Jouluja!

(kuva täältä)

Kippee.

Oon pistänyt vaa'an ja mittanauhan syrjään hetkeksi. En edes muista milloin olisin uskaltautunut vaa'alle viimeksi, siitä taitaa olla viikkoja. Oon myös ollut vähän huolettomampi ruuan suhteen, vaikka liikunnasta en olekaan juuri tinkinyt. Se on tää joulu. Rakastan joulua ja jouluruokia, joten en halua alkaa kieltämään itseltäni mitään, vaikka se kuuluisa kohtuus tulisikin pitää mielessä. Uskon, että uusi vuosi tuo uudet kujeilut mukanaan, joten sitä odotellessa. Loppuvuodesta ajattelin vain nauttia, niin paljon kuin suinkin kykenen. Nimittäin...

...näyttää vähän siltä, että oon tulossa kipeäksi. M on ollut viime viikosta lähtien kummallisessa taudissa, joka alkoi selkä- ja niskakivuilla tuoden lopulta kuumeen mukanaan ja vieden ruokahalun mennessään. Kuume on jo kai laskenut, mutta selkää särkee edelleen eikä ruokahalua vieläkään oikein kuulu. Itselläni on eilisestä lähtien särkenyt myös lihaksia ja niveliä siihen tyyliin, että kohta ollaan kipeänä. Pää on tukossa ja tänään työkkärissä asioidessani tuskin pysyin tolpillani, kun olo oli niin hutera. Kuitenkin pitkien päiväunien jälkeen piristyin niin, että jaksoin jopa siivota kämpän lähtökuntoon. Joululoma kotopuolessa odottaa. Toivon vain, että nämä omat oireiluni menevät ohi yhtä nopeasti kuin tulivatkin, sillä olisi todella surkeaa olla jouluna kipeänä. Toivon myös, että M:kin tervehtyy pian, sillä on kurjaa nähdä toinen kipeänä.

Toivottavasti siellä ruudun toisella puolella ollaan terveinä ja iloisina valmiina joulunviettoon. Unohtakaa hetkeksi stressi ja nauttikaa olostanne. Kaunista (ja kohtuullista) joulua kaikille! 

Lopuksi hieman ajateltavaa:

Tärkeää.

Eräs tuttuni linkitti facebookissa tämän blogin ja ensimmäisen merkinnän luettuani, ahmin loputkin tarinat Elisasta samantien. Tämä blogi pysäytti. Minulla ei riitä sanoja. Itkin, kun luin sitä. En voi muuta kuin kehottaa teitäkin lukemaan sen ja miettimään. Kuinka paljon pahaa voi ihminen aiheuttaa toiselle sanoillaan ja teoillaan? Mikä on oma osuutemme? Mitä annamme itsestämme toisille? Kuinka paljon viljelemme omaa pahaa oloamme ympäristöömme ja tajuammeko edes, miten se voi vaikuttaa muihin? Nämä kysymykset pyörivät päässäni, mutta olen sanaton. Toivon paljon voimia Elisan vanhemmille.

she came home for christmas

Ollaan teatteripajan kanssa tehty viimeiset viisi viikkoa esitystä, jonka ensi-ilta koittaa huomenna. Sanomattakin on selvää, että minua jännittää tällä hetkellä jonkin verran. Oon samalla kuitenkin äärettömän innoissani asiasta, tätä onkin odotettu! Pengoin eilen vanhoja vaatteita etsiessäni sopivia roolivaatteita eräälle tytölle. Meinasi melkein itku päästä, kun katselin vanhoja S- ja M-koon vaatteitani - miten nää on koskaan voineet mahtua mulle? Vasta nyt sitä tajuaa kuinka pieni sitä on joskus ollut. Ja silloin kuvitteli olevansa lihava... Uskomatonta. Tuntui ihan oudolta katsoa, kun tämä tyttö veti erään vanhan paitani päällensä ja se sopi hänelle kuin nakutettu. NOINKO pieni minä joskus? Kyllä, juurikin niin pieni. En ole raaskinut huonoimpinakaan vuosina heittää näitä vanhoja vaatteita pois siinä toivossa, että vielä jonain päivänä mahtuisin niihin. Sitä kohden ollaan hitaasti (mutta varmasti!) matkaamassa. Sitten kun minä jonain päivänä mahdun niihin, niin lupaan olla tyytyväinen itseeni. Lupaan olla tyytyväinen itseeni aiemminkin ja ehkä nytkin, mutta silloin lupaan olla erityisen onnellinen. 

Onnellinen olen kyllä nytkin, vaikka oma ulkonäkö ei olekaan syy siihen. Oon iloinen, että että on jotain odotettavaa. Odotan lähipäivien esityksiä ja mahanpohjassa poreilevaa jännitystä. Odotan sitä, että mennään perjantaina, viimeisenä päivänämme, yhdessä syömään teatteriporukkamme kanssa. Odotan Killerin pikkujouluja. Odotan sitä, että pääsen huomenna heti aamusta zumbaamaan. Mutta ehkä eniten odotan joulua kotona, Sallassa. Odotan perheen kanssa yhdessä vietettyä aikaa. Odotan laiskoja päiviä kotona, lunta ja pakkasia ja kynttilöitä pihalla, äidin kanssa tehtyjä kävelylenkkejä ja kylmyydestä kutiavia reisiä. Odotan pimeitä iltoja, kun voi käpertyä sohvalle katsomaan kaikki TSH -elokuvat yhdessä veljieni kanssa. Odotan yhteistä jouluateriaa ja lämmintä tunnelmaa, joka kotonamme vallitsee. Melkein kyynelehdin kun vain ajattelenkin. Se kaikki on niin tärkeää minulle. Joulu ei tuntuisi miltään, ellen saisi viettää sitä kotona perheeni luona.

(kuva: favim.com)

Kummallinen olotila. Oon niin onnellinen, että melkein itken. Takana hyvä päivä, kevyehkö ShowJazz -tanssitunti ja pitkä venyttelytuokio, hyvää ruokaa ja yksi pipari jälkiruoaksi. Olo on niin raukean onnellinen ja väsynyt, että uskon nukahtavani heti kun vaan painan pään tyynyyn. Sinnepä suuntaan siis, sänkyyn vällyjen väliin. Hyvää yötä ja kaunista joulua kaikille!

seittemän ja nelkyt

Viikon liikunnat:

Ma: Kävely 1h 10min, BodyJam 1h

Ti: HotDance 1h

Ke: Kävely 1h

To: Kävely 30min

Pe: -

La: Parkour 1h 15min, tanssi 1h 15min, kävely 30min

Su: -

Yhteensä 7h 40min

Mieliala: Kipeä kauttaaltaan, mutta muuten tyytyväinen.

The life begins at the end of your comfort zone.

Tänään oli mielenkiintoinen päivä. Siitä kertovat kipeytyneet etureidet. Kävin tänään erään tanssiteatterin koe-esiintymisessä ja täytyy sanoa, etten hetkeen ole tuntenut itseäni niin kömpelöksi. Eka tunti oli parkouria ja toinen tunti meni tanssiessa. Parkouria en ollut kokeillut koskaan aiemmin, eikä se tällä fysiikalla oikein onnistunutkaan. Hävetti oma kömpelyys hoikkien ja urheilullisten hypellessä vaivattomasti esteiden yli. Miltä mahdoin itse näyttää kun epävarmasti kipusin esteiden yli... Huh. Tanssituntikaan ei mennyt sen paremmin. Eka opeteltava koreografia tapahtui suunnilleen lattian tasalla ja minä koin olevani yhtä sulava liikkeissäni kuin valas kuivalla maalla (...ja siltä varmaan näytinkin!) Toinen koreografia tapahtui onneksi pystyssä ja oli siis helpompi. Toivon, että onnistuin edes siinä näyttämään, etten aivan umpitumpelo ole. En kuitenkaan jaksa uskoa, että yli 70 hakijasta olisin onnistunut keplottelemaan tietäni kolmenkymmenen valitun joukkoon. Mutta sepä jää nähtäväksi... Jokatapauksessa olen ylpeä itsestäni, että menin paikan päälle enkä jänistänyt. Minua jännitti aivan hurjasti, mutta selvisin kaikesta hengissä. Jee, hyvä minä!

Nyt oon yhtä kokemusta rikkaampi ja ainakin tuli päivän liikkumiset samalla. Kynnys lähteä vastaaviin koe-esiintymisiin ei ole enää niin korkea. Ylitin mukavuusalueeni ja yritin. Se on tärkeintä.

I was a dancer all along.

En tiedä oonko aiemmin paljastanut tätä, mutta tän elämäntaparemontin myötä oon alkanut haaveilla urasta liikunnan, tanssin tai/ja teatterin parissa. Teatteri on ollut haaveissa jo paljon pidempään, mutta nää liikuntahaaveet on sinänsä ihan uusi juttu. Oon miettinyt käyväni sitten joskus personal trainerin / health coachin / tanssinopettajan / ryhmäliikuntohjaajan kursseja, kunhan oon päässyt tavoitteisiini ja tasapainoon itseni kanssa, sitten kun minulla on oikeasti valmiuksia siihen. Teen jatkuvasti töitä näiden asioiden eteen ja opettelen elämään terveellisemmin, liikun, toisinaan epäonnistun ja koen vastoinkäymisiä, mutta nousen ylös ja yritän uudestaan. Mulla on pitkä, pitkä matka edessäni, ennen kuin edes uskallan tosissani lähteä toteuttamaan haaveitani, mutta niitä kohden rämmitään hitaasti, mutta varmasti.

       Pidän todella ajatuksesta, että vielä joskus voisin tehdä töitä tanssin parissa, opettajana kenties. Oon kyllä aivan sairaan huono opettaja, mutta ehkä siihenkin kasvaa. Oon tuolla teatteripajalla muutaman kerran vetänyt aamulämmittelyn Beyoncen Run the World -kappaleen tahtiin ja täytyy sanoa, että siinäkin meinasi mennä pasmat jo sekaisin. Kiitoksiakin olen saanut, vaikka kovin epävarmaksi tunnen itseni vielä. Mutta ehkä se tästä. Harjoitus tekee mestarin? 

       Hetkittäin oon ollut todella hukassa elämäni ja tulevaisuuden suhteen. Nyt kuitenkin näen kristallin kirkkaasti minkä parissa haluan työskennellä - haluan, että liikunta tulee olemaan tavalla tai toisella osa työtäni. Toivon, että saan työskennellä teatterin parissa, mutta sen lisäksi haluan myös käydä health coachin tai personal trainerin kursseja. Ihanteellisinta olisi jos saisi yhdistettyä molemmat, liikunnan/tanssin ja teatterin.

