Lapin reissusta palattu kiloa painavampana ja suhteellisen ehjin nahoin, jos ei huomioi kaikkia niitä tuhansia hyttysen puremia... Mutta matka oli hieno. Nukuttiin neljä yötä autossa, yksi yö vietettiin täällä kotonani ja yksi yö mökissä Kilpisjärvellä. Päätin jättää kaloreiden laskemisen matkan ajaksi ja muutenkin antaa itselleni hieman armoa. Oli ihan vapauttavaa viettää niin yksinkertaista elämää muutaman päivän. Päivisin ajeltiin pidemmälle pohjoiseen, pysähdyttiin katselemaan paikkoja, ehkä kiivettiin jonkun tunturin päälle. Illalla etsittiin paikka johon leiriytyä. Tehtiin nuotio, keitettiin pakissa vettä teetä varten, paistettiin pienellä paistinpannulla lettuja iltapalaksi. Valvottiin myöhään katsellen auringonlaskua ja lopulta kömmittiin Transitin takaosaan nukkumaan ohuen petauspatjan päälle. Aamulla tehtiin taas tulet ja juotiin aamukahvit (tai omassa tapauksessa aamuteet) ja ruisleipäisen aamupalan jälkeen jatkettiin taas matkaa. Toisinaan pysähdyttiin huoltoasemilla kahville ja pullalle, jotka nautittiin hyvällä omalla tunnolla. Yhden päivän vietimme Norjassa ihastellen jäämerellisiä maisemia, sinistä vettä, vihreitä laaksoja ja niiden reunoilla kohoavia vuoria. Joku joskus kehui Norjassa olevan hyviä leivonnaisia, mutta niitä ei päästy koskaan maistamaan. Ehkä ihan hyvä niin.
Eilen palattiin taas tänne lapsuuden maisemiini, Sallaan. Täällä ollaan vielä muutama päivä, kunnes palataan takaisin Keski-Suomeen sunnuntaina. Täällä on tarkoitus rentoutua ja hyvin on siinä onnistuttukin. Tämä ilta vietettiin järvellä veneillen, aurinkoisesta ilmasta nauttien ja kalastellen. Illan päätteeksi pulahdin vielä uimaan.
Lomareissu on ollut kyllä onnistunut, vaikka laihduttaminen onkin ollut katkolla. Myönnän, että olisin voinut syödä muutaman pullan vähemmän huoltoasemilla. Myönnän, että vielä Sallaan tullessa meinasi jäädä syöpöttely päälle. Tänään kuitenkin otin itseäni niskasta kiinni ja aloin taas laskea kaloreita. Ylihän sitä meinattiin taas mennä, mutta onneksi päivän aktiivisuus tasoitti lukua hieman. Eiköhän tää tästä nyt, kunhan taas rutiiniin pääsen. Roadtrip kului suurimmaksi osaksi autossa istuen, vaikka muutaman mäen nyppylän päälle kiivettiinkin. Yritän kuitenkin täällä kotona ollessa ottaa vahingon takaisin, uida ja kuntopyöräillä minkä kerkeän. Ja kunhan Jyväskylän kotiin pääsen, niin sitten alkaa taas niin ankara tanssiminen, ettei tosikaan! Oon iloinen huomatessani, että liikunnasta on tullut tärkeä osa elämää. Koen jo vieroitusoireita jos pariin päivään en saa tehtyä mitään. Mieli muuttuu sumuiseksi ja ahdistuneeksi ja minä muutun kärttyisäksi. Siksi on ihan kaikkien kannalta parempi, että saan päivittäisen liikunta-annokseni...
Vaikka ihan tyytyväinen en voi itseeni tällä kertaa painonpudotuksen kannalta olla, voin silti olla ylpeä, koska selätin erään pelkoni eilen. Palatessamme takaisin Sallaan, pysähdyimme Kemijärvellä erään mäen juureen. Kiipesimme ylös ja löysimme mäen päältä näköalatornin, joka oli ihan hemmetin korkea, ainakin minun näkökulmastani. M oli jo kiikkumassa sinne kun itse vasta sain näköalatornin näköpiiriini. Korkeuksista M huuteli minua kiipeämään seurakseen, joten jalat tutisten ja itku kurkussa kiipesin todella hitaasti tikkaita aina vain kerroksen ylemmäs. Täytyy myöntää, että näköalat olivat sen arvoiset, mutta kyllä mua vain pelotti. Oon pienestä pitäen hieman pelännyt korkeita paikkoja ja tikkaita, joten kiipeäminen ei ollut mikään helppo juttu, laskeutumisesta puhumattakaan. Kun lopulta sain jalkani takaisin maankamaralle, meinasin oksentaa ja purskahtaa itkuun, niin hämmentynyt ja onnellinen olin siitä, että olin edelleen hengissä. Hah. Mutta nyt oon taas entistäkin kovempi jätkä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti