tiistai 24. tammikuuta 2012

Setting things straight.

Olen onnellinen, että olen säästynyt pahimmilta poikkipuolisilta kommenteilta täällä. Koko blogihistoriani aikana olen saanut vain kaksi kommenttia, joista olen vähän ottanut itseeni. Se on aika hyvin, ottaen huomioon, että kirjoitan kuitenkin aiheesta, josta helposti voisi tulla nimettömyyden suojissa vittuilemaan. Mietin pitkään otanko tätä aihetta esiin, sillä tästähän voi nousta sellainen myrsky, ettei tosikaan. En kaipaa yhtään enempää vittulijoita ja siksi olenkin kiitollinen, että te lukijat olette harvoja poikkeuksia lukuunottamatta olleet todella kannustavia ja ihania minua kohtaan. Kiitos siitä.

No, koska uusia lukijoita on ilmestynyt paljon, ajattelin, että pieni kertaus voisi olla tarpeen! Eilen sain tosiaan anonyymilta kommentin, jossa todettiin minun selittelevän turhaa, että minä yksinkertaisesti liikun liian vähän ja syön liikaa. Tuli vähän huvittunut olo, koska tuntui, ettei kyseinen kommentoija ollut viitsinyt lukea blogiani tarkemmin, vaan päättänyt tulla pilaamaan päiväni kärkevällä kommentillaan. No, siinä hän ei onnistunut, mutta silti kommentti jäi häiritsemään. Miksi hän niin sanoisi? Miksi kukaan haluaisi olla niin typerä, etenkään kun ei asioista ilmeisesti mitään tiedä?



Ehkä minä selittelenkin, mutta omasta mielestäni liikun kyllä ihan tarpeeksi. Viime viikolla liikuin seitsemän tuntia ja nyt tammikuussa olen liikkunut 23 tuntia, eli keskimäärin tunnin päivässä. Kuinka paljon enemmän minun sitten pitäisi oikein liikkua? Olisin tyytyväinen vähempäänkin, mutta ilmeisesti jonkun yli-ihmisen mielestä tunti päivässä ei riitä. Kiinnostaisi tietää kuinkahan paljon hänen mielestään sitten pitäisi liikkua?

Ja toinen asia, mikä minua kummeksuttaa, on se, että muka syön liikaa. Jaaha. Nykyään tulee syötyä yksi lämmin ateria päivässä, yleensä illalla treenin jälkeen. Sitä ennen syön useita pieniä välipaloja päivän aikana, smoothieita, hedelmiä tai salaatteja enimmäkseen, joskus ruisleipääkin. Jälkiruuaksi saatan syödä kourallisen pähkinöitä tai kuivattuja hedelmiä. En näe nälkää, mutten koe, että söisin liikaakaan. Illallisella on yleensä jotain perus kotiruokaa, eilen syötiin mm. lihapullia ja muusia. Salaatti täyttää lautasestani yli puolet ja muusia otan vain kohtuudella. En siis tosiaankaan karppaa, mutta nimenomaan pidän mielessäni kohtuuden. Usein saatan jättää perunan, pastan tai riisin kokonaan pois, mutta silloin kun niitä on, syön niitä kohtuudella ja esimerkiksi pasta on lähes aina täysjyvää. Muutenkin olen pyrkinyt välttämään valkoisia jauhoja, mutta en koe tarvetta tappaa itseäni syyllisyyteen, jos joskus satun vaaleaa leipää tai pastaa syömään, kunhan en niitä ota jokapäiväiseen ruokavalioon mukaan. Karkkia en ole syönyt tammikuussa lainkaan ja herkkujakaan en ole sen kummemmin syönyt. Keskimäärin syön 1500 kcal verran päivässä ja usein saatan liikkumalla jo kuluttaa puolet siitä. Ai mitä? Syönkö edelleen liikaa ja liikun liian vähän? Ai että minun pitäisi näännyttää itseni olemalla syömättä ja hankkia itselleni syömishäiriö? Ai okei. Jos niin sanot...