(kuvat: weheartit.com)

Tänään oon ollut niin kipeänä, väsynyt ja jumissa, että päätin suosiolla jättää illan tanssitunnin väliin ja vain levätä. Ihan hyvä kai näin, sillä nyt illalla harjoitellessani huomisen aamun lämmittelykappaletta meinasi siinäkin jo alkaa heikottaa. Ihan liikumatta ei tämä päivä kuitenkaan mennyt, vaan ympäri kaupunkia tuli päivällä käveltyä ainakin tunnin ja useamman kilometrin verran. Illalla nukuin päiväunet (sen takia ylhäällä näin myöhään kukunkin) ja tein herkullista kanasalaattia. Nyt taidan mennä etsimään Nukkumattia, että jaksaa aamulla taas nousta enemmän tai vähemmän virkeänä uuteen päivään. Hyvää yötä kaikille!

Having troubles telling how I feel
But I can dance, dance and dance
Couldn't possibly tell you how I mean
But I can dance, dance, dance
So when I trip on my feet
Look at the beat
The words are written in the sand
When I'm shaking my hips
Look for the swing
The words are written in the air
Dance
I was a dancer all along
Dance, dance, dance

OMNOMNOM

Itsenäisyyspäivän menyy:

- Hirvikäristystä, perunamuusia ja puolukkahilloa

- Tuoreita, itsetehtyjä riisi- ja perunapiirakoita (kuvassa!)

- Jälkiruoaksi glögiä

Rauhallista ja hyvää itsenäisyyspäivää kaikille!

Materiaonnea osa III

Tänään saapui paketti Ruotsista. Tilaamani Björn Borgin urheilurintsikat saapuivat ja tuottivat pienoisen pettymyksen. Koko L oli ihan liian pieni tälle rintavarustukselle. Rinnanympärys olisi ollut sopiva, mutta muuten kangasta oli yksinkertaisesti liian vähän... Tästä harmistuneena päätin, että tänään etsin uudet hyvät urheilurintaliivit, keskustaan kun muutenkin oltiin suuntaamassa paremman puoliskoni kanssa. Kävin Top-Sportissa ja Stadiumissa, joissa molemmissa kokeilin useita eri rintsikoita, mutta kaikki olivat joko pieniä tai huonosti istuvia. Aluksi ajattelin, että haluan mahdollisimman edulliset liivit, mutta kun halvimmasta päästä olleet eivät istuneet kunnolla, oli pakko kääntää katse kalliimpiin vaihtoehtoihin. Edellisessä merkinnässä Salla suositteli minulle Shock Absorber -liivejä ja Stadiumista tätä merkkiä olleet rintsikat pongasinkin. 

Shock Absorber Max Sports Bra

Tällaiset sitten lähtivät mukaani, melko kovasta hinnastaan huolimatta. Laadusta tosin maksaa mielellään, sillä nämä tuntuivat todella hyvältä päällä ja tukivat rintoja täydellisesti. Sen kävin heti illalla toteamassa BodyJam tunnilla. Enää ei tarvinnut kokoajan kiinnittää huomiota rintavarustukseen, sillä nämä olivat täydelliset. Kyllähän se kieltämättä vie iloa liikunnasta, kun täytyy jatkuvasti miettiä pysyvätköhän rintaliivit päällä ollenkaan... Sellaista se oli noiden aiempien urheiluliivieni kanssa.

Viime viikolla tuli liikuttua 6 tuntia 35 minuuttia. Olen tyytyväinen. Liikuntahaaste sujuu ihan mukavasti ja enää on liikuttava kymmenenä päivänä, että haaste tulee täyteen. Ei tuottane vaikeuksia suoriutua haasteesta joulukuun loppuun mennessä. Asia, mikä sen sijaan edelleen tuottaa vaikeuksia, on ruoka. Oon ihan hullun tympääntynyt itseeni ja itsekurin olemattomuuteen... Mulle ei tuota ongelmia pysyä erossa herkuista, silloin kun niitä ei ole tarjolla tai saatavilla. Mutta jos niitä on, niin mä en voi itselleni mitään. Ei ihmekään, että paino vain jumittaa kun mä en saa hillittyä itseäni. Täytyisi taas kaivaa esiin se itsekuri, joka oli läsnä ensimmäiset neljä kuukautta. Nää viimeisimmät kuukaudet on menneet ihan penkin alle sen suhteen. Hittolainen. Kuten monella muulla, myös mullakin arki sujuu hyvin. Mutta sitten kun tulee viikonloppu kaikkine juhline ja rientoineen - helvetti pääsee irti. Pitäisi vissiin vieroittautua kokonaan sosiaalisesta elämästä, että pystyisi pysyä kurissa ja nuhteessa. Toisaalta, se itsekurin löytyminen voisi olla parempi idea...

Speaking of better days.

Oon aina yrittänyt ajatella, että huonot päivät eivät jatku ikuisesti, vaan jossain vaiheessa on pakko tulla parempia päiviä. Yleensä odotus kannattaa ja tänäänkin sain todeta olevani oikeassa. Tänään oli hyvä päivä.

(kuva: weheartit.com)

Teatteripajalla tuli jälleen liikuttua paljon ja oli muutenkin hulvatonta, kuten aina. Illalla sain pidettyä päiväuneni kohtuullisina (vain puolen tunnin mittaisina, ennenkuulumatonta!) ja niiden jälkeen onnistuin repimään itseni vielä jammailemaan Killerille. Ennen tuntia oikein hihkuin ääneen ja sellaista intoa en ole kokenut pitkään aikaan. Kokonaisuudessaan oli ihan hyvä päivä ja ruokailutkin on onnistunut ihan mallikkaasti. Kaksi lämmintä ateriaa, aamupala ja pieni välipala ennen tanssituntia. Eikä herkkuja, ei edes sitä yhtä palaa tummaa suklaata. Jes!

Mainitsin eilen, että tilasin uudet urheilurintsikat. Toivon todella, että ne ovat hyvät, sillä nykyiseni ovat aivan onnettomat. Nykyiset ovat sellaiset edestä vetoketjulla suljettavat ja yllättäen niillä on tapana aukeilla aina liikuntasuorituksen aikana... Tänäänkin BodyJamin aikana sain nolona kopeloida tissejäni ja yrittää paidan läpi vetää puoliksi auennutta vetoketjua takaisin ylös. Ei ollenkaan hyvä, ei. Siksipä toivon, että nuo Björn Borgin urheilurintsikat olisivat hyvät. Onko kellään kokemuksia noista Björn Borgin Sport Topeista?

Liikkumisen tärkeydestä.

Tän auttamattomasti väsyneen olon takia liikunnat jäivät tällä viikolla vain kolmeen ja puoleen tuntiin. Onhan sekin jo paljon parempi kuin ei mitään, mutta en silti voi olla vaatimatta itseltäni vielä enemmän. Lähdimme perjantaina M:n kanssa minilomalle Vuokatin kylpylähotelli Katinkultaan, koska sain äidiltä aikoinaan synttärilahjaksi Holiday Clubin -lahjakortin. Alunperin valitsimme juuri tämän viikonlopun, koska huomasin, että rakastamamme PMMP esiintyy Katinkullassa juuri silloin. Myöhemmin, varauksen jo tehtyäni, huomasin myös, että miniloma sijoittuu sopivasti kihlauksemme vuosipäivän aatonaatonaatolle. Kuinkas sattuikaan! PMMP:tä saadaan oikeastaan kiittää meidän yhteenajautumisesta ja nyt heidän keikka osui melkein vuosipäivällemme. Pelkkää sattumaa?

        No, keikka oli loistava ja loma ihana, vaikka aikaa ja rahaa olisi saanut olla enemmän. Syy, miksi ylipäätään jaoin tämän kanssanne, oli se, että perjantaina keikkaan valmistautuessani päädyin tuskailemaan kiristäviä vaatteita ja peilistä katsovaa turvonnutta olomuotoa. Silloin tajusin vihdoin omien valintojeni seuraukset ja päätin, että tähän on tultava muutos. Ihan liikaa vetoan syksyn pimeyteen ja keksin tekosyitä, vaikka valinta on vain ja ainoastaan minun käsissäni. Siksi päätinkin tänään lähteä pitkästä aikaa zumbatunnille ja myönnettävähän se on - liikunta auttaa. Olo on heti paljon parempi ja energisempi. Äitikin sanoi puhelimessa, että kuulostan paljon virkeämmältä nyt kuin alkuviikosta. Kunpa vain tämän muistaisi aina silloin, kun väsyttää ja sohva houkuttelee enemmän.

Pohdiskelin tässä masentuneisuutta ja omaa, ajoittaista väsymystäni. Olen huomannut, että mitä kauemmin jään makaamaan kotiin, mitä pidempään annan alakulon kiusata itseäni, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois. Kunhan saan itseni liikkeelle, vaikka edes kauppaan, niin oloni on jo huomattavasti parempi. Neljän seinän sisällä mähöttäminen ei ole ikinä tehnyt minulle hyvää, huonot ajatukset alkavat vain kiertää kehää ja muuttuvat pahemmiksi. Ongelmista tulee niin valtavia, ettei saa henkeä. Siksi omalla kohdallani onkin erityisen tärkeää, etten anna itseni luisua tyhjyyteen useiksi päiviksi, vaan vaikka sitten pakotan itseni ulos, näkemään ja tajuamaan, että ulkona on muutakin kuin minä ja omat ongelmani. Minkälainen suhtautuminen teillä on masennukseen, lukijani? Oletteko te olleet masentuneita koskaan? Auttoiko teitä silloin sairaslomat vai tekivätkö ne asiat vain pahemmiksi? Itse koen, että kun aikanaan itselläni oli vaikea jakso, eristäytyminen oli sekä syy ja seuraus masennukselleni. Mikään ei kiinnostanut, en jaksanut tehdä mitään, mutta kuitenkin se tekeminen olisi saattanut auttaa minut nopeammin ulos siitä tilasta. Siitä tuli noidankehä. Mitä vähemmän tein, sitä huonommin jaksoin. Haluaisin pohtia tätä asiaa enemmänkin, mutta tämä voi olla osalle niin arka aihe enkä missään nimessä halua loukata ketään tai sanoa, miten kenenkin pitäisi toimia. Ja haluan painottaa, etten koe tämän syysväsymyksen olevan mitään muuta kuin väsymystä. Olen saattanut vuosia sitten olla masentunut kyllä, mutta tämä ei ole mitään verrattuna siihen.

