It's quiet here except for this song.

Hiljaista. Todella hiljaista.

(kuva: weheartit.com)

Huonosti nukuttuja öitä. Naisten päiviä, turvotusta. Seisomisesta kipeytyneitä jalkoja, iltaisin. Väsymystä, laiskuutta, itsensä laiminlyöntiä. Tällä viikolla vain yksi päivä, jolloin ajoin töihin ja takaisin pyörällä. Hyviä aikeita, jotka unohtuvat, kun sohva vetää puoleensa liikaa. Kipeitä jalkoja. Turvotusta. Mielihaluja syödä koko maailma tyhjäksi herkuista, mutta sitten taas ei kuitenkaan. Pirkan tummaa suklaata minttutäytteellä. Taivas. Helvetti. Unholaan joutunut vaaka (siellä minun puolesta saa hetken pysyäkin, en tahdo pahoittaa mieltäni turvotusluvuilla.)

Ei minulla oikein ole mitään sanottavaa. Kehosta (ja mielestä) huomaa, etten ole venytellyt viikkoihin. Kaipaan sitä, mutta en saa aikaiseksi. Illat kuluu koneen ääressä, vaikka voisin kuluttaa senkin ajan paremmin. Päässä soi työpaikan jumputtavat kappaleet, ärsyttää. Muuten lyö ihan tyhjää, ei ole mitään sanottavaa. Ei mitään kerrottavaa. Projekti polkee paikallaan. Elämäkin, tavallaan. Mistä tämä kaikki stressi yhtäkkiä ilmestyi? Haluaisin vain kömpiä peiton alle piiloon siksi aikaa, kunnes asiat ovat taas kunnossa. Sitä tosin varmaan saisin odottaa pienen hetken... Asiat kun harvoin järjestyvät itsestään. Minun täytyy nousta taas itseni herraksi, vain siten asiat voivat todella järjestyä.

Anteeksi pienoinen negatiivisuuteni, ja ajoittainen hiljaisuuteni. Täytyy yrittää elää ilon kautta, vaikka joskus kaikki ei menisikään ihan putkeen. Parempaa ja myönteisempää loppuviikkoa teille, lukijat.