoleensa niitä asioita, joita eniten ajattelee tai tuntee. Eli jos jatkuvasti täytät mielesi negatiivisilla ajatuksilla, niin ei ihmekään, että olet niin pirun onneton. Ja toisin päin! Itse huomasin Vetovoiman lain tänään hyvin konkreettisesti. Kun ajatukseni olivat kääntyneet positiivisemmiksi, tunsin sädehtiväni ja suorastaan kutsuvani niitä hyviä asioita päivääni. Koko päivä onkin kulunut sellaisessa myötätuulen aallokossa, ettei tosikaan. Eikä siihen oikeasti tarvittu paljoa, vain yksi hymy tuntemattomalta ja hieman ajatustyötä itseltä.


Kiitos sinä, ruskeatukkainen ja kaunis tyttö, joka hymyilit minulle tänään Lyseon lukion kohdalla puoli yhdeksän jälkeen aamulla. Pelastit päiväni. Hymylläsi oli suurempi vaikutus kuin ehkä itse arvasitkaan. Siksi aionkin tästedes hymyillä useammin, niin tutuille kuin tuntemattomille - ties vaikka onnistuisin piristämään jonkun päivää edes hetkellisesti. Hymy kun ei edes maksa mitään.

5 kommenttia:

  1. Ihanaa! :)

    Itse mietin suotta, etttä ihmiset pitävät hulluna, jos tuntemattomille hymyilee, vaikka tiedän itsekin, miten hyvälle mielelle saadusta hymystä tulee. Jospa saisin jonkun sateisen ja pimeän syyspäivän kirkastumaan!

    VastaaPoista
  2. Ihana <3 ja tiedätkö mitä, nyt sait mutkin hymyilemään :D

    VastaaPoista
  3. Hei wau!!!
    Uskomatonta, kävi tänään nimittäin metrossa aamulla sama juttu! Ensin piti tsekata onko naamassa jotain kakkaa, kun joku tyttö niin katsoi silmiin ja hymyili, niin harvinaista että iski epäusko! :D
    Mutta koko päivä kului hymyillen, kiitos sen tytön. Wau.

    VastaaPoista
  4. Suomalaiset tervehtii toisia ja hymyilee aivan liian vähän. Kyllä niitä valon pilkahduksia välillä tulee, esimerkiksi mun päivää piristää kun meidän talon joku tuntematon tyttö on aina iloisen näköinen ja hymyilee aidosti kun sen näkee, siitä tulee hyvä mieli!

    Täytyy katsoa tuo The Secret -elokuva, en ole vielä kerennyt. :)

    VastaaPoista
  5. Aivan ihana postaus! :)

    P.S. Taisin tänään hymyillä tuntemattomille vastaantulijoille :D

    VastaaPoista