sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Laiskottelua, liikkumista ja treenikenkiä.

Tämä päivä on kulunut laiskotellessa, mainitsemastani krapulasta toetessa ja Gleen ekaa tuotantokautta katsellessa. Glee saa minut virittäytymään onnellisesti tunnelmaan, sillä viime viikolla varmistui mitä teen seuraavat kuusi viikkoa: Teatteria. Oon niin innoissani tästä, että voisin itkeä. Toivon todella, että seuraavista kuudesta viikosta tulee todella antoisat.

Lauantai on ensimmäinen päivä tällä viikolla, jolloin en oo tehnyt yhtään mitään liikunnallista. En oo käynyt edes ulkona, vaan oon rehellisesti mähöttänyt sisällä enemmän ja vähemmän apaattisissa tunnelmissa. Välillä on mukava pitää päiviä, jolloin ei tee mitään, mutta on myönnettävä, että mua kyllästyttää jo nyt! Parhaimpia on päivät, jolloin on sen verran tekemistä, että pystyy pitämään itsensä liikkeellä, mutta ei liian kiireisenä. Omalla kohdalla olen huomannut sen, että jos minulla ei ole tekemistä, niin pian ajaudun vellomaan huonoissa ajatuksissa ja päivä on väistämättä pilalla. Niin kävi tänäänkin, eikä juopottelusta aiheutunut turvotus auta yhtään asiaa.

Mutta tällä viikolla on tosiaan tullut liikuttua ihan mukavasti:

Maanantai: BodyJam 1h, BodyBalance 1h
Tiistai: 1,5h kävelyä
Keskiviikko: StreetJazz 1h, BodyBalance 1h
Torstai: 30min kävelyä
Perjantai: 30min kävelyä

...ja huomenna eli tänään eli sunnuntaina menen mahdollisesti Zumbaamaan. Oon ihan tyytyväinen tulokseen, vaikka Zumba jäisikin välistä, mutta eihän lisätreeni koskaan pahitteeksi olisi.

Ostin muuten aiemmin syksyllä uudet treenikengät Top-Sportin alesta. Valitettavasti nämä kengät eivät ole jostain syystä sopineet jaloilleni, vaan aina kun olen niitä yrittänyt käyttää, niin jokin oikean jalkapohjan lihaksista on kipeytynyt niin, ettei kengät jalassa ole oikein voinut jatkaa. En oo tainnut kertaakaan selvitä niistä ryhmäliikuntatunneista läpi ilman, että olisin joutunut riisumaan nämä kengät pois. Oon alkanut haaveilla joistakin minulle sopivimmista, mahdollisimman kevyistä kengistä, jotka ehkä muistuttavat enemmän jotain tossuja, kuin varsinaisia kenkiä. Kevyet ovat toki nuo Reebokin popotkin, mutta jostain syystä ne eivät toimi minun jaloilleni. Luulenkin, että vika ei ole ollenkaan kengissä, vaan minun jalkoissani. Tykkään muutenkin tanssia lähes avojaloin, koska en pidä hiostavista ja painavista kengistä. Osaisiko joku lukijoistani suositella minulle joitakin kenkiä, jotka ovat suunnilleen kuvailemani kaltaiset? Todella kevyet, lähes tossu-/sukkamaiset?

Ja olisiko joku kiinnostunut ostamaan nuo Reebok-kenkäni pois? Ne ovat kokoa 40,5 ja käyttökerrat on laskettavissa kahden käden sormilla. Alunperin ne ovat maksaneet n. 65 euroa Top-Sportissa ja itse ostin ne -70% alennuksesta. Itse niistä pyytäisin 12 euroa + postituskulut (ja jos Jyväskylän seudulla liikutaan, niin nouto/keskustan alueelle tuominen onnistuu myös.). Täältä löytyy kuvaa ja jotain tietoa kengistä. Kysy jos kiinnostuit! 

3 kommenttia:

  1. Leguanot/FiveFingersit/Vivobarefoot (Vivoja löytyy esim.Idu's apple-nettikaupasta), suosittelen tutustumaan :) Mulla itselläni on sekä leguanot että fingersit enkä muihin vaihda.

    VastaaPoista
  2. Mikä noiden kenkien sisämitta on, pituus ja leveys? Mulla kengänkoko vaihtelee välillä 40-41, joten voisin olla kiinnostunut, jos mitat mätsäävät. :)

    VastaaPoista
  3. Moikka
    Jos haluat Vivoja , niin 1 numero isompaa kuin normaalisti. Tämä ainakin pätee minulle.

    VastaaPoista