(kuvat: weheartit.com)

PS. Kirottu Nata, kun menit kertomaan uusista Björn Borg -tuotteistasi! Merkin nettikauppaa selaillessani päädyin itsekin tilaamaan uudet urheilurintsikat ja nyt vain jännityksellä odottamaan mahtuvatko ne päälle. :D Kannattaa muuten tsekata tämä mainitsemani Natan postaus, sillä kommentoimalla on mahdollista osallistua Björn Borg -tuotepaketin arvontaan, huhhuu.

Winter lives in my bones, it's all I've ever known.

Viime talvi oli kummallinen. Se tuli ja katosi - lähes kivuttomasti. Oon niitä ihmisiä, joille kaamosmasennusalakulo on totisinta totta. Viime talvesta kuitenkin selvisin hämmentävän hyvin, en muista montaakaan kertaa kironneeni pakkasia tai auton jäisiä ikkunoita - vaikka okei, nyt kun muistelen, niin luultavasti kirosinkin niitä pari kertaa. Mutta viime talvi ei ajanut minua täysin alakulon hyisiin pyörteisiin. Voin sanoa jopa nauttineeni talvesta. Tänä vuonna kaikki tuntuu olevan toisin. Syksy on jostain syystä ollut todella painostavaa aikaa. Oon saattanut tuhlata kokonaisia päiviä vain nukkuen ja tehden ei-mitään. Toivon, että talven myötä pahin alakulo väistyisi ja jaksaisin taas elää. Hetkittäin tuntuu vaikealta keskittyä tähän elämäntapamuutokseen kun tuskin saa noustua ylös sängystä joinakin päivinä. 

Pahoittelen siis jo etukäteen. Kuten jo aiemmin valittelin, niin kaikki energia tuntuu menevän siihen, että selviää päivistä läpi. Tunnen olevani pettymys niin itselleni kuin kaikille muillekin. Kadehdin niitä ihmisiä, jotka jaksavat päivästä toiseen panostaa itseensä, käydä lenkillä, liikkua, syödä oikein ja terveellisesti. Uskon, että minäkin löydän sen innon taas jonain päivänä, mutta siihen asti yritän ja ponnistelen mukana sen minkä kykenen. Saatan olla hiljaa muutamia päiviä tai jopa viikkojakin, mutta toivon, ettette katoa kuitenkaan. Kyllä minä palaan vielä, vahvempana.

(kuva: weheartit.com)

Ask me anything.

Lukijani, minulla on pyyntö teille.

Olen tullut sokeaksi blogilleni, enkä aina oikein tiedä mitä kirjoittaa. Usein minusta tuntuu, että päivitykseni menevät lähinnä vain jaaritteluksi. Haluaisin tehdä Kysymyksiä & Vastauksia -postauksen, ja toivoisinkin, että kysyisitte minulta mitä tahansa, liittyi se painonpudotukseeni tai ei. Yritän sitten vastata mahdollisimman kattavasti kysymyksiin. Lisäksi, jos teillä on toiveita tai palautetta blogini suhteen, niin otan ne ilolla vastaan.

(kuva: weheartit.com)

Kiitos jo etukäteen! Aikaa kysyä ja esittää toiveita on sunnuntaihin 20.11. klo 21 saakka.

Sähälyä.

Selkä voi jo paremmin, kiitos kysymästä. Kipu katosi yllättävän nopeasti eilisen aikana, vaikkakin rankempaa liikkumista se ei edelleenkään kestä, näemmä. Tänään pystyin jo kävelemään selkä suorassa ja vääntelehtimään normaaliin tyyliini ilman suurempia kipuja, joten kun lähdettiin teatteripajan kanssa tutustumaan monitoimitaloon eli pelaamaan sählyä, tein ehkä virhearvion kun lähdin kentälle mukaan. Ensinnäkin, inhoan sählyä. Olin saanut luvan, tai oikeastaan kehoituksen, pysyä kentän laidalla selkäni takia, mutta sitä en jostain syystä kuunnellut. Jos jostain koulussa harrastetusta liikunnasta on jäänyt antipatioita, niin se on sähly. Ja hiihto. Sählyä ei voi pelata puoli-tosissaan, kevyin mielin. Aina se menee jumalattomaksi karjumiseksi, huitomiseksi ja vähintään kerran joku saa pallosta naamaan tai mailasta jalkaan. Varsinkin yläasteella pojat pelasivat aina niin aggressiivisesti, että jos siinä alle jäi, niin mitään ei ollut enää tehtävissä, ambulanssin saattoi soittaa jo valmiiksi odottamaan seuraavaa uhria.

        Tai ehkä antipatiani sählyä kohtaan johtuvat vain siitä, että olen yksinkertaisesti surkea siinä. Vaikka kieltämättä eniten minua ehkä vituttaa se tosikkomaisuus, joka itsessäni (ja muutamissa muissa yksilöissä) ilmenee aina sählyä pelatessa. Aina löytyy se, joka hävitessään haluaisi katkoa mailansa, tai se, joka vetää herneen nenään, jos joku huonompi yksilö vetää pallon ohi maalista. Yleensä nämä ovat sama henkilö. Sähly ei ole mielestäni millään muotoa kivaa, vaan raivokasta, kilpailuhenkistä ja ihan liian totista. Eikä sitä oikeastaan edes voi pelata millään muulla tavalla.

No, joka tapauksessa löysin itseni sieltä kentältä, kaikista suurista antipatioistani huolimatta. Totiseksihan se meni eikä selkä tykännyt kovin hyvää. Puolen tunnin jälkeen siirryin suosiolla sinne kentän laidalle, etten olisi pian taas samassa jamassa kuin pari päivää sitten. Pitänee edelleen siis lykätä sinne Killerille menemistä, harmi. Menee ihan harakoille tämäkin viikko!

Rikkinäinen selkä ja kaksi senttiä.

Mun selkä alkoi eilen kiukkuilemaan. Välittömästi bodyjam-tunnin jälkeen vasenta puolta alaselästä alkoi vihlomaan ikävästi ja iltaa myöten jomotus vain paheni. Ajattelin selän olevan jumissa ja sitä se varmaan onkin, mutta pahinta oli, kun ajattelin lattialla makoilun helpottavan oloa ja lopulta todettuani sen hyödyttömäksi, yritin nousta taas ylös. Välittömästi alaselässä kävi sellainen vihlaisu, joka vei multa jalat alta ja löysin itseni jälleen lattialta vaikeroimasta. En kyennyt tai uskaltanut nousta ylös ainakaan puoleen tuntiin, sillä alaselkä tuntui olevan kuin tulessa. Lopulta sain hilattua ruhoni ylös ja suoristettua itseni, mutta jomotus vain jatkui ja kävely oli melkoisen nihkeää. Sain kuitenkin nukuttua suhteellisen hyvin yön yli ja aamulla selkä oli jo hitusen parempi. Sitä jomottaa kyllä edelleen, mutta käveleminen ei ole enää ylitsepääsemättömän hankalaa.

Lääkärintodistuksen takia piti päästä käymään terveyskeskuksessa, joten sinnehän sitä sitten lähdettiin. Ainoa vaan, että meinasin unohtaa kysyä koko todistusta, kun lääkäri alkoi kyselemään elintavoistani. Kerroin hänelle tästä elämäntapamuutoksesta ja hän tuntui olevan kiinnostuneempi siitä, kuin selästäni. Kyllä hän lopulta selänkin tarkisti ja ilmeisesti siinä on vain joku venähdys, ei kummempaa onneksi. Täytyy ottaa pari päviää iisisti, joten tämän päivän zumbailut jää nyt kyllä välistä, phyh. Kyllä tää alkaa selkeästi jo menemään parempaan päin, joten toivotaan, että huomenna pääsisi taas Killerille.

   Terveyskeskuskäynti oli sinänsä melko turha muuten, lääkäri käski vain vetää buranaa särkyyn. Jostain syystä hän kuitenkin myös katsoi tarpeelliseksi mitata pituuteni ja painoni, ja jotain yllättäväähän sieltä paljastui! Oon jo vuosia luullut olevani 164 senttiä lyhyt, mutta tänään selvisi, että oonkin 166 senttinen! Ohhoh. Painoindeksi tippui tämän myötä 0,9:llä. En tiedä miten skeptisesti minun pitäisi suhtautua tuohon, koska tuntuu, että joka paikassa mitta näyttää eriä, mutta... En pistä pahitteeksi kahta lisäsenttiä. Paino oli vaatteet päällä edelleen aikalailla tasan 100 kg, mikä ei sinänsä tullut yllätyksenä. Toisaalta odotin kyllä pahempaa, varsinkin viime viikkoisen laiskottelun jälkeen. No, hyvä näin.

Failboat fails again part II

Luuseri ilmoittautuu! Viime viikko oli epäonnistunein ikinä. Liikunnat jäi maanantain kahteen tuntiin. Täytyy kyllä puolustuksekseni sanoa, että teatteripajalla tuli päivisin riehuttua sen verran, ettei ihmekään jos veto oli poissa iltaisin. No, kaikki olisi vielä ihan hyväksyttävissä, ellei ruokapuoli olisi mennyt niin persiilleen myös. Minä luovutin, annoin mieliteoilleni ja etenkin tunteilleni periksi. Söin turhautumistani, söin tylsyyttäni. Pahin repsahdus oli ehkä se, kun eräänä iltana leivoin kaurakeksejä ja söin heti puolet koko satsista, yhdestä pellillisestä. Sillä hetkellä mulla ei ollut mitään itsekurin rippeitäkään jäljellä.

Oon potenut viime viikosta hirvittävää syyllisyyttä, vaikka oonkin yrittänyt lohduttaa itseäni sillä, että maailma ei toki pysähdy, vaikka minä välillä pysähtyisin. Ei maailma kaadu siihen, jos yhtenä viikkona liikkuu vähän vähemmän tai syö huonommin, kunhan siitä ei tule tapa. Omien tavoitteitteni kannalta tämä ei toki ole hyvä juttu, mutta perhana, onhan tässä jumitettu jo niin kauan, ettei yksi viikko tunnu missään. 

En tiedä johtuiko kaikki laiskuudesta vai oliko se oikeasti kehon tapa kertoa tarvitsemastaan tauosta. Se viikko on kuitenkin nyt ohi ja asioille ei voi enää mitään. Tärkeintä on, ettei luovuta kokonaan ja sitä en aio tehdä. Tänään jo sain itseni liikkeelle ja kävin BodyJam -tunnilla. Ruokailut on sujuneet ihan mukavasti, enkä koe, että herkuista erossa pysyminen olisi mitenkään vaativaa, ainakaan silloin kun olen kotona. Haastavimpia ovat tilanteet kun olen muualla: Kylässä, kahvilassa tai ravintolassa, joissa on jotain herkullisia leivonnaisia tai jälkiruokia tarjolla. Silloin mun mieli on heikkoa heikompi ja itsekuri ottaa hatkat. No mutta, onneksi tällaisia kertoja on suhteellisen harvoin.

Uuteen nousuun! Tai laskuun, mielummin.

PS. Tein muutama päivä sitten tylsyyttäni uuden blogin tämän nykyisen rinnalle. Tuo uusi toimii eräänlaisena ylijäämä-ajatusten kaatopaikkana. Käykää tsekkaamassa, jos kiinnostaa! Blogi sisältää siis kaikkea muuta kuin laihduttamista ja elämäntapamuutosta. Vaikka ehkä sitäkin, joskus.

Käykäähän tsekkaamassa PaaPiin ihana arvonta!

Failboat fails again.

Muhun on iskenyt pieni uskonpuute ja epätoivo. Oon yrittänyt kovasti olla tuijottamatta liikaa lukuja, vaan nauttia tästä kokonaisvaltaisesta hyvän olon tunteesta, jonka tää elämäntapamuutos ja liikunta tuo. Oon ajatellut, että on turhaa stressata kuinka nopeasti se paino tippuu, kunhan itsellä on hyvä olla omassa kehossa ja tässä muutoksen pyörteessä. Kuitenkaan en voi olla harmistumatta siitä, että elokuun lopun satasen jälkeen mun paino ei oo liikahtanutkaan, muuta kuin ylöspäin. Se on sahannut siinä muutaman kilon välillä, aina laskien ja välillä nousten. Mun paino saattaa päivittäinkin helposti heilahdella sen pari kiloa! Sen takia en jaksa jokaisesta noususta saada sydänkohtausta, sillä ilmeisesti tällä tavalla mun keho toimii.

      Mutta mua suututtaa. Ehkä mun pitäisi olla vihainen itselleni, etten ole ollut täydellinen, vaan oon ollut armollisempi itseäni kohtaan ja oon sallinut joitakin lipsumisia. Kokonaisvaltaisesti asiat on kuitenkin kunnossa, syön kohtuudella, en mässäile, en ahmi ja ne lipsumisetkaan eivät ole mitään ihan järjettömiä. Jos syön päivässä yhden palan tummaa suklaata ja mahdollisesti yhden hiton pullan viikossa, niin onko siinä tarpeeksi syytä mun painon kohoamiseen? Viime viikolla liikuin 6,5 tuntia ja onnistuin näin kuluttamaan ainakin 3677 kaloria sykemittarin lukujen ja kiloklubin keskiarvojen mukaan. Tiedostan, että ruokavalioni suhteen on vielä parannettavaa ja ilmeisesti myös nuo pienet sortumiset on karsittava pois, mutta tuntuu silti epäreilulta, että vaikka asiat on nyt miljoona kertaa paremmin kuin ennen elämäntapamuutosta, liikun nykyään paljon enemmän ja se sellainen porsastelu ruoan kanssa on loppunut lähes kokonaan, niin silti paino ei vaan putoa ja tuloksia ei synny. Se tuntuu kohtuuttomalta! Onko mun oikeasti alettava olemaan niin natsi itseäni kohtaan, että jokaisesta huonosta valinnasta mun on rankaistava itseäni? Onko mun oikeasti kehitettävä tästä itselleni ongelma, mikäli haluan tuloksia? Kyllä minä haluan nauttia elämästä myös. Toki ymmärrän, ettei tää runsas liikkuminenkaan hukkaan mene, vaan keho kehittyy, mutta silti kaipaisin jotain konkreettista - kuten lukuja. Nyt on jo marraskuu eikä yli kahteen kuukauteen ole tapahtunut mitään muutosta painon suhteen. Se pistää kyllä harmittamaan.

      Ja ymmärtäisin tän jumittamisen tai painonnousun jos oikeasti vetäisin övereitä noiden herkkujen suhteen, jos joisin joka päivä limukkaa tai söisin sipsipussin viikonloppuna ja kaikkea muuta päälle. Asia ei kuitenkaan ole niin. Mutta ilmeisesti teen jotain väärin, joten kai sitä on alettava tarkkailemaan syömisiään entistä tarkemmin jatkossa.

Tympeää oloa ei yhtään helpota orastava flunssa. En tänään teatteripajan jälkeen jaksanut liikahtaakaan kotoa, vaan nukahdin sohvalle - ja nukuin kolme tuntia. Tää tuloksettomuus alkaa lannistaa mua ja hetkittäin mun tekisi mieli vain luovuttaa. Jos olo on huomenna yhtään parempi, niin koetan päästä Killerille kuitenkin. Tänään mun olo on epäonnistunut, mutta ehkä huomenna mieliala on jo parempi.

Laiskottelua, liikkumista ja treenikenkiä.

Tämä päivä on kulunut laiskotellessa, mainitsemastani krapulasta toetessa ja Gleen ekaa tuotantokautta katsellessa. Glee saa minut virittäytymään onnellisesti tunnelmaan, sillä viime viikolla varmistui mitä teen seuraavat kuusi viikkoa: Teatteria. Oon niin innoissani tästä, että voisin itkeä. Toivon todella, että seuraavista kuudesta viikosta tulee todella antoisat.

Lauantai on ensimmäinen päivä tällä viikolla, jolloin en oo tehnyt yhtään mitään liikunnallista. En oo käynyt edes ulkona, vaan oon rehellisesti mähöttänyt sisällä enemmän ja vähemmän apaattisissa tunnelmissa. Välillä on mukava pitää päiviä, jolloin ei tee mitään, mutta on myönnettävä, että mua kyllästyttää jo nyt! Parhaimpia on päivät, jolloin on sen verran tekemistä, että pystyy pitämään itsensä liikkeellä, mutta ei liian kiireisenä. Omalla kohdalla olen huomannut sen, että jos minulla ei ole tekemistä, niin pian ajaudun vellomaan huonoissa ajatuksissa ja päivä on väistämättä pilalla. Niin kävi tänäänkin, eikä juopottelusta aiheutunut turvotus auta yhtään asiaa.

Mutta tällä viikolla on tosiaan tullut liikuttua ihan mukavasti:

Maanantai: BodyJam 1h, BodyBalance 1h

Tiistai: 1,5h kävelyä

Keskiviikko: StreetJazz 1h, BodyBalance 1h

Torstai: 30min kävelyä

Perjantai: 30min kävelyä

...ja huomenna eli tänään eli sunnuntaina menen mahdollisesti Zumbaamaan. Oon ihan tyytyväinen tulokseen, vaikka Zumba jäisikin välistä, mutta eihän lisätreeni koskaan pahitteeksi olisi.

Ostin muuten aiemmin syksyllä uudet treenikengät Top-Sportin alesta. Valitettavasti nämä kengät eivät ole jostain syystä sopineet jaloilleni, vaan aina kun olen niitä yrittänyt käyttää, niin jokin oikean jalkapohjan lihaksista on kipeytynyt niin, ettei kengät jalassa ole oikein voinut jatkaa. En oo tainnut kertaakaan selvitä niistä ryhmäliikuntatunneista läpi ilman, että olisin joutunut riisumaan nämä kengät pois. Oon alkanut haaveilla joistakin minulle sopivimmista, mahdollisimman kevyistä kengistä, jotka ehkä muistuttavat enemmän jotain tossuja, kuin varsinaisia kenkiä. Kevyet ovat toki nuo Reebokin popotkin, mutta jostain syystä ne eivät toimi minun jaloilleni. Luulenkin, että vika ei ole ollenkaan kengissä, vaan minun jalkoissani. Tykkään muutenkin tanssia lähes avojaloin, koska en pidä hiostavista ja painavista kengistä. Osaisiko joku lukijoistani suositella minulle joitakin kenkiä, jotka ovat suunnilleen kuvailemani kaltaiset? Todella kevyet, lähes tossu-/sukkamaiset?

Ja olisiko joku kiinnostunut ostamaan nuo Reebok-kenkäni pois? Ne ovat kokoa 40,5 ja käyttökerrat on laskettavissa kahden käden sormilla. Alunperin ne ovat maksaneet n. 65 euroa Top-Sportissa ja itse ostin ne -70% alennuksesta. Itse niistä pyytäisin 12 euroa + postituskulut (ja jos Jyväskylän seudulla liikutaan, niin nouto/keskustan alueelle tuominen onnistuu myös.). Täältä löytyy kuvaa ja jotain tietoa kengistä. Kysy jos kiinnostuit! 

Alkoholista ja krapulasta.

(kuvat: weheartit.com)

Elämään kuuluu myös juhliminen, toisinaan. Etenkin näin nuorena kaiken maailman juhlia ja menoja olisi halutessaan vaikka jokaiselle päivälle. Sehän ei tietenkään tämmöisen elämäntapaprojektin, eikä terveyden kannalta ylipäätäänkään ole kovin fiksua, mutta joskus täytyy antaa itsellensä lupa nauttia hyvästä seurasta muutaman lasillisen kera. Vaikka myönnettäköön, että silloin kun itse lähden radalle, niin useimmiten juominen ei jää vain "muutamaan lasilliseen". Täytyy myös todeta, että olen selkeästi tulossa vanhaksi - enää ei (onneksi) jaksa tai haluta juhlia samalla tavalla kun 18-vuotta täyttäessään. Tässä vaiheessa alkaa jo harmittaa, että miksi sen alkoholin on aina oltava niin suuri osa niitä illanviettoja? Eikö elämästä ja hyvästä seurasta pysty nauttimaan ilman?

      No, jeesustelu sikseen. Olin itse juhlimassa stävieni kanssa eilen ja nyt haluaisin pohtia vähän mikä tässä kaikessa menee pieleen (projektini kannalta) ja miten asioita voisi parantaa. Juhliminen on todella kinkkistä siinä mielessä, että pienessäkin määrässä alkoholissa on ihan uskomaton kaloreita ja seuraavana päivänä krapulan aiheuttamat mieliteot voivat olla ylitsepääsemättömiä. Heikkona hetkenä mielikin murtuu herkemmin ja on helpompi uskotella itselleen, että "No eihän tämä yksi pizza mitään haittaa... tai sipsipussi, tai 3 litraa limukkaa. Ja vähän karkkia päälle, hehhe." Itseasiassa, kyllä se haittaa. Pizzassa pelkästään on jo suunnilleen 1000 kcal, 200 gramman juustosnacks-pussi sisältää n. 1100 kcal, tavallinen coca cola -pullo 1,5l (ei light) sisältää 630 kcal ja 200g karkkia tekee keskimäärin n. 700 kcal tai enemmänkin. (Kalorimäärät ja niiden keskiarvot selvitin googlettamalla tai suoraan valmistajan sivuilta.) Tämmöinen combo saattoi olla ihan normaalia aiempina krapulapäivinäni. Syömisellä tai oikeastaan ahmimisella ei ollut mitään tolkkua. Söin voidakseni paremmin - vaikka lopulta minulla oli vain entistä huonompi olo. Kaiken kaikkiaan kaloreita on tässä 3430 edestä. Ja näiden lisäksi saatoin napsia helposti kaikkea muuta "pientä" päivän aikana. Aivan käsittämätöntä.

