No light, no light.

Aamuyö ei ole ehkä järkevin aika kirjoittaa, sillä yleensä silloin möröillä on taipumusta ryömiä piiloistaan. En vain saa unta ja ajattelin tulla tunnustamaan, että viikko on jokseenkin jatkunut yhtä väsyneissä meiningeissä kuin mitä alkoikin. Viikonloppuun piristystä toi molempina päivinä kestityt vieraat, mutta kaikella hauskanpidolla on seurauksensa. Väsymys ei kadonnut mitä nopeampaa kaadoin rommikolaa kurkustani alas, se vain siirtyi uudelle viikolle entistä pahempana. Olen jokseenkin vältellyt blogistaniaa tämän viikonlopun. Lukulistallani on enimmäkseen laihdutusblogeja, joten päivitykset onnistumisista ja houkutusten välttelyistä olisivat saaneet omantunnon soimaamaan liikaa. En huonoilta elämäntavoiltani halunnut muistaa mitään sellaista, jossa koen olleeni pitkään hyvin... hakoteillä. Meinasin kirjoittaa aluksi, että epäonnistunut, mutta ehkä olen ennemminkin hakoteillä. 

Uusi viikko, uudet kujeet. Koen olevani perusluonteeltani hyvinkin positiivinen (vaikkakin toisinaan alakuloisuuteen taipuvainen) ja optimistinen, mutta jokainen väsyy joskus. Myönnettäköön, että väsymystä ja alavireisyyttä on ollut aistittavissa blogissani jo pitkään, ja tänään mietinkin vakavissani pidempää taukoa. Vielä en ole päättänyt mitään, mutta ehkä tauko tekisi hyvää. Saisi tuuletettua ajatuksia ja olisi jotain uutta annettavaa teillekin.

Kuunnelkaa tää, tää on hyvä.

Linnut laulaa. Aamu alkaa sarastaa pikkuhiljaa. Aamuyö on ehkä kaunein aika vuorokaudesta. En yhtään ihmettelisi, vaikka juuri tähän aikaan tapahtuisi kaikki maaginen ja ihmeellinen. Kesäöihin on aina liittynyt mun mielessä jonkinlaista mystiikkaa, jotain selittämätöntä taikaa. Ilma on niin raikasta ja maailma on vasta heräämässä. Uusi päivä, uusi alku. Siitä tulee toiveikas olo.