tiistai 3. huhtikuuta 2012

Kaikkeen tottuu.

Tällä viikolla taitaa liikunta jäädä aika vähiin, ainakin näin työpäivinä. Onneksi työpäivätkään ei kuitenkaan ole mitään laiskottelua, vaan on tullut ravattua ympäriinsä, kuroteltua, kyykittyä ja kanneltua painavia laatikoita ja säkkejä. Kuusi tuntia kun tätä, niin ei ihmekään, että on vähän väsynyt. Myönnettäkööt, että aikaa jäisi runsaastikin liikkumiselle, mutta oon päättänyt antaa itseni tottua uuteen rytmiin. Mua jännittää niin paljon nuo aikaiset herätykset, etten vielä uskalla käydä iltamyöhällä hakemassa lisäenergiaa Killeriltä, muuten pomppisin koko yön ylhäällä. Toistaiseksi rytmin muuttaminen on sujunut ihan kivuttomasti, oon onnistunut nukahtamaan jo kymmeneltä ja herännytkin ilman suurempia ongelmia viideltä. Ja työpäivä menee onneksi nopeasti, kun on kokoajan tekemistä. Ainoa mikä vaivaa, on pienoinen ahdistus siitä, että päivä loppuu jotenkin kesken, kun täytyy mennä nukkumaan yhdeksän maissa. Oon sellainen iltakukkuja, että mieli alkaa kapinoida, kun en saa toteuttaa luontoani ja valvoa. Ja se, että noi Killerin tunnit on niin myöhään! Kyllä riepoo. Mutta ehkä se tästä, kunhan tottuu.

Oon unohtanut raportoida siitä viikon takaisesta ravitsemusterapeutin tapaamisesta. Vaikka... Ei siitä kyllä ole paljoa raportoitavaakaan. Se käynti oli oikeastaan yhtä tyhjän kanssa. RT totesi tunnin lopussa, ettei valitettavasti voi mua auttaa, jatka samaan malliin, että kyllä se siitä, ja niin edelleen. Musta tuntui, että koko tunti meni vaan turhaksi lätinäksi. Oon kyllä pettynyt, koska odotin käynniltä ja itse ravitsemusterapeutilta vähän enemmän. En oppinut mitään saatika kokenut mitään ahaa-elämystä. Yhtä hyvin olisin voinut olla käymättä. Ehkä se sitten tarkoittaa, että mulla on kaikki tarpeellinen jo tiedossa. Mun täytyy vaan osata käyttää sitä tietoa. 

4 kommenttia:

  1. Harmi, että RT ei voinut antaa sitä, mitä odotit :(

    Itsekkin olin aikaisemmin todella iltapainotteinen ihminen, mutta nyt oon oppinu nauttimaan aikaisista aamuistakin. Kevät ja valoisuus on tehnyt siitä huomattavasti helpompaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin. :> Ei tämä herääminen edes ole kovin vaikealta tuntunut, enemmän vain harmittaa se, että sen takia en saa niitä rakastamiani iltoja. Höhö.

      Poista
  2. paljos tuollainen rt käynti maksoi?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa en tiedä. Menin sinne oman tk:ni kautta ja kaipa ne lähettää laskun sitten perästä. :P En malta odottaa...

      Poista