Ylpiä.

Pitkään aikaan ei ole ollut sen kummempia onnistumisia. En muista milloin viimeksi olisin tuntenut ylpeyttä itseni tai minkäälaisen onnistumisen takia. Monet asiat (ja ihmisetkin) ovat vain vahvistaneet sitä epäonnistunutta oloa, jossa olen koko kesän vellonut. Olen tuntenut itseni huonoksi ja arvottomaksi, olen soimannut itseäni, olen yrittänyt ja kompuroinut, kaatunut ja yrittänyt uudelleen. Olen menettänyt uskoni itseeni ja siksi tämä elämäntapamuutos onkin ollut niin vaikeaa. Onnistumisista on niin helppo saada voimaa, pettymykset taas vievät syvemmälle - jos niiden antaa viedä. 

Haluaisin uskoa, että tie menestykseen on menestyksekäs ajattelu, itsensä tsemppaaminen. Sitä saa mitä tilaa ja jos jatkuvasti tilaa negatiivisella ja pessimistisellä ajattelullaan harmeja, niitä tulee saamaan. Viime kesä oli menestyksekäs varmaankin juuri siksi, että luotin itseeni, olin ylpeä jokaisesta pienestäkin askeleesta. Siksi aion yrittää korvata "en mä kuitenkaan onnistu"-ajatukset positiivisemmilla ajatuksilla tästä eteenpäin. En aio antaa tilaa heikentäville ajatuksille, tai ihmisille.

Tänään sisälläni on ollut jännä olo. Niin kuin minulla olisi suuri, ihana salaisuus, jonka haluaisin kertoa jokaiselle vastaantulijalle. Tänään minä onnistuin, minä ylitin ja yllätin itseni. Tämä on niin kummallista, minusta ei ole tuntunut tältä pitkään aikaan! Tällaistako on olla ylpeä itsestään? Hymyilyttää, ja sitä on vaikea ymmärtää. Tänään minä hölkkäsin yli kilometrin. Matka tuntuu vieläkin jokseenkin järjettömältä. Aiemmin kun ajatus 100 metrin pyrähdyksestäkin tuntui mahdottomalta. Ja sitten minä vain tein sen, ykskaks. Lähes huomaamatta. Aloin vain hölkätä ja sitten minä hölkkäsin. Mietin siinä askeltaessani haasteita ja päätin kokeilla. Ei tuntunut pahalta, keuhkoihin ei sattunut. Ainoastaan jalkojen sääriluut ilmoittivat pienellä kivulla olemassaolostaan. Hölkkäni ei varmaan ollut tyylipuhdasta eikä mitenkään siroa, hidasta tömpsyttelyä lähinnä. Mutta siinä minä menin, puuskutin eteenpäin kuin höyryjuna. Jaksoin melkein kotiin saakka. Jaksoin pidemmälle, mitä alussa lupasin itselleni. 

Tämä oli hyvä aloitus uudelle alulle. Kehossa virtaa taas voima ja tahto. Töistä tullessani hain kaupasta banaaneja, kaalia, porkkanoita ja partaäijäjogurttia. Ja marjoja, aamupalasmoothieita varten. Ja niitä retiisejä! Edelleen ottaisin mielelläni vastaan retiisi-reseptejä tai vinkkejä. Haluan kokeilla jotain uutta eikä minulla ole oikeastaan hajuakaan, miten voisin retiisini syödä. 

     Olen syönyt aika huonosti koko kesän, mutta enää ei tee mieli. Huomaan, miten keho oikein janoaa puhdasta ja terveellistä ruokaa. Raastetun porkkanan, silputun kaalin ja fetan pyhä kolminaisuus (Salosen Sinappisella salaattikastikkeella höystettynä) maistui pitkästä aikaa ihan mielettömän ihanalta. Miten niinkin yksinkertainen ja kuivan kuuluinen ruoka voi olla niin hyvää? En ois ikinä uskonu, jos joku ois kaks vuotta sitten sanonu, että lemppariasia voi olla kaali, porkkana ja feta yhdistettynä. Ah.

Pieniä askeleita kohti sateenkaaren päätä.