tiistai 21. elokuuta 2012

17 kilometriä Seitsemistä.

Palasimme minilomareissultamme eilen. Suuntasimme perjantaina auton nokan kohti Ikaalisia (miten tää taipuu?), jossa majoittauduimme ekaksi yöksi Toivolansaareen, vuokraamaamme pieneen mökkiin. Iltasella käveltiin ympäri kaupunkia (joka on muuten tosi kaunis!) ja valmistauduttiin henkisesti seuraavan päivän koitokseen. Miehellenihän 17 kilometrin patikointi ei ole matka eikä mikään, mutta itselleni se oli jotain uutta ja siksi jännitinkin sitä hieman. Lauantaina herättiin aikaisin ja lähdettiin ajamaan kohti Seitsemisen kansallispuistoa. Olin etukäteen katsonut meille sopivan rengasreitin, 17 kilometrin mittaisen Pitkäjärvenkierroksen. Sitä lähdettiin sitten kiertämään ja täytyy sanoa, että ensimmäiset 8 kilometriä olivat raskaimmat. Tai ekat kilometrit menivät ihan mukavasti, joskin hitaasti, kun intouduin kuvailemaan vähän liikaa... Maasto oli vaihtelevaa, mutta aika helppokulkuista kuitenkin. Joskus kuuden tai seitsemän kilometrin jälkeen meinasi alkaa uuvuttaa ja vähän kiukuttaakin, mutta se johtui luultavasti siitä, ettei oltu älytty pitää tarpeeksi juomataukoja. Suklaalevykin oli kulkenut matkassa monta kilometriä, ennen kuin ymmärsimme hakea siitä vähän lisäenergiaa. Mutta eron kyllä huomasi - aiemmin kun olisi tehnyt mieli heittäytyä lapsellisesti istumaan polun viereen ja kieltäytyä kulkemasta mihinkään, suklaa pyyhkäisi välittömästi pois hölmön kiukkumielen ja antoi taas vähän lisäenergiaa jatkaa matkaa. Noin kahdeksan kilometrin jälkeen saavuimme ensimmäiselle tulitaukopaikalle, jossa vietimmekin tunnin verran vain istuskellen, syöden eväsleipiä ja makkaraa, sekä ihaillen maisemia. Tauko teki hyvää ja loput yhdeksän kilometriä tuntuivat hupenevan kuin itsestään. Askel oli kevyt, mieli kirkas ja suunta selkeä. Nauratti miten nopeasti kilometrit vain hupenivat, etenkin kun ennen taukoa olin ollut vaipua epätoivoon ajatellessani, etteivät ne pääty koskaan. Kuitenkin alkupisteeseen selviydyttiin lopulta voittajana, vaikkakin jalat kipeinä. Lenkkarini olivat hanganneet molempiin kantapäihin pienet rakot täsmälleen samoihin kohtiin. Lisäksi viimeisen kilometrin aikana onnistuin potkaisemaan varpaani varmaan viiteen eri juurakkoon... Au. 
    Patikoinnista selvittiin 5 tunnissa 20 minuutissa, josta 4h 20min oli mennyt liikkuessa. Kaloreita oli sykemittarin mukaan palanut ruhtinaalliset 2558! Mieletöntä. Fiilis oli kyllä ihan uskomaton. Pari vuotta sitten tuskin olisin selvinnyt moisesta urakasta, ainakaan ilman itkupotkuraivareita. Vaikka nytkin kiukutti ehkä lyhyen sekunnin ajan, sain hillittyä itseni. Olen ylpeä itsestäni ja niin on kuulemma miehenikin.

Kyrösjärvi yöllä.

Toinen yö vietettiin vuokraamassamme loma-asunnossa, joka oli ihan Ikaalisten kylpylän juurella. Käytiin eräässä kylpylän ravintolassa syömässä illalla, mutta valitettavasti annoksen hinta-laatu-suhde ei oikein kohdannut... No, onneksi asunnolla odotti kuohuviinipullo, jonka korkkasimme juhliaksemme onnistunutta päivää. Juhlat eivät tosin kestäneet kauaa, sillä parin nautitun lasillisen ja rankan päivän jälkeen olimme molemmat niin väsyneitä, että olimme valmiit nukkumaan jo ennen kymmentä, haha. 

Kertakaikkisen hieno reissu, ei voi muuta sanoa. Nyt on käsitys itsestä muuttunut taas hieman - tietää mihin pystyy. Ja että pystyy paljon muuhunkin, halutessaan. Kaikki on mahdollista.

6 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa! Ja viimeiseen kappaleeseen: niin pystyy, kunhan päättää! Kun mieli on kirkas, keho kyllä seuraa perässä. :)

    VastaaPoista
  2. Wau, varmasti hieno reissu, ja upea vaellus! Olen ihan samaa mieltä viimeisen lauseen kanssa, kaikki todellakin on mahdollista, kun vain haluaa.

    VastaaPoista
  3. Kuulosti ihanalta! Minäkin halluun joskus. ;)

    VastaaPoista
  4. Monet ovat kehuneet noita reittejä mutta ei vaan tule lähettyä, vaikka aika lähellä asunkin. Varmasti hieno tunne, kun on voittanut itsensä ja väsymyksen.

    VastaaPoista