tiistai 9. elokuuta 2011

Aamuja.

Taas näky, jota ei ole nähty vuosiin (jos koskaan). Heräsin samaan aikaan kuin M eli joskus puoli viiden aikoihin. Kun M söi aamupalaansa ja valmistautui tulevaan työpäiväänsä, minä aloitin oman päiväni 25 minuutin jumpalla ja 10 minuutin venyttelyllä. Aikainen herätys ja lyhyet yöunet voivat kyllä kostautua jossain vaiheessa päivää, mutta tällä hetkellä olo on oikein virkistäytynyt. En minä tarkoituksella herännyt niin aikaisin, varsinkaan jumppaamaan, mutta koska heräsin M:n herätyskelloon enkä saanut enää unta, niin en nähnyt mitään järkeä jäädä sänkyyn pyörimään. Olisin ollut vain entistä väsyneempi kuuden jälkeen kun olisi ollut aika nousta. Jäipähän ainakin aikaa valmistautua rauhassa, katsoa ehkäpä jakso Gilmoren tyttöjä ja kerrankin syödä kunnollinen aamupala. Tänä aamuna mun aamupala koostuu yhdestä purkista bulgarian jogurttia, pilkotusta banaanista, 10 grammasta pekaanipähkinöitä murennettuna ja yhdestä ruokalusikallisesta äidin tekemää mustikkahilloa. Nämä kaikki sekaisin ja aamiainen on valmis! 



Muunmuassa tämän tahtiin venyttelin. Upea kappale.

4 kommenttia:

  1. Aamun liikuntahetket ovat ihania <3 Antavat energiaa. Iltapäivällä se tosin voi kostautua siten, että työpäivän jälkeen on välttämätöntä ottaa päikkärit sohvalla :)

    Onnellista mieltä päivääsi!

    VastaaPoista
  2. Vähän samanlainen kuin mun aamiainen paitsi bulgarialainen on alpro soyaa ja banskun tilalla viinirypäleitä kourallinen :)

    VastaaPoista
  3. Kaneli, kiitos! Onnellisin mielin täällä on kuljettukin. :> Vaikka koulun jälkeen oli pakko ottaa lyhyet, vartin tirsat sohvalla. Onneksi eivät kuitenkaan venyneet liian pitkiksi. Nyt jaksaa lähteä vielä kävelylle. :>

    LihavaLady, herkkuaamiainen se todentotta oli!

    Miranda, onpa hassu sattuma. :D Ja että vielä itsetehtyä mustikkahilloa molemmilla!

    VastaaPoista