Minulle tulee Kauneus & Terveys -lehti kotiin. Tilasin sen mukavalta puhelinmyyjältä, joka osasi selkeästi hommansa. Yleensä sanon
"ei" jo heti kättelyssä, mutta tämä nainen teki minuun vaikutuksen iloisuudellaan ja välittömyydellään. En voinut sanoa muuta, kuin kyllä. En ole oikeastaan katunut, koska pidän tästä lehdestä. K&T:llä on meneillään
Yhdessä Kuntoon -projekti, johon voivat osallistua kaikki mm. Heiaheian kautta. Lisäksi näkyvämmin projektissa on mukana muutama nainen, jotka haluavat parantaa terveyttään. Heidän matkastaan pystyy lukemaan niin jokaisesta numerosta, kuin K&T:n nettisivujen kautta. Lueskelin tänään erään elämäntapamatkalaisen, Marjan, blogia.
Artikkeli Uusia näkökulmia kohtuuteen sai minut pohtimaan omaa elämäntaparemppaani (näin sairastellessa on näköjään aikaa ajatella). Marja oli saanut yllättäviä ohjeita:
"Syö enemmän ja normaalimmin, liiku vähemmän." Myös hänen PT:nsä Samppa Jaakola oli neuvonut liikkumaan vain sen verran, että motivaatio kokoajan kasvaa.
Tämä pisti minut miettimään omia päähänpinttymiäni. Välillä tuntuu, että vaadin itseltäni aivan hurjan paljon liikkumisen suhteen. Yleensä pyrin liikkumaan monipuolisesti vähintään viitisen tuntia viikossa. Toisinaan tuntuu, ettei sekään riitä. Päässä takoo vain, että enemmän on enemmän on enemmän on enemmän on enemmän on enemmän, TÄMÄ EI RIITÄ! Sitten poden huonoa omaatuntoa ja pahimmillani saatan lamaantua sen takia. Juuri nämä vaatimukset saattavat olla syynä siihen, että hetkittäin mieli ja keho vain väsyy, eikä jonain viikkona liikunta jaksa kiinnostaa niin paljon. Artikkeli sai minut oivaltamaan, että saatan olla vähän turhan ankara itselleni. Onko siitä lopulta mitään hyötyä, että hukkaa motivaationsa, koska ei osaa tai anna itsensä pysähtyä? Useimmiten nautin liikunnasta paljon ja rakastan sitä koko sydämestäni, mutta ehkä minun pitäisi olla armollisempi itselleni, silloin kun motivaatiopula iskee. Onko se niin hirveä juttu, jos silloin tällöin keräilee motivaatiotaan ja antaa itselleen enemmän aikaa levähtää jonain viikkona? En usko, että täyteen liekkiinsä leimahtanut rakkaus liikkumiseen yhtäkkiä vain katoaa, jos pitääkin yhtenä viikkona useamman lepopäivän, kuin normaalisti.
En halua kadottaa liikkumisen iloani sen takia, että paahdan liian lujaa menemään.
En muista missään vaiheessa liikkuneeni veren maku suussa, ilman minkäänlaista nautintoa. Olen siinä mielessä onnellisessa asemassa, että minun ei tarvitse juuri ponnistella saadakseni itseäni liikkeelle. Minä rakastan liikkumista ja olen löytänyt omat lajini, joista pystyn ammenttamaan energiaa jokaiseen päivään. Liikkuminen on kuin huumetta - sitä haluaa kokoajan enemmän. En koe, että minulla olisi mitään tarvetta vähentää liikkumistani yleisesti, mutta tämän artikkelin ja hetken pohdinnan jälkeen tajusin, että voin ottaa rauhallisemminkin joskus.
Mitä ruokavalioon tulee, niin siinä onkin paljon enemmän tekemistä, kuten oon pitkään valitellut. Marja oli kuitenkin saanut hyvän vinkin ravitsemusterapeutti Hanna Partaselta: "Kun teet muutoksia ruokavalioosi, älä ota mukaan mitään sellaista, mitä et voisi syödä seuraavaa viisi vuotta." Tätä olen pyrkinyt itsekin noudattamaan, ja siksi en välitäkään mistään dieeteistä. Haluan, että voin syödä minulle normaalisti, ettei minun tarvitse joka päivä ponnistella asian kanssa. Haluan muuttaa elämäntapojani terveellisiksi niin, että tiedän pystyväni kivutta pysymään niissä koko loppuelämäni. Toki olen kiinnostunut erilaisista ruokavalioista, superfoodeista ja muista sellaisista, mutta tiedän olevani liian laiska näkemään vaivaa muuttaakseni ruokavaliotani täysin näiden suuntausten mukaisiksi. Siksi en ole ikinä esimerkiksi harkinnutkaan karppausta, koska no, tykkään leivästä enkä halua stressata jos joskus muutaman palan syön. Eihän sitä tiedä jos joskus hurahdankin johonkin erikoisempaan ruokavalioon, mutta siihen asti pyrin vain opiskelemaan enemmän, hiomaan ruokavaliotani terveellisemmäksi pienillä valinnoilla. Tiedän, että perustat ovat tälläkin hetkellä kunnossa, toteutus vain mättää, aina toisinaan. Mutta sitähän tää minunkin matkani on, opettelua. Tärkeintä on, että olen tässä, matkalla.
En halua tehdä tästä projektistani ongelmaa. Joskus täytyy levähtää ja joskus täytyy myös lipsua, että voisi jatkaa vahvempana ja parempana. En halua menettää elämäniloani sen vuoksi, että stressaan liikaa tästä projektista. Haluan löytää tasapainon hyvän ja "huonon" välillä. Kultainen keskitie, niin. Haluan, että tää projekti aiheuttaa enemmän iloa kuin jatkuvaa hampaidenkiristelyä. Viime aikoina syömiseni onkin ollut melkoinen murheenkryyni, osittain syystä ja osittain oman hermoiluni takia. Siksi siihen onkin puututtava, mutta tiukan lempeästi. Kyllä minä vielä löydän sen oikean polun.
