torstai 19. heinäkuuta 2012

There's gotta be more to life than this.

Heräsin tänään kahdeltatoista päivällä, yhdentoista tunnin (yö)unien jälkeen. Herättyäni tuntui siltä, että olisin voinut nukkua perään toiset samanlaiset. Ei tarvitse olla Einstein ymmärtääkseen, että jokin tässä kuviossa on pielessä ja pahasti. Oon ihan totaalisen pettynyt itseeni. Tänään kauan kaipaamani aurinko vihdoin paistoi ja mitä minä teen? Vedän sikeitä, verhot kiinni. Näidenkö päivien takia tämän kesän piti olla parasta laatuaan? No ei. Tällaisissa päivissä ei ole juuri muisteltavaa. Herätys puolen päivän aikaan, töihin, illalla töistä kotiin ja loppuyö menee dataillessa. Myönnetään, etten ole hyvä tällaisien iltavuoropäivien kanssa, mutta valitettavasti ne ovat miltei ainoita vuoroja, joita minulle suodaan. Aamusta ehtisi tehdä vaikka ja mitä, jos olisi oikein järkevä, mutta kyllä se omat rajoitteensa päivään tuo, kun pitää päivystää tulevaa työvuoroa. Itse ahdistun siitä, suorastaan lamaannun. En osaa alkaa millekään, koska kohta pitää kuitenkin mennä töihin.

Kyllä minä työstäni pidän, ei siinä. Ei se ehkä ole sitä, mitä haluan loppuelämäni tehdä, mutta kyllä se menettelee, väliaikaisena tienestinä. Täytyisi vain oppia tasapainottamaan työ ja vapaa-aika, sillä ei elämä voi aina tällaista olla. Oli työ mikä tahansa, onko siinä mitään järkeä, että töiden jälkeen ei muka jaksa mitään? Että lopulta elämässä ei ole mitään muuta kuin se työ, jossa raadetaan selkä vääränä, ja ne harvat lomat tai vapaapäivät, joita odotetaan kuin kuuta nousevaa? En halua, että oma elämäni on pelkkää odottelua. En halua elää sitten kun, vaan nyt. Nykyinen työni on vieläpä kohtalaisen kevyttä, lyhyitä päiviä, joten miten voi olla, että olen aina muka niin uupunut jo etukäteen? Olenko väärässä paikassa vai onko vika omassa asenteessani? Kyllä vika on enimmäkseen minussa. Ei ole työpaikan tai työvuorojen vika, etten osaa aikatauluttaa elämääni. Mutta haluan yrittää. Nyt kun koin sen oivalluksen, että elämä lipuu ohitseni, mikäli annan sen lipua, ehkä osaan tehdä asialle jotain. Ei kaikkina päivinä tietenkään tarvitse paahtaa menemään pää kolmantena jalkana, mutta kunhan tekisi jotain, ei vain yrittäisi selviytyä. Olen monesti toitottanut, että omalla asenteellaan voi vaikuttaa paljon onnellisuuteensa. Nyt on kaiketi aika auttaa itseään löytämään se onni taas. Aion puhua itseni pois näistä sumuisista päivistä. Minä jaksan! Minä olen vahva! 

Loppuun haluan jakaa erään kappaleen, joka sopii hyvin tähän tilanteeseen.

Deep inside
Something cries
I know that I was born to give
I know that I was born to live
And not just to survive



Jälkisanat: Toisaalta, sekään ei kyllä vie hyvään lopputulokseen, jos kupla otsassa ajattelee, että elämä lipuu ohi jos ei tee tarpeeksi. Siksipä, lepoa ja tekoa, sopivassa suhteessa. Elämä lipuu ohitse jos nukkuu kaikki päivät (niin kuin itse olen tehnyt viimeisen viikon), mutta välillä on myös osattava rentoutua tarkoituksella. Ei elämää kannata ottaa liian vakavasti, sillä lopulta sehän on harvinaisen naurettava asia.

2 kommenttia:

  1. Hienoa kun huomaat sen, että elämässä on "vain" työ ja nukkuminen. Jotkut eivät tätä tajua ja valitettavasti kyynistyvät pahasti.

    Itse teen tällä hetkellä vuorotyötä, aamuvuorot alkavat klo 7 ja ilta 12-14 välillä ja kestävät 21 saakka, aamu- ja iltavuorot ovat sekaisin pitkin viikkoa. Olen ollut vuorotyössä (aiemmin ihan eri alalla) yhteensä 5 vuotta, josta toki olen opiskellut 4 vuotta ja tehnyt lähinnä kesäisin jatkuvasti duunia, mutta anyway olen vasta tämän kesän aikana läytänyt sen kultaisen tasapainon. Miunulla on koira joten iltavuoroina mieheni, joka tekee päivätöitä, saa nukkua ja aamulenkki on minun vastuullani. Silti ennen heräsin, menin lenkille sitten töihin, nykyään herään syön aamupalan ja nautiskelen aamusta, menen lenkille, teen ruuat töihin, saatan lähteä ostoksille vaikka klo 12.00 alkaisi työt. Enää iltavuorot eivät tunnu siltä että elämä on sellaista harmata sumua..

    Se on aluksi haastavaakin löytää oma tasapaino. Onko hyvä herätä klo 6 tai 7 ja ehtiä tekemään kaikkea.. Tsemppiä sinulle oman tasapainosi etsimiseen. Ja kuten itse sanoit, elämä ei saa mennä pelkäksi suorittamiseksi.

    VastaaPoista
  2. Itsellä oli viime kesänä kolmivuorotyö, mikä ei ainakaan sen kokeilujakson aikana sopinut yhtään allekirjoittaneelle. Aamuvuorot olivat vielä ok, mutta illat ja yöt eivät sitten niinkään. Ei niissä muuten mitään vikaa, mutta tuntui ettei pahemmin ollut muuta elämää kuin työ. Avokin kanssa yhteinen aika tuntui olevan kortilla, kun joko olin töissä tai nukuin sen ajan, kun hänkin oli kotona. Onneksi oli aamuvuoroja ja vapaapäiviä ;)

    Jo ennen tuota työtä, kun olin varastotöissä kolmen vuoden ajan ja tein koulun ohella iltavuoroja, en osannut kouluvapaapäivinä ja iltavuoroon mennessä tehdä aamupäivällä mitään, kun koko ajan katsoin kellosta, milloin pitää lähteä töihin. Onneksi näitä oli harvemmin :D Mutta jotenkin tuntui tosi vaikealta aloittaa esim. siivousta, koulutehtäviä tai mitään, kun "pelkäsin", etten saa sitä valmiiksi ja ajatus katkeaa tms.

    Onni on siis omalla kohdallani ns. virka-aikatyö vapailla illoilla ja viikonlopuilla :)

    Jaksamista iltavuoroihin!

    VastaaPoista