(Luojan kiitos, syömiseni ei enää ole tuolla tolalla!)

Krapulapäiviä saattaa joskus tulla. Mutta aina ei ole pakko antautua kaikkien mielitekojensa vietäväksi. Miten itse siis neuvoisin ihmistä, joka pohtii alkoholin käyttöään vastaavan elämäntapaprojektin yhteydessä? No, ensimmäisenä tulee mieleen, että älä juo, yksinkertaisesti. Ei tule krapulaa eikä valtavia mielihaluja rasvaisen ruuan suhteen, puhumattakaan kaloreista, joita saa pelkästään alkoholista. Toisena voisi neuvoa, että no, jos pakko on juoda, niin ota edes kohtuudella. Ja jos juotua tuleekin enemmänkin, niin täytyy muistaa juoda myös paljon vettä krapulan välttämiseksi tai helpottamiseksi. Itselläni on ollut hieman kyseenalainen tapa ottaa särkylääke juuri ennen nukkumaanmenoa ja se on tuntunut helpottaneen joitakin aamuja. Seuraava kysymys on, että miten niistä krapulapäivistä voi selvitä kunnialla? Kroppa selkeästi tarvitsee jotain palautuakseen, mutta miten välttää huonot valinnat? Tässä hieman omia tapojani hoitaa krapulaa. (Nämä vinkit ovat siis omakohtaisia ja vaikka nämä saattavat toimia itselläni, niin se ei tarkoita, että nämä toimivat jollain muulla samalla tavalla. En siis ole opiskellut asiaa sen tarkemmin, olen vain käyttänyt tervettä järkeäni ja se on suotavaa myös teille, jotka luette juttujani. Tuntuu turhauttavalta painottaa tätä, mutta nämä eivät siis ole mitään totuuksia, haluan vain saada teidät ajattelemaan asiaa ja toivottavasti tekemään myös parempia valintoja.)

Miten siis olen itse tänään varustautunut krapulapäivään? Sokerisen limukan sijaan olen varannut light-limsaa. En yleensä juo kumpaakaan, koska kammoan aspartaamilla makeutettuja tuotteita ja no, tavallinen sokerilimsa on vain ehdoton no-no. Pelkkä vesi ei kuitenkaan riitä parantamaan minua krapulastani, vaan tarvitsen limsaa ja siinä olevia hiilihappoja. Siksi sallin itselleni mielummin tuota light-limsaa silloin. Tärkeää on kuitenkin juoda paljon, sillä alkoholi tunnetusti kuivattaa kehoa. Sipsien ja karkkien tilalle oon hankkinut pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä. Eräs tuttuni neuvoi minua joskus, että heti herättyään kannattaa syödä suklaata (tummaa tässä tapauksessa) sillä se nostaa verensokeria nopeasti ja tekee olosta hieman siedettävämmän. Jos mitenkään olo antaa myöten, niin parhainta olisi jos tekisi itse ruokaa - säästää rahaa ja on takuulla terveellisempää kuin ravintoloiden rasvakänkyt. Oma suosikkini on itsetehdyt lihapullat runsaalla feta-salaatilla ja omena-tsatsikilla. Ja jos pizzaa kuitenkin tekee mieli, niin eikö itsetehtykin ole paljon parempi vaihtoehto? Voi ainakin itse tehdä parempia valintoja ja säädellä juuston määrää, vaihtaa valkoiset jauhot paremiin, yms. Usein itsetehty pizza on ruokaisampaakin, joten sitä ei tarvitse edes syödä niin paljon.

     Mitään muuta en tarvitse krapulapäiviini, näillä pärjätään mainiosti. Paitsi että, ostin täksi päiväksi myös hapankorppuja sipsien tilalle! Aivan loistavia, suosittelen. Tärkeintä on kuitenkin juoda paljon alkoholittomia nesteitä, syödä hyvin, levätä paljon ja olla rasittamatta itseään liikaa.

        Millaisia keinoja teillä lukijoilla on krapulanne päihittämiseksi?

Myöhästyneitä syntymäpäivälahjoja ja myöhäisiä illallisia.

BodyBalance-tunti oli ihana, vaikkakin täytyy myöntää, että kävin melkoisilla kierroksilla heti jammailutunnin jälkeen ja keskittyminen oli sen vuoksi vähän hukassa aluksi. Omat ongelmansa tuotti myös pimeä sali, itse kun tietenkin lyöttäydyin aivan taakse enkä sieltä meinannut nähdä ohjaajaa. Liikkeet täytyi matkia lähinnä edelläolevilta. Ehdottomasti oon kyllä menossa toisenkin kerran, ehkä silloin tunti sujuu paremmin. Jos joku ei tiedä, mitä BodyBalance on, niin Killerin sivuilla kuvaillaan sitä näin: "Mieltä ja kehoa rauhoittava tunti. Paranna pehmeästi tasapainoasi, syvien lihasten kuntoa ja lisää liikkuvuuttasi! Vaikutteita joogasta, pilateksesta ja tai chista."  Nyt kun olen itsekin kokenut tämän tunnin, voin suositella sitä jokaiselle.

(kuva: weheartit.com)

Taisin muistaakseni ohimennen mainita viime viikolla uudesta sykemittaristani! Alunperin pistin tilauksen menemään syyskuun yhdestoista päivä, syntymäpäivänäni, sillä mieheni lupasi sykemittarin minulle lahjaksi. Tilasin aluksi Verkkokaupasta, mutta kun reilun kuukaudenkaan jälkeen sykemittariani ei kuulunut, peruin tilauksen ja laitoin uuden menemään Cyberphotoon. Sieltä sykemittarini saapuikin alle viikossa! Tämä merkiltään Beurer PM 25 on valittu Runners World (03/08) -lehden testivoittajaksi helppokäyttöisyyden, hinnan ja suorituskykynsä perusteella. Vaikka sen toiminnot on tehty ensisijaisesti kai juoksijoille, toimii se silti ihan hyvin tällaiselle tanssijallekin, mielestäni. Ajaa kyllä asiansa. Eikä hintakaan päätä huimaa! Itsehän en näistä kovinkaan paljon älyä, mutta haluamani tiedot (mm. kalorinkulutuksen) saan selville. Kaloreita kului muuten BodyJam tunnilla sen 799 ja BodyBalancessakin suunnilleen 430. Yhteensä siis 1229. Ihan mukavasti, sanoisin. Huomenna meen kohottamaan sykettä KilleriSumbaan! (ja kyllä, se on kirjoitettu S:llä myös viralliseen ryhmäkalenteriin...)

Olin tuntien jälkeen kotona vasta yhdeksältä ja suihkun jälkeen sain vihdoin itsekin maistella valmistamaani illallista, currybroileria ja basmatiriisiä. Yli puolet lautasestani täytin kyllä tämän hetken lempparilisukkeellani: Kaaliraaste-fetajuusto-combolla. Pääruokakin oli kyllä loistavaa, mutta jostain syystä oon aina enemmän innoissani tuosta kaalin ja fetan yhdistelmästä. (Citymarketissa oli kuulemma ollut viime perjantaina kaalia myynnissä SENTIN kilohintaan! Kieltämättä harmitti hieman, että missasin näin uskomattoman tarjouksen.)

      Mutta mitä mieltä olette näin myöhään syömisestä? Pyrin välttämään raskasta syömistä useaa tuntia ennen treenejä (jotka sijoittuu yleensä klo 18 ja 21 välille) koska maha täynnä ei ole mukava liikkua. Sen takia mun olisi syötävä joko tosi aikaisin (jo noin klo 14-15) tai sitten suosiolla siirtää syömiset treenien jälkeen eli kohtalaisen myöhäiselle ajankohdalle. Useimmiten en edes ehdi valmistaa mitään ruokaa ennen treenejä. Mun rytmi tuntuu muutenkin menevän näin, että valvon pakostakin myöhään ja riippuen päivän ohjelmasta, herään aikaisin tai vähän myöhemmin. Toisinaan tää illallinen saattaa olla ainoa lämmin ruoka koko päivänä - ja nyt kun lopetin koulunkin, se tulee olemaan ainoa lämmin ruoka päivän aikana. Mielummin syön sen yhden vähän myöhempään, kuin ei ollenkaan. Mitä mieltä te muut olette? Kuulenko kauhistuneita hengähdyksiä? Mun elämä nyt vain on mennyt näin jonkin aikaa, oon herännyt kuuden ja kahdeksan välillä, lähtenyt kouluun, tullut kotiin joskus iltapäivällä neljän jälkeen ja kuuden jälkeen taas lähtenyt treeneihin. Oon päättänyt vain syödä kevyen välipalan koulun jälkeen, koska suurempaa ateriaa en pystyisi käsittelemään ennen treenejä, yksinkertaisesti.

Hyvää maanantaita ihmiset!

Tänään on ollut kummallisen hyvä päivä maanantaiksi. Asiat alkavat selviytyä jollain tapaa. Sain erottua koulustani ja vaikka ero olikin haikea, oloni on hyvin helpottunut tällä hetkellä. Joudun hetken nyt olemaan työttömänä työnhakijana, mutta onneksi minulla on jo loistavia suunnitelmia lähitulevaisuuden varalle. Jos kaikki menee hyvin, niin jo ensiviikolla minulla on paljon mielekkäämpää tekemistä kuin tuolla koulussani koskaan. Ja sitä paitsi saan siitä enemmän rahaa kuin opintotuesta, vaikken varsinaisesti töissä olekaan. Pitäkää mulle peukkuja, että suunnitelmani onnistuvat!

Pian teen kipeälle miehekkeelleni ruokaa, broileria currykastikkeessa ja basmatiriisiä. Itse en ehdi vielä syödä, koska lähden illaksi Killerille eka jammailemaan BodyJamiin ja sen jälkeen kokeilemaan BodyBalancea ekaa kertaa. Jälkimmäinen vähän jännittää, koska en oikein tiedä mitä odottaa. Uskoisin, että se on kuitenkin kivaa, ihan vain Killerin mahtavien ohjaajien ansiosta.

