keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Etsi eroavaisuudet.

Minun pitäisi olla jo nukkumassa, mikäli aion toteuttaa suunnitelman kuudelta ylös ja salille. Koneella vierailuni vain vähän venähti, kun jäin selaamaan muutaman vuoden vanhoja kuvia itsestäni. Kuvia katsellessani mietin, että onkohan mitään muutosta koskaan tapahtunut, näytänköhän sittenkin vielä tuolta? Se oli jokseenkin karmea ajatus, mutta eihän painostani lopulta niin paljon kiloja ole lähtenyt, että ulkomuotoni olisi niin radikaalisti muuttunut. Ja on kummallista huomata miten pöhöttyneeltä on näyttänyt joskus. Silloin aikanaan en kylläkään itse tajunnut sitä. Siksi mietityttää, että kun tästä vielä hoikistun, mitenköhän pöhöttyneeltä tämän kesän kuvissa näytän tulevan itseni mielestä? On helppoa katsella menneitä kuvia ja huomata, että tuossa näytän hoikemmalta, tuossa lihavammalta. Nykyisistä (kasvo)kuvista ei silti osaa nyt järkyttyä, että kamala kun näytänkin lihavalta! Näytän vain... minulta. 

Vertailun vuoksi kaivoin esiin kaksi vuotta sitten otetun ja tänä kesänä otetun kuvan. Olen huomaavinani jotain eroa näissä. Toki suihkun jälkeen kuivaamaton ja vähän väriltään kulahtanut tukka ei näytä hyvältä tuossa vanhemmassa kuvassa, kun uudemmassa kuvassa olen pyntätympi. Mitä mieltä te olette, näettekö mitään eroa muuten?



 Vasemmalla kesällä 2010 otettu kuva, oikealla tänä kesänä otettu kuva.

5 kommenttia:

  1. No näen, enkä nyt tarkoita ilmiselvää hiusvärinmuutosta. Kasvot ovat poskista ja leuasta kapeammat uudessa kuvassa. Asento on vähän eri, mutta ei minusta vääristä. Poskipäät erottuvat nyt kauniisti, muutenkin sinulla on kaunis kasvojen muoto: molemmissa kuvissa.

    VastaaPoista
  2. On ihan selkeesti uudemmassa kuvassa kapeammat kasvot! :)

    VastaaPoista
  3. Olisikohan posket selkeästi kapeammat nyt. Mielestäni niissä näkyy kuoppaa enemmän :)

    VastaaPoista
  4. Nykyisessä on kyllä huomattavasti kaposemmat kasvot :)

    VastaaPoista
  5. Nätti olet kummassakin kuvassa, oikean puoleisessa kuvassa on selkeästi kapeammat kasvot.

    VastaaPoista