maanantai 30. tammikuuta 2012

Kip-pee.

Tunnen oloni aika surkeaksi. Tietenkään ei riittänyt se, että levähdin (lue: laiskottelin) suurimman osan viime viikosta (vain 2 tuntia urheilua, you've gotta be fricking kidding me?) vaan täytyipä tulla oikeasti kipeäksikin. Koko viikonlopun kestänyt päänsärky ilmeisesti enteili tätä. Tänä aamuna heräsin kurkku kipeänä ja olo on ollut koko päivän todella heikko. Heti kun sain päivän pakkopullat hoidettua (kaupungilla käynnin, autolla tietenkin!) oon vain makoillut sohvan pohjalla palellen. Mun jokaista lihasta särkee. Aivan kuin tää työttömän arki ei olisi ihan supertylsää muutenkin. Toivon, että tää flunssa menee nopeasti ohi. Harmittaa ajatuskin, että mahdollisesti missaan Voguing-tanssitunnit huomenna ja keskiviikkona.

Onko kenelläkään jotain nopeita kikkoja ihmeparantumiseen? Luin jostain, että hunajalla maustettu kuuma omenamehu auttaa kurkkukipuun. Pitäisi kai kokeilla.

PS. Hei vielä ehtii osallistua ARVONTAAN! Hopihopi, aikaa  huomiseen saakka!

7 kommenttia:

  1. Karmoliskarkit, piparminttu-/eukalyptysöljyä nenäliinassa tyynyn vieressä nukkuessa avaa hengityksen, chilinen & valkosipulinen ruoka esim. tomaattikeitto, erityisesti se chilinen, kuumat viinimarjamehut/-keitot, perinteiset teet... Näistä eniten suosittelen sitä chili-valkosipuli komboa ja noita öljyjä siihen nenäliinaan, toimii myös ennalta ehkäisevästi jatkossa!

    VastaaPoista
  2. Tee inkivääriteetä! Sinne sitä hunajaa :) Parantumisia!

    VastaaPoista
  3. Itse kipeänä join panadol hottia. Musta se on aika tehokas flunssan oireisiin, mihin taas ei buranat auta. Laskee tietenkin myös kuumetta. Ei paranemiseenkaan, kuten ei laihtumiseenkaan taida poppakonsteja olla. Muistat vaan malttaa levätä, vaikka tiedän tuon turhautumisenkin tunteen! Parane pian! <3

    VastaaPoista
  4. Voi että, ikävä että kun olit suunnitellu lisää liikkumisia niin tulet kipeeksi. Se tuntuu varmasti ikävältä. Mä tiedän mitä kannattaa tehdä:

    -älä stressaa
    -lepää aina kun voit
    - osta Carmolis-tippoja (yrttitippoja) ja laita teehen tai veteen
    -kurluta suolavettä kurkussa varsinkin aamulla
    - syön paljon c-vitamiinia
    -kuvittele, että olet ottanut jonkun ihmepillerin joka on parantanut sinut flunssasta. Oikeasti usko siihen. Mielen ihmeellinen voima, se oikeasti parantaa.

    Jos mikään ei toiminu:
    -jos välttämättä haluat mennä tunneille, ota tulehduskipulääkkeitä ennen tunteja, tai
    ehkä parempi vaihtoehto: jätä tunnit väliin

    VastaaPoista
  5. Hunaja kyllä auttaa kurkkukipuun, kaikista tehokkainta se on "raakana". Jos vaikutusta haluaa tehostaa, voi tehdä hunajasta ja valkosipulista mössön ja vetäistä sen kitusiinsa. Maistuu kyllä tosi pahalta :)

    Ja mustaherukkamehu on kanssa hyvä, siinä on paljon c-vitamiinia. En tiedä perustuuko mustaherukkamehun teho pelkkään lume-tehoon, mutta meillä on ainakin estetty monta tautia kehittymästä litkimällä mukitolkulla kuumaa mehua. Toivottavasti paranet pian!

    VastaaPoista
  6. Mulla parhaiten kurkkukipuun auttaa se, että puristan suoraan sellaista eukalyptuksella terästettyä hunajaan suuhun, ja yritän tähdätä sen parhaani mukaan nieluun ja sinne seinämiin. Sitä sit koittaa hetken olla nielemättä, että kerkiää vaikuttaa. :) Toinen mikä on aika hyvä, on ne keltasessa askissa olevat sitruuna-hunaja mynthonit, niitä on aina oltava saatavilla, kun kurkku on kipeä.

    Voimia sinne paranteluun! Täällä kans tiedetään, mitä työttömän arki on. Liikunta tuo edes jotain sisältöä päiviin.

    VastaaPoista
  7. Inkivääri & D-vitamiini (syö lähinnä aina, niin ei edes tule flunssaa)! :)

    VastaaPoista