Yksi suuri itsepetos.

Kehonkuva on kummallinen asia. Olen aiemminkin kirjoittanut siitä, miten en näe itseäni niin lihavana kuin mitä olen. Kun iltapäivälehdissä alettiin kirjoitella fatoreksiasta, tunnistin itseni "oireista". Eikä se tosiaan mitenkään yllätyksenä tullut, olin kyllä ymmärtänyt jo kauan aikaa sitten, ettei oma kehonkuvani aivan täysin selkeä ole. En tietenkään näe itseäni laihana tai edes hoikkana, mutta kyllä se toisinaan yllättää, kun näkee kuvia itsestään. Olenko minä tuo valas? Ei minua sellainen katsonut aamulla peilistä. Siksi onkin toisinaan vaikea pitää motivaatiota yllä. Minä en näe itseäni niin kuin pitäisi.

Löysin sivuston, jossa on käteviä laskureita energiankulutuksen ja muunmuassa oman kehonkuvansa mittaamiseen. Tässä omat tulokseni:

Laskennallisesti näytän kuvan 8 naiselta. Omasta mielestäni olen kuitenkin enemminkin tuon kuvan 6 kaltainen, mutta haluaisin näyttää kuvan 4 naiselta. Oli aika shokeeraavaa tajuta, miten kieroutunut oma kehonkuva on. Mies kyllä sanoi, että hänen mielestään näytän ennemmin tuolta seiskalta kuin kasilta, mutta silti oma arvaukseni meni kuitenkin pieleen. Kun yritän katsoa edes tuota kuvan 7 naista, en näe siinä itseäni. En, vaikka kuinka pinnistelen.

Muistan tämän ongelman jo lapsuudesta. Kuvissa poseerasi pullea tyttö, enkä minä nähnyt itseäni sellaisena. Teini-ikäisenä taas kun olin hyvinkin hoikassa kunnossa, vääristymä oli päinvastainen. Silloin taas kuvittelin olevani lihavampi mitä olin. Tuleeko kehonkuva olemaan koskaan oikeanlainen? Ja miten voi koskaan hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, jos ei tiedä millainen todella on? Kuvittelin nytkin tykkääväni itsestäni näin, mutta tykkäänkö sittenkään jos muiden silmiin näytän seiskalta tai jopa kasilta? Olenko sittenkään niin sujut itseni kanssa?

Omat ongelmansa tämä vääristymä tuo motivaation ylläpitämiseen. Vaikka en kannatakaan sen hakemista itseinhon kautta, on helpompi lipsua kun peilikuva ei joka kerta irvistä takaisin. Ja minun on valitettavasti myönnettävä, että ulkonäkö on yksi suurimmista motivaation lähteistä tässä tarinassa. Olen aina, lihavanakin, ollut perusterve, verenpaineet ja kolesteroliarvoni ovat olleet suorastaan loistavat. Totta kai tiedostan, että riski sairastua on suurempi näin ylipainoisena, mutta se ei aja minua laihduttamaan samalla tavalla kuin se ajatus siitä, miltä tulen näyttämään sitten hoikempana. Typeräähän se on, tiedän. Onneksi ulkonäkökeskeisyys ei ole enää yhtä tärkeää kuin aloittaessa, vaan suuriksi motivaation lähteiksi on muodostunut liikunnasta (ja koko elämäntavasta) tuleva hyvä olo. Olin aiemmin, ennen muutosta, ehkä fyysisesti ihan terve, mutta henkisesti en niinkään. Kyllä tämä muutos on tehnyt minut terveemmäksi myös ja etenkin sillä saralla. Kyllä liikunnalla, ruokavaliolla ja yleisellä aktiivisuudella on suuri vaikutus ihmisen mielialaan, sitä en tule enää koskaan kieltämään. On se viime päivinä huomattu käytännössäkin - ei ihmekään, että kokoajan väsyttää, kun syö huonosti ja liikkuu vähän. Onneksi suuntaa voi aina vaihtaa ja tulokset on nähtävissä miltei heti. Tänään en ehkä saanut itseäni liikkeelle, mutta kasvisten lisääminen ruokavalioon toi heti piristystä olemukseen. Joten jos ikinä harkitsen lähtöä valittamaan väsymystä terveyskeskukseen, muistuttakaa minua kokeilemaan kunnollisia yöunia, liikuntaa ja aimo annosta vihanneksia.