Liikkumisen tärkeydestä.

Tän auttamattomasti väsyneen olon takia liikunnat jäivät tällä viikolla vain kolmeen ja puoleen tuntiin. Onhan sekin jo paljon parempi kuin ei mitään, mutta en silti voi olla vaatimatta itseltäni vielä enemmän. Lähdimme perjantaina M:n kanssa minilomalle Vuokatin kylpylähotelli Katinkultaan, koska sain äidiltä aikoinaan synttärilahjaksi Holiday Clubin -lahjakortin. Alunperin valitsimme juuri tämän viikonlopun, koska huomasin, että rakastamamme PMMP esiintyy Katinkullassa juuri silloin. Myöhemmin, varauksen jo tehtyäni, huomasin myös, että miniloma sijoittuu sopivasti kihlauksemme vuosipäivän aatonaatonaatolle. Kuinkas sattuikaan! PMMP:tä saadaan oikeastaan kiittää meidän yhteenajautumisesta ja nyt heidän keikka osui melkein vuosipäivällemme. Pelkkää sattumaa?

        No, keikka oli loistava ja loma ihana, vaikka aikaa ja rahaa olisi saanut olla enemmän. Syy, miksi ylipäätään jaoin tämän kanssanne, oli se, että perjantaina keikkaan valmistautuessani päädyin tuskailemaan kiristäviä vaatteita ja peilistä katsovaa turvonnutta olomuotoa. Silloin tajusin vihdoin omien valintojeni seuraukset ja päätin, että tähän on tultava muutos. Ihan liikaa vetoan syksyn pimeyteen ja keksin tekosyitä, vaikka valinta on vain ja ainoastaan minun käsissäni. Siksi päätinkin tänään lähteä pitkästä aikaa zumbatunnille ja myönnettävähän se on - liikunta auttaa. Olo on heti paljon parempi ja energisempi. Äitikin sanoi puhelimessa, että kuulostan paljon virkeämmältä nyt kuin alkuviikosta. Kunpa vain tämän muistaisi aina silloin, kun väsyttää ja sohva houkuttelee enemmän.

Pohdiskelin tässä masentuneisuutta ja omaa, ajoittaista väsymystäni. Olen huomannut, että mitä kauemmin jään makaamaan kotiin, mitä pidempään annan alakulon kiusata itseäni, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois. Kunhan saan itseni liikkeelle, vaikka edes kauppaan, niin oloni on jo huomattavasti parempi. Neljän seinän sisällä mähöttäminen ei ole ikinä tehnyt minulle hyvää, huonot ajatukset alkavat vain kiertää kehää ja muuttuvat pahemmiksi. Ongelmista tulee niin valtavia, ettei saa henkeä. Siksi omalla kohdallani onkin erityisen tärkeää, etten anna itseni luisua tyhjyyteen useiksi päiviksi, vaan vaikka sitten pakotan itseni ulos, näkemään ja tajuamaan, että ulkona on muutakin kuin minä ja omat ongelmani. Minkälainen suhtautuminen teillä on masennukseen, lukijani? Oletteko te olleet masentuneita koskaan? Auttoiko teitä silloin sairaslomat vai tekivätkö ne asiat vain pahemmiksi? Itse koen, että kun aikanaan itselläni oli vaikea jakso, eristäytyminen oli sekä syy ja seuraus masennukselleni. Mikään ei kiinnostanut, en jaksanut tehdä mitään, mutta kuitenkin se tekeminen olisi saattanut auttaa minut nopeammin ulos siitä tilasta. Siitä tuli noidankehä. Mitä vähemmän tein, sitä huonommin jaksoin. Haluaisin pohtia tätä asiaa enemmänkin, mutta tämä voi olla osalle niin arka aihe enkä missään nimessä halua loukata ketään tai sanoa, miten kenenkin pitäisi toimia. Ja haluan painottaa, etten koe tämän syysväsymyksen olevan mitään muuta kuin väsymystä. Olen saattanut vuosia sitten olla masentunut kyllä, mutta tämä ei ole mitään verrattuna siihen.

(kuvat: weheartit.com)

PS. Kirottu Nata, kun menit kertomaan uusista Björn Borg -tuotteistasi! Merkin nettikauppaa selaillessani päädyin itsekin tilaamaan uudet urheilurintsikat ja nyt vain jännityksellä odottamaan mahtuvatko ne päälle. :D Kannattaa muuten tsekata tämä mainitsemani Natan postaus, sillä kommentoimalla on mahdollista osallistua Björn Borg -tuotepaketin arvontaan, huhhuu.