I was born to be a dancer!

Muistan ajan, jolloin vain salaa kadehdin ihmisiä, jotka jaksoivat lähteä lenkille useammin kuin kerran viikossa tai muuten vain liikkuivat paljon. Itsellähän saattoi mennä kuukausi ellei toinenkin ilman minkäänlaista liikuntasuoritusta. Liikkumiseni rajoittui välttämättömyyksiin. Kävelin koulupysäkille ja illalla takaisin. Koulussa aika toki kului suurimmaksi osaksi seisten, mutta silti. Koulun jälkeen ei puhettakaan, että liikahtaisin sohvalta tai jättäisin päiväuneni väliin. Ei, miten voisin? Inhosin kyllä itseäni, mielialani oli alakuloinen ja väsynyt. Saatoin minä joskus yrittää, kävin ehkä muutaman kilometrin kävelyllä tai poikkesin salille koulun jälkeen. Ja kävin minä syksyllä viikoittain aerobicissa ja zumbassa kansalaisopiston tunneilla. Sitten sekin lopahti ja tuli kevät enkä minä oikeastaan tehnyt mitään. Kunnes tuli toukokuu.

Nyt voin melkein sanoa olevani yksi niistä ihmisistä, joita kadehdin aiemmin. Liikunnasta on tullut niin tärkeä osa elämää, etten halua enää olla ilman. Tiedän kyllä, miten helppoa on vaipua takaisin liikkumattomuuteen, mutta tällä kertaa en aio antaa käydä niin. Huomaan selvän eron itsessäni kun niin tapahtuu. Kun liikun säännöllisesti ja paljon, olen paljon energisempi, voimakkaampi ja iloisempi. Ilman liikuntaa muutun tämän iloisemman itseni haamuksi. Mikään ei tunnu miltään, värit haalenee. Väsyttää, vituttaa ja masentaa jatkuvasti. Miksi ihmeessä haluaisin palata siihen takaisin?

Tänään heräsin jo puoli seitsemältä kun parempi puoliskoni lähti töihin, enkä taaskaan saanut unta, vaikka olin aikonut nukkua pitkään. Hetken koneella istuskeltuani, päätin viettää hetken ystäväni vastusnauhan parissa. Puolisen tuntia siinä vierähti, jumppaillessa. Suihkun kautta kävelin kaupungille viemään kirpparille lisää tavaraa ja hieman siistimaan vuokraamamme pöytää. Kävelystä kaupungille ja takaisin kertyi reilu nelisen kilometriä. Kotonakaan en malttanut pysyä paikallani vaan tanssahtelin 35 minuuttia. Vaikka pidän kävelystä ja jumppailustakin, minun on pakko saada välillä riehua kunnolla, hikoilla itseni läkähdyksiin. Vasta silloin tunnen oikeasti tehneeni jotain.

     Tänään oon siis liikkunut suunnilleen tunnin ja 45 minuutin verran. Päivä on muutenkin ollut ihan erinomainen. Kirpparilla varmistui, että oon tienannut jo tähän mennessä ihan mukavasti. Kävelykadulla törmäsin Amnestyn feissariin ja tämä sai minut ylipuhuttua lahjoittajaksi. Pistäydyin Punnitse & Säästä -putiikissa ostamassa muutaman levyn raakasuklaata, jota Pampula blogissaan suositteli. Mun olo on maailmaa syleilevä! Suklaalevyistä molemmista maistoin palaset, mutta loput säästän johonkin muuhun tilanteeseen. Pahan päivän varalle, kenties.

(kuvat: weheartit.com)

Pampulan blogista varastin myös toisen hyvän idean. Hän kertoi jokunen päivä sitten ostaneensa hyvän tuoksuista suihkusaippuaa, jota saa käyttää ainoastaan treenaamisen jälkeen, vähän niinkuin palkintona. Tästä intoutuneena hain itsekin muutama päivä sitten Body Shopista mangon tuoksuista suihkusaippuaa, joka tulee olemaan oma palkintoni jokaisen treenin jälkeen.