torstai 19. huhtikuuta 2012

Kill them with kindness.

Minulla on kolme eri blogia. Yksi niistä liittyy aiempiin opintoihini ja on oikeastaan täysin kuollut. Se toimii vain eräänlaisena portfoliona muutamista töistäni. Toinen blogini on olemassa vain huvin vuoksi ja sellaisia asioita varten, joista en välttämättä täällä jaksa kirjoittaa. Sitten on tämä, josta on tullut jo melkein enemmän kuin vain harrastus. Tästä on tullut eräänlainen henkireikä, vaikka melkoisen hiljainen olenkin viime aikoina ollut. Sitten on vielä henkilökohtainen ja vain pienelle piirille suljettu päiväkirjani Livejournalissa, johon vuodatan kaikista syvimmät tuntoni. Siellä kiertää tällä hetkellä onnellisuus-haaste, jota voi ihan hyvin soveltaa täälläkin. Ja koska minä tavoittelen fyysisen tasapainon lisäksi myös henkistä onnea, halusin jakaa tämän teidän kanssanne. 

You, who read this, put this to your own blog 
and list twenty things that make you happy at this moment.

01 huomiset suunnitelmat
02 pyörä, joka on nyt korjattu...
03 ...ja se tunne, kun viilettää sillä pitkin katuja
04 tumma suklaa ja sen käyttö kohtuudella
 05 eräs ihana tyttö, jonka kanssa olen ystävystynyt vast'ikään
06 ja kaikki muut tärkeät ihmiset elämässäni
07 real-ruisleivän löytäminen ruokavaliooni
08 onnistumiset töissä
09 uudet housut
10 se, että kesä tukee!
11 ...ja blogimiitti lähestyy
12 inspiroivat ja toiveikkaat lausahdukset, kuten:


13 tuo hassu mies, jonka olen saanut vierelleni
14 isä ja äiti ja isoveljet
15 leelo 


16 kun tekee parhaansa elääkseen kill them with kindness -periaatteen mukaan
17 kaikki mahdollisuudet elämässä
18 enää yksi päivä ja sitten alkaa viikonloppu
19 hyvä ruoka
20 ja totta kai, liikunta


Minä haastan teidät KAIKKI.

2 kommenttia:

  1. Moi, lähetin sulle kaverikutsun Heiaheiassa. Aattelin tätä kautta ilmoittautua, kun nimimerkki on siellä eri ( T H ).

    VastaaPoista