Help I'm alive, my heart keeps beating like a hammer.

Olen aika onnellinen nyt. Vaikka tällä hetkellä olenkin työtön ja rahatilanteeni on todella huono, elämässäni on kaksi kantavaa voimaa - rakkaus ja tämä elämäntapamuutos.  Olen onnellinen, että minulla on ihminen, jota kaikesta ihanuudestaan ja sietämättömyydestään huolimatta rakastan. Olen onnellinen siitä, että hän potkii minua perseelle, jakaa matkani, välittää, kuuntelee valitukseni, huutaa takaisin, on toisinaan hankalampi kuin nainen, mutta leppyy nopeammin kuin minä. Olen onnellinen, että voin jakaa aamupalan ja kuntosalin tuon ihmisen kanssa. Olen onnellinen, että voimme tsempata toisiamme eteenpäin, vaikka hänen matkansa ei ehkä olekaan niin pitkä kuin minun. Olemme silti olemassa toisiamme varten. Siitä olen aivan uskomattoman onnellinen.

Toisekseen, olen onnellinen tästä kaikesta, tästä rakkauden jälkeen suurimmasta voimasta, joka on elämääni kohdannut. En ehkä ole onnistunut pudottamaan kiloja niin paljon, kuin jonkun mielestä olisi pitänyt, enkä ole kokenut valtavaa muodonmuutosta lyhyessä ajassa. Jonkin verran olen kyllä muuttunut ulkoisesti - mutta sisältä sitäkin enemmän. Tänä iltana venyttelin 55 minuutin ajan. Havahduin yhtäkkiä flow'n omaisesta tilasta ja tajusin, etten vuosi sitten olisi kyennyt samaan, todellakaan. Vuosi sitten jo pelkkä vartin venyttely olisi ollut tuskallisen puuduttavaa ja tylsää. Mutta nyt se on asia, josta nautin suuresti. Nykyään haluan venytellä, kuten haluan liikkua paljon, syödä terveellisemmin, elää paremmin. Tämä elämäntapamuutos on antanut minulle uskomattoman paljon. Kohtaan vastoinkäymiset nykyään järkevämmin, enkä enää vaivu totaaliseen epätoivoon, vaikka kohtaisin pettymyksiä. Totta kai, hetkittäin olen itsekin epätoivoinen ja surullinen, mutta terveiden elämäntapojen tuoma hyvä olo levittää jatkuvasti ja pysyvästi juuriaan ympäri kehoani. Miten hyvältä tuntuukaan huomata kehittyneensä vaikkapa juuri venyttelyssä, kuinka yhtäkkiä saa taivutettua itsensä sellaisiin asentoihin, joista ei osannut edes uneksia vuosi sitten. Tai kuinka peilikuva muuttuu, kasvot näyttävät varmemmilta ja keho jäntevämmältä. Kuinka pystyy kävelemään kaupungin läpi, miettimättä mitä muut ajattelevat juuri minusta - koska eivät ne todennäköisesti ajattele mitään. Tai ehkä he huomaavatkin leveän ja itsevarman hymyn kasvoillani. 

    Olen oppinut nauramaan itselleni. Olen oppinut olemaan häpeilemättä, vaikka käynkin kuntosalilla kaikkien niiden treenattujen ihmisten joukossa. Samalla asiallahan minäkin siellä olen, minulla on oikeus siihen. Ei minun tarvitse käyttäytyä anteeksipyytelevästi, vain koska joku toinen sattuu olemaan paremmassa kunnossa kuin minä. Eikä minun tarvitse sietää halveksuvia katseita, ei todellakaan. Minä teen jatkuvasti töitä oman terveyteni eteen. Onko siinä jotain väärää?

Olen huomannut paljon positiivisia muutoksia itsessäni ja ajattelussani. Joskus sattuu lipsahduksia ja tulee syötyä enemmän ja huonommin kuin olisi tarve. On kuitenkin mukava huomata, että sellainen ei tuo nautintoa kovinkaan pitkään, vaan mielummin palaa tuttuihin ja turvallisiin elintapoihin. Aiemmin tuttuun ja "turvalliseen" elintapaan olisi kuulunut huono ruokavalio, hirveästi herkkuja eikä juurikaan liikkumista. Nykyään se on päinvastoin. Tuttu ja turvallinen elämäntyyli koostuu terveellisestä ruokavaliosta, runsaasta liikunnasta ja positiivisista ajatuksista. Huonompien päivien jälkeen tuntuu helpottavalta palata takaisin arkeen, niihin itselle parhaisiin elintapoihin. Nykyään voi luottaa itseensä. Enää ei tarvitse pelätä, että yksi pienikin repsahtaminen johtaisi päättymättömään putkeen, josta ei voisi enää pelastua. 

Vuosi sitten minua pelotti ajatuskin tällaisesta muutoksesta. En uskonut itseeni yhtään, en uskaltanut ottaa sitä ratkaisevaa askelta. Minua pelotti mihin se voisi minut johtaakaan. Hitto, elämähän saattaisi tuntua hyvältä! Miten sellaista voisi edes toivoa? Ja sitten aivan yhtäkkiä, lähes huomaamattani minä hyppäsin irti kaikesta. Ja tässä ollaan, edelleen. En pidä kovinkaan tärkeänä niinkään saavuttamiani lukuja, vaan sitä kuinka pitkälle olen oikeasti päässyt. Eikö siinäkin ole jo tarpeeksi syytä olla ylpeä, että olen kääntänyt elintapani täysin ympäri? Että tämä ei osoittautunutkaan miksikään kahden viikon surulliseksi yritykseksi. Minä muutin elämäni suunnan. Uskon, että jatkamalla samaan tapaan, painokaan ei voi muuta kuin tippua aikanaan. Ja kaikille teille, jotka vielä epäröitte siellä ruudun takana - uskaltakaa, ottakaa se ratkaiseva askel. Sen ei tarvitse olla suuri, teidän ei tarvitse heti ekalla viikolla onnistua pudottamaan viittä tai edes yhtä kiloa. Voin luvata, että ainoa varma muutos, jonka huomaatte, on se, joka tapahtuu sisällänne. Jo pelkästään se on kaiken arvoista.