lauantai 2. kesäkuuta 2012

Buzzador testaa: Valio PROfeel -maitotuotteet

No niin. Kuten olen aiemminkin kertonut, olen jokunen aika sitten liittynyt Buzzadoriksi. Idea on simppeli - rekisteröinnin jälkeen on mahdollista osallistua erilaisiin kampanjoihin ja saada tuotteita ilmaiseksi kokeiltavaksi ja arvioitavaksi. Tärkeintä on "buzzaaminen" eli kokemusten vaihtaminen ystävien kesken, blogistaniassa tai vaikkapa facebookissa. Itse olen aiemmin ollut mukana kokeilemassa Doven Nourishing Oil Care Express -tehohoitoainetta. Nyt pääsin mukaan testaamaan Valion uusia PROfeel -tuotteita, joissa on vastaaviin maitotuotteisiin verrattuna enemmän proteiinia. Tähän kamppanjaan osallistunkin ilomielin, sillä tuotteet ovat kiinnostaneet minua alusta lähtien. PROfeel-tuotteet soveltuvat erinomaisesti välipalaksi, aamupalaksi tai liikunnan jälkeen. Harmillisesti en päässyt testaamaan näiden palauttavaa vaikutusta, mutta välipaloina ja aamupalana PROfeel-tuotteita pääsin kokeilemaan.


Valikoimasta löytyy proteiinijogurttia, joissa on kolme makuvaihtoehtoa: Vadelma, mansikka-mustikka ja maustamaton. Proteiinirahkasta löytyy makuja kaksi: Mansikka ja vanilja. Lisäksi tuoteperheestä löytyy myös proteiinijuomia suklaan, maitokahvin ja mansikan makuisina. Itse en ole vielä ehtinyt kaikkia testailemaan, mutta esimerkiksi jogurtteja ja rahkoja on tullut aamu- ja välipalaksi nautittua. 

Tietoa tuotteista ja Valiosta, lainattu Buzzadorin infopaketista. Lisätietoa löytyy myös valion sivuilta: valio.fi/profeel/   

Valio
Valio Oy on Suomen suurin maidonjalostaja ja markkinajohtaja kaikissa tärkeimmissä tuoteryhmissä. Valio omistaa 18 osuuskuntaa joista 9 kuuluu Valio-ryhmään joka kattaa 9 000 maidontuottajaa.Valion tutkimus- ja tuotekehityskeskus on maailman johtavia ja 95% tuotetusta maidosta on korkeinta laatuluokkaa.

Proteiinijogurtti: Vadelma, mansikkamustikka ja maustamaton
• 2 x enemmän proteiinia kuin tavallisissa jogurteissa (7 g/ 100 g).
• Vain 1 % rasvaa.
• Laktoositon ja D-vitaminoitu.

Proteiinirahka: mansikka ja vanilja
• Proteiinia yhtä runsaasti kuin maustamattomassa perusrahkassa (11 g/ 100 g).
• Reilusti vähemmän hiilihydraatteja ja lisättyä sokeria kuin muissa maustetuissa rahkoissa.
• Sydänmerkki-tuotteita.
• Laktoositon.

Proteiinijuoma: mansikka, suklaa ja maitokahvi
• Runsaasti proteiinia ja samassa suhteessa hiilihydraatteja.
• Lisättyä sokeria vain 3–5 %.
• Laktoositon ja D-vitaminoitu.

Nämä tuotteet ovat erityisen hyviä kuntoilijalle ja laihduttajalle niiden runsaan proteiinipitoisuuden vuoksi. Proteiinien hyödyt näkyvät ja tuntuvat energianlähteenä, kylläisyyden tuojana, toimintakyvyn ylläpitäjänä, liikunnasta palauttajana, kehon uudistajana ja kasvun rakennusaineena.

Nyt kun virallisuudet on käyty läpi, voin kertoa oman mielipiteeni. 


Pidin rahkoista ja jogurteista aika lailla. Rahkoista olen ehtinyt maistaa vasta mansikkaa ja sitä voinkin suositella muillekin. Maku oli rahkalle ominaisen hapan, mutta kuitenkin miellyttävä. En maustamattomasta rahkasta välitä juuri sen happamuuden takia, mutta tässä proteiinirahkassa oli kyllä kaikki kohdallaan. Sopivan makea, mutta ei liian makea kuitenkaan. Sopii hyvin välipalaksi, aamupalaksi tai jopa makeannälkään!



Jogurteista maistoin vadelmaa ja mansikka-mustikkaa. Lievä happamuus tuli vastaan tässäkin ja tuote ei ollut ehkä niin helppo syödä kuin tavalliset, sokeroidut ja "löysemmät" jogurtit. Rakenne tuntui olevan hieman paksumpaa. Lemppareiksi näistä kahdesta mausta nousi mansikka-mustikka, ehdottomasti. En oikein osaa selittää miksi, mutta omia makuhermoja tämä yhdistelmä tuntui vain miellyttävän enemmän.


