perjantai 13. tammikuuta 2012

super

Päätin pyhittää viikonlopun terveellisille elämäntavoille ja uusien reseptien opettelulle, joten kävin vähän kaupassa hakemassa täydennystä ruokakaappiin. Mukaan lähti muunmuassa chia-siemeniä, pellavansiemenrouhetta, kauraleseitä, tammenlehtisalaattia, maustamatonta jogurttia, paljon vihanneksia, salaattijuustoa ja kesäkurpitsakanoottien ainekset. Reseptin löysin Takkusen blogista ja pakkohan sitä oli päästä kokeilemaan heti. Resepti oli helppo ja mikä parasta, todella herkullinen. Hieman muokkailin täytettä omaan makuun sopivaksi, pistin paprikan lisäksi joukkoon myös tomaattia, sipulia ja fetaa. Ja ai että kuinka hyvää tuli! Suosittelen.


Oon jo pitkään ollut utelias superfoodeja ja raakaravintoa kohtaan ja pohtinut miten saisin sisällytettyä näitä ruokavaliooni. Gojimarjoja hankin jo viime vuonna, mutta valitettavasti ne ovat toistaiseksi jääneet kaapin perukoille vain pölyttymään. Tänään ostin chia-siemeniä, sillä olen lukenut lukuisia artikkeleita niiden positiivisista ominaisuuksista. Koska nautin paljon smoothieita, päätin ottaa kokeiluun näitä paljon hehkutettuja siemeniä. Smoothieita varten ostin myös pellavansiemenrouhetta, kauraleseitä, tammenlehtisalaattia ja maustamatonta jogurttia. Kyllä - aion vihdoin kokeilla vihersmoothien tekoa. Myönnettäköön, että nämä superfoodit ja muut ravintolisät tuntuvat vielä melko oudoilta, enkä oikein keksi niille muuta käyttöä kuin pistää niitä lähinnä smoothieiden joukkoon. Joten jos jollakulla on vinkkejä resepteistä tai uusista käyttötavoista, niin otan ne ilomielin vastaan. Raakaravintoartikkeleitakin olen lukenut suurella mielenkiinnolla, vaikka tiedän, ettei sellainen ruokavalio onnistuisi itselläni, ihan siitä syystä, etten jaksa panostaa tai keskittyä sellaiseen ruokavalioon tarpeeksi. Olen päätynyt siihen, että parasta itselleni on kultainen keskitie. Rakastan liikaa tiettyjä ruokia alkaakseni noudattamaan mitään tiukkaa diettiä. En halua totaalikieltää itseltäni mitään, kunhan vain muistan kohtuuden ja suosin mielummin niitä terveellisempiä vaihtoehtoja. Enkä näe mitään syytä, miksen voisi poimia näistä tiukoistakin suuntauksista parhaat ja toimivimmat puolet omaan ruokavaliooni.

(Kuvat: weheartit.com)

Tämän elämäntapamuutosprojektin myötä oon alkanut kiinnostua enemmän luontaistuotteista ja muutenkin luonnonlääketieteistä. Oon kuitenkin vielä niin urpelo näiden asioiden kanssa, etten uskalla alkaa esittämään mitään kovia väitteitä mistään. Välillä tuntuu, että kestäisi elinikä tutustua kaikkiin superfoodeihin ja niiden ominaisuuksiin, niitä kun näyttää kokoajan ilmestyvän lisää, toinen toistaan parempia. Huh, en tiedä. Meinaa nyrjähtää aivot kun vain miettiikin kaikkea sitä, mitä ei vielä ymmärrä tai tiedä. Mutta onhan tässä koko elämä aikaa opiskella.


7 kommenttia:

  1. Pellavansiementen lisäksi lisään usein erilaisiin annoksiin soijarouhetta, jonka proteiini pitoisuus on korkea ja aivan mahtava nälän tunteen viejä pienenäkin määränä.

    Esim. jugurtti jossa pilkottuja banaaneja ja about desi rouhetta ja pellavansiemeniä silmämääräisesti tai aamupuuro pakaste karpaloilla/mustikoilla, pellavansiemenillä ja vähän soijarouhetta (ei niin hyvän makuista kun vedestä vetistyy).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, täytyypä pitää mielessä! Kiitos vinkistä. :)

      Poista
  2. Meillä tehdään täytettyjä kesäkurpitsoita aika usein. Kurnitsojen sisälmykset laitetaan usein vihersmoothieisiin (tai sosekeittoihin). :)

    Vihersmoothiet ovat äärettömän helppoja. Hyväksi todettu resepti: pistä mukaan kaikki terveellinen, mitä kaapeistasi löydät (soijajauhosta pellavansiemenrouheeseen), ruukullinen salaattia, pari hedelmää tai marjakourallista ja banaani.

    Olet tosin vähän huonoon aikaan liikkeellä: tähän aikaan vuodesta vihersmoothieainekset eivät ole parhaimmillaan.

    Milka lisäilee jogurttiin soijarouhetta, itse tykkään jugun kyljessä enemmän soijahiutaleista. Vähän muromaisempi fiilis. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, parempia aikoja odotellessa. Tässä juuri nautinkin ensimmäistä vihersmoothieta ja hyvältähän tää maistuu. Ja teinkin juuri niinkuin kehotit, pistin sekaan noita chia-siemeniä, pellavansiemenrouhetta ja kauraleseitäkin. :D muiden aineiden lisäksi, tietty. Ja yllättävän hyvää on! Odotin kokemusta vähän kauhunsekaisin tuntein. :D

      Poista
  3. Mäkin olen yrittänyt hiukan selvitellä noita "super food" -ruokia. Joku suomalainen asiantuntija totesi, että suomalaiset unohtaa hirveän helposti nämä meidän kotoiset super foodit eli esim. tyrni, lakka, puolukka :) Noista oikein mikään ei maistu mulle mutta ehkä vois etsiskellä muita kotimaisia vaihtoehtoja. Miltä ne goji-marjat muuten maistuu? Oon kauan halunnu kokeilla mut en ole saanut aikaiseksi ostaa niitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin aina yritän kotimaisia superfoodeja kuluttaa, mutta tällä hetkellä pakkasessa on vaan itse kerättyjä puolukoita ja niitä ei tee mieli jatkuvasti syödä niiden kirpeyden takia. Oon enemmän makeiden marjojen perään. :3
      Kuivatut gojimarjat ei maistu pelkiltään mitenkään kovin hyvältä, mielestäni. Makua en osaa oikein kuvailla, mutta se oli paljaaltaan ehkä vähän tunkkainen. Eli itse en oo ollut halukas näitä ainakaan paljaaltaan popsimaan, mutta silloin kun oon näitä muistanut käyttää, niin oon juurikin smoothieihin laittanut. Niihin ne sopivat hyvin. :>

      Poista
  4. Mun suhtautuminen superfoodeihin on vähän kaksijakoinen. Toisaalta on hyvä, että ihmiset kiinnittävät huomiota syömisiinsä ja pyrkivät syömään mahdollisimman terveellisesti, mutta toisaalta sitten taas onko niin terveellistä rahdata marjoja ja muita jostain maailman toiselta puolelta? En tiedä, en ole asioihin perehtynyt, mutta itse keskityn näihin suomalaisiin superfoodeihin, joista extrasuperia tekee se, että ne on ihan itse metsästä haettu. :) Ei toki, kyllähän jokainen tekee niin kuin parhaaksi näkee, eikä kaikilla ole mahdollisuuksia/haluakaan kerätä marjoja tms. Pääasia, että syödään terveellisesti :)

    VastaaPoista