Kun olin työttömänä, pohdin usein, että miten työpaikan saaminen tulee vaikuttamaan elämääni. Jokseenkin kauhulla pelkäsin etenkin sitä, miten se mahdollinen työllistyminen tulee vaikuttamaan liikkumiseen. Vaikka en varsinaisesti ole työllistynyt, on tämä työelämävalmennus vienyt kuitenkin niin paljon aikaa, että pari viimeistä viikkoa ovat olleet suoranaisia katastrofeja liikkumisen suhteen, kun vertaa aiempiin viikkoihin. Oon tässä kuussa liikkunut vähemmän, mitä yleensä viikossa! Toisaalta, oon seisomatyön takia myös varmasti kuluttanut enemmän kuin normaalisti työttömänä ollessani. Silti mua melkein itkettää Heiaheiassa tuo todella surkea tuntimäärä. En muista milloin viimeksi olisin käynyt Killerillä! Vaikka töiden jälkeen olisi energiaakin, niin onnistun silti täyttämään iltani kaikella turhantärkeällä stressillä. Ihan tosi, minä kehitän itselleni stressiä ja kiirettä! Sille on tultava loppu. Vaikka... Totuushan on, että elämäntilanteet muuttuvat ja enää minulla ei yksinkertaisesti ole niin paljon aikaa liikkua. En ymmärrä miten jotkut pystyvät siihen, että ensin käyvät töissä ja sitten vielä liikkuvatkin, paljon. Ja ehkä hoitavat perhettä ja ystävyyssuhteitaan siinä samassa! Älytöntä. Olen salaa kateellinen tällaisille ihmisille.
Nää viime viikot ovat olleet todella hektisiä kaikkine muutoksineen, mutta ensi viikolla toivottavasti hieman helpottaa. Yritän olla keksimättä itselleni turhaa kiirettä ja varaan aikaa myös Killerille. Kai minun on silti hyväksyttävä, että liikuntamäärä väkisinkin vähän pienenee. Koetan kuitenkin pyrkiä siihen, nyt kun pyöränikin on taas kunnossa (JEEEEEE!), että hyötyliikuntaa edes kertyisi, kun työmatkat kuljen pyörälläni aina kuin mahdollista.
Ihana, mahtava, kultainen mieheni tosiaan sai tänään korjatuksi Ainottareni. Olen niin iloinen! Ja vaikka pyöräni muuttui 3-vaihteisesta yksivaihteiseksi, niin se ei silti ole liian raskas polkea. Koin tänään myös onnistumisen hetkiä, kun poljin keskustaan mennäkseni leffaan erään ystäväni kanssa. Matkalla on muutamia mäkiä, joita en kaksi vuotta sitten jaksanut polkea ylös edes pienimmällä vaihteella. Nyt ne mäet menivät melkein heittäen, vaikka pyörä on nykyään ehkä vanhan kakkosvaihteen tasoinen polkea. Toki hengästytti, mutta minä selvisin! Ihan mahtavaa. Pieniähän nuo mäet on ja vielä on paljon kohotettavaa kunnossa, mutta mukava huomata kehittyminen tuolla lailla konkreettisesti. Toisen hymähdyttävän tunteen koin aamulla, kun ennen lenkille lähtöä kaivoin varastosta kirkuvanvihreän tuulitakkini, jonka ostin viime syksynä. Vähän pelotti, että tuntuisiko takki pienemmältä kuin syksyllä, mutta pelko oli turha. Ainakaan mitat eivät ole syksystä hirveästi muuttuneet, sillä takki tuntui ihan samalta päällä kuin silloinkin, ellei jopa vähän väljemmältä. Eli vaikka paino seilaa välillä vähän liiankin ylös, niin se ei silti välttämättä tarkoita, että kaikki olisi mennyt ihan hukkaan. Luvut vaa'assa eivät kerro kaikkea, todellakaan.
Kaikki on ihan jees. Oon niin innoissani tuosta pyörästä! Mutta mulla on aivan mieletön ikävä Killerille ja Elinan tanssitunneille. Mulla on ikävä hikoilua, rehkimistä ja kovaa treeniä. Jessus! Tää ei todellakaan saa jatkua näin.
Tavoitteet ensi viikolle:
- Käy Killerillä
- Juo vettä vähintään muutama litra päivässä
- Syö enemmän hedelmiä ja vihanneksia
Jei! Hienoa, Ainotar on kuosissa taas :)
VastaaPoistaFaktahan on se, että kun käy töissä niin sitä aikaa ei ole ja perheen ja lapsen kanssa sitä on vielä vähemmän. Mutta aikaa liikkumiseen voi löytää yllättävistä raoista ja ei sen liikuntasuorituksen täydy kestää aina sitä tuntia. Joskus se voi olla 10 minuuttia, kerran, kaksi, kolme kertaa päivässä.
Jokainen liikuttu minuutti on minuutti sinulle itsellesi!
Ja taatusti työssä käyminen kuluttaa enemmän energiaa ja voimia kuin kotona oleminen!
Onnea pyörän korjaantumisesta! :)
VastaaPoistaMinulla menee ainakin hetki päivärytmin muutoksen jälkeen, että sopeudun tilanteeseen ja löydän aikaa kaikelle muulle kuin työlle. Älä ota stressiä siitä, kuinka vähän ehdit liikkua, vaan ole onnellinen jokaisesta hetkestä, jonka pääset liikkumaan. Tuohan on ihan erinomainen tilanne, että kaipaat kiireestä huolimatta liikuntaa. Moni voisi väsähtää tuossa tilanteessa, eikä jaksaisi edes ajatella, että jotain pitäisi tehdä. Hienoa, että sait pyöräsi kuntoon! :)
VastaaPoistaKyllähän työssäkäynti todellakin rajoittaa liikkumista, varsinkin jos haluaa tehdä iltaisin/vapaa-ajalla muitakin asioita. Tosin, aluksi tottuminen vaatii veronsa, ainakin minua töiden aloittamisen aikaan väsytti hirveästi ja vapaa-aika meni lähinnä koomatessa. Sitten kun pääsi rytmiin ja arkeen kiinni, niin elämä on helpottunut ja vapaa-ajalla ehtii ja jaksaa paremmin, kun kaikki aika ei menekään töistä toipumiseen. Joten älä stressaa, kyllä se siitä. Ja kuten iive sanoikin, jokainen liikuttu minuutti on minuutti sinulle itsellesi. :)
VastaaPoistaAuttaisiko muuten, jos ottaisit sykemittarin/askelmittarin töihin ja näkisit paljonko siellä kuluu? Kun näkee mustana valkoisella oikeasti kuluttavansa töissä, niin ei tarvitse "murehtia" niin paljon vapaa-ajan liikkumattomuutta.