(kuvat: weheartit.com)

Kyllä, myönnän. Minä provosoiduin hitusen ja siihen kommentoija ilmeisesti pyrkikin. Mutta halusin vain tehdä asian selväksi, ettei muille tule väärinkäsityksiä. Jos joku haluaa kysyä lisää aiheesta, niin on hyvä. Koetan vastata parhaani mukaan, mutta odotan, että kysymyksetkin ovat asiallisia. :)


11 kommenttia:

  1. Se anonyymikommentoija oli vaan kateellinen tai muuten vaan saa jotain nautintoa olemalla ilkeä toisille ja sanomalla perättömiä asioita. Se on kyllä huvittavaa, miten joku voi sanoa jotain aivan älytöntä ihan pokkana. Ehkä se kertoo jostain piiloaggressiosta tai jotain, tai sitten vaan siitä että jotkut ei vaan mieti mitä kirjoittavat eivätkä jaksa lukea, vaan sanovat kommentin vaikka yhden kuvan tai sanan perusteella.

    Mä provosoidun kans helposti, huvittaa nyt kun joskus kun sain kommentin jossa mua haukuttiin tulevaksi syömishäiriöiseksi (mikä muuten poistu heti itsekseen vaikka sen julkaisinkin). Sitten saman tien kirjoitin vihaisen postauksen perustuen siihen kommenttiin. Jännä miten minä voin reagoida niin vahvasti johonkin trolliin :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No sanopa muuta. Heti luettuani sen viimeisimmän kommentin, alkuun olin huvittunut, mutta päivää myöten tulin vain ärtyneemmäksi. Miksi ihmeessä pitää kommentoida, jos ei vaivaudu ottamaan asioista selvää? Internetissäkin on niin helppo vain piiloutua nimettömyyden taakse ja sanoa ilkeitä asioita. Mutta mitä järkeä siinä on? Tuleeko sellaisille oikeasti hyvä mieli tai tyytyväinen olo kun onnistui ehkä loukkaamaan toista? Kummallista.

      Poista
  2. Ihme että mulle ei ole tullu vielä noita "selittelyä liikaa" kun minä niitä varmaan ansaitsisinkin, koko ajan vaan paljon puhumista mutta vähän follow-through. :D

    VastaaPoista
  3. Mä olin jonkin aikaa verkostoituneena tonne karppaus.info keskustelupalstoilla ja kun muutaman kysymys/kommentin sinne laitoin... joku siellä heti herjas ja anto sellasseen vastauksen, etten sit jatkanu siellä. Jos ihmisellä on halua pudottaa painoaan kuka milläkin keinolla ja jos se nyt ei aina mene putkeen... siinä kohtaa tarttis saada sitä tsemppitukea eikä mollausta. Eli meillä on se vika, että syödän liian vähän kulutukseen nähden ja elimistö on "säästöliekillä", kun paino ei putoa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niinpä. En tiedä miten muualla, mutta tuntuu, että erityisesti näillä Suomen keskustelupalstoilla tuo mollaustyyli on aika yleistä. Kun aloitin projektini ja liityin My Fitness Paliin, niin en heidän sivuillaan huomannut juuri muuta kuin kannustusta. Tosin, pienen kielimuurin takia en heidän foorumiinsa juurikaan perehtynyt, eli voi olla, että ne kinat jäi sitten näkemättä. Kykenen kyllä englanniksi kommunikoimaan, mutta se vaatii aina enemmän ponnisteluja, joten en itse lähtenyt sinne enempää kirjoittelemaan. Että joo, pyörrän puheeni ja myönnän, että on varmaan aika yleistä kaikkialla foorumeilla. Sääli kyllä, että aina löytyy niitä, jotka haluavat painaa toisen innon maahan tympeillä kommenteilla. :<

      Poista
  4. "Keskimäärin syön 1500 kcal verran päivässä ja usein saatan liikkumalla jo kuluttaa puolet siitä."

    My fitness palin logiikan mukaan näinä päivinä pitäisi syödä 2250 kaloria? Eli lisätä energiaa liikuntapäivinä, jotta energiansaanti pysyy tasaisena ja elimistö ei säästele. Ainakin oon minä niin tehnyt ja tasaisesti on paino tippunut. Muuten kuulostaa melkein liiakin terveelliseltä syömisesi, omaani verrattuna:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin taisin tätä menetelmää noudattaa, kun My Fitness Palia käytin alkuaikoina, mutta siirryttyäni kiloklubiin, taktiikka vähän muuttui. Siellä kun viikon liikunnoista lasketaan keskiarvo, ja sen mukaan vähennetään energiantarpeesta. Tosin oon kyllä vieläkin vähän pihalla tosta kiloklubista, että paljonko mun oikeasti pitäisi syödä. :D Hmhm. En tiedä, ehkä voisin tehdä taas paluun MFP:n ja kokeilla, jos paino lähtisi putoamaan niin.