Myin muuten tänään koulun vieressä olevan kuntosalin avaimeni pois, koska enhän sitä punttista tule enää käyttämään. Oikeastaan ainoa asia, jota jään kaipaamaan Petäjävedeltä on kyseinen kuntosali. Voi olla, että oma saleilu jää nyt hieman vähemmälle sen takia, vaikka kyllähän Killeriltäkin punttis löytyy. Mua vain jokseenkin ahdistaa, että se on aina niin täynnä enkä saa ähistä ja puhista siellä niin kuin itse haluaisin. Petäjäveden kuntosali oli lähes aina tyhjä tai siellä oli minun lisäksi korkeintaan muutama ihminen. Hmh. No, täytyy yrittää rohkaistua ja ängetä Killerillä sinne sekaan. Enköhän mä jonkun rytmin löydä sieltäkin.

Minä silloin ja nyt.

Nonniih. Nyt tulee vähän todistusaineistoa, että jotain on tapahtunut! Ensimmäisen kuvan kaivoin jostain arkistojen kätköistä ja se on viime vuoden lokakuulta, eli aikalailla vuosi sitten. En tässä edes ollut painavimmillani, vaan ehkä jotain 106-107 kilon hujakoilla... Tästähän paino nousi vielä kevään aikana muutaman kilon ja virallinen elämäntapamuutos alkoi vasta toukokuussa 2011. Kuva on koulumme naamiaisista, olin valmistelemassa paikkaa kuntoon, en siis syönyt yksinäni kaikkia noita sipsejä... Vaikka näytänkin siltä, että olisin hyvin voinut, hehhe.

Lokakuu 2010 - n. 107 kg

Kaksi seuraavaa kuvaa on otettu tänään, ihan muutama tunti sitten. Kuvissa on ne hehkuttamani haaremihousut! (Ja huomatkaa alemmassa kuvassa jaloissa kiehnäävä kissa...)

Lokakuu 2011 - 100 kg

Halusin vielä esitellä yhden kuvan, hieman erilaisissa vaatteissa. Tässä näette oikeastaan kaksi tyyliäni. Ylempänä rento ja urheilullinen tyyli, alempana se tyttömäisempi. Tykkään molemmista! Alempi kuva on otettu muutama viikko sitten. 

Näissä kaikissa kolmessa alimmassa kuvassa painan siis suunnilleen 100 kiloa, eli noin seitsemän kiloa vähemmän kuin ylimmäisessä. 

Huomaatteko te eroa?

Rainy day.

Juuri kun paasasin huonojen päivien kääntämisestä hyväksi. Oon ollut koko viikon todella stressaantunut elämässä tapahtuvista muutoksista, koulun keskeyttämisestä ja töidenhausta. Oon kuitenkin onnistunut pitämään itseni kiireisenä, oon ravannut tanssitunneilla ja työntänyt stressin syrjään - ajatellut niitä positiivisia asioita. Tiesin kuitenkin, että jossain vaiheessa tän stressin on pakko purkautua tavalla tai toisella, ja tänään se sitten tapahtui. Viimeinen niitti oli kaiketi se, että sain tänään puhelun, jossa kerrottiin, että takuu ei korvaa puhelintani, joka oli mennyt rikki hiljattain, vaan että minun olisi maksettava 183 euroa mikäli haluaisin saada sen ehjänä takaisin. Tuntuu niin epäreilulta, puhelin oli kohtalaisen uusi, tilasin sen uuden liittymän yhteydessä viime maaliskuussa ja oikeastaan alusta lähtien se on ollut enemmän tai vähemmän paskana. Nyt se sitten hajosi kokonaan (itsestään!) ja takuu ei muka korvaa sitä? Ja mitä, minun pitää maksaa tästä rikkinäisestä puhelimesta vielä ainakin puoli vuotta? Vitutus tipautti minut hetkessä polvilleni ja samalla kaikki muukin stressi pääsi valloilleen. Lopulta olin niin lamaantunut kaikesta, etten pystynyt kuin nukkumalla turruttamaan mieleni hiljaiseksi. Olin koko viikon odottanut, että pääsen teatterikerhoon, mutta lopulta en saanutkaan itseäni liikkeelle, en vain saanut itseäni ylös. Pyykkivuorokin meinasi mennä ohi. Ainoa ajatus, joka sai minut nousemaan lopulta, oli tämä: "Minä haluan jäätelöä. Nyt. Jos saan vietyä pyykit, niin voin samalla käydä hakemassa lähikaupasta paketin jäätelöä..." 

Enhän minä mitään jäätelöä ostanut. Vuoropuhelu itseni kanssa alkoi jo matkalla kauppaan, kun järki keskusteli mielitekojeni kanssa. Hetken intettyäni itseni kanssa, päädyin ostamaan jäisiä mangokuutioita, maitoa ja turkkilaista jogurttia jäätelön sijaan. Näistä aineksista (ja banaanista) loihdin itselleni smoothien. Parempaa kuin jäätelö, paljon parempaa!

        Mutta oli kieltämättä kummallista, että ekaa kertaa puoleen vuoteen olin todella lähteä kauppaan ostamaan jäätelöä, vain koska teki mieli. Oon jokseenkin onnistunut hillitsemään tällaiset mieliteot jo kotona, mutta olen silti ihan tyytyväinen, että se onnistuu näemmä vielä matkallakin.

Tänään minut on onnelliseksi tehnyt:

- Aiemmin kuvailemani kohtaus ja yllättävinä hetkinä esiin nouseva oma vahvuus 

ja kyky tehdä parempia valintoja.

- Se smoothie oli ihan törkeän hyvää.

- Puhelu äidin kanssa.

Ja koska unohdin eilen listata onnenpuuskani, niin tässä tulevat nekin. 

Keskiviikkona olin onnellinen, koska:

- Kauan odottamani synttärilahja-sykemittarini saapui vihdoinkin! Ja se on ihana!

- Ja sen mukaan kulutin 688 kaloria Danzation -tanssitunnilla, jossa oli ihanaa.

- Ja vaikka olen välillä hölmö ja kömpelö, se on osa minua ja minä hyväksyn itseni tällaisena.

- Työnhakuni jatkui ja vaikka kaikki on edelleen auki, olen silti toiveikas erään paikan suhteen.

Happiness hit her like a train on a track.

Päätin vaihtaa puhdistuskuuri-viikkoni ihan vain herkuttomaan viikkoon ja ajattelin myös lisätä hieman panoksia. Haluan jakaa onnea, joten kerron joka päivä mikä tekee minut onnelliseksi juuri silloin. Uskon, että omalla asenteella ja ajatusleikeillä pystyy vaikuttamaan paljon omaan mielialaan ja onnellisuuteen. Uskon, että positiivinen asenne kylvää positiivisuutta ympärilleen. Kaikkihan tietää, miten omakin mieliala laskee valittavan ja murjottavan ihmisen seurassa? Totta kai, jokaiselle tulee huonoja päiviä, mutta huononkin päivän voi toisinaan kääntää ihan hyväksi asenteenvaihdoksella.

Tänään minut on tehnyt onnelliseksi:

- Tanssitunnin jälkeinen euforia

- Loistava treeniseura, kiitokset vain Jennille.

- Pelkästä fetasta ja silputusta kaalista tehty salaatti, johon sopii täydellisesti Salosen pimeäpullo: sinappinen -salaatinkastike. En muista milloin olisin viimeksi innostunut mistään ruokakombinaatiosta näin paljon! Tää on kuulunut mun herkkuihin jo tovin, eikä kyllästymistä näy.

- Päiväunet!

- Ne uudet haaremihousut, jotka toimivat niin loikoillessa kuin tanssiessakin.

- Kuivatut taatelit!

(kuvat: favim.com)

Mikä teidät on tehnyt onnelliseksi tänään?

Onnellisuudesta.

Saavuin eilen illalla takaisin Jyväskylään, mutta en ehtinyt Killerille zumbaamaan, vaikka siitä olinkin salaa haaveillut. Olin Jyväskylässä vasta silloin kun tunti oli jo alkanut. No, olisin ollut muutenkin vähän turhan väsynyt yhdeksän tunnin automatkasta. Siitä johtuen en jaksanut ajatellakaan alkavaa viikkoa sen kummemmin, vaan unohdin hakea kaupasta tukea kokeilulleni. Aamulla jouduinkin jo lipsumaan periaatteistani ja syömään paremman puutteessa kevytviilin ja palan maailman parasta ruisleipää, jota raahasin mukanani kotiseuduiltani saakka, 650 kilometrin päästä. Harmi, ettei Kursulaista saa täältä. Lisäksi toin tuliaisina myös saman valmistajan ohrarieskaa, jollaista ei myöskään harmikseni saa täältä. En tiedä minkä ihmeen takia kaikki rieskat täällä on jotenkin niin... löysiä. Selkärangattomia! Ei niitä (onneksi?) tee edes mieli syödä. Kotoa tuomani rieska saa kyllä nyt luvan olla pakasteessa jonkin aikaa vielä, odottamassa parempia päiviä. Sitä (harvinaista) herkkua en halua kuluttaa heti kerralla kaikkea.

Tänään oon yrittänyt edistää tulevaisuuden onnellisuuttani, toisin sanoen oon hakenut töitä. Kävin ihan paikan päällä kyselemässä eri liikkeissä, mutta vastaus oli useimmiten kieltävä. Eräässä paikassa hakivat kyllä myyjää ja käskivät laittamaan hakemusta. Ainoa "mutta" tässäkin paikassa oli se, että minä tarvitsisin töitä kokopäiväisesti ja heillä oli tarjota ainoastaan muutamia tunteja viikossa. No, kahtellaan. Yritän olla lannistumatta, vaikka kieltämättä kotiin palatessa meinasi iskeä epätoivo. Vielä toistaiseksi on koulupaikka alla, mutta omasta tahdostani oon luopumassa siitä ja matkaan ilmeisen vakaasti kohti työttömyyttä? Ei, sitä en hyväksy eikä tällainen asenne ainakaan edistä onnellisuuttani. Sen tiedän kuitenkin, että nykyisessä opinahjossani jatkaminen ei minua onnelliseksi enää tee. Mutta kyllä kaikki järjestyy.

   Ja nyt kun onnesta puhutaan, niin haluan jakaa teidän kanssanne asiat, jotka ovat tänään tehneet minut onnelliseksi:

      
    - Killerin aina yhtä ihana ja hikinen BodyJam.

    - Kuuman suihkun ja liikkumisen jälkeinen raukeus

    - Se, että saan hengailla kotona uusissa haaremihousuissa ja villasukissa.

    - Se, että mulla on paljon, paljon tuoreita hedelmiä
    - Se, että sain Neiti Tekosyyltä tunnustuksen, kiitos! (Paneudun siihen enemmän paremmalla ajalla!)

