maanantai 14. marraskuuta 2011

Failboat fails again part II

Luuseri ilmoittautuu! Viime viikko oli epäonnistunein ikinä. Liikunnat jäi maanantain kahteen tuntiin. Täytyy kyllä puolustuksekseni sanoa, että teatteripajalla tuli päivisin riehuttua sen verran, ettei ihmekään jos veto oli poissa iltaisin. No, kaikki olisi vielä ihan hyväksyttävissä, ellei ruokapuoli olisi mennyt niin persiilleen myös. Minä luovutin, annoin mieliteoilleni ja etenkin tunteilleni periksi. Söin turhautumistani, söin tylsyyttäni. Pahin repsahdus oli ehkä se, kun eräänä iltana leivoin kaurakeksejä ja söin heti puolet koko satsista, yhdestä pellillisestä. Sillä hetkellä mulla ei ollut mitään itsekurin rippeitäkään jäljellä.

Oon potenut viime viikosta hirvittävää syyllisyyttä, vaikka oonkin yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että maailma ei toki pysähdy, vaikka minä välillä pysähtyisin. Ei maailma kaadu siihen, jos yhtenä viikkona liikkuu vähän vähemmän tai syö huonommin, kunhan siitä ei tule tapa. Omien tavoitteitteni kannalta tämä ei toki ole hyvä juttu, mutta perhana, onhan tässä jumitettu jo niin kauan, ettei yksi viikko tunnu missään. 

En tiedä johtuiko kaikki laiskuudesta vai oliko se oikeasti kehon tapa kertoa tarvitsemastaan tauosta. Se viikko on kuitenkin nyt ohi ja asioille ei voi enää mitään. Tärkeintä on, ettei luovuta kokonaan ja sitä en aio tehdä. Tänään jo sain itseni liikkeelle ja kävin BodyJam -tunnilla. Ruokailut on sujuneet ihan mukavasti, enkä koe, että herkuista erossa pysyminen olisi mitenkään vaativaa, ainakaan silloin kun olen kotona. Haastavimpia ovat tilanteet kun olen muualla: Kylässä, kahvilassa tai ravintolassa, joissa on jotain herkullisia leivonnaisia tai jälkiruokia tarjolla. Silloin mun mieli on heikkoa heikompi ja itsekuri ottaa hatkat. No mutta, onneksi tällaisia kertoja on suhteellisen harvoin.

Uuteen nousuun! Tai laskuun, mielummin.

PS. Tein muutama päivä sitten tylsyyttäni uuden blogin tämän nykyisen rinnalle. Tuo uusi toimii eräänlaisena ylijäämä-ajatusten kaatopaikkana. Käykää tsekkaamassa, jos kiinnostaa! Blogi sisältää siis kaikkea muuta kuin laihduttamista ja elämäntapamuutosta. Vaikka ehkä sitäkin, joskus.

1 kommentti: