maanantai 28. toukokuuta 2012

Blogin syntymäpäivät!

Hurraa! Blogi täyttää tänään yhden vuoden. Sen kunniaksi raahasin itseni Killerin tanssitunnille pitkästä aikaa ja söin päälle pari palaa Pirkan Dark Mint täytesuklaata. Ihaninta. Ensinnäkin, edellisestä tanssitunnista on ihan liian pitkä aika, enkä tuon Fusion Funk -tunnin jälkeen todellakaan ymmärrä miksi. Ihana ohjaajamme on edelleen aivan älyttömän ihana. Ja tanssiminen (!!!) on kaikista ihaninta. Aion koukuttua uudestaan.

Kuinka moni teistä on ollut mukana miltei alusta lähtien? Tasan vuosi sitten, ihan juuri näillä hetkillä julkaisin ensimmäisen kirjoitukseni. Siitä se sitten lähti!

Tältä näytin silloin...

...ja tältä näytän nyt.

Vuosi, vau. Se on todella pitkä aika minulle, ottaen huomioon aiemman bloggaustaustani. Olen pitänyt lukemattomia blogeja, jotka ovat muutaman viikon aktiivisen päivittämisen jälkeen vain unohtuneet. Mutta nyt onkin sellainen aihe, johon en varmaan koskaan kyllästy. Itseasiassa, olen jopa salaa pohtinut hankkivani siitä ammatin! Sitten joskus, jossain vaiheessa.

Vuoden kunniaksi olen hieman juoninut ja päättänyt ilahduttaa lukijoitani ARVONNALLA! Mutta siitä lisää lähipäivinä. Pysykää linjoilla!

10 kommenttia:

  1. Aika alusta lähtien on oltu mukana! :) onnea blogille!

    VastaaPoista
  2. Iloiset onnittelut vuodellesi! Onnea ja valoa toiselle vuodelle ja tuleville!

    VastaaPoista
  3. Olen ollut mukana melkein alusta asti, heinäkuusta :)

    VastaaPoista
  4. Lähes alusta asti mäkin muistelisin olleeni mukana :)

    VastaaPoista
  5. Suuret onnittelut yksivuotiaalle ja valoisaa tulevaisuutta :)

    VastaaPoista
  6. Vaikka klikkauduin lukijaksi vasta vähän aikaa sitten, niin muistelen käyneeni täällä jo viime kesästä... Eli melkein alusta asti minäkin mukana. Onnittelut yksivuotiaalle blogille ja isot onnittelut myös sinulle, mitä mahtavia muutoksia olet elämääsi tehnyt! :)

    VastaaPoista
  7. Vaikka klikkauduin lukijaksi vasta vähän aikaa sitten,niin muistelen käyneeni täällä jo viime kesästä. Eli aika alusta asti mukana minäkin. Onnittelut yksivuotiaalle blogille ja isot onnittelut myös ja etenkin sinulle, mitä mahtavia muutoksia oletkaan saanut aikaan! :)

    VastaaPoista
  8. Onnea, onnea! Virtuaalimaailmassa vuosi menee tosi nopeasti. :)

    VastaaPoista