    - Se, että kissani Leelo on hämmästyttävän ihana, suloinen ja hellyydenkipeä tänään.

- Ja tietenkin Sallan blogin kautta pongaamani Little Things -sivusto, joka antaa paljon enemmän aihetta olla onnellinen tänään.

Suunnitelmia.

Pohjoisessa on ollut ihanaa olla ja lomailu on mukavaa, mutta kuten oon joskus aiemminkin valitellut, niin tää kotona oleminen on uskomattoman hankalaa tän projektin kannalta. Musta tuntuu, että muhun on ohjelmoitu jonkinlainen tankkaus-mode, joka kytkeytyy heti päälle, kun mä vaan astunkin lapsuudenkodin ovesta sisään. Mä käyn jatkuvasti (vaikkei olisi edes nälkä) availemassa kaappien ovia, jos sieltä löytyisi jotain naposteltavaa. Tää on ihan hirvittävää! Mä saan tosissani hillitä itseäni, etten vetäisi valtavia määriä Fazerin sinistä tai kampanisuja tai muita herkkuja, joita kaapin perältä löytyykään. Kotona Jyväskylässä tällaista ongelmaa ei juurikaan tuu. Koska omat varat ovat rajalliset, niin mitään herkkuja ei tule osteltuakaan, varsinkin kun olen tehnyt periaatepäätöksen asiasta. Kotona makeanhimon riittää tyydyttämään yksi pala tummaa suklaata, täällä se ei tunnu riittävän mihinkään. Mikä ihme tässä oikein on? Miksi kohtuudessa pitäytyminen on niin vaikeaa täällä?


Oon pohdiskellut uuden alun vaikeutta muutenkin ja tullut siihen tulokseen, että heti kun vain pääsen Jyväskylään taas, heti kun loma on ohi, niin aloitan viikkoni uusimalla puhdistuskuurini, ilman sitä litkua tosin. Oon muutenkin halunnut testata päästäisikö samoihin tuloksiin ihan pelkällä ruokavaliolla ja liikunnalla. Maanantaina siis aloitan testini ja noudatan tällaista ruokavaliota:

"Kuurin aikana suositellaan syömään terveellisesti eli paljon kasviksia, hedelmiä, pähkinöitä ja kalaa. Kahvi, alkoholi, maitotuotteet, liha, sokeri, suola, valkoiset jauhot, tupakka, kovat rasvat ja pitkälle prosessoidut ruuat ovat vältettävien aineiden listalla." 

Näinhän olisi syytä syödä aina, mutta valitettavasti se ei useimmiten onnistu, koska ensinnäkin kulutan aika paljon maitotuotteita (jogurttia esimerkiksi) ja lihastakaan en oo valmis luopumaan. Yritänkin syödä tulevan viikon aikana mahdollisimman puhtaasti, että jatkossa olisi taas helpompaa pitäytyä vastaavassa ruokavaliossa. Nykyään kulutan kaiketi vähän liiaksi niitä pahamaineisia hiilareita.

Notes to self:

Ekan syysflunssan jälkeen tää mun projekti on menny hävettävän huonosti. Oon vannonut moneen kertaan, että nyt tää tästä taas lähtee, mutta onko mitään tapahtunut? Ehei. Yritän lohduttaa itseäni sillä, ettei tää nyt sentään niin huonosti ole mennyt, mutta hei. Paremminkin olisi voinut mennä. Jos mä haluan tuloksia, niin en mä voi antaa itseni jatkuvasti lipsua, mun on kaivettava se eksynyt itsekuri taas esiin ja mun on tehtävä enemmän töitä tavoitteideni eteen. Joo, syksy on ollut raskasta aikaa ja joo, on voinut olla vaikeaa. Mutta typerys, muistele miten hyvä olo sulla oli itsestäsi kun asiat sujuivat mallikkaasti? Miten ylpeä ja tyytyväinen sä pystyit olemaan? Vertaa sitä peilistä tuijottavaan väsyneeseen ja jo lievästi turvonneeseen tyttöön. Sä tiedät mitä tehdä, avaimet on sun käsissäsi. Now go get that girl back!

Asiat, joihin on tultava muutos:

- Kiloklubi. 

Nykyään merkkailen kiloklubiin vain liikkumiset, mutta tästä lähtien mun on alettava merkkaamaan myös ne kalorit sinne, vain siten mä pystyn todella hillitsemään itseäni. Kalorien laskeminen tuntuu tässä vaiheessa jo tylsältä, mutta ilmeisesti en pysty muuten pääsemään tavoitteisiini.

- Lipsuminen eli "no jos minä nyt vain tämän palan syön tästä kakusta..." 

On okei herkutella toisinaan ja se on edelleen hyvä asia, etten ole raahannut karkkia tai pullaa kotiin saakka. Karkkia syön edelleen hyvin vähän, mutta silti silti silti. Teen ihan liikaa huonoja valintoja. Jokaisen houkutuksen kohdalla mun on mietittävä tarvitsenko mä todella tätä, miksi mä muka tarvitsisin tätä niin paljon ja pystynkö mä olemaan ilman? Nimittäin parempi olisi pystyä.

- Ruokavalio ylipäätään. 

Kesällä oli helppo syödä kevyesti, koska helteiden aikana ei edes tehnyt mieli syödä kovin raskaasti. Nyt syksyllä kasvikset ja hedelmät tuntuvat unohtuvan homehtumaan yhä useammin, vaikka nythän keho tarvitsisikin niitä entistä enemmän! Järjetöntä. Lisää kasviksia ja hedelmiä siis ruokavalioon. Ja vähemmän leipää, hei.

- Vesi.

Seriously, kuinka vaikea on juoda sitä vettä riittävää määrää? Se puhdistaa kehoa monin tavoin ja auttaa ihan hemmetisti tässä projektissa. Juo vettä, paljon.

- Liikunta ja laiskuus.

Syyskuussa liikuin kyllä ihan mukavasti, mutta viimeisten viikkojen aikana oon huomannut itseni laiskistuneen. Killerille on suhteellisen helppo lähteä ja siitä olenkin kyllä innoissani, mutta kiinnostus ei tahdo riittää omaehtoiseen liikkumiseen. En esimerkiksi edes saa aikaiseksi jumpata kotona, vaikka aikaa olisi hyvin ja se olisi suotavaakin. Lenkille lähtöä en jaksa useimmiten edes ajatella. Kun aiemmin olisin ahdistunut VIIKON liikuntatauosta, niin nyt kohautan vain olkia. Okei, olin räkätaudissa suurimman osan siitä ajasta, mutta en toki olisi kuollut esimerkiksi kevyeen kävelylenkkiin. Mun on löydettävä se into liikkumiseen taas. Mun on muistettava tavoitteeni: Vähintään neljä tuntia viikossa. Mielellään enemmänkin, mutta aloitetaan nyt vaikka tuosta neljästä. Sohvalla makaaminen ei auta sua pääsemään tavoitteisiisi, kultaseni.

(kuvat: weheartit.com)

Jatkan listaa myöhemmin, kunhan keksin lisää asioita, joissa on parantamisen varaa. Tässä taisi tulla kuitenkin tärkeimmät. 

(Pahoittelut muuten tästä hieman kummallisesta tekstistä ja muka nokkelasta tavasta puhutella itseäni. Kun käsken itseäni näin tekstin kautta, se tuntuu konkreettisemmalta, ymmärrättekö? Eh. En minäkään ymmärtäisi.)

Ch-ch-ch-changes.

Ylempi on otettu (muistaakseni) joskus ennen projektin alkua, oletettavasti huhtikuun lopuilla. Alempi kuva on otettu pari päivää sitten. Vaikka toisinaan tuntuu, ettei muutosta ole tapahtunut lainkaan, niin kyllä naamasta on selvästi kadonnut tavaraa näiden kuvien perusteella.Voi hyvänen aika miten turvonneelta sitä on näyttänytkään joskus... Huhhei.

Slow, slower.

Reilu kuukausi on kulunut, enkä mä ole tässä ajassa edistynyt juuri ollenkaan. Jos asiat olisivat menneet, niin kuin olisin toivonut, jos olisin hoikentunut edes sen puoli kiloa viikossa, niin olisin nyt ainakin kolmea kiloa hoikempi. Mutta yllättäen asiat eivät aina mene suunnitelmien mukaan, kuten oon monesti saanut huomata. Jos asiat olisivat menneet niinkuin lukiossa suunnittelin, opiskelisin tällä hetkellä viestintää Oulussa. Tai jos asiat olisivat menneet viimeisimpien suunnitelmien mukaan, niin en tällä hetkellä kriiseilisi nykyistä uravalintaani. Tai tuskinpa elämäni muutenkaan olisi tällaista.
        Siksi en halua olla kovinkaan ankara itseäni kohtaan. Aikaahan minulla on hoikistua koko elämä, ja asiat ovat kuitenkin ihan hyvällä tolalla, ainakin näiden uusien elämäntapojen suhteen. Paremminkin toki voisi olla, mutta nyt en halua lähteä saivartelemaan. Tärkeintä on, etten enää sorru takaisin vanhoihin tapoihini, ahmimiseen ja totaaliliikkumattomuuteen. Oon tällä hetkellä (taas) kipeänä (räkätaudissa), joten en harmikseni oo tällä viikolla päässyt hakemaan energiapotkujani Killeriltä. Aiemmin saattoi mennä viikkoja tekemättä oikein mitään liikunnallista ja nyt yksi viikkokin tuntuu ihan liian pitkältä ajalta. Syyslomakin katkaisee ikävästi Killerikauden, mutta onneksi lapsuudenkodistani löytyy kuntopyörä ja ympäriltä loputtomasti lenkkimaita. Täytyy kyllä myöntää, että olen näin syksyn mittaan laiskistunut lenkkeilyn suhteen. Kun on niin pirun kylmä. Ja sateista!

    En tiedä johtuuko tää stressistä vai jostain muusta, mutta mun ei ole viimepäivinä ollut oikein nälkä, muuta kuin aamuisin. Puoleen päivään mennessä nälkä katoaa ja koulun ruokailussa oon suunnilleen joutunut pakottamaan itseni syömään. Ja sama on koulun jälkeen, en oo nyt parina päivänä edes muistanut syödä koko iltana mitään, kun normaalisti voisin syödä kahden ihmisen edestä. Kummallista. Jos tää on vain stressistä johtuvaa, niin uskon, että tää menee kyllä ohi. Viimeistään sitten kun pääsen kotiin rentoutumaan ja äidin kokkailujen ääreen, ah.