Ja sitten... Ostin suklaan ja mansikan makuista proteiinijuomaa, joista suklaa ehti kadota parempiin suihin, ennen kuin ehdin sitä itse maistaa. Toisaalta, en usko, että menetin mitään, koska maistettuani mansikan makuista proteiinijuomaa, annoin sen muutaman hörpyn jälkeen miehelle juotavaksi. Ei ollut ihan minun juttu. En muutenkaan ole harrastanut koskaan proteiinijuomia, joten en oikein tiedä mihin verrata. Tässä tapauksessa suosittelen siis itse kokeilemaan, sillä en usko olevani kovinkaan luotettava kriitikko kokemattomuudestani johtuen. Mansikkajuomassa oli vähän ikävähkö sivumaku, sellainen paistetun kananmunan makuinen vivahde, ehkä. En osaa määritellä sitä. Se oli kuitenkin selvä deal breaker minun osaltani ja luovutin loput miehelleni, joka nautti protskujuoman ihan mielellään. 



Olemme siis miehen kanssa yhdessä testailleet näitä tuotteita. Meille molemmille on jäänyt hyvin positiivinen kuva tuotteista, miehelle myös näistä proteiinijuomista. Plussaa mies antoi tuotteille siitä, etteivät ne ole niin makeita, kuten tavalliset jogurtit ja rahkat. Itse olin tyytyväinen jogurttien ja rahkojen makuun ja niiden nälkää vievään ominaisuuteen. Eräänä päivänä kun aamu venähti vähän pitkälle ja nautin aamupalan ja lounaan samalla kertaa hieman ennen töihin lähtöä, yllätyin positiivisesti kun syömäni rahka piti nälkää loitolla monta tuntia lounaan/aamupalan nauttimisen jälkeen. Toki lounaalla söin myös ruisleivän, mutta ottaen huomioon, että rahka ja ruisleipä olivat ainoat syömäni ruuat sinä päivänä siihen mennessä, olisin odottanut suurempaa nälkää illasta. Vaan ei, vielä viiden tunnin jälkeen minua ei vaivannut nälkä ollenkaan. Voihan olla, että ruokahaluttomuus johtui jostain muustakin, mutta osa kunniasta kuuluu kyllä näille tuotteille, ehdottomasti. 



Summa summarum: Kun pyysin mieheltäni mielipidettä, hän totesi yksinkertaisesti, että "Sen verran hyviä, että aion ostaa näitä uudestaan." Niinpä. Sammaa mieltä. Meidän talouteen tuotteet on otettu kyllä avosylin vastaan. Voi(daa)n pääasiassa vain suositella. Hinnat ovat kohtuullisia ja ulkomuotokin vetoava. Loistava vaihtoehto välipalaksi, aamupalaksi tai jopa herkutteluun. Kokeilkaa ihmeessä!

++

Haluatko buzzadoriksi? Lue lisää täältä ja rekisteröidy! Muista rekisteröityessäsi mainita minut (niinacmon) värvääjäksesi.

11 kommenttia:

  1. Hei Niina, miten tuo tuotteiden lunastaminen kaupasta onnistui?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka! Mä sain S-ryhmän lahjakortin, jolla sain sitten itse käydä ostamassa tuotteet. :)

      Poista
  2. Sääli, ettet päässyt maistamaan kaakaojuomaa :) Itse en pidä minkäänlaisista pirtelöistä niiden koostumuksen takia, ja lähestulkoon kaikki kokeilemani proteiinijuomat ovat saaneet aikaan yökkäysrefleksin. Profeelin kaakaoon uskalsin kuitenkin tarttua työkaverini vakuutettua, että se on kuin joisi kaakaota. Ja kah, tyttöhän oli oikeassa :) Mansikanmakuiseen en ole kajonnut sillä en pidä erityisemmin esim. mansikkajäätelöstä tai mansikkamaidosta, joten en usko että kyseisellä juomalla olisi minulle kovinkaan paljon annettavaa. Mutta kaakaoon olen kyllä onnistunut luomaan tiiviin suhteen, ja voin lämpimästi suositella edes testikertaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei! Kiitti vinkistä! Ehkä mun pitää testata sitä. :)

      Poista
  3. Mä en tykännyt mansikkarahkasta, mansikka-mustikka jogurtista enkä tosta mansikan makuisesta proteiinijuomasta. Se tosiaan maistu jauhoselle ja munalle.
    Kokeile vaikka Gainomax mansikkaa (suklaa on paras), se on oikeesti namia proteiinijuomaksi. Ai, nyt tuli vesi kielelle ku aloin miettimään niiden makua xD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, täytyypä kokeilla tuotakin! Sittenhän se selviää, tykkäänkö näistä tämmösistä protskujuomista ollenkaan. ;D

      Poista
  4. Kanssa buzzazin näistä, mutta itse en tykännyt sitten yhtään. Oli liian hapan maku mun makuun. Kiva kuulla että edes joku tykkää näistä tuotteista. Kaveritkaan eivät välittäneet mistään profeelin tuotteista. Mutta mielipiteitä on monia!

    forppa.no-ip.org/blog/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuppaa olemaan makuasia! :) Mä en yleensäkään tykkää rahkan happamuudesta, mutta näissä rahkoissa oli mun mielestä tarpeeksi sellaista makeutta, että pystyisin kyllä näitä hyvin syömään.

      Poista
  5. Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Täytyy myöntää, että oon kamalan huono näiden haasteiden kanssa, mutta käyn tsekkaamassa ja kiitän ja kumarran. :)

      Poista