      Poista
  5. Ihan vain lisätäkseni tähänkin keskusteluun POLITIIKKAA, niin muistelenpa nähneeni Haaviston haastattelun, jossa hän totesi Suomen olevan kiusaajien maa. Ja niin se kyllä on. Varsinkin nettimaailma. Aina pitää olla jostain kateellinen ja katkera, ja sitten nillitetään anonyymisti ja haukutaan palstoilla. EN YMMÄRRÄ. Eikö voi olla onnellinen toisen puolesta, tai jos on jotain kritiikkiä, niin kertoa sen ihan ystävällisen kohteliaasti ja edes jonkinlaisella nimimerkillä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Olen täysin samaa mieltä. Asioista voi kyllä keskustella, kritiikkiä saa antaa, mutta asiattomat kommentit kyllä erottaa.

      Poista
  6. Eihän se ano mitenkään pahasti kommentoinut, vaan faktaahan se oli? Siis jossainhan se mättää, jos sanot liikkuvasi 5-6tuntia viikossa ja syöväsi terveellisesti? Siltikin olet tiputtanut vain viitisen kiloa n. vuoden aikana? Jokinhan siinä mättää.

    T. Ano joka ei halua kuulostaa ilkeältä vaikka kirjoittaakin suoraan. Ehkä joskus tämmöisetkin kommentit pistävät liikkeelle sellaisen "minähän näytän"- asenteen, joka voi olla ihan positiivistakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei, ei se kyllä mitään faktaa ollut. Myönnän, että jokin kieltämättä mättää, mutta mainitsemani kommentti oli silti vähän turha, koska se ei liittynyt selkeästi kyseiseen tekstiin (en ollut edes valitellut painon junnaamista siinä nimenomaisessa postauksessa) ja se kuulosti lähinnä vittuuntuneelta purkaukselta. Ehkä se sitten olikin vain hyvällä tarkoitettu, mutta mulle jäi paska fiilis kyseisestä kommentista kuitenkin, koska tuli tunne, ettei hän ollut viitsinyt oikeasti perehtyä asiaan, mutta päätti silti purkaa ärtymyksensä minuun, kuin keneen tahansa muuhun läskiin luuseriin, joka on itse ongelmansa aiheuttanut. Mistä hän, tai sinäkään, voitte faktoina sanoa asioita, joista ette voi varmuudella tietää? Ehkä minä sitten syön liikaa. Entä jos ongelman ydin onkin jossain muualla? Kommentista sai tosiaankin sen kuvan, että kyse on minun saamattomuudessani. Niinhän lihavista usein oletetaan.

      Ja ihan tiedoksesi, vaikka sillä ei varmaan ole hirveästi väliä, sain tiputettua ensimmäisinä neljänä kuukautena kymmenen kiloa, mutta sen jälkeen paino on junnannut ja noussutkin. Kommentti olisi hyvin voinut pitää paikkansa viime syksynä, mutta nyt se tuntui vain vähän ikävän tarpeettomalta, kun olen jälleen urakkani alkutaipaleella, hyvässä vauhdissa. Enkä ole muuttanut ruokavaliotani koko aikana mitenkään dramaattisesti, olen syönyt yhtä vähän tai paljon, kuin alussakin. Ja mitä väliä sillä edes on? Kai minä itsekin tiedän, ilman muiden kärkkäitä kommentteja, että syönkö liikaa tai liikunko tarpeeksi. Toki HALUAN saada tuloksia, mutta olen aika usein myös painottanut, että kiloja tärkeämpää minulle on hyvä olo, mikä liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista tulee. En halua tuijottaa lukuja. Tiedän kyllä itse, että olen hoikistunut paljon vaikka kiloja onkin tippunut vuoden aikana vain seitsemän, tällä hetkellä.

      Kiitos kuitenkin rehellisesti ja suorasta kommentistani. Toivottavasti tämä nyt ei kuulostanut liikaa siltä "selittelyltä". :)

      Poista