Failboat fails again.

Muhun on iskenyt pieni uskonpuute ja epätoivo. Oon yrittänyt kovasti olla tuijottamatta liikaa lukuja, vaan nauttia tästä kokonaisvaltaisesta hyvän olon tunteesta, jonka tää elämäntapamuutos ja liikunta tuo. Oon ajatellut, että on turhaa stressata kuinka nopeasti se paino tippuu, kunhan itsellä on hyvä olla omassa kehossa ja tässä muutoksen pyörteessä. Kuitenkaan en voi olla harmistumatta siitä, että elokuun lopun satasen jälkeen mun paino ei oo liikahtanutkaan, muuta kuin ylöspäin. Se on sahannut siinä muutaman kilon välillä, aina laskien ja välillä nousten. Mun paino saattaa päivittäinkin helposti heilahdella sen pari kiloa! Sen takia en jaksa jokaisesta noususta saada sydänkohtausta, sillä ilmeisesti tällä tavalla mun keho toimii.

      Mutta mua suututtaa. Ehkä mun pitäisi olla vihainen itselleni, etten ole ollut täydellinen, vaan oon ollut armollisempi itseäni kohtaan ja oon sallinut joitakin lipsumisia. Kokonaisvaltaisesti asiat on kuitenkin kunnossa, syön kohtuudella, en mässäile, en ahmi ja ne lipsumisetkaan eivät ole mitään ihan järjettömiä. Jos syön päivässä yhden palan tummaa suklaata ja mahdollisesti yhden hiton pullan viikossa, niin onko siinä tarpeeksi syytä mun painon kohoamiseen? Viime viikolla liikuin 6,5 tuntia ja onnistuin näin kuluttamaan ainakin 3677 kaloria sykemittarin lukujen ja kiloklubin keskiarvojen mukaan. Tiedostan, että ruokavalioni suhteen on vielä parannettavaa ja ilmeisesti myös nuo pienet sortumiset on karsittava pois, mutta tuntuu silti epäreilulta, että vaikka asiat on nyt miljoona kertaa paremmin kuin ennen elämäntapamuutosta, liikun nykyään paljon enemmän ja se sellainen porsastelu ruoan kanssa on loppunut lähes kokonaan, niin silti paino ei vaan putoa ja tuloksia ei synny. Se tuntuu kohtuuttomalta! Onko mun oikeasti alettava olemaan niin natsi itseäni kohtaan, että jokaisesta huonosta valinnasta mun on rankaistava itseäni? Onko mun oikeasti kehitettävä tästä itselleni ongelma, mikäli haluan tuloksia? Kyllä minä haluan nauttia elämästä myös. Toki ymmärrän, ettei tää runsas liikkuminenkaan hukkaan mene, vaan keho kehittyy, mutta silti kaipaisin jotain konkreettista - kuten lukuja. Nyt on jo marraskuu eikä yli kahteen kuukauteen ole tapahtunut mitään muutosta painon suhteen. Se pistää kyllä harmittamaan.

      Ja ymmärtäisin tän jumittamisen tai painonnousun jos oikeasti vetäisin övereitä noiden herkkujen suhteen, jos joisin joka päivä limukkaa tai söisin sipsipussin viikonloppuna ja kaikkea muuta päälle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Mutta ilmeisesti teen jotain väärin, joten kai sitä on alettava tarkkailemaan syömisiään entistä tarkemmin jatkossa.

Tympeää oloa ei yhtään helpota orastava flunssa. En tänään teatteripajan jälkeen jaksanut liikahtaakaan kotoa, vaan nukahdin sohvalle - ja nukuin kolme tuntia. Tää tuloksettomuus alkaa lannistaa mua ja hetkittäin mun tekisi mieli vain luovuttaa. Jos olo on huomenna yhtään parempi, niin koetan päästä Killerille kuitenkin. Tänään mun olo on epäonnistunut, mutta ehkä huomenna mieliala on jo parempi.