tiistai 20. maaliskuuta 2012

Teetä ja hunajaa.

Tämä päivä on mennyt ihan mukavasti, ellei lasketa myöhäksi venähtänyttä heräämistä. Oon laskenut syömäni kalorit (1648kcal) ja olen myös polttanut niitä (809kcal) käymällä Danzation-tunnilla. Olen juonut paljon vettä ja olen myös ihan pienesti herkutellut. Mies lukee tällä hetkellä Sinuhe Egyptiläistä, johon hän eläytyy vähän liiaksikin toisinaan, krhm... Hän pyysi minua leipomaan jotain hunajaista, koska kirjassa hunajaa nautitaan paljonkin, joten näin illan päätteeksi leivoin anskusiilin Lunni leipoo -blogista löytämääni reseptiä hieman muokaten hunajakeksejä. Vähensin rasvan ja sokerin määrää puoleen ja lisäsin lopuksi maitoa, koska taikinasta tuli vähän liian murumaista ilman. Ja tottahan toki lopputulosta täytyi itsekin maistaa yhden keksin verran, iltateen ohessa. Kyllä, maistui herkulliselta.

En juo ollenkaan kahvia, vaan nautiskelen mielummin teetä silloin tällöin. Mun teen juontikin on kausittaista - joskus sitä saattaa kulua litroittain ja sitten saattaa mennä viikkojakin, etten juo kupillistakaan. Viime aikona tee ei ole juurikaan maistunut, mutta uskon, että siihen tulee taas hetkeksi muutos - olen nimittäin löytänyt uuden suosikkiteen. Twiningsin Green Tea and Mint on ihanan raikasta. Oon aiemmin vähän karsastanut vihreitä teitä niiden maun takia, mutta nyt kun olen makuun totutellut aikani, niin voin sanoa jopa tykkääväni ainakin joistakin niistä. Mutta osaisiko kukaan neuvoa mistä saisi omenateetä? Olen itse ostanut sellaista mikä maistuu omenalta ja kanelilta, mutta se ei ole aivan sitä mitä etsin. Joskus monta vuotta sitten muistan juoneeni raikkaan makuista omenateetä (taisi olla ihan mustaa laadultaan), mutta sellaista ei valitettavasti löydy näistä lähimarketeista. Täytyisi kai käydä kahlaamassa läpi jotain erikoisliikkeitä, ehkä niistä löytyisikin.

5 kommenttia:

  1. Itse en myöskään kuulu kahvin juojiin, mutta teetä juon ainakin töissä. Olen ihastunut vihreä tee-sitruuna makuun. Omenaista teetä en ole maistanut.
    Olet niin reipas kun viitsit/jaksat liikkua!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääpäs maistaa sitä sitruunaakin joskus!

      Liikkuminen käy jo melkein luonnostaan. Siihen jää koukkuun, eikä enää osaa olla ilman. :)

      Poista
  2. Itse nykyään inhoan mustaa teetä, mutta tulin ostaneeksi mustaa omena- ja mansikkateetä, koska söpöt pikkuruiset purkit. Omenatee on avaamaton, voisin toimittaa sen sulle, kun seuraavan kerran käyn Jyväskylässä. Twiningsillä on muuten myös green tea and apple.

    (Parasta omenateetä ikinä on turkkilainen omenateejauhe, mutta se on kyllä huippusokeristakin.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aa voi Salla! Jos siitä vaan ei ole sinulle vaivaa, niin otan mielelläni teen vastaan! :) Mitä toivoisit korvaukseksi?

      Ja joo, nyt kun sanoit, niin huomasin, että tuota mainitsemaasi green tea and apple -teetä myydään ihan tuossa lähikaupassani. Pitää joskus testata. :)

      Poista
    2. Mä oon loputtoman kiitollinen siitä ihanasta kaulakorusta ja korviksista plus lisäkiitollinen olisin siitä, jos joku jois noi meidän mustat teet pois ;) Eli no problem!

      Poista