sunnuntai 17. kesäkuuta 2012

New day.


Oon iloinen tuosta pikku vihkosta, jonka olen ottanut mukaan matkalleni. Siihen voin kirjata ylös niin syömiset kuin liikunnatkin ja ennen kaikkea ajatuksia tästä projektista. Se muistuttaa mua siitä mikä on tärkeää.



Paino on tippunut kilon eiliseltä. Se nyt ei kerro vielä mitään, sillä mulla voi helposti paino heilahdella parikin kiloa päivittäin. Tästä päivästä on ihan hyvä fiilis, vaikkakaan en oo kiireen vuoksi ehtinyt panostaa syömiseen. Ja söin peräti kaksi mehujäätä! Onneksi niissä ei ihan hirveästi niitä kaloreita kuitenkaan ollut - ja näin kuumana päivänä mehujää tuli syötyä hyvillä mielin. Oon muutenkin järkeillyt, että kun kuitenkin ihan hulvattomat jäätelönhimot kuumina kesäpäivinä on, niin on ihan ok välillä syödä jäätelökin, mutta pääasiassa pysyttelen noissa mehujäissä. Kohtuudella, tietenkin.

Pyöräilin töihin. En vaan voi lakata fiilistelemästä sitä, miten ihanaa on pyöräillä kesäisillä kaduilla. Siitäkin huolimatta, että niitä pikkuötököitä saa aina kaivaa hampaankoloista pyöräretken jälkeen... Ja Jyväskylässä tuo pyöräily ei kyllä kovin tylsäksi käy, koska mäkiä riittää. Luulisi kunnon kohoavan, kun tuolla vaihteettomalla mummopyörälläni polkee kaikki ylämäetkin. Kehitystä on jo huomattavissa, ainakin sen suhteen.

Nyt täytynee painua pehkuihin, koska tuntuu, että nukahdan tän koneen äärelle muuten. Huomenna taas työpäivä, saas nähdä mitä jännittävää päivä tuo tullessaan. Haastan itseni ainakin juomaan paljon vettä, tänään meinasi taas unohtua.

6 kommenttia:

  1. Voi että miten kadehdin sua kun pääset pyöräilemään! Oman pyörän takarengas makaa parhaillaan olkkarin lattialla ilman sisäkumia, kun se pitää paikata kahdesta kohtaa ja korjaussetin liima oli kuivahtanut olemattomiin :( Pitää ensi viikolla käydä metsästämässä uusi pakkaus ja paikata kumi, niin pääsen itsekin piiiitkästä aikaa pyöräilemään - myöskin työmatkoja! Aijai, can't wait!

    P.s. ihana käsiala sinulla :)

    VastaaPoista
  2. Sulla on hyvä asenne elämään. Toivotan sulle tsemppiä matkan varrelle ja oon ihan varma, että saavutat vielä sun tavoitteen! :)

    VastaaPoista
  3. Kivoja hyviä fiiliksiä! Hyvä juttu tuo kirjanen, uskon, että jokaisen täytyy löytää se oma juttu ja sitten alkaakin tapahtua!

    VastaaPoista
  4. Kiva jos vihkosta on apua. Blogi kun kuitenkaan ei ole ihan päiväkirja vaikka siihen voi laajemmin mietteitään laittaakin matkan varrelta. Käsissä pidettävä vihkonen on kuitenkin läheisempi.

    Mäkiä täällä kyllä riittää ihan urakalla ja jäätelöä voi myös syödä välillä. Elämä on valintoja, mutta sen ei ole pakko olla täyttä kieltäytymistä. Esim. murkku mehujäässä on alle 80kcal/kpl, joten välipala-aikaan voi syödä muutakin ihan hyvällä omalla tunnolla vaikka yhden mehujään olisikin jo syönyt.

    VastaaPoista
  5. Jaha, ei pitäis niinku miehen koneelta taas blogata ollenkaan. Eli golffari olin siis mää ;D

    VastaaPoista
  6. Ihana, tärkeä pikkuvihkonen sinulla! Tuokoon se iloa ja tsemppiä matkallesi! :)

    VastaaPoista