Tuuliviiri

Hahha, kuinka tyypillistä, että kun julistan blogini hiljaiselosta, niin päätänkin jo seuraavana päivänä kirjoittaa kuitenkin? Huomasin, että oon menettänyt yhden lukijan, mitä en ihmettele ollenkaan, oonhan ollut niin huono bloggaaja. Yritän jatkossa olla parempi, vaikken edelleenkään lupaa mitään.

Voisin kertoa osa-aikahiljaisuuteni syistä. Kuten äitini tänään minulle puhelimessa totesi, syksy tuntuu olevan aikaa, jolloin ajelehdin normaalia enemmän. Se on totta, tälläkin hetkellä mun elämä on melkoisessa myllerryksessä. Toisina päivinä se uuvuttaa niin paljon, ettei jaksaisi edes sängystä nousta, toisina päivinä oon täynnä intoa ja toivoa tulevasta. Tällä hetkellä pohdinnan aiheena on nykyinen koulu, tulevaisuus ja uravalinnat. Mitä haluan elämältä lopulta? Mitä haluan tehdä elääkseni? Tiedättehän, näitä kysymyksiä, jotka jokainen varmaan jossain vaiheessa elämäänsä joutuu kohtaamaan. Itse en oo vielä päässyt oikein mihinkään lopputulokseen, tiedän ainoastaan sen, että jonkin on muututtava.

Jännittävää, miten tää elämäntapamuutos on saanut pohtimaan myös muita osa-alueita elämästä kuin vain ruoka- ja liikuntatottumuksia. Selkeästi tää on kuitenkin tehnyt mut rohkeammaksi, nyt uskallan tehdä sellaisiakin valintoja, joita en olisi vielä puoli vuotta sitten uskaltanut ajatellakaan. Kaikki järjestyy kyllä.

Onneksi perjantaina alkaa syysloma ja pääsen pakenemaan arjen stressiä lapsuuden maisemiini. Rakastan sitä pikkukylää yli kaiken, harmi, että se on niin kaukana Jyväskylästä.

Dear darkness.

En ilmeisesti kykene pitämään lupauksiani, sillä pimenevät päivät ja kiire syö kaiken jäljelle jäävän energian. Pahoittelen siis, mutta hektisen elämäntilanteen vuoksi tää blogi elää hetken hieman hiljaisempana. Projekti pyörii edelleen, vaikka mitään en ole hetkeen saavuttanut ja sortumisiakin on koettu. Päivitän aina kunhan ehdin, mutta toistaiseksi joudun keskittymään pitämään itseni kasassa päivästä toiseen. Onneksi on olemassa sentään liikunta, sillä ilman sitä en tiedä missä olisin.

Ja onneksi tiedän kuitenkin, etten enää yritä täyttää tätä henkistä tyhjyyttä syömällä. Jotain sentään olen oppinut näiden viiden kuukauden aikana.

Oon elossa!

Tervehdys lukijani (jos teitä vielä on...) 

Pahoittelen tätä hiljaisuutta, oon kyllä roikkunut koneella luvattomankin paljon, mutta en vain ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Mulla on pienoinen motivaatiopula, niin tän blogin kuin elämäntapamuutoksenkin suhteen. Syyskuu on ollut aikamoisen uuvuttava ja sen huomaa myös junnaavasta painosta. Liikuttua on kuitenkin tullut, vaikkakin oon huomannut selvää laiskistumista (check: Liikuntahaaste!) koska mielenkiinto ei ole yksinkertaisesti riittänyt potkimaan itseäni lenkille tarpeeksi usein tai jumppaamaan kotona sadepäivinä. Mielummin olen ottanut päiväunet, ja se on ihan ok. En aio piiskata itseäni siitä, etten joinakin kuukausina yllä aivan niin huikeisiin lukemiin kuin joinakin aiempina, sillä edes se kolme tuntia liikuntaa viikossa on jo paljon paremmin kuin ennen tätä muutosta. Tärkeintä on, että liikunta on huonompinakin aikoina kuitenkin pysynyt mukana kuvioissa.

Sitä paitsi uskon, että nyt lokakuun myötä tää elämäntapamuutos saa uutta puhtia siipiensä alle. Kuten aiemmin jo kerroin, olen liittynyt Killerin Liikuntakeskuksen jäseneksi ja olen siitä varsin innoissani. Lauantaina sopimus alkoi virallisesti ja minä pyrhälsinkin heti paikalle zumbailemaan. Ystävänikin hankki kortin Killerille ja tänään kävimme yhdessä BodyJamissa. Oli ihan hullun hauskaa, vaikka tunnen itseni vielä melkoisen kömpelöksi ja valtavaksi muihin tunneilla käyviin tyttöihin verrattuna. (Ja tiedättekö, mun naama on jokaisen tunnin jälkeen punainen kuin palosireeni, aivan kuin olisin roikkunut pää alaspäin koko sen ajan... En tiedä pitäisikö vähän nolostua. Nääh.) Oon joka tapauksessa tosi innoissani, että pääsen ohjatuille tunneille ja että vaihtoehtoja on niin paljon. Ja kuntosalikin on nyt lähempänä, vaikka tuunkin varmaan edelleen koulun vieressä olevaa punttista kuluttamaan enemmän.

   Liikunta on hoidossa, entäs ruokapuoli sitten? Syyskuun aikana myös mun ruokavalio on kokenut taantuman, en oo jaksanut kirjata kaloreita ylös tai olla muutenkaan turhan tarkka. Toisaalta oon pitänyt kiinni periaatteistani, en oo kotiin kantanut karkkia, pullaa tai sipsejä, joten niitä ei oo tullut syötyä paljoakaan. Kahvilla käydessä oon leivonnaisen saattanut syödä, joten en voi sanoa pitäytyneeni täysin herkuttomanakaan. Enemmän mun kuitenkin pitäisi kiinnittää huomiota taas ruuan määrään ja laatuun. Vihannekset ja hedelmät on kokeneet radikaalin kadon mun ruokavaliossa. Lisäksi mun tulisi opetella taas tunnistamaan milloin oon syönyt tarpeeksi. Vähemmälläkin pärjää, onhan se tullut huomattua.

   Että tällaista tänään. Koetan jatkossa päivitellä useammin ja olla muutenkin aktiivisempi täällä blogiyhteisössä. Eiköhän tää tästä taas!

Days 18, 19, 20 and 21.

Koska mulla on tällä hetkellä pienoinen lukko tän kirjoittamisen suhteen, tyydyn vain vastailemaan kysymyksiin:

Day 18 - What food is your weakness?
- Feta! Voisin syödä fetaa joka päivä. Aiemmin mun oli myös pakko saada juustonaksupussi joka perjantai, mut nyt en edes muista milloin olisin viimeksi syönyt niitä.

Day 19 - When is the last time you ate fast food?
- En oo näiden viiden kuukauden aikana syönyt kuin pitsaa (ja muutaman subwayn patongin) ja sitäkin vain kahdesti. Viimeisin kerta oli elokuun lopussa, muuttoviikonlopun päätteeksi. Olin odottanut sitä hetkeä pitkään ja lopulta koko sallittu repsahtaminen oli ihan turhaa, kun en kipeydeltäni pystynyt nauttimaan siitä.

Day 20 - Favorite diet?
- En harrasta mitään dieettejä. Suosin kokonaisvaltaisia elämäntapamuutoksia!

Day 21 - What are your clothing sizes?
- En oo itseasiassa ihan varma, kun tuntuu että merkeittäin vaihtelee niin paljon. Yläosissa 42-46 ja alaosissa jotain ~46-48 ehkä. L/XL/XXL.

ARVONTA ON SUORITETTU!

Kuten otsikkokin jo paljastaa, arvonta on vihdoin suoritettu. Emäntänä ja onnettarenanne toimin itse, uuden knallini kera.

 

Arvonnnan virallisena valvojana toimi Leelo-kissa, jonka yritin saada toimimaan myös onnettarena, mutta valitettavasti ikkunan takana oleva maailma kiinnosti enemmän.

 

 Onnettareksi jouduin siis itse.

Ja voittaja on....

 .

.

.

.

.

.

*drum roll*

Onnea Hikarulle! 

Ja koska olin hyvällä tuulella, päätin arpoa myös toisen, hieman pienemmän yllätyspalkinnon!

Onnetar veti hatusta voittajaksi...

 Onnea myös Neiti Tekosyylle! 

Ja suuret kiitokset kaikille arvontaan osallistujille. Tämä oli niin hauskaa, että tulen takuulla järjestämään uuden arvonnan vielä jossain vaiheessa. Pysykää siis kuulolla!

PS. Hikaru ja Neiti Tekosyy, voisitteko lähettää osoitteenne sähköpostiini (niinacmon@hotmail.com), että voin toimittaa palkintonne teille. :)

viidestätoista seitsemääntoista.

Day 15 - Are you vegan or vegetarian? If so, has this helped you lose weight? If not, would you ever consider turning vegan or vegetarian?
- En ole, enkä ole harkinnut. Mitä enemmän asiaa mietin, sitä enemmän mun tekee mieli lihaa.

Day 16 - When did you first decide to lose weight?
- Tällä kertaa vai yleensä? Ekan kerran laihdutin 12-vuotiaana. Olin silloin jo ylipainoinen ja liikunnan lisäämällä sain pudotettua painoa. En muista siitä kyllä paljoakaan, en seurannut painoani, halusin vain olla hoikempi. Pyöräilin paljon ja kävin lenkeillä.
        Sen jälkeen oon laihduttanut enemmän tai vähemmän. 13-17 -vuotiaana olin ihan hoikka tyttö, mutta en ikinä ollut tyytyväinen itseeni. Lukion viimeisellä painoa alkoi kertyä ja sen jälkeen oon aina "päättänyt" laihduttaa, kuitenkaan juuri tekemättä asian eteen mitään. Viimeisin ja nykyinen projekti alkoi eräänä kauniina toukokuisena päivänä, kun mieheni lähti lenkille ja kehotti minuakin pitämään tanssitunnin itselleni pitkästä aikaa. Tanssitunnin jälkeen tuli niin hyvä olo, että halusin jatkaa liikkumista. Samana iltana luin iltalehden sivuilta eräästä tytöstä joka oli laihduttanut kalorilaskurin avulla 45 kiloa kymmenessä kuukaudessa, joten päätin itsekin  kokeilla moista kalorien laskentaa. Siitä kaikki lähti ja tässä ollaan. Enää en keskity niinkään siihen laihduttamiseen, vaan liikkumiseen ja hyviin elämäntapoihin. Eiköhän ne kilotki karise siinä samassa ajallaan.

Day 17 - Do you have an eating disorder?
- Nope. Jotain syömishäiriön tapaista mulla oli ennen tätä projektia, mutta oon nyt aika terveellä pohjalla ruokavalioni ja elämäni suhteen muutenkin.